Afrikan sarven ruokakriisit

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Nälänhädän uhkaamat maat Afrikan sarvessa.
Somalilapset odottavat ruoka-apua 1992.

Afrikan sarven ruokakriisillä tarkoitetaan nälänhätää, joka vaikuttaa laajasti neljässä maassa Afrikan sarven alueella: Somaliassa, Keniassa, Djiboutissa ja Etiopiassa. Alueen ilmastolle ovat tyypillisiä ajoittain toistuvat kuivuuskaudet, ja konfliktien aikana kuivuus johtaa nälänhätään. Nälänhädät ovat koetelleet aluetta esimerkiksi Etiopiassa 1973 ja 1984 ja Somaliassa 1992-1993.[1] Vuoden 2011 kuivuus vaikutti Afrikan sarven alueella 13 miljoonan ihmisen elämään, ja yksin Somaliassa näälänhätä surmasi 258 000 henkeä.[2]

Kuivuutta ei yksin pidetä kriisien syynä.lähde? Myös poliittisen järjestelmän kehittymättömyys estää jakamasta ruokaa tasaisesti.lähde? Ruokaa, myös ulkomaista ruoka-apua on ryöstelty ja myyty kiskurihinnoilla, ja jaettu epätasaisesti.lähde? Jotkut tahot ovat vähentäneet apuaan ryöstelyn takia.

Aiemmin kolmannen maailman nälänhätään vaikutti ruokaviljelmien muuttaminen kaupalliseen käyttöön esimerkiksi tupakan tuotantoon. Tuolloin kolmannen maailman nälkää torjuttiin suurten viljantuottajamaiden ylijäämäviljalla.

Yhdistyneiden kansakuntien elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO arvioi 6. tammikuuta 2006, että yli 11 miljoonaa ihmistä uhkasi kuivuuden aiheuttama nälänhätä. Vuoden 2006 alussa Afrikan sarvi oli ollut vailla kunnon sateita kolme vuotta. Kuivuus oli muuttumassa vakavaksi nälänhädäksi. YK:n mukaan 6 miljoonaa ihmistä oli vaarassa kuolla nälkään, ja yhteensä ravinnonpuute uhkasi 11 miljoonaa ihmistä.lähde? Tilanne oli pahin Somaliassa.

Afrikan sarven nälänhädän uhka 2008[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähes 15 miljoonaa Afrikan sarven asukasta uhkaa nälänhätä vuonna 2008 Maailman ruokajärjestö WFP:n mukaan. Afrikan sarven satotilannetta heikentää pitkä kuivuus ja rankkasateiden uhka. Somalian, Etiopian, Djiboutin, Kenian ja Ugandan asukkaille tarvitaan heti 254 miljoonan euron edestä viljaa. Somaliassa miljoona ihmistä on jäämässä kokonaan viljatta elokuussa 2008, koska WFP:llä on vaikeuksia järjestää kuljetuksia merirosvojen takia. Avustuslaivat tarvitsevat laivastosuojaa päästäkseen perille. Myös Etiopian tilanne on heikentynyt katastrofin partaalle. Keväällä arvioitiin, että ruoka-apua tarvittiin välittömästi 2,2 miljoonalle ihmiselle. Sittemmin määrä on yli kaksinkertaistunut. Keniassa nälkiintyminen uhkaa 1,2 miljoonaa, Ugandassa satoja tuhansia ja Djiboutissa kymmeniä tuhansia ihmisiä. Myös Eritreassa ruokatilanne heikkenee.[3]

Nälänhätä uhkaa miljoonia lapsia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nälänhätä uhkaa kolmea miljoonaa lasta, kun avustusten perille saanti on viivästymässä YK:n lastenjärjestö Unicef ilmoitti syyskuun alussa 2008. Nälkä uhkaa yhä useampia. Afrikan sarvessa valtiot ovat hajanaisia, eivätkä pysty järjestämään ruokahuoltoa. Alueelta puuttuu kansalliset hyvin järjestäytyneet avustusjärjestöt. Avunsaanti on yhä enemmän kansainvälisten avustusjärjestöjen varassa. Avustustoiminta pitää saada pikaisesti käyntiin. Riski, että apu ei saavu ajoissa on suuri.[4]

Ruokamellakat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toukokuussa 2008 ruokamellakoita oli Somalian pääkaupungissa Mogadishussa, jossa maan väliaikainen hallitus joutui puuttumaan niihin etiopialaisten joukkojen avustamana sotilaallisesti.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]