Merikartta

Yhdysvaltalainen merikartta vuodelta 1976.

Merikartta eli merikortti (< ruots. sjökort) on kartta, jossa kuvataan meri- ja vesialueiden pohjanmuodot sekä rantaviivat. Mittakaavasta riippuen siihen voi olla yksityiskohtaisesti merkittynä syvyystietojen lisäksi muun muassa rannikon ja saarten pinnanmuodot, vesiväylät, satamat, merenpohjan luontaiset esteet kuten karikot ja hylyt, rantaviivan yksityiskohdat, merenkululle vaaralliset kohteet, luonnolliset sekä ihmisen rakentamat navigoinnin apuna käytettävät kohteet kuten majakat, tunnusmajakat, loistolaitteet, reimarit, väyläohjauslaitteet ja kummelit. Lisäksi karttaan voi olla merkittynä merivirrat ja niiden voimakkuudet sekä poikkeamat Maan magneettikentästä.

Merikartta voi myös olla sähköisessä muodossa, jolla voidaan tietyin edellytyksin korvata laivoilla käytetyt paperiset merikartat. Jotta alus voi purjehtia pelkillä elektronisilla merikartoilla, sillä täytyy olla hyväksytty ja varmennettu ECDIS-laite (Electronic Chart Display and Information System), jossa käytetään virallisia ENC-karttoja (Electronic Navigation Chart). ECDIS-laitteen varmennus tapahtuu käytännössä kahdentamalla koko aluksen ECDIS-järjestelmä. Elektronisen kartta-aineiston täytyy tällöin olla virallisen merikarttalaitoksen tuottamaa. Suomessa sellaista aineistoa Suomen alueelta tuottaa Liikennevirasto.

Merikartat ovat välttämättömiä navigoinnin apuvälineitä, ja useissa valtioissa painettu merikartta on määrätty alusten pakolliseksi varusteeksi.

Sijainnit ja suunnat

Maantieteelliset koordinaatit ilmoitetaan nykyään merikartoissa yleensä WGS84-järjestelmän mukaan. Projektio on tyypillisesti Mercatorin projektio, jossa pituuspiirit ovat kartalla pystysuoria ja leveyspiirit vaakasuoria. Tosipohjoinen on tällöin kartassa suoraan ylöspäin. Toisinaan käytetään gnomonista projektiota.

Magneettisen pohjoissuunnan poikkeama tosipohjoisesta eli eranto vaihtelee eri puolilla maapalloa. Karttalehden esittämän alueen eranto ilmoitetaan merikartassa numeerisesti ja usein myös kompassiruusulla.

Portugalilaisen Pedro Reinelin tekemä merikartta vuodelta 1504.

Yksityiskohtainen tieto merikartalla

Merikartassa käytettävät symbolit antavat yksityiskohtaista tietoa meren pohjasta, vedenalaisista kareista, merimerkeistä tai maamerkeistä merenkulkijalle. Toiset symbolit näyttävät tietoa poijujen, valojen, majakoiden, rannikon ja maaston muodon rakenteista, joita voidaan käyttää apuna sijainnin määrittämisessä.

Värejä merikartoissa käytetään osoittamaan eroja meren ja kuivan maan välillä, vuorovedenveden ja merenpohjan välillä joka on aina vedenalainen ja osoittamaan veden syvyyttä.

Syvyys

Syvyydet jotka on mitattu näytetään numeroina kartalla. Syvyydet kartoilla on merkitty yleisimmin metreinä. Joskus vanhemmissa kartoissa kuten Yhdysvaltain hallituksen julkaisemissa käytetään myös mittayksikkönä jalkaa tai sylimittaa. Värilliset alueet merikartassa varoittavat matalista vesistä tai vaarallisista vedenalaisista esteistä, karikoista, hylkyistä jne.

Vuorovesi

Vuorovedenveden nopeudet ja muut vahvat virtaukset osoitetaan erikoiskarttamerkeillä. Vuoroveden muutokset saatetaan näyttää kartoilla vuorovesivesitaulukkoina, jotka näyttävät vuoroveden nopeuden ja suunnan vuoroveden jokaisena tuntina.

Merikarttojen valmistus ja julkaisu

Merikartat perustuvat muun muassa hydrograafisiin tutkimuksiin. Syvyyksiä on eri aikakausina mitattu eri menetelmin. Nykyisin käytetään pääosin kaikuluotausta.

Katso myös

• Kuninkaallinen merikartasto 1791–1796, Suomenlahden rannikon kartat Kymijoelta Porkkalanniemelle

Aiheesta muualla

• Merikartat Liikenneviraston merikartoitusta koskevat verkkosivut
• Jan Strangin merikarttatieto