Ruumiinkulttuuri
Ruumiinkulttuuri (myös kehonkulttuuri tai fyysinen kulttuuri) tarkoittaa kehon järjestelmällistä hoitoa ja kehittämistä.[1] Ruumiinkulttuuri voidaan ajatella filosofiana, ohjelmana tai elämäntapana, joka tavoittelee maksimaalista fyysistä kehitystä esimerkiksi painoharjoittelun, ruokavalion, aerobisen toiminnan, urheilullisen kilpailun ja henkisen kurin avulla. Ruumiinkulttuurin etuja ovat muun muassa terveyden, ulkonäön, voiman, kestävyyden, joustavuuden, nopeuden ja yleisen kunnon kehittyminen sekä urheilullisten ominaisuuksien parantuminen.[2]
Ruumiinkulttuuri sai alkunsa terveys- ja kuntoiluliikkeenä Euroopassa 1800-luvulla. Liike levisi Englantiin ja Yhdysvaltoihin jatkuen aina 1900-luvun puoliväliin saakka. Ruumiinkulttuurin ideologiaa ohjasivat monet tekijät. Ruumiinkulttuurin liikkeiden perintö vaikuttaa muun muassa voimistelun, kehonrakennuksen, nykyaikaisen hieronnan, liikuntatieteiden ja fysioterapian taustalla.[3][4]
Ruumiinkulttuurin aallot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ruumiinkulttuurin kehitys voidaan jakaa kolmeen aaltoon: eurooppalaiseen voimisteluun, voimailuun sekä somaattiseen harjoitteluun:[3]
- Eurooppalainen voimisteluliike oli ruumiinkulttuurin ensimmäinen aalto, joka sai alkunsa 1800-luvun alussa. Työn perustana oli GutsMuthsin menetelmät ja liike korosti kalisteniikkaa sekä kehonpainoharjoittelua. Eurooppalaisessa voimisteluliikkeessä on tyypillisesti kehitetty harjoitusjärjestelmiä kansallisten ja kulttuuristen linjojen mukaisesti. Eurooppalainen voimisteluliike tutki ajatusta harjoittelusta lääkintäkeinoina. Hyvän terveyden osatekijät fyysisen toiminnan ja harjoitusten lisäksi olivat osa eurooppalaisen voimisteluliikkeen filosofiaa. Eurooppalainen voimisteluliike oli tieteellisesti kiinnostunut liikunnasta ja terveydestä. Eurooppalaisen voimisteluliikkeen merkittäviä edistäjiä olivat muun muassa saksalainen Turnen-liike, tanskalainen opettaja Franz Nachtegall (1777–1847) sekä ruotsalaisen voimistelun kehittäjä Pehr Henrik Ling (1776–1839).[3]
- Voimamiesliike alkoi 1800-luvun puolivälissä. Voimamiesliikkeessä yhdistyi eurooppalaisen voimistelun systemaattinen lähestymistapa sekä perinteiset viikinki- ja ylämaatapahtumat, kuten esimerkiksi kuulantyöntö. Voimamiesliikkeessä kehitettiin muun muassa levytanko. Voimamiehet olivat kiertäviä viihdyttäjiä, jotka esittivät voimatekoja kuten teräksen taivutusta ja ketjun katkaisua. Voimamiesten esitykset sisälsivät myös lihasten esittelyä ja poseerausta. Voimamiesliike oli kiinnostunut ruuminkulttuurin lihaksia ja fysiikkaa käsittelevästä puolesta. Voimamiesliike on luonut perustan nykyaikaiselle painonnostolle, kehonrakennukselle ja kuntosaleille. Merkittäviä voimamiesliikkeen edistäjiä olivat Eugen Sandow (1867–1925) ja Bernarr Macfadden (1868–1955).[3]
- Somaattinen liike syntyi ruumiinkulttuurin kolmantena aaltona 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa. Somaattinen liike perustui esittävään taiteeseen ja painotti mielen ja kehon yhteyttä harjoittelussa. Somaattinen liike syntyi vastapainona voimisteluliikkeen tieteellistymiselle ja puolisotilaallistumiselle, jolloin kalisteenisia harjoituksia ryhdyttiin tutkimaan somaattisen paradigman kautta. Somaattiset lähestymistavat kehittyivät myös vastineena voimamiesliikkeen fyysisille ja esteettisille ihanteille. Somaattisen liikkeen edistäjiä olivat Francois Delsarte, tohtori Bess Mensendieck ja Joseph Pilates.[3]
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ruumiinkulttuurin liike syntyi useasta syystä, joista tärkeimmät olivat teollinen vallankumous sekä nouseva nationalismi. Teollisen vallankumouksen myötä syntyi elintasosairauksia kuten lihavuutta, korkeaa verenpainetta sekä kihtiä. Tämän myötä ihmiset kiinnostuivat enemmän terveydestä ja fyysisestä toiminnasta. Napoleonin sotien myötä Tanska, Ruotsi ja Saksa havahtuivat hyväkuntoisen sotaväen tarpeeseen. Erityisesti Pohjoismaissa ruumiinkulttuuriset saavutukset yhdistyivät osaksi kansallista historiaa ja identiteettiä.[3]
Ruumiinkulttuurin perustajana pidetään saksalaista "modernin voimistelun isää", Johann Christoph Friedrich GutsMuthsia, joka julkaisi vuonna 1793 kirjan nimeltä Gymnastik für die Jugend. Kirja on ensimmäisiä, joka systematisoi harjoittelua. Kirja sisälsi 29 harjoitusta, jotka olivat peräisin antiikin Kreikan viisiottelusta, perinteisestä tanssista ja sotilasharjoituksista. GutsMuths suhtautui harjoitteluun kokonaisvaltaisesti ja näki voimistelun keinona kehittää älyä ja luonnetta aistien kautta. Ajan myötä liike kehittyi ottaen erilaisia muotoja, kuten voimamiesliike ja somaattinen liike.[3]
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Physical Culture Merriam-Webster. Viitattu 19.12.2023. (englanniksi)
- ↑ John D. Fair: Physical Culture Encyclopaedia Britannica. Viitattu 19.12.2023. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g What is the Physical Culture Movement? Movement Health. 23.2.2018. Viitattu 19.12.2023. (englanniksi)
- ↑ McKenzie, Shelly: Getting Physical: The Rise of Fitness Culture in America. University Press of Kansas, 2013. ISBN 978-0-7006-2304-4. (englanniksi)