Teollinen vallankumous

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Wattin höyrykone Madridissa

Teollinen vallankumous on nimitys, jota käytetään laajamittaisesta sosiaalisesta, taloudellisesta ja teknologisesta muutoksesta 1700- ja 1800-lukujen taitteen Britanniassa.[1] Taloushistoriassa teollinen vallankumous tarkoittaa laajempaa muutosta teollisissa tuotantomenetelmissä ja tässä artikkelissa käsitellään niistä ensimmäistä, joka liittyy uuteen energian tuotantomenetelmään, höyrykoneeseen ja tekstiiliteollisuuden syntymiseen Britanniassa ja Englannin kanaalin ympäristössä.[2] Toinen teollinen vallankumous, jonka uusia innovaatoita olivat sähkö- ja polttomoottorit, toi johtaviksi teollisuusmaiksi Saksan ja Yhdysvallat sekä laajensi teollista toimintaa kautta Euroopan 1800-luvun lopulta alkaen.[3] 1900-lopulla alkanut kolmas teollinen vallankumous laajensi teollista toimintaa Kiinaan ja Tyynen valtameren ympäristöön elektronisilla keksinnöillä, kuten mikropiirit.[4]

Teollinen vallankumous aiheutti muutoksen yhteiskunnan rakenteessa, kun sen vaikutuksesta väestöä alkoi suurissa määrin siirtymään maataloudesta teollisuuden palvelukseen kaupunkeihin.[5] Nopea teollinen kehitys synnytti teollisuustyöväenluokan ja suuria sosiaalisia ongelmia, mikä johti työväenliikkeen muodostumiseen ja sosialististen aatteiden leviämiseen.[6] Teollinen vallankumous synnytti merkittävää talouskasvua Englannissa vasta 1800-luvun puolivälissä.[7] 1800-luvun alussa Länsi-Euroopan bruttokansantuote asukasta kohden oli noin kaksinkertainen verrattuna Aasian ja Afrikan maihin, mutta 1800-luvun lopussa ero teollistumisen ulkopuolelle jääneisiin maihin oli revennyt syväksi kuiluksi.[8]

Teollisen vallankumouksen edellytyksenä olivat Isaac Newtonin teoksessaan Philosophiae Naturalis Principia Mathematica vuonna 1687 esittelemät klassisen mekaniikan liikelait, erityisesti mekaniikan II peruslaki, jota kuvataan yhtälöllä F=ma. Teollinen vallankumous alkoi pääasiallisesti kivihiilikäyttöisen höyryvoiman käyttöönotosta ja automatisoidun, koneistetun tuotannon käyttöönotosta, pääasiallisesti tekstiilialalla. Teollinen vallankumous edellytti suuria ulkoisia energianlähteitä kivihiilen muodossa, ja esimerkiksi puu ei olisi soveltunut polttoaineeksi yhtä hyvin kuin kivihiili. Teknologinen ja taloudellinen prosessi nopeutui höyrykäyttöisten laivojen, veneiden ja maaliikenteessä rautatien ja höyryveturien käyttöönoton myötä. 1800-luvun aikana se levisi läpi läntisen Euroopan ja Pohjois-Amerikkaan, vaikuttaen lopulta koko maailmaan.

Käsitteestä "Teollinen vallankumous"[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Noin vuonna 1764 keksitty Kehruu-Jenny mullisti tekstiiliteollisuuden. Kuvassa Wuppertalissa, Saksassa museossa esillä oleva koneen malli.

Termi "teollinen vallankumous" on tullut laajempaan käyttöön englanninkielisissä maissa historioitsija Arnold Toynbeeltä, joka käytti sitä otsikkonaan kirjassaan The Industrial Revolution in England (1884). Käsitettä oli käytetty jo aikaisemmin. Varhaisimmat käyttäjät olivat jo 1700-luvun lopulla ja esimerkiksi Friedrich Engels käytti sitä vuonna 1844 julkaisussaan "The Condition of the Working Class in England".

Vallankumous-termin käyttöä Englannissa 1700- ja 1800-lukujen vaihteen teknistaloudellisesta kehityksestä on perusteltu sillä, että vaikka se ei vielä johtanut merkittävään talouskasvuun, niin käänteentekevää oli, että muutamasta keksinnöstä kasvoi käyttökelpoisia koneita ja ne avasivat uusia kehitysuria koko 1800-luvulle.[9]

Yleisesti tutkijat sijoittavat teollisen vallankumouksen alun 1700-luvun puoleen väliin ja lopun 1800-luvun keskelle. James Wattin patentti parannetulle höyrykoneelle 1769[10] nähdään ratkaisevana hetkenä, mutta samanaikaisesti lukuisilla muilla aloilla oli kehitetty teknologiaa, joka oli hitaasti lisännyt Britannian teollista kapasiteettia.

Teolliseen vallankumoukseen johtaneita kehityskulkuja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teollisen vallankumouksen syyt olivat erittäin monimutkaisia ja niistä keskustellaan yhä laajalti. Jotkut historioitsijat katsovat, että vallankumous oli seuraamus sosiaalisista ja institutionaalisista muutoksista Britannian yhteiskunnassa, jotka aiheutti feodalismin loppu ja sitä seurannut sisällissota 1600-luvulla. 1600-luvun koloniaalinen laajentuminen, jonka mukana seurasivat kansainvälisen kaupan kehitys, finanssimarkkinoiden syntyminen ja pääoman kasaantuminen loivat myös osan perusvaatimuksista teollistumiselle. Oman osansa näytteli myös niin sanottu tieteellinen vallankumous 1600-luvulla.

Englannin poliittinen tilanne 1700-luvulla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mainion vallankumouksen jälkeen valtaan noussut kuningas Vilhelm III Oranialainen joutui 1689 allekirjoittamaan Bill of Rights-nimellä tunnetun lain, jossa tunnustetaan ihmisoikeudet, parlamentarismi ja vallan kolmijako-oppi. Siitä lähtien Englannissa on vallinnut parlamentarismi, jossa alahuoneen enemmistön saannut puolue muodosti hallituksen.[11] Vuonna 1701 solmittiin unionisopimus Englannin ja Skotlannin välille, jolloin syntyi Ison-Britannian kuningaskunta. Parlamentaarisessa hallinnossa porvariston asema alkoi parantua ja valistusfilosofien John Locke ja Thomas Hobbes ajatukset valtiosta saivat enemmän jalansijaa. Adam Smith (1723-1790) alkoi puhua kriittisesti vallitsevasta taloupolitiikasta, jota hän kutsui Merkantilismiksi.

1600-luvulla Englannissa oli alkanut jokien rakentaminen kanaviksi. Tämä työ päättyi vasta 1800-luvulla, kun rautatiet veivät kanavien markkinat. Kanavat toimivat ensimmäisen teollisen vallankumuoksen aikana tärkeimpinä kuljetusväylinä Brittein saarien sisällä. Toinen talouteen vaikuttanut kehitys on Englannin maatalouden vallankumous, joka alkoi 1600-luvun lopulla. Käytöön otettiin vuoroviljely, viljan kanssa vuoroteltiin apilan ja nauriin kasvatusta maan lannoittamiseksi. Lisäksi kehitettiin maatalouden koneita, kuten kylvökone ja rauta-aura. Myös maanomistuksessa siirryttiin selkeämmin yksityisomistukseen. Näiden seurauksena maatalouden tuotanto kasvoi nopeammin kuin väestö 1700-luvulla. Tämän on katsottu tukeneen teollista vallankumousta, koska ihmisiä joutui siirtymään työn perässä suuressa määrin kaupunkeihin.

Espanjan perimyssodan (1701-1713) jälkeen Britannia voitti maailman merien hallinnan kilpailijaltaan Alankomailta.[12]. Suuressa siirtomaa sodassa (1756-1763) Britannia turvasi asemansa Intiassa Ranskalta ja liitti Kanadan muihin kolmeentoista siirtokuntaansa pohjois-Amerikassa.[13] Nämä julistautuivat itsenäisiksi jo 1776, mitä seurasi Yhdysvaltain vapaussota, joka päättyi 1783 Pariisin rauhaan, jossa Britannia tunnusti Yhdysvaltain itsenäisyyden.[14] 1700-luvulla Amerikan mantereelta tuotiin Eurooppaan viljaa ja Intiasta puuvillaa ja -kankaita.

Tiede ja tekniikka 1700-luvulla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Isaac Newton julkaisi vuonna 1687 teoksensa Philosophiae Naturalis Principia Mathematica, jossa hän esitti mekaniikan perusteet. Tutkimuksissaan Newton sovelsi luonnontieteellistä menetelmää, jota jo Galileo Galilei oli käyttänyt. Kun tämän menetelmän voima alettiin tarkemmin ymmärtää, sitä haluttiin soveltaa laajemminkin.[15] Ranskalainen, mutta osin Englannissa vaikuttanut Denis Papin (1647-1712), rakensi painekattilan ja siihen varoventtiilin vuonna 1681 sekä ensimmäisen höyrykoneen 1690.[16] Royal Society julkaisi hänen tutkimuksensa vuosina 1707-1712. Vuonna 1712 Thomas Newcomen (1663-1729) rakensi ensimmäisen kaupallisesti merkittävän höyrykoneen, jossa hän hyödynsi niin Papinin kuin ensimmäisen höyrykoneen vuonna 1698 patentoineen Thomas Saveryn (1650-1715) ideoita. Englannissa kuninkaan ja parlamentin välinen taistelu vallasta oli johtanut siihen, että vuonna 1624 annetussa laissa Statute of Monopolies, kuninkaalle annettiin oikeus antaa monopoli jollekin määrätylle keksinnölle vain määrätyksi ajaksi ja sen tarkoitukseksi ymmärrettin tekniikan edistäminen. Tästä laista kehittyi sitten varsinainen patenttilainsäädäntö, jonka katsotaan olleen yksi teollisen vallankumouksen edistäjä. Saveryn patenttia jatkettiin erityisellä tulikonelailla vuoteen 1733. Vuoteen 1775 mennessä oli rakennettu noin 600 Newcomenin höyrypumppua. Näitä käytettiin kaivoksissa veden poistamiseen.

Johannes Gutenbergin kirjapainokeksinnöstä alkaen oli alettu painaa enemmän myös erilaisia maanviljelysoppaita ja vastaavia teknisiä oppaita. Tästä huolimatta 1700-luvulla koneenrakennustaito oli pääosin vielä oppipoikien kautta leviävää tietoa. Varsin monimutkaisia ja tarkkoja kelloja osattiin jo rakentaa, kuten ensimmäinen kelvollinen kronometri 1759. Euroopassa oli hyödynnetty vesimyllyjä roomalaisajoista ja tuulimyllyjä keskiajalta alkaen. Näiden määrä oli kasvanut vuosi vuodelta ja niitä käytettiin yksinkertaisiin tehtäviin jauhamaan viljaa, takomaan rautakappaleita, vetämään rautalankaa ja vanuttamaan villakangasta veraksi ja saraksi.[17]

Työnorganisointi 1600- ja 1700-luvuilla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Armeijoiden vaatimien parempien ja yhtenäisempien varusteiden valmistus synnytti paremmin organisoitua tuotantoa. 1600- ja 1700 luvuilla syntyi suuria käsiteollisuuslaitoksia, joissa tehtiin massatuotantona univormuja, kiväärejä ja purjekankaita tilaajien laatuvaatimusten mukaan.[18] Näissä saattoi työskennellä satoja ja jopa tuhansia työntekijöitä.[19] Tämän rinnalla toimi kustannusjärjestelmä, joka perustui kotiteollisuuteen. Siinä kustantaja eli tilaaja otti pankista lainaa, jolla maksoi palkat kotiteollisuustyöntekijöille ja toimitti heille materiaalin kankaiden valmistukseen talveksi. Työntekijät taas olivat maanviljelijöitä, joilla oli talvikaudella aikaa. He taas ostivat palkkarahoilla siemenviljaa ja maksoivat palkat satokauden työntekijöille. Sadonkorjuun jälkeen maanviljelijät tallettivat ylimääräiset rahansa pankkeihin. [20] Raha kiersi puolen vuoden jaksoissa ja pankkitoiminta laajentui. Kustannusjärjestelmä oli joustava niin tilaajien kuin työntekijöidenkin näkökulmasta. [21]

1700- ja 1800-lukujen vaihteen tapahtumat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teollisen vallankumouksen ydin on koneellistettu tehdastyö.[22] Ensimmäisen teollisen vallankumouksen merkittävin innovaatio oli höyrykoneeseen tehdyt parannukset, vaikka höyrykone ei vielä ensimmäisen teollisen vallankumouksen aikana vielä ehtinyt suuresti vaikuttaa teolliseen tuotantoon. Sen sijaan puuvillan kehruu ja kudonta tehostui vesivoimalla toimivilla koneilla ja siirtyi tehdastyöksi. Muita merkittäviä innovaatioita olivat kivihiilen käyttäminen tehostuneessa raudanvalmistuksessa. Kivihiilestä tuli myös höyrykoneiden energian lähde. 1800-luvun alussa höyrykonetta alettiin soveltaa liikenteeseen rautatiellä ja laivoissa. 1800-luvun alkupuolella otettiin käyttöön myös ensimmäinen sähköinen viestin eli lennätin.[23]

Höyrykone[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Höyrykone

James Watt (1736-1818) kehitti höyrykoneesta käyttökelpoisen pyörivän voiman tuottajan lisäämällä siihen lauhduttimen, luistiventtiilin ohjaamaan höyryä myös männän päälle, planeettavaihteistomekanismin tuottamaan pyörivää liikettä ja pyörimisnopeuden mekanisoidun keskipakosäätimen.[24] 1700-luvulla ei pystytty valmistamaan turvallista paineastiaa, joten varhaiset höyrykoneet toimivat alipaineella, jossa kuumaa höyryä sisältävään mäntään ruiskutettiin kylmää vettä. Tällöin tiivistyvä höyry synnytti mäntään alipaineen ja ulkopuolisen ilmanpaine puristi männän sisään tuottaen voimaa.[25] Wattin esittämässä ja 1769 patentoidussa parannuksessa höyryn jäähtyminen siirrettiin lauhduttimeen. Kun mäntä pysyi jatkuvasti kuumana, koneen hyötysuhde parani merkittävästi. Muut parannukset saivat patentin 1780-luvulla. 1800-luvun alussa, kun Wattin patentit raukesivat, höyrykoneen kehitystyö lähti uuteen vauhtiin. Vuonna 1804 Richard Trevithick esitteli ensimmäisen höyryveturin, jossa käytettiin ylipaineella toimivaa höyrykonetta ja höyrykattilaa. James Watt alkoi verrata höyrykoneiden tuottamaa työmäärää hevosiin ja häneltä on peräisin termi hevosvoima. Wattin työn tuloksena alettiin myös ymmärtää, että poltetun hiilen määrällä ja koneen tekemän työn välillä on yhteys.[25] Wattin koneiden pääasiallinen käyttökohde oli edelleen kaivoksien vesien pumppaus, mutta hänen parannettuja koneita alettiin käyttämään myös muissa tehtävissä vesivoiman tai tuulivoiman sijasta, kuten laivoissa.

Kivihiili ja raudan valmistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Kivihiili, Masuuni

Raudanvalmistuksessa ei voitu käyttää kivihiiltä, koska kivihiili sisältää rikkiä. Tämän vuoksi rautamalmin pelistämiseen käytettiin puuhiltä, minkä seurauksena Euroopan metsät olivat käynneet vähiin ja metsäisistä maista kuten Ruotsista ja Norjasta oli tullut merkittäviä raudantuottajia. Kivihiilen käyttöä raudan valmistuksessa oli kokeiltu jo 1600-luvulla. 1700-luvun alussa kehitettiin menetelmä takkiraudan tuottamisksi koksin eli puhdistetun kivihiilen avulla. Tämän jälkeen Englannin raudan tuotanto ja hiilen kulutus alkoi kasvaa. 1784 Henry Cort kehitti putlaus-menetelmän, jossa takkiraudasta voitiin valmistaa mellottamalla vähähiilistä keittoterästä.[25] Tällä menetelmällä ei kuitenkaan kyetty valmistamaan suuria määriä ja raudan pääkäyttömuotona säilyi valurauta ja kankirauta 1800-luvun jälkipuolelle saakka. Koksi on lämpöarvoltaan parempi kuin kivihiili. Se ei myöskään tuota palaessaan rautaa syövyttäviä rikkiyhdisteitä, joten koksia poltettiin myös höyrykoneissa. Höyrykoneiden avulla taas pystyttiin toimimaan yhä syvemmissä kaivoksissa ja kuljettamaan kivihiiltä pidempiä matkoja. Alkamalla polttamaan kivihiiltä, ihmiskunta otti ensi kertaa käyttöön fossiilisen polttoaineen ja sai haltuunsa runsaan, vuosituhansien aikana kertyneen energian.[26]

Puuvilla ja tekstiiliteollisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Puuvilla, Tekstiiliteollisuus

Englannin Itä-Intian kauppakomppania alkoi 1600-luvulla tuoda Intiasta puuvillakankaita. Kankaita oli eri laatuisia. Ne olivat kevyitä, värikkäitä, pesunkestäviä ja säilyttivät värinsä hyvin. Tämän vuoksi ne menestyivät kaupallisesti hienosti. Eurooppalaiset tekstiilityöläiset eivät pystyneet kilpailemaan näiden kankaiden kanssa ja he alkoivat vaatia tuontisuojaa. Tämän he saivatkin ja 1700-luvulla puuvillakankaiden tuonti oli kielletty lähes koko Euroopassa. Käsittelemätöntä puuvillaa sai edelleen tuoda ja erityisesti Englannissa se kannusti yrittäjiä sen hyödyntämiseen. Puuvillakankaan päätyövaiheet ovat kehräys ja kudonta. Vaateteollisuus oli kotiteollisuutta, jossa naiset perinteisesti kehräsivät langat ja miehet kutoivat kankaat. Kehrääminen oli huomattavasti aikaa vievempää ja ongelma paheni sen jälkeen kuin, John Kay keksi lentävän sukkulan vuonna 1733, jolla kankaan kutomisen nopeus kaksinkertaistui.[27]

Kehräysongelma sai odottaa ratkaisua pari vuosikymmentä. Vuonna 1764 James Hargreaves valmisti kehruu-Jennynä tunnetun laitteen. Tämä varsin yksinkertaisen oloinen kone kahdeksankertaisti kehräämisen tehokkuuden ja muutti Englannin teollisen kehityksen suunnan. Samalla se myös edisti myös lapsityövoiman käyttöä, koska pieni- ja näppäräsormiset lapset olivat tehokkaampia katkenneiden lankojen yhteenliittämisessä. Ennen kehruu-Jennyä kotityöläiset kehräsivät käsin noin 250.000 kiloa puuvillaa. Vuonna 1785 määrä oli noussut 7 miljoonaan kiloon.[28]

Richard Arkwright oli keskushahmo varsinaisen tekstiiliteollisuuden synnyssä. Hän sai haltuunsa parannetun version kehruu-jennystä ja lisäsi ulkoisen voiman lähteen, joka aluksi oli hevosten pyörittämä kehä, ja rakensi sitten vuonna 1770 vesivoimalla toimivan tehtaan syrjäiseen Derwentin laaksoon turvaan luddiiteilta. Tätä tehdasta voidaan pitää ensimmäisenä nykyaikaisena tehtaana. Vuonna 1792 Arkwrightilla oli palveluksessa 5000 henkilöä ja hänellä oli omaisuutta puolimiljoonaa puntaa, joka oli silloin todella paljon.[29] Samuel Crompton kehitti vuonna 1779 kehruukoneen nimeltä "spinning mule", jolla saatiin tehtyä lujempia lankoja kuin käsin kehräämällä.

Maalaispappi Edmund Cartwright kiinnostui kankaanvalmistuksesta ja kehitti vuonna 1785 kangaspuiden mekaniikkaa niin, että siinä voitiin hyödyntää ulkopuolista voimanlähdettä, joten voidaan puhua kutomakoneesta. Kesti kuitenkin vielä puolivuosisataa, ennenkuin kutomakone oli automatisoitu täysin. Richard Roberts patentoin 1822 metallisen, automaattisen ja hyvin nopean kutomakoneen, mutta senkin jälkeen tehtiin vielä merkittäviä parannuksia.[30] Kutomakoneiden määrä kasvoi Cartwrightin keksinnön jälkeen niin, että vuonna 1851 Englannissa oli toiminnassa neljännesmiljoona kutomakonetta. Määrä Englannissa lisääntyi tämän jälkeen noin sadallatuhannella kymmenessävuodessa ja maksimi saavutettiin 1913, jolloin Englannissa oli niitä 805.000 kappaletta. Koko maailmassa oli tuolloin melkein 3 miljoonaa kutomakonetta.[31] Englannin puuvillateollisuudesta tuli täysin tehdasteollisuutta. Kehräämöt ja ja kutomot koottiin yhteen laitokseen. Suuret tehtaat keskittyivät kaupunkeihin ja Manchesterista tuli vertauskuva kehitykselle.[32]

Puuvillateollisuuden ja kutomojen määrän kasvaessa myös raaka-aineen tarve kasvoi. Yhdysvaltain eteläosa oli ilmastoltaan sopiva paikka kasvattaa puuvillaa. Ongelmana oli, että ainoa siellä kasvava lajike oli hankala, koska sen kodassa oli paljon tahmeita siemeniä, kolme kiloa yhtä puuvillakiloa kohden. Siementen erottaminen ei ollut taloudellista edes orjatyövoimalla. Puuvillan karstausongelman ratkaisi Eli Whitney 1797. Hänen kehittämänsä gin-nimellä tunnettu puuvillansiementenerotuskone oli yksinkertainen ja helposti rakennettavissa ja sen käyttö levisi nopeasti.[33]

Puuvillan turvin Yhdysvaltain etelävaltiot alkoivat rikastua. Puuvillasta tuli 1800-luvun alussa tärkein kauppatavara maailmankaupassa. Yhdysvallat tuotti tästä kaksikolmasosaa. Puuvillan tuotanto kasvoi suunnilleen nollasta 1800-luvun alussa lähes miljardiin kiloon ennen sisällissodan alkamista. Puuvillatuotanto kärjisti ongelmia, kun orjuus sallittiin yhä useammassa osavaltiossa, koska puuvillapelloille tarvittiin työvoimaa. Pohjoisesta vietiin vuoden 1793 ja 1861 välillä 800.000 orjaa etelävaltioihin.[34]

Liikenne ja tietoliikenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Rautatie, Lennätin, Höyrylaiva

Kanavien rakentaminen Englannissa jatkui 1800-luvulle. Eniten historiaan kulkuun tänä aikana vaikuttanut kanava oli ehkä Yhdysvalloissa rakennettu Erien kanava vuodelta 1825, kun se avasi reitin Hudson-joelta suurille järville ja lyhensi viljan kuljetusmatkoja huomattavasti. Viljaa oli aikaisemmin kuljettu Missisippi-joen kautta. Tämän seurauksena matka-aika lyheni kolmesta yhteen viikkoon ja kuljetuskustannukset laskivat huomattavasti.[35] Kanavat ja joet tarjosivat höyrylaivoille hyvän kehityspaikan, koska purjehtiminen oli vaikeaa ja laivoja vedettiin usein rannalla olevilla hevosilla. Läpimurto höyryn käytössä alusten voimanlähteenä oli amerikkalaisen Robert Fultonin rakentama alus. Fulton oli koeajannut Englannissa Charlotte Dundasilla ja perehtynyt John Fitchin keksintöihin.[36] Tähän 1807 Hudson-joella rakennettuun North River Steamboat (Clermont) höyryalukseen sijoitettiin 18 hevosvoiman Wattin ja Boultonin tehtaan valmistama höyrykone. Ensimmäisellä 12 tunnin matkallaan alus saavutti 4,7 solmun keskinopeuden. Samaan matkaan jokipurret käyttivät neljä vuorokautta. Yhdysvaltain rannikko- ja jokiliikenteessä oli viiden vuoden kuluttua jo yli puolensataa höyryalusta. Englannissa kaupallisen höyrylaivaliikennöinnin aloitti Henry Bellin rakentama PS Comet alus. Vuonna 1815 Englannissa oli jo parikymmentä höyrykäytöistä alusta.[37]

Kanavia ei kuitenkaan voitu viedä jokaiselle hiilikaivokselle tai rautamasuunille, jolloin nämä järjestivät kuljetuksen kiskoilla kulkevilla, mutta hevosten vetämillä vaunuilla lähimpään satamaan. Tällaiselle teollisuusradalle Richard Trevithick rakensi ensimmäisen käyttökelpoisen höyryveturin 1804. Vuonna 1815 Englannissa säädettiin Yhdysvaltalaiselle viljalle tulli turvaamaan Englannin omaa maataloutta. Lain seurauksena viljan hinta nousi ja erityisesti hiilikaivoksille tuli halvemmaksi käyttää höyryveturia kuin kallista rehua syöviä hevosia.[38] Teollisuusradat kehittivät tekniikkaa ja vauhtiin ratojen rakentaminen pääsi, kun Rocket-veturi voitti vuonna 1829 kilpailun Liverpoolin ja Manchesterin välisestä liikenteen järjestämisestä. Rocketin rakensi Robert Stephenson yhdessä isänsä George Stephensonin kanssa. Kilpailussa Rocket veti viisinkertaisesti oman painonsa edestä kuormaa ja saavutti yhdellä täydellä henkilövaunulla 33 km/h keskinopeuden. Tästä alkoi rautateiden nopea leviäminen, ja jo vuonna 1840 Englannissa oli 3 000 kilometriä rautateitä.[39]

Ensimmäisen käytännöllisen lennätinjärjestelmän rakensivat Yhdysvalloissa Samuel Morse ja Alfred Vail. New Yorkin ja Baltimoren välinen lennätinlinja otettiin käyttöön 24. toukokuuta 1844. Tälle lennättimelle riitti yksi johdinyhteys, sillä eri merkit koodattiin sähköttämällä erilaisia pulssijonoja eli Morsen aakkosia. Morsen ja Vailin lennättimen käyttö levisi nopeasti ja muutaman vuoden kuluessa syrjäytti kilpailevat järjestelmät lähes täysin. Lennätin levisi nopeasti rautateiden rakentamisen mukana, koska lennätintä käytetiin rautatien turvallisuuden varmistamiseen. Junaa ei lähetetty matkaan, ennenkuin varmistettiin, että rata oli vapaa.

Vaikutuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Talouteen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Parantuvan kuljetuskaluston ja teollisten koneiden käyttövoiman kasvu ajoi talousmaailmaa yleisesti ottaen kohden suuren mittakaavan teollisuutta ja poispäin entisen yksilösidonnaisesta tai pienen mittakaavan toiminnasta. Yksittäiset käsityöläiset, jotka valmistivat ja myivät kokonaisia tuotteita paikallisilla markkinoilla väistyivät tehtaiden tieltä, joissa yksi työläinen teki ainoastaan yhden vaiheen valmistusprosessissa. Samalla yleistyivät mantereiden- tai jopa maailmanlaajuiset teollisuustuotteiden jakelujärjestelmät ja markkinat massatuotetuille kulutustuotteille. Samaan aikaan tapahtunut niin sanottu maatalouden (toinen) vallankumous vapautti suuria ihmisjoukkoja maaseudulta, samalla lisäten käytettävissä olevia ruoantuotantoresursseja, osittain kansainvälisen kaupan kautta.

Yrittäjät, jotka ottivat innovaatiot hyötykäyttöön ja ryhtyivät industrialisteiksi, muuttivat brittiläisen yhteiskunnan luonnetta maatalousyhteiskunnasta kohti teollista yhteiskuntaa.

Tuotantomuotojen tehostuminen johti kaupunkien, yritysten ja yksittäisten kansalaisten varallisuuden nousuun ennennäkemättömässä mittakaavassa. Toisaalta yhteiskuntaan muodostui uusi ihmisryhmä, työläiset, jotka tekivät pitkiä työpäiviä ja siitä huolimatta elivät köyhyydessä.[40] Länsi-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa suuret määrät ihmisiä siirtyivät maaseudulta kaupunkien kasvukeskuksiin, maatyön korvautuessa palkkatyöllä teollisuudessa. Kuljetuksen lisäksi myös tiedonvälityksen teknologinen kehitys vauhditti laajaa sosioekonomista muutosta.

Politiikkaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sosiaaliset ja taloudelliset muutokset, jotka seurasivat teollista vallankumousta muuttivat politiikan luonnetta, tarkoitusta ja valtion rakennetta perusteellisesti. Muutos tuli selväksi viimeistään 1830-luvulla. Taloudellinen kehitys, julkisesti rahoitettu koulutus ja sosiaalihuoltoprojektit tulivat valtion pääasiallisiksi asiakysymyksiksi. Nopeat taloudelliset muutokset köyhdyttivät koulutettuja työläisiä samalla lisäten yleistä tuotantoa, kun työvaihe työvaiheelta automatisoitiin (katso myös luddiitit). Väestön keskittyminen kaupunkikeskuksiin voimisti tarvetta poliittiselle reformille. Tasa-arvoon tähtäävät aatteet ja levottomuus taloudellisten muutosten takia loivat myös osaltaan painetta muutoksiin.

Höyryvoiman käyttöönotto kirjapainojen teollisissa prosesseissa laajensi suuresti sanomalehtien määrää ja kirjanjulkaisua. Tämä vahvisti lukutaidon nousua ja vaatimuksia massojen poliittisesta osallistumisesta. Yleinen miesten äänioikeus otettiin käyttöön Yhdysvalloissa, johtaen suositun kenraali Andrew Jacksonin valintaan 1828 ja nykyaikaisten joukkopuolueiden syntyyn. Isossa-Britanniassa Reformilaki 1842 vastasi ongelmaan, joka oli tullut ajankohtaiseksi suurten väestötihentymien syntyessä alueille, joilla ei ollut juuri ollenkaan parlamentaarista edustusta. Tämä laki laajensi äänioikeutettujen joukkoa, loi nykyaikaiset poliittiset puolueet ja aloitti sarjan reformeja, jotka jatkuivat aina 1900-luvulle. Ranskassa Heinäkuun vallankumous laajensi äänestäjäkuntaa ja muutti maan perustuslailliseksi monarkiaksi. Belgia itsenäistyi Alankomaista perustuslaillisena monarkiana 1830. Kamppailu liberaalien uudistusten läpiviemiseksi saavutti Sveitsissä sekalaisia tuloksia. Seuraava sarja yrityksiä poliittisen reformin käynnistämiseksi pyyhkäisi Euroopan yli 1848, jonka tulokset olivat vaihtelevia. Tämä käynnisti myös massasiirtolaisuuden Pohjois-Amerikkaan - ja myös osiin Etelä-Amerikkaan, Etelä-Afrikkaan ja Australiaan.

Toinen teollinen vallankumous[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Toinen teollinen vallankumous

Rautateiden kyltymätön tarve kestäville rautatiekiskoille johti halvan massatuotetun teräksen kehittämiseen. Terästä pidetään usein ensimmäisenä useista uusista massatuotannon alueista, joiden sanotaan leimaavan niin sanottua toista teollista vallankumousta, joka alkoi vuoden 1870 paikkeilla. Tämä teollisen vallankumouksen toinen aalto kehittyi vähittäin kattamaan kemianteollisuuden, öljynjalostamisen ja jakelun, sähköntuotannon ja 1900-luvun puolella autoteollisuuden. Maailmanpoliittisesti se johti myös teknologisen johtoaseman siirtymistä Isolta-Britannialta Yhdysvalloille ja Saksalle.[41]

Alppien vesivoiman valjastaminen mahdollisti hiilipulasta kärsineen pohjoisen Italian teollistumisen 1890-luvulta asti. Lisääntyvä öljytuotteiden tarjonta myös vähensi hiilen merkitystä teollistumiselle.

1890-lukuun mennessä teollistuminen loi myös ensimmäiset jättiläismäiset suuryritykset, joiden toiminta-alue oli usein maailmanlaajuinen. Näiden joukoissa olivat esimerkiksi U.S. Steel, General Electric ja Bayer.

Miksi Eurooppa?[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Historioitsijoita askarruttanut kysymys on miksi teollinen vallankumous tapahtui Euroopassa eikä muualla maailmassa, etenkin esimerkiksi Kiinassa. Monia tekijöitä on ehdotettu — muun muassa ympäristöä, valtiomuotoa ja kulttuuria. Benjamin Elman väittää, että Kiina oli tilanteessa, jossa ei-teolliset valmistamistavat olivat niin tehokkaita, että ne estivät suurten pääoman vaativien teollisten metodien kehittymisen. Kenneth Pommeranz vastaavasti on sitä mieltä, että Kiina ja Eurooppa olivat hämmästyttävän samankaltaiset 1700-luvulla ja merkittävät teollisen vallankumouksen syntyyn vaikuttaneet tekijät johtuivat hiiliesiintymien sijainnista tuotantokeskuksiin nähden ja raaka-aineiden, kuten ruoan ja puun tuottamisen Amerikasta, suosineen Eurooppaa. Kiinan suuren väestömäärän vuoksi ei ollut tarvetta kehittää koneita halvan työvoiman tilalle. Vanhoillinen maa myös vieroksui uudistuksia.

Miksi Britannia?[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keskustelu teollisen vallankumouksen alusta sisältää myös kysymyksen miksi prosessi käynnistyi Britanniassa kolmekymmentä - sata vuotta ennen manner-Eurooppaa ja Yhdysvaltoja. Jotkut ovat painottaneet luonnollisten ja taloudellisten resurssien määrää, jotka maa sai merentakaisista siirtomaistaan tai tuottoja, jotka brittiläinen orjakauppa Afrikan ja Karibian välillä ansaitsi.

Vaihtoehtoiseksi syyksi on esitetty kaupan vapauden suurempaa astetta, jossa suurempi määrä kauppiaita kykeni hyödyntämään tieteellisiä ja teknologisia edistysaskeleita tehokkaammin, kuin vahvempaan kuningasvaltaan perustuneet valtiot. Myös Britannian kehittynyt vientiin suuntautunut kotiteollisuus varmisti jo valmiit markkinat monille varhaisista tuotantotavaroista. Britannia kävi myös sotansa merten takana ja välttyi siten suurelta osin muuta Eurooppaa vaivanneesta alueellisen valloituksen pelolta ja tuhoisuudelta.

On huomattavaa, että uudet innovaatiot olivat usein puuseppien, kelloseppien tai muiden suhteellisen matalien yhteiskuntaluokkien ammattikuntien käyttöönottamia tai kehittelemiä. Esimerkiksi James Watt oli mallinrakentaja ja matemaattisten instrumenttien tekijä Glasgow'n yliopistolle ja sai merkittävään keksintöönsä vaadittavat tiedot yliopiston tiedemiehille tekemiensä höyrykoneminiatyyrien kautta.

"Protestanttinen työmoraali"[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toinen teoria Britannian edistysaskeleen selittämiseksi on käsitys yrittäjäluokasta, joka uskoi edistykseen, teknologiaan ja kovaan työhön. Tämä luokka usein kytketään ns. protestanttiseen työmoraaliin -tai Max Weberin kuvaamaan työetiikkaan ja erityisesti ns. toisinajattelijaprotestanttilahkoihin, jotka lisääntyivät Englannin vallankumouksessa. Usko laillisuuteen, joka seurasi perustuslaillisen monarkian prototyypin perustamisesta Mainiossa vallankumouksessa 1688 ja tasapainoisten talousmarkkinoiden ja Lontoon pörssin syntyminen ja sen finanssitoiminnan yhdistyminen Amsterdamin pörssin kanssa, pönkitti yksityistä sijoittamista teollisiin hankkeisiin. Teoria on korostanut erityisesti näiden toisinajattelijaprotestanttien yhteistyökykyä ja samaistumista keskiluokkaan, perinteiseen sijoittaja- ja liikemiesluokkaan. Tämä teoria kuitenkin jättää huomioimatta, että monet keksijöistä ja sijoittajista eivät suinkaan kuuluneet protestanttisiin lahkoihin, vaan olivat ennemminkin rationalistisia ajattelijoita ja "filosofeja".

Siirtyminen teollistumiseen ja koneiden valtaan ei suinkaan ollut ongelmaton siinä mielessä, että esimerkiksi Englannissa luddiitit - työläiset, jotka pelkäsivät elinkeinonsa puolesta - protestoivat prosessia vastaan ja järjestivät jopa tehtaiden sabotaasia.

Paradigmoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kapitalismi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teollistuminen toimi ensimmäisenä lähtölaukauksena ns. modernille kapitalismille ja sen kehittyminen aiheutti varallisuuden ja tuotantokapasiteetin valtavan nousun. Adam Smithin teosta Kansojen varallisuus (The Wealth of Nations) voi pitää teollistuvan kapitalismin teorian perusteoksena.

Karl Marx[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karl Marx

Karl Marx näki teollistumisprosessin loogisena dialektisena kehityksenä feodalistisesta talousmallista. Hänen mukaansa tämä oli väistämätöntä kapitalismin täydellisen kehittymisen kannalta, joka vastaavasti oli olennainen askel ennen sosialismia ja viimein kommunismia. Marxin mukaan teollistuminen jakaa yhteiskunnan kahteen luokkaan - porvaristoon, joka omistaa tuotantovälineet (ts. tehtaat, maan jne.) ja työväenluokkaan, jotka tekevät todellisen työn tuottaen jotain arvokasta tuotantovälineillä. Marx näki suhteen näiden kahden luokan välillä perustavanlaisesti parasiittisena, koska työväenluokka sai aina työstään liian vähäisen korvauksen suhteessa tekemänsä työn todelliseen arvoon. Tämä mahdollistaa porvariston varallisuuden karttumisen absurdeihin mittoihin pelkästään työläisen hyväksikäytön kautta.

Nopeat muutokset teknologiassa jättivät monet osaavat työläiset työttömiksi, kun maataloudelliset ja tuotannolliset toimet yksi toisensa jälkeen koneellistettiin. Miljoonien uusien työttömäksi jääneiden ihmisten pako maalta tai pienistä kaupungeista suuriin kasvukeskuksiin johti ennennäkemättömään köyhyyteen, slummiutumiseen ja asumisen ahtautumiseen kaikkeen tähän liittyneine sosiaalisine ongelmineen. Samaan aikaan porvarisluokka, joka oli kooltaan vain murto-osa työväenluokasta, vaurastui ennennäkemättömiin mittoihin.

Marxin mukaan teollisuustyöväenluokka lopulta kehittää luokkatietoisuuden ja nousee kapinaan porvaristoa vastaan. Tämä prosessi johtaa lopulta tasa-arvoisempaan sosialistiseen ja lopulta kommunistiseen valtioon, jossa työläiset itse omistavat tuotantovälineensä. Ks. Marxismi.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Schön, Lennart: Maailman taloushistoria teollinen aika. Suom. Paula Autio. Tampere: Osuuskunta Vastapaino, 2013. ISBN 978-951-768-380-7.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Harri Rinta-aho, Marjaana Niemi, Päivi Siltala-Keinänen & Olli Lehtonen: Historian Tuulet 7, s. 45. Otava, 2004.
  2. Schön sivu 48
  3. Schön sivu 48
  4. Schön sivu 48
  5. Schön sivu 48
  6. Taskutietojätti, Gummeruksen yksiosainen tietosanakirja, s.2199 työväenliike, Jyväskylä 1986, ISBN 951-20-2776-3
  7. