Teollinen vallankumous

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Carnegie Steelin tuotantolaitos Youngstown, Ohio.
Wattin höyrykone Madridissa.
Coalbrookdalen uunit yöllä, Philipp Jakob Loutherbourgin maalaus vuodelta 1801.
Middleton Collierin hiilikaivos ja kaivostyöläinen. Höyryveturi vetää taustalla hiilivaunuja teollisuusradalla 1814.
Manchesterin ja Liverpoolin välisen junaradan avajaiset 1830. Tästä alkoi rautateiden rakennusboomi.

Nimitystä teollinen vallankumous (myös teollinen kumous) käytetään laajasta yhteiskunnallisesta, taloudellisesta ja teknologisesta muutoksesta 1700- ja 1800-lukujen taitteen Britanniassa.[1] Taloushistoriassa teollinen vallankumous tarkoittaa suurta mullistusta teollisissa tuotantomenetelmissä. Tässä artikkelissa käsitellään ensimmäistä teollista kumousta, joka liittyy uuteen energian tuotantomenetelmään, höyrykoneeseen, ja tekstiiliteollisuuden syntymiseen Britanniassa ja Englannin kanaalin ympäristössä.[2] Toinen teollinen vallankumous, jonka uusia keksintöjä olivat sähkö- ja polttomoottorit, toi johtaviksi teollisuusmaiksi Saksan ja Yhdysvallat, sekä laajensi teollista toimintaa kautta Euroopan 1800-luvun lopulta alkaen.[2] 1900-luvun lopulla alkanut kolmas teollinen vallankumous laajensi teollista toimintaa Kiinaan ja Tyynenmeren ympäristöön elektronisilla keksinnöillä, kuten mikropiireillä.[2]

Englannin teollinen kumous johtui pitkään vaikuttaneista keksinnöistä ja muutoksista, esimerkiksi tieteen vallankumouksesta.[3] 1700-luvun loppupuolella nämä yhteiskunnan eri alojen ja tekniikan kehityslinjat kytkeytyivät yhteen luoden uudet puitteet koko sen jälkeen tapahtuneelle yhteiskunnalliselle, tekniselle ja tieteelliselle kehitykselle.[3]. Merkittävin uusi ajatus oli fossiilisen energian käyttöönotto ja höyrykone.[3] Toinen tärkeä kehitysalue oli tekstiiliteollisuuden mekanisoiminen ja työn siirtyminen tehtaisiin palkkatyöksi.[3] Kivihiilestä tehtiin koksia, jonka avulla Englanti kasvoi merkittäväksi raudan valmistajaksi.[3] Jo ennen teollista kumousta oli rakennettu kanavia, mikä laajensi markkinoita.[3] Höyrykonetta alettiin käyttämään jokilaivoissa ja ensimmäisen teollisen vallankumouksen lopulla alkoi rautateiden rakentaminen.[3] Nämä laajensivat entisestään markkinoita ja johtivat uusien ideoiden nopeaan leviämiseen.[3]

Teollinen kumous muutti yhteiskunnan rakennetta, kun paljon väestöä siirtyi maataloudesta teollisuuden palvelukseen kaupunkeihin.[2] Nopea teollinen kehitys synnytti teollisuustyöväenluokan ja suuria yhteiskunnallisia ongelmia, mikä johti työväenliikkeen muodostumiseen ja sosialististen aatteiden leviämiseen.[4] Teollinen vallankumous kasvatti merkittävästi taloutta Englannissa vasta 1800-luvun puolivälissä.[5] 1800-luvun alussa Länsi-Euroopan bruttokansantuote asukasta kohden oli noin kaksinkertainen verrattuna Aasian ja Afrikan maihin, mutta 1800-luvun lopussa kuilu teollistuneiden ja teollistumisen ulkopuolelle jääneiden maiden välillä oli revennyt syväksi.[6]

1700-luvun lopulla tapahtui kolme kumousta, joista Englannin teollinen vallankumous alkoi ensimmäisenä.[7] Toinen oli Amerikan vallankumous, joka seurauksena syntyi Amerikan Yhdysvallat.[7] Se oli ensimmäinen Euroopan ylivallasta vapautunut siirtomaa ja sen perustuslaki sisälsi eurooppalaisia liberaaleja ja radikaaleja ajatuksia.[7] Kolmas vallankumous oli Ranskan suuri vallankumous, jota seurasi valtiomuodon muutos useissa Euroopan maissa ja valtiollisten instituutioiden kehittäminen demokraattisemmassa hengessä.[7] Kumousten siementen sallittiin itää seuraavalla vuosisadalla, joka myös oli Napoleonin sotien jälkeen melko rauhanomainen.[7] Kehitys johti 1800-luvun aikana maailmanmarkkinoiden ehtojen täydelliseen muutokseen ja syntyi eurooppalaisjohtoinen maailmantalous.[7]

Käsitteestä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maailman tuotannon jakautumisen kehitys vuodesta 1750 vuoteen 1900.

Termi ”teollinen vallankumous” tuli yleiseen käyttöön englanninkielisissä maissa historioitsija Arnold Toynbeen käytettyä sitä otsikkonaan kirjassaan The Industrial Revolution in England (1884). Käsitettä oli käytetty jo aikaisemmin. Varhaisimmat käyttäjät olivat jo 1700-luvun lopulla ja esimerkiksi Friedrich Engels käytti sitä vuonna 1844 julkaisussaan Työväenluokan asema Englannissa.

Vallankumous-termin käyttöä Englannissa 1700- ja 1800-lukujen vaihteen teknisestä ja taloudellisesta kehityksestä on perusteltu siten, että vaikka kumous ei vielä johtanut merkittävään talouskasvuun, käänteentekevää oli muutaman keksinnön soveltaminen käyttökelpoisiin koneisiin, jotka avasivat uusia kehitysuria koko 1800-luvulle.[8]

Yleensä tutkijat sijoittavat teollisen vallankumouksen alun 1700-luvun puoleen väliin ja lopun 1800-luvun puoliväliin. Ratkaisevana hetkenä nähdään James Wattin patentti parannetulle höyrykoneelle vuonna 1769.[9] Samaan aikaan useilla muillakin aloilla kehitettiin teknologiaa, joka lisäsi hitaasti Britannian teollista kapasiteettia.

Syitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Thomas Saveryn höyrykone, 1698.
Noin vuonna 1764 keksitty Kehruu-Jenny mullisti tekstiiliteollisuuden. Kuvassa Wuppertalissa, Saksassa museossa esillä oleva koneen malli.

Teolliseen kumoukseen johtavat syyt ovat erittäin monimutkaisia ja niistä keskustellaan yhä laajalti. Jotkut historioitsijat katsovat, että vallankumous seurasi niitä yhteiskunnallisia ja institutionaalisista muutoksia Britanniassa, jotka feodalismin loppu ja sitä seurannut sisällissota 1600-luvulla aiheuttivat. Kolonialismin laajentumista 1600-luvulla seurasi kansainvälisen kaupan kehitys, finanssimarkkinoiden synty ja pääoman kasaantuminen, jotka loivat myös osaltaan perusedellytyksiä teollistumiselle. Oma osa oli myös niin sanotulla 1600-luvun tieteellisellä vallankumouksella.

Englanti 1700-luvulla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Orjalaivan lastauksen mitoituskuva. 1700-luvun alkupuolella Royal Arfikan Company harjoitti tuottoisaa kolmiokauppaa, jossa vietiin Englannista manufaktuurituotteita Afrikkaan. Afrikasta lastattiin orjia Amerikkaan ja paluumatkalla tuotiin sokeria ja tupakkaa Englantiin

Vuoden 1688 mainion vallankumouksen jälkeen valtaan noussut kuningas Vilhelm III Oranialainen joutui 1689 allekirjoittamaan Bill of Rights -nimellä tunnetun lain, jossa tunnustettiin ihmisoikeudet, parlamentarismi ja vallan kolmijako-oppi. Siitä lähtien Englannissa on vallinnut parlamentarismi, jossa parlamentin alahuoneen, House of Commonsin, enemmistön saanut puolue muodosti hallituksen.[10]

