Kyläkunta

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kyläkokous Samaran läänin Buguruslanin kihlakunnassa 1900-luvun alussa.

Kyläkunta[1][2] (ven. се́льское о́бщество, selskoje obštšestvo) oli yhdestä tai useammasta kylästä tai kylänosasta koostunut hallinnollinen ja taloudellinen yksikkö keisarillisella Venäjällä[3].

Kyläkunnat muodostettiin valtion talonpoikien keskuudessa vuonna 1837 ja entisten maaorjien parissa vuonna 1861. Niiden hallinto käsitti talonisäntien kyläkokouksen (ven. selski shod) ja kylänvanhimman (selskaja starosta). Kyläkunnalla saattoi olla myös muita toimihenkilöitä kuten veronkantajia, kirjureita, viljavaraston, koulun tai sairaalan valvojia ym. Useampi kyläkunta muodosti volostin eli kunnan.[3]

Mir[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kyläkunnasta ja perinteisestä kyläyhteisöstä sekä toisinaan myös volostista on käytetty venäläistä termiä mir, joka viittaa erityisesti maanomistukselliseen näkökulmaan.[4][5]

Mir (ven. мир) tarkoittaa venäjän sanana monenlaisia asioita, muun muassa maata ja rauhaa. Maanomistuksellinen merkitys saattaa alun perin viitata slaavilaiseen perheyhteisöön. Maaorjuuden tullessa käytäntöön Venäjällä 1600-luvulla miristä tuli keskinäinen yhteisvastuullinen verotuksellinen ja takausyhteisö. On huomattava, että venäjän kielessä sana "maaorjuus" ei yhdisty "orjuuteen" (рабство). Mir-järjestelmässä talonpojat olivat "turpeeseen sidottuja" määräajan, jonka jälkeen sopimus uusittiin. Mir-järjestelmän synty ajoittuu kehitysjaksoon, jolloin siirryttiin kaskiviljelystä pysyvään vuoroviljelyyn. Mir-jako uudistettiin noin viidentoista vuoden välein.[6]

Mir silyi myös maaorjuuden lakkautumisen jälkeen 1861, jolloin maan omistus siirtyi isänniltä talonpoikien yhteisomistukseen. Hallitus lunasti maat isänniltä, ja lunastusmaksu jäi talonpoikien vähitellen suoritettavaksi. Tämän reformin tarkoituksena arvellaan olleen hallinnolle eduksi, koska näennäinen maan yksityisomistus veisi pohjaa todelliselta maareformilta ja sosialismin kannatuksen kasvulta. Talonpoikia ei tilanne kuitenkaan tyydyttänyt, vaan he vaativat saada viljellä maata "isiensä tapaan". Tsaari Aleksanteri III:n aikainen maatalousministeri Nikolai Bunge loi vuonna 1882 talonpoikais-maapankin, joka ryhtyi ostamaan maata suurtilallisilta ja myyvän sitä talonpojille. Korkoa kuitenkin pidettiin uutena verona. Maata siirti tälläkin menetelmällä toimettomilta suurtilallisilta mir-järjestelmään. Vastaavasti sisäasiainministerinä toiminut kreivi Dmitri Tolstoi perusti 1885 aatelis-maapankin, ja tähän liittyen peruuntui Bungen ajatus siitä, ettei maata saanut myydä kuin sitä itse muokkaavalle väestölle. Venäjän suurilukuinen maalaisaatelisto poistui osittain rahoineen länteen tuhlaamaan rahojaan, mir sekavuuudessaan ja monimutkaisuudessaan esti maatalouden kehitystä ja koneistusta.[6][7]

Taloudellisessa mielessä kyläkunta oli lähellä maankäytöstä ja verotuksesta vastannutta perinteistä kyläyhteisöä (obštšina). Toisaalta niihin kuului myös yhteismaan käyttöön osallistumattomia henkilöitä, ja kyläkunta saattoi jakautua useisiin maayhteisöihin (pozemelnaja obštšina) tai yksi maayhteisö saattoi muodostaa useamman kyläkunnan. Yhteismaasta perityt verot siirtyivät maayhteisöjen vastuulle vuonna 1899 ja samalla kyläkuntien itsehallintoa rajoitettiin huomattavasti.[8]

Slavofiilinen sisäministeri Pjotr Stolypin ajoi 1906 läpi lain, jolla yksittäinen talonpoika saattoi erota miristä ja ryhtyä yksityisviljelijäksi. Hänen tarkoituksenaan oli mir-järjestelmän lakkauttaminen. Lainsäädännöstä mir poistui vasta 1911 tsaari Nikolai II:n aikana 1911. Yhteisomistus palasi maatalouden kollektivisoinnin muodossa bolševikkien päästyä valtaan.[6][7]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kijanen, Pekka (toim.): Venäläis-suomalainen sanakirja. Edellinen osa: A–O, s. 764. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1912.
  2. Sanan käyttöesimerkkejä Härkönen, Iivo (toim.): Karjalan kirja, s. 630–631. Porvoo–Helsinki: Werner Söderström osakeyhtiö, 1932. Myös termiä kyläyhteisö on käytetty, osittain perinteisen kyläyhteisön tai maayhteisön merkityksessä, esim. Nevalainen, Pekka; Sihvo, Hannes (toim.): Karjala: historia, kansa, kulttuuri, s. 163. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1998. ISBN 951-746-025-2.
  3. a b Bolšaja Sovetskaja Entsiklopedija, tom 23, s. 209. Moskva: Sovetskaja Entsiklopedija, 1976.
  4. Entsiklopeditšeski slovar Brokgauza i Jefrona (CD-rom): Mir v jurisprudentsii. Moskva: Adept, 2002 (alkuperäisjulkaisu 1890–1907).
  5. Alfred von Hedenström: ”4. Kansantalous ja finanssipoitiikka 1881–1994”, Venäjän historia 1878–1918, s. 79. Suomennos saksasta V. Malinen. Otava, 1922.
  6. a b c Jaakko Forsman: ”Mir”, Iso Tietosanakirja osa 8, s. 1128. Otava, 1935.
  7. a b Alred von Hedenström: ”4. Kansantalous ja finanssipolitiikka 1881–1904, 11. Tsaari ja duuma 1906–1907”, Venäjän historia 1878–1918, s. 59-66. suom. V. Malinen. Otava, 1922.
  8. Entsiklopeditšeski slovar Brokgauza i Jefrona (CD-rom): Selskoje obštšestvo. Moskva: Adept, 2002 (alkuperäisjulkaisu 1890–1907).