Mittakaava
Mittakaava eli skaala on suhdeluku, joka kertoo kuvan, kartan, piirroksen tms ja sen esittämän todellisen kohteen mittojen välisen suhteen. Esimerkiksi mittakaava 1:100 (luetaan yhden suhde sataan) tarkoittaa, että yksi senttimetri kuvassa vastaa sataa senttimetriä oikeassa kohteessa.
Mittakaavaa käytetään kun halutaan havainnollistaa kohdetta, joka on liian suuri tai pieni esitettäväksi luonnollisessa koossaan. Havainnollistavasta mallista voidaan laskea kohteen oikea mitta kertomalla mitta matemaattisella kertolaskulla mittakaavan käänteisluvun kanssa.
Mittakaavoja käytetään erityisesti kartoissa, piirustuksissa ja pienoismalleissa.
"Mittakaavalla" tarkoitetaan myös kuvaannollisesti jonkin asian suuruusluokkaa. Voidaan esimerkiksi sanoa "Suomen mittakaavassa", kun viitataan koko maan tilanteeseen, tai "keskustelussa on mittakaavavirhe", kun väitetään verrattavan asioita, joiden painoarvo on erilainen.
Sivulta puuttuu