Vilhelm III Oranialainen oli myös Alankomaiden käskynhaltija ja hänen valtaantulonsa teki Alankomaista ja Englannista liittolaisia. Alankomaat oli 1600-luvulla johtava merivalta ja Amsterdamista oli kehittynyt merkittävin finanssikeskus, jonka menestyksen taustalla oli Hollannin Itä-Intian kauppakomppanian toiminta. Tämän seurauksena myös Englannin hallituksen luottokelpoisuus parani.[11] Parlamentti rahoitti yhdeksänvuotista sotaa 1688-1897 Ranskaa vastaan joukkovelkakirjalainalla.[11] Lainan hoitamiseksi perustettiin Bank of England 1694, minkä avulla valtio saattoi velkaantua ja vapautua vuosittaisten verotulojen rajoista ja takasi lainoja tulevilla verotuloilla.[11] Valtion parantunutta rahoitustilannetta käytettiin laivaston kehittämiseen.[11] Mainio vallankumous paransi myös omistusoikeuksia.[11] Tämä vapautti rahoitusmarkkinoiden kehittymisen.[11] Kahviloissa Bank of Englandin ympäristössä alkoivat yksityiset välittäjät noteeraamaan velkakirjoja, kiinteistöjä ja kauppakomppanioiden osakkeita. He keskittyivät viiteen tärkeimpään eli Hollannin ja Englannin Itä-Intian kauppakomppanioihin, Hollannin Länsi-Intian kauppakomppaniaan, Royal African Companyyn ja talouskuplan (Etelämeren kupla) aiheuttaneeseen South Sea Companyyn. Parlamentti yritti suitsia villiä arvopaperikauppaa koko 1700-luvun. Esimerkiksi osakeyhtiöitä sai perustaa vain parlamentin luvalla. Näitä vuosien 1688–1750 hollantilaisia uudistuksia, jotka mainio vallankumous sai aikaan, kutsutaan finanssivallankumoukseksi, joka mahdollisti Britannian taloudellisen kasvun ja loi puitteet teolliselle vallankumoukselle.[12]

Maanomistus siirtyi selkeämmin yksityisomistukseen ja yhteismaita alettiin yksityistää. Tämä paransi maankäytön tehokkuutta ja kasvatti satoja. Samalla kuitenkin maattoman väestön asema maaseudulla vaikeutui. Rahan käytön lisääntyminen ja palkkatyö alkoi lisätä taloudellista rationaalisuutta. Esimerkiksi vanhoja vuokraviljelijöiden luontaisetuja alkoi poistua ja 1723 säädettiin laki salametsästystä vastaan. Tässä Black Act-nimellä tunnetussa laissa määrättiin kuolemanrangaistus yli viidestäkymmenestä rikkeestä.[13] Talouteen vaikutti myös Englannin maatalouden vallankumous, joka alkoi 1600-luvun lopulla. Käyttöön otettiin vuoroviljely, jolloin viljan kanssa vuoroteltiin apilan ja nauriin kasvatusta maan lannoittamiseksi. Lisäksi kehitettiin maatalouskoneita, kuten kylvökone ja rauta-aura. Näiden seurauksena 1700-luvulla maatalouden työvoiman tarve väheni ja samalla tuotanto kasvoi nopeammin kuin väestö. Tämän on katsottu tukeneen teollista kumousta, koska paljon ihmisiä joutui siirtymään työn perässä kaupunkeihin.

Mainion vallankumouksen seurauksena aateli oli saanut heikon kuninkaan ja ylintä valtaa käyttävässä parlamentissa olivat vastakkain maalaisaatelia edustava Tory-puolue ja korkeampaa aatelia sekä kaupunkilaisia edustava Whig puolue.[14] Englanti oli 1760-luvulle saakka maatalousyhteiskunta ja valtaa piti maata omistava maalaisaateli.[15] Maalaisaateli oli miehittänyt myös oikeuslaitoksen ja kirkon virat.[16] Heikko kuningas johti heikkoon valtioon.[17] Rahvas oli tietoinen oikeuksistaan ja nousi kapinaan hyvin herkästi. Koko 1700-luvun Englannissa oli jatkuvasti paikallisia ja ajoittain laajempiakin kapinoita. Varsinkin katovuodet aiheuttivat mellakoita, joissa kansanjoukot pyrkivät asettamaan viljan hintaa. Myllyjä, maanviljelijöitä ja viljankuljettajia uhattiin pakolla, jolleivät he myisi viljaa säädettyyn hintaan. Uhkauskirjeet ja pienimuotoinen terrori oli yleisiä rahvaan käyttämiä keinoja. Kuolemantuomio mitättömästä rikoksesta saattoi laukaista mellakan. Mellakan johtajat voitiin vapauttaa voimalla. Sotaväki oli haluton puuttumaan sisäisiin ongelmiin ja jos se kutsuttiin paikalle, se oli yleensä myöhässä. Jos armeija joskus ehtikin paikalle, niin se saattoi johtaa niin laajaan terroriin, että armeijan kutsuneet tahotkin pyysivät armeijaa poistumaan.[18] Seurauksena tästä oli, että oikeuslaitos joutui etsimään ratkaisuja, joka tyydytti kaikkia osapuolia[19] ja paikalliset viranomaiset oppivat olemaan neuvotteluherkkiä.[20] Rahvaan innoittajana oikeustaistelussaan oli radikaali parlamentin edustaja ja lehtimies John Wilkes (1725–1797), joka pyrki laajentamaan äänioikeutta.[21] Sisäisestä epävakaudesta huolimatta vasta Ranskan vallankumous sai aatelin pelkäämään vallankumousta myös Englannissa ja se kovensi valtion otteita 1700-luvun lopulla.[22]

1600-luvulla Englannissa oli alkanut jokien rakentaminen kanaviksi. Tämä työ päättyi vasta 1800-luvulla, kun rautatiet veivät kanavien markkinat. Kanavat toimivat ensimmäisen teollisen kumouksen aikana tärkeimpinä kuljetusväylinä Britteinsaarien sisällä.

Espanjan perimyssodan (1701–713) jälkeen Britannialle siirtyi maailman merien hallinta kilpailijaltaan Alankomailta.[23]. Vuonna 1707 solmittiin unionisopimus Englannin ja Skotlannin välille, jolloin syntyi Ison-Britannian kuningaskunta. Suuressa siirtomaasodassa (1756–1763) Britannia turvasi asemansa Intiassa Ranskalta ja liitti Kanadan muihin kolmeentoista siirtokuntaansa Pohjois-Amerikassa.[24] Nämä julistautuivat itsenäisiksi jo vuonna 1776. Seurasi Yhdysvaltain vapaussota, joka päättyi 1783 Pariisin rauhaan, jossa Britannia tunnusti Yhdysvaltain itsenäisyyden.[25] 1700-luvulla Amerikan mantereelta tuotiin Eurooppaan viljaa ja Intiasta puuvillaa ja -kankaita.

Parlamentaarisessa hallinnossa porvariston asema alkoi parantua ja valistusfilosofien John Locke ja Thomas Hobbes ajatukset valtiosta saivat enemmän jalansijaa. Adam Smith (1723–1790) alkoi puhua kriittisesti vallitsevasta talouspolitiikasta, jota hän kutsui merkantilismiksi.

Tiede ja tekniikka 1700-luvulla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sepän paja 1700-luvulla. Vesimylly käyttää pajavasaraa.
Langan kehruuta ja nypläystä 1700-luvulla.

Isaac Newton julkaisi vuonna 1687 teoksensa Philosophiae Naturalis Principia Mathematica, jossa hän esitti mekaniikan perusteet. Tutkimuksissaan Newton sovelsi luonnontieteellistä menetelmää, jota jo Galileo Galilei oli käyttänyt. Kun tätä menetelmää alettiin ymmärtää paremmin, sitä haluttiin soveltaa laajemminkin.[26] Ranskalainen, mutta osin Englannissa vaikuttanut Denis Papin (1647–1712), rakensi painekattilan ja siihen varoventtiilin vuonna 1681, sekä ensimmäisen höyrykoneen 1690.[27] Royal Society julkaisi hänen tutkimuksensa vuosina 1707–1712. Vuonna 1712 Thomas Newcomen (1663–1729) rakensi ensimmäisen kaupallisesti merkittävän höyrykoneen, jossa hän hyödynsi niin Papinin kuin ensimmäisen höyrykoneen vuonna 1698 patentoineen Thomas Saveryn (1650–1715) ideoita.

Englannissa kuninkaan ja parlamentin välinen taistelu vallasta johti siihen, että vuonna 1624 annetussa laissa Statute of Monopolies, kuningas sai oikeuden myöntää monopoli jollekin tietylle keksinnölle vain määrätyksi ajaksi. Sen ajatuksena oli tekniikan edistäminen. Tästä laista kehittyi patenttilainsäädäntö, jonka katsotaan olleen teollisen vallankumouksen edistäjä. Saveryn patenttia jatkettiin erityisellä tulikonelailla vuoteen 1733. Vuoteen 1775 mennessä oli rakennettu noin 600 Newcomenin höyrypumppua, joita käytettiin kaivoksissa veden poistamiseen.

Johannes Gutenbergin kirjapainokeksinnöstä alkaen oli alettu painaa enemmän myös erilaisia maanviljelysoppaita ja vastaavia teknisiä oppaita. Tästä huolimatta 1700-luvulla koneenrakennustaito oli pääosin vielä oppipoikien kautta leviävää tietoa. Varsin monimutkaisia ja tarkkoja kelloja osattiin jo rakentaa, kuten ensimmäinen kelvollinen kronometri 1759. Euroopassa oli hyödynnetty vesimyllyjä roomalaisajoista ja tuulimyllyjä keskiajalta alkaen. Näiden määrä oli kasvanut vuosi vuodelta ja niitä käytettiin yksinkertaisiin tehtäviin jauhamaan viljaa, takomaan rautakappaleita, vetämään rautalankaa ja vanuttamaan villakangasta veraksi ja saraksi.[28]

Työn organisointi 1600- ja 1700-luvuilla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Armeijoiden vaatimien parempien ja yhtenäisempien varusteiden valmistus synnytti myös paremmin organisoitua tuotantoa. 1600- ja 1700 luvuilla syntyi suuria käsiteollisuuslaitoksia, joissa tehtiin massatuotantona univormuja, kiväärejä ja purjekankaita tilaajien laatuvaatimusten mukaan.[29] Näissä saattoi työskennellä satoja, jopa tuhansia työntekijöitä.[30] Tämän rinnalla toimi kustannusjärjestelmä, joka perustui kotiteollisuuteen. Siinä kustantaja eli tilaaja otti pankista lainaa, jolla maksoi palkat kotiteollisuustyöntekijöille ja toimitti heille materiaalin kankaiden valmistukseen talveksi. Työntekijät olivat maanviljelijöitä, joilla oli aikaa talvikaudella. He ostivat palkkarahoilla siemenviljaa ja maksoivat palkat satokauden työntekijöille. Sadonkorjuun jälkeen maanviljelijät tallettivat ylimääräiset rahansa pankkeihin. [31] Raha kiersi puolen vuoden jaksoissa ja pankkitoiminta laajentui. Kustannusjärjestelmä oli joustava niin tilaajien kuin työntekijöidenkin näkökulmasta. [32]

1700- ja 1800-lukujen vaihde[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Marple kanavasilta 1803, jossa laiva kulkee sillalla.
Bridgewaterin kanava ylittää Manchesterin kanavan, joka oli viimeinen suuri kanava.
Rautarakenteinen silta Englannissa vuodelta 1779 Coalbrookdalen lähellä.
Romanttishenkinen kuva ”Cottonpolis” -nimellä tunnetusta Manchesterista.
Luddiitit särkemässä kutomakonetta vuonna 1812.

Teollisen kumouksen ydin oli koneellistettu tehdastyö.[33] Ensimmäisen teollisen vallankumouksen merkittävin keksintö oli höyrykoneeseen tehdyt parannukset, vaikka höyrykone ei vielä ensimmäisen teollisen vallankumouksen aikana vielä ehtinyt suuresti vaikuttaa teolliseen tuotantoon. Sen sijaan puuvillan kehruu ja kudonta tehostui vesivoimalla toimivilla koneilla ja siirtyi tehdastyöksi. Muita merkittäviä keksintöjä olivat kivihiilen käyttäminen tehostuneessa raudanvalmistuksessa. Kivihiilestä tuli myös höyrykoneiden energian lähde. 1800-luvun alussa höyrykonetta alettiin soveltaa liikenteeseen rautatiellä ja laivoissa. 1800-luvun alkupuolella otettiin käyttöön myös ensimmäinen sähköinen viestin eli lennätin.[34]

Henry Maudslayn sorvi noin vuosiltä 1797-1800.
1830-luvulla rakennettiin tunneli Thamesin ali. Rakennustyössä käytettiin sementtiä.
Hevoskäyttöinen puimakone,

Höyrykone[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Höyrykone

James Watt (1736–1818) kehitti höyrykoneesta käyttökelpoisen pyörivän voiman tuottajan. Hän lisäsi siihen lauhduttimen, luistiventtiilin ohjaamaan höyryä myös männän päälle, planeettavaihteistomekanismin tuottamaan pyörivää liikettä ja pyörimisnopeuden mekanisoidun keskipakosäätimen.[35] 1700-luvulla ei pystytty valmistamaan turvallista paineastiaa, joten varhaiset höyrykoneet toimivat alipaineella, jossa kuumaa höyryä sisältävään mäntään ruiskutettiin kylmää vettä. Tällöin tiivistyvä höyry synnytti mäntään alipaineen ja ulkopuolisen ilmanpaine puristi männän sisään tuottaen voimaa.[36] Wattin esittämässä ja vuonna 1769 patentoidussa parannuksessa höyryn jäähtyminen siirrettiin lauhduttimeen. Kun mäntä pysyi jatkuvasti kuumana, koneen hyötysuhde parani merkittävästi. Muut parannukset saivat patentin 1780-luvulla. Kun Wattin patentit raukesivat 1800-luvun alussa, höyrykoneen kehitystyö lähti uuteen vauhtiin. Vuonna 1804 Richard Trevithick esitteli ensimmäisen höyryveturin, jossa käytettiin ylipaineella toimivaa höyrykonetta ja höyrykattilaa. James Watt alkoi verrata höyrykoneiden tuottamaa työmäärää hevosiin ja häneltä on peräisin termi hevosvoima. Wattin työn tuloksena alettiin myös ymmärtää, että poltetun hiilen määrällä ja koneen tekemän työn välillä on yhteys.[36] Wattin koneita käytettiin edelleen kaivosten pumppaamiseen, mutta hänen parannettuja koneita alettiin käyttää myös muissa tehtävissä vesivoiman tai tuulivoiman sijasta, kuten laivoissa.

Kivihiili ja raudan valmistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Kivihiili, Masuuni

Raudan valmistuksessa ei voitu käyttää kivihiiltä, koska kivihiili sisältää rikkiä. Tämän vuoksi rautamalmin pelkistämiseen käytettiin puuhiiltä, mistä seurasi, että Euroopan metsät kävivät vähiin ja metsäisistä maista, kuten Ruotsista ja Norjasta tuli merkittäviä raudantuottajia. Kivihiilen käyttöä raudan valmistuksessa oli kokeiltu jo 1600-luvulla. 1700-luvun alussa kehitettiin menetelmä takkiraudan tuottamiseksi koksin eli puhdistetun kivihiilen avulla. Tämän jälkeen Englannin raudan tuotanto ja hiilen kulutus kasvoi. Vuonna 1784 Henry Cort kehitti putlaus-menetelmän, jossa takkiraudasta voitiin valmistaa mellottamalla vähähiilistä keittoterästä.[36] Tällä menetelmällä ei kuitenkaan kyetty valmistamaan suuria määriä ja raudan pääkäyttömuotona säilyi valurauta ja kankirauta 1800-luvun jälkipuolelle saakka. Koksi on lämpöarvoltaan parempi kuin kivihiili. Se ei myöskään tuota palaessaan rautaa syövyttäviä rikkiyhdisteitä, joten koksia poltettiin myös höyrykoneissa. Höyrykoneiden avulla taas pystyttiin toimimaan yhä syvemmissä kaivoksissa ja kuljettamaan kivihiiltä pitempiä matkoja. Kivihiiltä polttamalla ihmiskunta otti ensi kertaa käyttöön fossiilisen polttoaineen ja sai haltuunsa runsaan, vuosituhansien aikana kertyneen energian.[37]

Puuvilla ja tekstiiliteollisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Puuvilla, Tekstiiliteollisuus
Yhdysvaltalaisen Draper-tehtaan valmistamia kutomakoneita
Lennätinlaitteistoja 1800-luvulta. Vasemmalla keskellä morsetuskosketin.

Englannin Itä-Intian kauppakomppania alkoi 1600-luvulla tuoda Intiasta puuvillakankaita. Kankaita oli eri laatuisia. Ne olivat kevyitä, värikkäitä, pesunkestäviä ja säilyttivät värinsä hyvin. Tämän vuoksi ne menestyivät kaupallisesti. Euroopan tekstiilityöläiset eivät pystyneet kilpailemaan näiden kankaiden kanssa ja he alkoivat vaatia tuontisuojaa. Tämän he saivatkin, ja 1700-luvulla puuvillakankaiden tuonti oli kielletty lähes koko Euroopassa. Käsittelemätöntä puuvillaa sai edelleen tuoda, joka kannusti erityisesti Englannissa yrittäjiä sen hyödyntämiseen. Puuvillakankaan päätyövaiheet ovat kehräys ja kudonta. Vaateteollisuus oli kotiteollisuutta, jossa naiset perinteisesti kehräsivät langat ja miehet kutoivat kankaat. Kehrääminen vei huomattavasti enemmän aikaa, ja ongelma paheni kun John Kay keksi lentävän sukkulan vuonna 1733, jolla kankaan kutomisen nopeus kaksinkertaistui.[38]

Kehräysongelma sai odottaa ratkaisua pari vuosikymmentä. Vuonna 1764 James Hargreaves valmisti kehruu-Jennynä tunnetun laitteen. Tämä varsin yksinkertaisen oloinen kone kahdeksankertaisti kehräämisen tehokkuuden ja muutti Englannin teollisen kehityksen suunnan. Samalla se myös edisti lapsityövoiman käyttöä, koska pieni- ja näppäräsormiset lapset liittivät tehokkaammin yhteen katkenneita lankoja. Ennen kehruu-Jennyä kotityöläiset kehräsivät käsin noin 250 000 kiloa puuvillaa. Vuonna 1785 määrä oli noussut seitsemään miljoonaan kiloon.[39]

Richard Arkwright oli keskushahmo varsinaisen tekstiiliteollisuuden synnyssä. Hän sai haltuunsa parannetun version Kehruu-Jennystä ja lisäsi siihen ulkoisen voimanlähteen, joka oli aluksi hevosten pyörittämä kehä. Hän rakensi vuonna 1770 vesivoimalla toimivan tehtaan syrjäiseen Derwentin laaksoon turvaan luddiiteilta. Tätä pidetään ensimmäisenä nykyaikaisena tehtaana. Vuonna 1792 Arkwrightilla oli palveluksessa 5 000 henkilöä ja hänellä oli omaisuutta puoli miljoonaa puntaa, joka oli silloin hyvin paljon rahaa.[40] Samuel Crompton kehitti vuonna 1779 kehruukoneen nimeltä ”spinning mule”, jolla saatiin tehtyä lujempia lankoja kuin käsin kehräämällä.

Maalaispappi Edmund Cartwright kiinnostui kankaan valmistuksesta ja kehitti vuonna 1785 kangaspuiden mekaniikkaa niin, että siinä voitiin hyödyntää ulkopuolista voimanlähdettä, joten voidaan puhua kutomakoneesta. Kesti kuitenkin vielä puoli vuosisataa, ennen kuin kutomakone oli automatisoitu täysin. Richard Roberts patentoi 1822 metallisen, automaattisen ja hyvin nopean kutomakoneen, mutta senkin jälkeen tehtiin vielä merkittäviä parannuksia.[41] Kutomakoneiden määrä kasvoi Cartwrightin keksinnön jälkeen niin, että vuonna 1851 Englannissa oli toiminnassa neljännesmiljoona kutomakonetta. Niiden määrä lisääntyi Englannissa tämän jälkeen noin sadallatuhannella kymmenessä vuodessa ja maksimi saavutettiin 1913, jolloin Englannissa oli niitä 805 000 kappaletta. Koko maailmassa oli tuolloin melkein kolme miljoonaa kutomakonetta.[42] Englannin puuvillateollisuudesta tuli täysin tehdasteollisuutta. Kehräämöt ja kutomot koottiin samaan laitokseen. Suuret tehtaat keskittyivät kaupunkeihin ja Manchesterista tuli vertauskuva kehitykselle.[43]

Puuvillateollisuuden ja kutomojen määrän lisääntyessä myös raaka-aineen tarve kasvoi. Yhdysvaltain eteläosa oli ilmastoltaan sopiva paikka kasvattaa puuvillaa. Ongelmana oli, että ainoa siellä kasvava lajike oli hankala, koska sen kodassa oli paljon tahmeita siemeniä, kolme kiloa yhtä puuvillakiloa kohden. Siementen erottaminen ei ollut taloudellista edes orjatyövoimalla. Puuvillan karstausongelman ratkaisi Eli Whitney vuonna 1797. Hänen kehittämänsä gin-nimellä tunnettu puuvillansiementen erotuskone oli yksinkertainen ja helposti rakennettavissa. Sen käyttö levisi nopeasti.[44]

Puuvillan ansiosta Yhdysvaltain etelävaltiot alkoivat rikastua. Puuvillasta tuli 1800-luvun alussa tärkein kauppatavara maailmankaupassa. Yhdysvallat tuotti tästä kaksi kolmasosaa. Puuvillan tuotanto kasvoi suunnilleen nollasta 1800-luvun alussa lähes miljardiin kiloon sisällissodan alkuun mennessä. Puuvillatuotanto kärjisti ongelmia, kun orjuus sallittiin yhä useammassa osavaltiossa, koska puuvillapelloille tarvittiin työvoimaa. Pohjoisesta vietiin vuoden 1793 ja 1861 välillä 800 000 orjaa etelävaltioihin.[45]

Liikenne ja tietoliikenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Rautatie, Lennätin, Höyrylaiva

Kanavien rakentaminen Englannissa jatkui 1800-luvulle. Eniten historiaan kulkuun tänä aikana vaikutti Yhduysvalloissa rakennettu Erien kanava vuodelta 1825, kun se avasi reitin Hudson-joelta suurille järville ja lyhensi viljan kuljetusmatkoja huomattavasti. Viljaa oli aikaisemmin kuljettu Missisippi-joen kautta. Tämän seurauksena matka-aika lyheni kolmesta yhteen viikkoon ja kuljetuskustannukset laskivat huomattavasti.[46] Kanavat ja joet tarjosivat höyrylaivoille hyvän paikan kehittyä, koska purjehtiminen oli vaikeaa ja laivoja vedettiin usein rannalla olevilla hevosilla. Läpimurto höyryn käytössä laivojen voimanlähteenä oli amerikkalaisen Robert Fultonin rakentama alus. Fulton oli koeajanut Englannissa Charlotte Dundasilla ja perehtynyt John Fitchin keksintöihin.[47] Tähän 1807 Hudson-joella rakennettuun North River Steamboat (Clermont) höyryalukseen sijoitettiin 18 hevosvoiman Wattin ja Boultonin tehtaan valmistama höyrykone. Ensimmäisellä 12 tunnin matkallaan alus saavutti 4,7 solmun keskinopeuden. Samaan matkaan jokipurret käyttivät neljä vuorokautta. Yhdysvaltain rannikko- ja jokiliikenteessä oli viiden vuoden kuluttua jo yli viisikymmentä höyryalusta. Englannissa kaupallisen höyrylaivaliikennöinnin aloitti Henry Bellin rakentama PS Comet alus. Vuonna 1815 Englannissa oli jo parikymmentä höyrykäytöistä alusta.[48]

Kanavia ei kuitenkaan voitu viedä jokaiselle hiilikaivokselle tai rautamasuunille, jolloin niiden kuljetus järjestettiin kiskoilla kulkevilla, mutta hevosten vetämillä vaunuilla lähimpään satamaan. Tällaiselle teollisuusradalle Richard Trevithick rakensi ensimmäisen käyttökelpoisen höyryveturin 1804. Vuonna 1815 Englannissa säädettiin Yhdysvaltalaiselle viljalle tulli turvaamaan Englannin omaa maataloutta. Lain seurauksena viljan hinta nousi ja erityisesti hiilikaivoksille tuli halvemmaksi käyttää höyryveturia kuin kallista rehua syöviä hevosia.[49] Teollisuusradat kehittivät tekniikkaa ja ratojen rakentaminen pääsi vauhtiin, kun Rocket-veturi voitti vuonna 1829 kilpailun Liverpoolin ja Manchesterin välisestä liikenteen järjestämisestä. Rocketin rakensi Robert Stephenson yhdessä isänsä George Stephensonin kanssa. Kilpailussa Rocket veti viisinkertaisesti oman painonsa edestä kuormaa ja saavutti yhdellä täydellä henkilövaunulla 33 km/h keskinopeuden. Tästä alkoi rautateiden nopea leviäminen, ja jo vuonna 1840 Englannissa oli 3 000 kilometriä rautateitä.[50]

Ensimmäisen lennätinjärjestelmän rakensivat Yhdysvalloissa Samuel Morse ja Alfred Vail. New Yorkin ja Baltimoren välinen lennätinlinja otettiin käyttöön 24. toukokuuta 1844. Tälle lennättimelle riitti yksi johdinyhteys, sillä eri merkit koodattiin sähköttämällä erilaisia pulssijonoja eli Morsen aakkosia. Morsen ja Vailin lennättimen käyttö yleistyi nopeasti ja muutaman vuoden kuluessa se syrjäytti kilpailevat järjestelmät lähes täysin. Lennätin levisi nopeasti rautateiden rakentamisen mukana, koska lennätintä käytetiin rautatien turvallisuuden varmistamiseen. Junaa ei lähetetty matkaan, ennenkuin varmistettiin, että rata oli vapaa.

Kellot ja aikakäsityksen muuttuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mekaanisia kelloja oli alettu rakentaa jo keskiajalla ja 1600-luvulla kaikissa suuremmissa taajamissa alkoi olla kaupungintalon tai kirkon tornissa kello, jonka avulla paikkakunnan aika ilmoitettiin kellonsoitolla.[51] Kello ilmoitti markkinoiden avaamisesta, mutta sen tavoite oli myös saada ihmiset ajoissa levolle ja nousemaan aikaisin töihin ja velvollisuuksiin.[51] 1660-luvulta alkaen alkoivat kaappikellot yleistyä kodeissa.[51] 1700-luvun alusta alkoi tulla tavalliseksi kellosepille ostaa Birminghamista valmiita kellon osia kaappikellojen rakentamiseksi. Taskukellojen valmistus yleistyi 1700-luvulla ja keskittyi muutamiin paikkakuntiin, kuten Lontooseen, Coventryyn, Prescotiin ja Liverpooliin.[51] Vuosittainen valmistusmäärän on arveltu olevan huippuvuonna 1796 noin 120-190 tuhatta kelloa.[51] Kellot olivat suhteellisen kalliita, mutta köyhempikin saattoi sellaisen parempana hetkenä ostaa, koska kellojen arvo säilyi ja niitä voitiin pantata.[51] Kelloseppien taitavuutta pidetään ratkaisevan tärkeänä koneiden kehittämiselle, rakentamiselle ja käynnissäpitämiselle teollistumisen varhaisessa vaiheessa.[51] Vuosina 1797-1798 Englannissa oli voimassa kellovero, jossa kellojen omistajien piti maksaa veroa kelloistaan.[51] Veron vuoksi on olemassa veroviranomaisten arvioita veron tuotosta ja samalla kellojen määrästä: hopea- ja metallikelloja 800 000, kultakelloja 400 000 ja kaappikelloja 1 200 000 kappaletta.[51] Vero osoittautui mahdottomaksi toteuttaa ja sillä oli hyvin haitallinen vaikutus Englannin kellotuotantoon.[51] Ranskalaiset ja sveitsiläiset kellojen valmistajat saivat markkinoilla etuaseman.[51]

Maatalousyhteiskunnassa aikakäsitys oli tehtäväorientoitunut, eläimet piti päivittäin ruokkia ja vilja kylvää ajallaan.[52] Kellojen yleistyminen osui yhteen teollistumisen vaatiman suuremman työn tahdistamistarpeen kanssa.[52] Maaseudulla olevien kaivosten ja tehtaiden työntekijät viljelivät myös maata tai rannikoilla kalastivat, jolloin he olivat poissa töistä sesonkien aikana.[52] Teollistumisen edetessä ja kaupungistuessa työkurin piti parantua.[52] 1700-luvulla palkkaus oli urakkaluontoista tai tilapäistä, mutta 1800-luvun alussa siirryttiin enemmän aikaperusteiseen viikkopalkkaan.[52] Työnantajille tuli perusteltujakin syitä valvoa työaikaa.[52] Tehtaan kello alkoi määrätä työrytmiä.[52] Kun työntekijöilläkin saattoi olla oma taskukello, syntyi kiistää ajanmittauksen tarkkuudesta ja joissakin tapauksessa tehtailijat kielsivät työntekijöitään tuomasta omia kellojaan työpaikalle.[52] Tehtaissa voitiin toimia paikallisessa ajassa, jossa aika oli tahdistettu auringon mukaan, mutta rautatieliikenteessä tuli hyvin pian tarpeelliseksi ottaa käyttöön yhtenäinen aika, minkä rautatieyhtiöt toteuttivat 1840-luvulla. 1880 rautateillä noudatetusta ajasta tuli Englannissa yleisesti käytetty perusaika.[53]

Muita merkittäviä keksintöjä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Työstökoneiden kehitys auttoi valmistamaan tarkempia koneiden osia, esimerkiksi höyrykoneiden sylintereitä ja mäntiä.
  • Uudet kemikaalien tuottomenetelmät, esimerkiksi rikkihapon tuotannossa.
  • Portlandsementti
  • Kaasuvalaistus, joka auttoi kaupungien ja tehtaiden valaisemisessa. Tehtaissa voitiin kaasuvalon avulla tehdä laajemmin työtä myös pimeään aikaan.
  • Tasolasinvalmistuksessa uusi sylinterimenetelmä. Tämän vuoksi pystyttiin tekemään teräsrunkoisia kasvihuoneita. Rakennustapaa käytettiin uusissa rautatieasemissa ja tunnetuin tyylin edustaja on Kristallipalatsi vuoden 1851 Lontoon maailmannäyttelyssä.
  • Jatkuvatoiminen tasoviiraa käyttävä paperikone, josta käytettiin keksijän mukaan nimitystä Fourdrinier.
  • Puimakone, jonka keksi Andrew Meikle 1786. Tämä vähensi työvoiman tarvetta niin, että koneen käyttö johti vuonna 1830 maatyöläisten laajoihin kapinoihin, jotka tunnetaan nimellä Swing Riots.

Vaikutuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lapsia töissä kutomossa.

Työväestön asema ja lapsityövoima[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuori tyttö vetää vaunua hiilikaivoksen käytävässä. Kuva on parlamentin komitean raportista 1800-luvun alkupuolelta.

Työn siirtyminen maaseudun kotiteollisuudesta kaupunkien tehdastyöksi paransi tuotantokykyä, mutta aiheutti samalla uusia ongelmia. Osalta käsityöläisistä koneet veivät heidän tulonsa. Kutomakoneen käyttöönotto 1800-luvun alussa aiheutti niin suurta katkeruutta käsityöläisissä, että he hyökkäsivät tehtaiden kimppuun ja rikkoivat koneita. Varsin laajaa huomiota sai eräs tällainen ryhmä, jota kutsuttiin luddiiteiksi. Käynnistynyttä teollistumiskehitystä ei kuitenkaan onnistuttu pysäyttämään.[54]

Jo 1700-luvun lopulla käyttöönotettu kehruu-Jenny edisti lapsityövoiman käyttöä.[55] Kasvava teollisuus alkoi käyttää Englannissa yhä enemmän lapsityövoimaa. Syinä oli se, että lapsille voitiin maksaa pienempää palkkaa ja he sopeutuivat paremmin teolliseen työrytmiin.[56] Lasten asema oli huono. Lapsikuolleisuus oli suurta, erään tilaston mukaan puolet kuoli ennen seitsemättätoista ikävuottaan.[57] Toisaalta lapsia synnytettiin paljon, koska siten vanhemmat saattoivat varmistaa, että joku lapsista selviää ja pystyy huolehtimaan vanhemmistaan vanhuksina.[58] Köyhissä kodeissa jokaisen oli osallistuttava toimentulon hankkimiseen. Jopa kuusivuotiaita laitettiin kaivostöihin, koska he pystyivät kulkemaan kapeissa käytävissä. Pitkien työpäivien vuoksi he eivät nähneet aurinkoa ja kärsivät D-vitamiinin puutteesta.[59] Teollisuuden kemikaalit olivat myrkyllisiä, esimerkiksi väreissä käytettiin lyijyä ja arsenikkia. Pieniä lapsia käytettiin myös nokipoikina savuhormien puhdistuksessa.[60] Lapsilla ei ollut juuri minkäänlaista lainsuojaa. Vasta 1814 tuli laki, joka kielsi lasten varastamisen. Monissa tehtaissa työskenneltiin 12–14 tuntia kuutena päivänä viikossa[61] ja vasta vuoden 1833 tehdastyöaikalaki rajoitti alle 13-vuotiaiden lapsien työpäivän kymmeneen tuntiin arkena ja kahdeksaan tuntiin lauantaina sekä kielsi yötyön. Vuoden 1842 kaivostyölaki kielsi naisilta ja alle 12-vuotiailta pojilta kaivostyön. Lasten kurjuutta lisäsi huono ravitsemustilanne. Vuonna 1750 arvioitiin kolmanneksen Lontoon asukkaista, erityisesti ilman vakituista työtä olevien, menevän nukkumaan rahattomana.[62] 1860-luvulla Lontoossa arvioitiin olevan 100 000 katulasta.[63]

Teollinen työ ja talouden rakennemuutos[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Cornwallin tinakaivokset olivat ensimmäisiä höyrykoneen käyttäjiä. Kuvassa Lelantin kaivos, joka suljettiin 1930 toimittuaan sitä ennen yli 200 vuotta. Kuilut yltävät 700 metriä merenpinnan alapuolelle.

Kirjassaan Kansojen varallisuus (1776) Adam Smith kertoo silmäneulojen valmistuksesta. Esimerkillä hän haluaa kuvata käsityön ja teollisen työn eroa. Käsityöläinen valmisti silmäneulan yksi kerrallaan rautalangasta. Teollisessa valmistuksessa työ jaettiin vaiheisiin, joissa pätkittiin rautalankaa, annettiin neulalle karkea muoto, mesitettiin toiseen päähän neulansilmä, sitten neula hiottiin muotoonsa, karkaistiin ja lopuksi tehtiin pintakäsittely.[64] Näin työ voitiin jakaa osiin, joissa tarvittiin vain vähän ammattitaitoa, mikä on ollut koko teollistumisen kantava periaate. Sen vuoksi voitiin käyttää myös lapsityövoimaa. Teollisuus ei sivistänyt työväestöä.[65] Neulan valmistuksessa tuottavuuden nousu ei myöskään tullut pelkästään työn vaiheistuksesta, vaan vaiheistus mahdollisti koneellistamisen ja neulojen valmistuksen suuremmissa erissä. Adam Smith arvioi tuottavuuden nousevan 260 prosenttia.[66] Ihmisestä tuli tavallaan koneen osa ja tässä roolissa ihmisestä heikkouksineen tuli tuotannon pullonkaula. Teollinen vallankumous eteni korvaamalla lihastyötä mekaanisella voimalla ja käsien taitoa automaatiolla.[67] Tehtaassa työtä ei ehkä tehty rivakammin kuin käsityössä, mutta työ oli muuttunut yksinkertaisemmaksi ja yksipuolisemmaksi. Työnvaiheistusta on pidetty hiostuksen ja työläisten riiston maksimoinnin välineenä, sillä uusi tuotantotapa aiheutti usein työväen huonoa kohtelua. Toisaalta vaiheistus aloitti prosessien ja työvälineiden kehittämistyön, sekä paransi materiaalien ja prosessien ymmärrystä.[68]

Teollisen vallankumouksen alusta asti on keskusteltu, lisääkö uusi teknologia työttömyyttä vai käykö päinvastoin tulojen ja kysynnän kasvaessa?[69] Kokonaistalouden näkökulmasta on selvää, että koneistaminen lisäsi myös käsityöläisten tarvetta.[69] 1700-luvun talouskasvu paransi työllisyyttä työvoimavaltaisessa tekstiilien valmistuksessa.[69] Kun kehruukoneet tulivat ja langan hinta putosi, kehrääjät siirtyivät kutojiksi.[69] Kutomisen koneistuessa kasvoi ompelutyön määrä ja varsinkin ompelukoneiden tulon jälkeen kotona tehtävä työ lisääntyi.[69] Vasta 1800-luvun lopulla tekstiiliteollisuuden läpimurto teki ompelusta tehdastyötä.[69] Kotiompelua tehtiin kuitenkin paljon, kunnes vaateteollisuus siirtyi pois Euroopasta.[69] Sama ilmiö tapahtui koneteollisuudessa, kun alettiin tarvita huoltomiehiä ja korjaajia.[69] Talouden rakennemuutoksesta kärsivät erityisesti vanhat ammatinharjoittajat, koska he pyrkivät jatkamaan vanhalla tavalla ja kiristivät mieluummin vyötä kuin opettelivat uutta.[69] Nuorisolla oli suuremmat valmiudet valita uusia töitä.[69] Teollinen vallankumous menestyi, koska nuoret valitsivat uudet ammattialat, seudut ja kaupungit.[69]

Teollistuminen ja valtio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Teollistuminen, Modernisaatio

1700-luvun lopulla valtiot vielä olivat hyvin merkantalistisia ja protektionismia käytettiin erityisesti maatalouden, mutta myös teollisuuden tukemiseen.[70] Vaikka Britannian merkantilistisen valtiovallan tavoitteena oli teollisuuden tukeminen, ei sen toimin kuitenkaan saatu syntymään paljonkaan teollisuutta 1700-luvulla tai 1800-luvun alussa[70]. Toisaalta puuvillakankaiden tuontikielto käsityöläisten tukemiseksi tai viljatullit maanviljelyn tukemiseksi edistivät välillisesti koneellistumista. Uudella ajattelutavalla, taloudellisella liberalismilla, oli ratkaiseva merkitys teollistumiskehityksen vauhdittumiselle.[70] Liberalismin, jonka isänä pidetään Adam Smithiä, ajatuksena on antaa yrittämisen vapaus kaikille kansalaisille.[70] Valtion kannalta tämä on helpompaa, kun virkamiehet eivät enää vastanneet yritysten syntymisestä.[70] Kun yrittäjän päämääränä on menestys, on hän valmis ottamaan käyttöön kaikkea sellaista uutta tekniikkaa, jonka hän voi olettaa auttavan kohti parempaa taloudellista tulosta.[70]

Englannin teollisessa kumouksessa valtion asema jäi vähäiseksi, sitä on kutsuttu jopa yövartijavaltioksi.[71] Teollistumisen edellytykset olivat syntyneet maatalouden, kaupan ja tekniikan ja liikenteen markkinaehtoisessa kehityksessä.[71] Valtion tehtäväksi jäi edistää kehitystä lainsäädännön liberalisoimisella ja edistämällä alueellista päätöksentekoa ja yksilöiden aloitteellisuutta.[71] Englannin 1800-luvulla harjoittamaa laissez-faire -asennetta on pidetty teollistumisen mallina.[71] Tällöin ei oteta huomioon sitä, että Englannin valtio suojeli merenkulun ja kaupan etuja protektionistisella lainsäädännöllään.[71] 1700-luvun lopulla Britannia käytti suuria summia varustautumalla Ranskaa vastaan erityisesti laivaston varustamiseen ja tuki näin teollista kehitystä.[71] Britannian ylivoima merillä rauhoitti merenkulun 1800-luvulla, ja loi maailman suurimman vapaakauppa-alueen.[71] Toimivan markkinataloutensa ja suuren sisäisen liikkuvuutensa vuoksi Englanti pystyi hyödyntämään näitä etuja.[71]

Chartistikapinointia 1800-luvun alkupuolella.

Työväestön järjestäytyminen ja työväenliike[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäisen teollisen vallankumouksen aikana oli rinnan vanhoja ja uusia tuotantotoimintaan vaikuttavia järjestelmiä, esimerkiksi Rooman valtakunnan ajoilta periytyvä ammattikuntalaitos lakkautettiin Englannissa virallisesti vasta 1835.[70] Ammattikillat olivat valvoneet ammattikuntien etuja ja vaalineet käsityöperinnettä.[72] Uudet järjestöt olivat erilaisia, sillä ne vaalivat ajatusta siitä, että yksittäinen työntekijä oli heikossa asemassa suhteessa pääomanomistajaan, mutta yhteistyössä he pystyvät kohentamaan asemaansa.[72] Vuonna 1820 Scotlannissa oli yleislakko, jonka järjestivät käsityöläisten oikeuksia puolustavat radikaalit, ja vuonna 1825 Englannin parlamentti sääti Combination Act 1825 -lain, jossa rajoitettiin työläisten järjestäytymistä. 1820- ja 1830-luvuilla yritettiin perustaa koko maan kattavaa ammattiliittoa. Sellainen saatiin syntymään vuonna 1845. Työväen liikehdintä vuosien 1830–1850 välillä tunnetaan nimellä chartismi. Yhteiskunnan yläluokka piti työntekijäjärjestojä sosialismiin pyrkivinä salaliittolaisten foorumina.[72] Vuonna 1848 syntyi laajoja mellakoita, ja niissä työväenliikettä vastassa oli Britannian armeija.[72]

Väestönkasvu ja maastamuutto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Englannin ja Walesin väestö pysyi vuodesta 1700 vuoteen 1740 noin kuudessa miljoonassa. Tämän jälkeen väestön määrä alkoi kasvaa voimakkaasti. Vuonna 1801 väestö koko oli 8,3 miljoonaa ja vuonna 1850 16,8 miljoonaa. Vuonna 2007 väestö oli 61 miljoonaa.[73] Englannista oli kohdistunut jatkuvaa siirtolaisuutta Amerikkaan ennen teollista kumousta, mutta väestömääränä tämä oli ollut vähäistä. 1820 alkoi Englannista ensimäisenä Euroopan maana laajempi siirtolaisuus, vuosina 1821–1850 Englannista muutti pois noin 2,6 miljoonaa henkeä, josta irlantilaisten osuus oli merkittävä.[74] Muualla Euroopassa näin laaja siirtolaisuus käynnistyi vasta vuoden 1850 jälkeen.[74]

Uudet tarpeet, pääoma ja kaupungistuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääomasta tuli yhä merkittävämpi edellytys teollistumiselle kalliiden koneinvestointien vuoksi.[75] Teollistumisen alussa pääoma ei vaikuttanut vielä paljon, koska koneet olivat yksinkertaisia, kyläseppien tekemiä ja rakennukset vaatimattomia.[75] Merkittävämpää oli se, että pienenkin pääoman omaavat kauppiaat, kustantajat tai yritteliäät käsityöläiset ymmärsivät tehdasteollisuuden mahdollisuudet ja olivat valmiita kokeilemaan uutta.[75] Jo varhain kehitettiin uusia pääoman käyttötapoja.[75] Tehtailija saattoi vuokrata tuotantotilaa ja ostaa käyttövoimaa.[75] Useita tehtaita voitiin koota saman energialähteen, vesivoiman tai höyrykoneen ympärille.[75] Tehtaiden keskittyessä syntyi edellytyksiä myös infrastruktuurin kehittämiselle.[75] Näin saatiin paremmat raaka-ainetoimitukset ja luotettavammat yhteydet markkinoihin.[75] Tehtailijat joutuivat alkuvaiheessa rakentamaan asuntoja työntekijöille ja perustamaan kauppoja.[75] Tehdasrykelmien ympärille kehittyi kaupunkeja.[75] Kauppaan ja tekniikkaan liittyvä osaaminen keskittyi kaupunkeihin.[75]

Englannissa ne kaupungit, joista tuli kaupan, liikenteen ja muun palvelun solmukohtia kasvoivat nopeasti 1800-luvulla.[76] Vuonna 1800 kaupungeissa asui 23 prosenttia väestöstä, vuonna 1850 45 prosenttia ja vuonna 1910 jo 75 prosenttia.[76] Tämä kaupungistumiskehitys tapahtui puoli vuosisataa aikaisemmin kuin muualla.[76]

Parantuvan kuljetuskaluston ja teollisten koneiden käyttövoiman kasvu ajoi taloutta yleisesti ottaen kohti suurteollisuutta ja poispäin entisestä yksilösidonnaisesta tai pienen mittakaavan toiminnasta. Yksittäiset käsityöläiset, jotka valmistivat ja myivät kokonaisia tuotteita paikallisilla markkinoilla väistyivät tehtaiden tieltä. Samalla yleistyivät mantereiden- tai jopa maailmanlaajuiset teollisuustuotteiden jakelujärjestelmät ja markkinat massatuotetuille kulutustuotteille. Samaan aikaan tapahtunut Englannin maatalouden vallankumous vapautti suuria ihmisjoukkoja maaseudulta, samalla lisäten käytettävissä olevia ruoan tuotantoresursseja, osittain kansainvälisen kaupan kautta.

Tuotantomuotojen tehostuminen johti kaupunkien, yritysten ja yksittäisten kansalaisten varallisuuden ennennäkemättömään kasvuun. Toisaalta yhteiskuntaan muodostui uusi ihmisryhmä, työväenluokka, joka teki pitkiä työpäiviä ja eli siitä huolimatta köyhyydessä.[77] Länsi-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa siirtyi paljon ihmisiä maaseudulta kaupunkeihin maatyön korvautuessa teollisuuden palkkatyöllä. Kuljetuksen kehityksen lisäksi myös tiedonvälityksen teknologinen edistys vauhditti laajaa yhteiskunnallista ja taloudellista muutosta.

Vaikutus politiikkaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teollista kumousta seuraavat yhteiskunnalliset ja taloudelliset muutokset muuttivat politiikan luonnetta, tarkoitusta ja valtion rakennetta perusteellisesti. Muutos tuli selväksi viimeistään 1830-luvulla. Taloudellinen kehitys, julkisesti rahoitettu koulutus ja sosiaalihuoltoprojektit tulivat valtion pääasiallisiksi asiakysymyksiksi. Nopeat taloudelliset muutokset köyhdyttivät koulutettuja työläisiä ja lisäsivät samalla yleistä tuotantoa, kun työvaihe työvaiheelta automatisoitiin (katso myös luddiitit). Väestön keskittyminen kaupunkikeskuksiin voimisti tarvetta poliittisille uudistuksille. Tasa-arvoon tähtäävät aatteet ja levottomuus taloudellisten muutosten takia loivat myös osaltaan painetta muutoksiin.

Höyryvoiman käyttöönotto kirjapainojen teollisissa prosesseissa laajensi suuresti sanomalehtien määrää ja kirjanjulkaisua. Tämä lisäsi lukutaitoa ja vaatimuksia massojen poliittisesta osallistumisesta. Yleinen miesten äänioikeus otettiin käyttöön Yhdysvalloissa, mikä johti suositun kenraali Andrew Jacksonin valintaan 1828 ja nykyaikaisten joukkopuolueiden syntyyn. Britanniassa vuoden vuoden 1832 reformilaki vastasi ongelmaan, joka oli tullut ajankohtaiseksi suurten väestötihentymien syntyessä alueille, joilla ei ollut juuri ollenkaan parlamentaarista edustusta. Tämä laki laajensi äänioikeutettujen joukkoa, loi nykyaikaiset poliittiset puolueet ja aloitti sarjan uudistuksia, jotka jatkuivat aina 1900-luvulle. Ranskassa heinäkuun vallankumous laajensi äänestäjäkuntaa ja muutti maan perustuslailliseksi monarkiaksi. Belgia itsenäistyi Alankomaista perustuslaillisena monarkiana vuonna 1830. Kamppailu liberaalien uudistusten toteuttamiseksi saavutti Sveitsissä sekalaisia tuloksia. Seuraava sarja yrityksiä poliittisen uudistuksen käynnistämiseksi pyyhkäisi Euroopan yli vuonna 1848, vaihtelevin tuloksin. Tämä käynnisti myös massasiirtolaisuuden Pohjois-Amerikkaan - ja myös osiin Etelä-Amerikkaa, Etelä-Afrikkaa ja Australiaa.

Toinen teollinen vallankumous[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rautateiden kyltymätön tarve kestäville rautatiekiskoille johti halvan massatuotetun teräksen kehittämiseen. Terästä pidetään usein ensimmäisenä useista uusista massatuotannon aloista, joiden sanotaan leimaavan niin sanottua toista teollista vallankumousta, joka alkoi vuoden 1870 paikkeilla. Tämä teollisen kumouksen toinen aalto kehittyi vähittäin kattamaan kemianteollisuuden, öljynjalostuksen ja jakelun, sähköntuotannon ja 1900-luvun puolella autoteollisuuden. Maailmanpoliittisesti se johti myös teknologisen johtoaseman siirtymistä Britannialta Yhdysvalloille ja Saksalle.[78]

Alppien vesivoiman valjastaminen mahdollisti hiilipulasta kärsineen pohjoisen Italian teollistumisen 1890-luvulta asti. Lisääntyvä öljytuotteiden tarjonta myös vähensi hiilen merkitystä teollistumiselle.

1890-lukuun mennessä teollistuminen loi myös ensimmäiset jättiläismäiset suuryritykset, joiden toiminta-alue oli usein maailmanlaajuinen. Näiden joukoissa olivat esimerkiksi U.S. Steel, General Electric ja Bayer.

Miksi Eurooppa?[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Historioitsijoita on askarruttanut kysymys, miksi teollinen vallankumous tapahtui Euroopassa eikä muualla maailmassa, esimerkiksi Kiinassa? Monia tekijöitä on ehdotettu – muun muassa ympäristöä, valtiomuotoa ja kulttuuria. Benjamin Elman väittää, että Kiina oli tilanteessa, jossa ei-teolliset valmistamistavat olivat niin tehokkaita, että ne estivät suurten pääoman vaativien teollisten menetelmien kehittymisen. Kenneth Pommeranz taas on sitä mieltä, että Kiina ja Eurooppa olivat hämmästyttävän samankaltaiset 1700-luvulla, ja merkittävät teollisen kumouksen syntyyn vaikuttaneet tekijät johtuivat hiiliesiintymien sijainnista tuotantokeskuksiin nähden sekä raaka-aineiden, kuten ruoan ja puun tuottamisen Amerikasta, suosineen Eurooppaa. Kiinan suuren väestömäärän vuoksi ei ollut tarvetta kehittää koneita halvan työvoiman tilalle. Vanhoillinen maa myös vieroksui uudistuksia.

Miksi Britannia?[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Royal Societyn kokous 1700-luvulla.

Keskusteltaessa teollisen vallankumouksen alusta voi myös kysyä, miksi prosessi käynnistyi Britanniassa kolmekymmentä - sata vuotta ennen manner-Eurooppaa ja Yhdysvaltoja? Jotkut ovat painottaneet luonnon ja taloudellisten resurssien määrää, jotka maa sai merentakaisista siirtomaistaan tai tuottoja, jotka brittiläinen orjakauppa Afrikan ja Karibian välillä ansaitsi.

Vaihtoehtoiseksi syyksi on esitetty suurempaa kaupan vapautta kuin muualla, jossa suurempi määrä kauppiaita kykeni hyödyntämään tieteellisiä ja teknologisia edistysaskeleita tehokkaammin kuin vahvempaan kuningasvaltaan perustuneet valtiot. Myös Britannian kehittynyt, vientiin suuntautunut kotiteollisuus varmisti jo valmiit markkinat monille varhaisista tuotantotavaroista. Britannia kävi myös sotansa merten takana ja välttyi siten suurelta osin muuta Eurooppaa vaivanneesta alueidensa valloituksen peloilta ja tuhoilta.

Uudet keksinnöt olivat usein puuseppien, kelloseppien tai muiden suhteellisen köyhien yhteiskuntaluokkien ammattikuntien käyttöönottamia tai kehittelemiä. Esimerkiksi James Watt oli mallinrakentaja ja matemaattisten instrumenttien tekijä Glasgow'n yliopistolle ja sai merkittävään keksintöönsä vaadittavat tiedot yliopiston tiedemiehille tekemiensä höyrykoneminiatyyrien kautta. Edmund Cartwright, kutomakoneen kehittäjä, oli pappi ja kappalainen.[79]. Englannissa suhtauduttiin tiedon välittämiseen demokraattisesti ja maassa oli useita maamiesseuroja jakamassa maanviljelyn tietoutta. Tunnettu tieteellinen yhdistys oli Lunar society, jonka jäseniä olivat muun muassa James Watt, Erasmus Darwin, Josiah Wedgwood, John Whitehurst ja Joseph Priestley

Protestanttinen työmoraali[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toinen teoria Britannian edistysaskeleen selittämiseksi on käsitys yrittäjäluokasta, joka uskoi edistykseen, teknologiaan ja kovaan työhön. Tämä luokka usein kytketään niin sanottuun protestanttiseen työmoraaliin – tai Max Weberin kuvaamaan työetiikkaan ja erityisesti niin sanottuihin toisinajattelijaprotestanttilahkoihin, jotka lisääntyivät Englannin vallankumouksen aikaan. Usko laillisuuteen, joka seurasi perustuslaillisen monarkian prototyypin perustamista Mainiossa vallankumouksessa 1688 ja tasapainoisten talousmarkkinoiden ja Lontoon pörssin syntyminen ja sen finanssitoiminnan yhdistyminen Amsterdamin pörssin kanssa pönkitti yksityistä sijoittamista teollisiin hankkeisiin. Teorian esittäjät ovat korostaneet toisinajattelijaprotestanttien yhteistyökykyä ja samaistumista keskiluokkaan, perinteiseen sijoittaja- ja liikemiesluokkaan. Tämä teoria ei kuitenkaan huomio sitä, että monet keksijöistä ja sijoittajista eivät suinkaan kuuluneet protestanttisiin lahkoihin, vaan olivat ennemminkin rationalistisia ajattelijoita ja ”filosofeja”.

Siirtyminen teollistumiseen ja koneiden valtaan ei suinkaan ollut ongelmatonta, koska esimerkiksi Englannissa luddiitit – työläiset, jotka pelkäsivät elinkeinonsa puolesta – protestoivat prosessia vastaan ja järjestivät jopa tehtaiden sabotaasia.

Paradigmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kapitalismi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teollistuminen toimi ensimmäisenä lähtölaukauksena niin sanotulle modernille kapitalismille ja sen kehittyminen aiheutti varallisuuden ja tuotantokapasiteetin valtavan nousun. Adam Smithin teosta Kansojen varallisuus (The Wealth of Nations) voi pitää teollistuvan kapitalismin teorian perusteoksena.

Karl Marx[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karl Marx.

Karl Marx näki teollistumisprosessin loogisena, dialektisena seurauksena feodalistisesta talousmallista. Hänen mukaansa tämä oli väistämätöntä kapitalismin täydellisen kehittymisen kannalta, joka taas oli olennainen askel ennen sosialismia ja viimein kommunismia. Marxin mukaan teollistuminen jakaa yhteiskunnan kahteen luokkaan – porvaristoon, joka omistaa tuotantovälineet (tehtaat, maan ja niin edelleen) sekä työväenluokkaan, joka tekee todellisen työn tuottaen jotain arvokasta tuotantovälineillä. Marx näki suhteen näiden kahden luokan välillä perustavan parasiittisena, koska työväenluokka sai aina työstään liian vähäisen korvauksen suhteessa tekemänsä työn todelliseen arvoon. Tämä mahdollistaa porvariston varallisuuden karttumisen järjettömiin mittoihin pelkästään työläisen hyväksikäytön kautta.

Nopeat teknologian muutokset jättivät monet osaavat työläiset työttömiksi, kun maatalouden ja tuotannon työt yksi toisensa jälkeen koneellistettiin. Miljoonien uusien työttömäksi jääneiden ihmisten pako maalta tai pienistä kaupungeista suuriin kasvukeskuksiin johti ennennäkemättömään köyhyyteen, slummiutumiseen ja asumisen ahtautumiseen kaikkeen tähän liittyvin sosiaalisin ongelmin. Samaan aikaan porvarisluokka, joka oli kooltaan vain murto-osa työväenluokasta, vaurastui ennennäkemättömiin mittoihin.

Marxin kehittämän marxismin mukaan teollisuustyöväenluokka lopulta kehittää luokkatietoisuuden ja nousee kapinaan porvaristoa vastaan. Tämä prosessi johtaa lopulta tasa-arvoisempaan sosialistiseen ja lopulta kommunistiseen valtioon, jossa työläiset itse omistavat tuotantovälineensä.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Harri Rinta-aho, Marjaana Niemi, Päivi Siltala-Keinänen & Olli Lehtonen: Historian Tuulet 7, s. 45. Otava, 2004.
  2. a b c d Schön sivu 48
  3. a b c d e f g h Schön sivut 55-56
  4. Taskutietojätti, Gummeruksen yksiosainen tietosanakirja, s.2199 työväenliike, Jyväskylä 1986, ISBN 951-20-2776-3
  5. Schön sivu 56
  6. Schön sivu 51
  7. a b c d e f Schön sivut 49-50
  8. Schön sivu 56
  9. Harri Rinta-aho, Marjaana Niemi, Päivi Siltala-Keinänen & Olli Lehtonen: Historian Tuulet 7, s. 46. Otava, 2004.
  10. Taskutietojätti sivu 2324
  11. a b c d e f Economic History Association web-artikkeli
  12. Larry Neal, The Economic History of Britain Since 1700: 1700-1860. Sivu 151.
  13. Thompson, sivut 14-15
  14. Thompson, sivut 20-23 ja 83
  15. Thompson, sivu 20
  16. Thompson, sivu 29 ja 52
  17. Thompson, sivu 83
  18. Thompson, sivu 81
  19. Thompson, sivu 50
  20. Thompson, sivu 72 ja 80
  21. Thompson, sivu 90
  22. Thompson, sivu 93
  23. Taskutietojätti, sivu 773
  24. Taskutietojätti, sivu 773
  25. Taskutietojätti, sivu 773
  26. Uusi pikku jättiläinen, s. 544. Porvoo: WSOY, 1985. ISBN 951-0-12416-8.
  27. Taskutietojätti, sivu 1535
  28. Schön, sivu 57
  29. Schön, sivu 59
  30. Schön, sivu 59
  31. Schön, sivu 64
  32. Schön, sivu 59
  33. Schön, sivu 58
  34. Schön, sivu 55-58
  35. Taskutietojätti, sivu 2275
  36. a b c Leppälä, Kari, Tervanpoltosta innovaatiotalouteen, Kustantaja BTJ Finland Oy, 2012, ISNB 978-951-692-983-8
  37. Schön, sivu 55-58
  38. Bryson, sivut 430-431
  39. Bryson, sivut 432
  40. Bryson, sivut 433-4
  41. Schön, sivu 61
  42. Bryson, sivut 434-5
  43. Schön, sivu 61
  44. Bryson, sivut 435-6
  45. Bryson, sivut 437
  46. Bryson,sivut 216–218
  47. Landström, s. 229
  48. Kivikirveestä tietotekniikkaan, Hannu Kujanen: Liikenteen kehitys purjelaivojen kaudella, s. 162–166.
  49. Schivelbusch, Wolfgang: Junamatkan historia, s. 9. Suom. Margit Heinämäki. Tampere: Vastapaino, 1996. ISBN 951-768-010-4.
  50. Kivikirveestä tietotekniikkaan, Hannu Kujanen: Liikenteen kehitys purjelaivojen kaudella, s. 169–174.
  51. a b c d e f g h i j k Thompson, kappale: Aika, työkuri ja teollinen kapitalismi, sivut 157-170
  52. a b c d e f g h Thompson, kappale: Aika, työkuri ja teollinen kapitalismi, sivut 171-197
  53. Schivelbusch 1996, s. 42-43.
  54. Schön, sivu 65
  55. Bryson s. 432
  56. Bryson s. 437
  57. Bryson s. 449
  58. Bryson s. 445
  59. Bryson s. 451
  60. Bryson s. 451
  61. Bryson s. 453
  62. Bryson s. 453
  63. Bryson s. 454
  64. Uusi Pikkujättiläinen sivu 541-542
  65. Leppälä sivu 227.
  66. Leppälä sivu 229.
  67. Leppälä sivu 230.
  68. Leppälä sivu 230.
  69. a b c d e f g h i j k Schön sivut 65-66
  70. a b c d e f g Uusi pikkujättiläinen, Tekniikka ja teollisuus, sivu 543
  71. a b c d e f g h Schön sivut 87-88
  72. a b c d Schön sivut 117-118
  73. {Verkkoviite | Osoite = http://www.independent.co.uk/news/uk/home-news/a-portrait-of-britain-in-2031-395231.html | Nimeke = A portrait of Britain in 2031| Tekijä = Morris, Nigel; Taylor, Jerome | Ajankohta = 24.10.2007 | Julkaisija = The Independent | Viitattu = 2.1.2015 }}
  74. a b Schön sivu 160
  75. a b c d e f g h i j k Schön sivut 64-65
  76. a b c Schön sivut 110-111
  77. Pekka Rehumäki: Tasa-arvoa tanssilattialla 2008. Oulun yliopisto, Humanistinen tiedekunta.
  78. Harri Rinta-aho, Marjaana Niemi, Päivi Siltala-Keinänen & Olli Lehtonen: Historian Tuulet 7, s. 50. Otava, 2004.
  79. Bryson, sivu 434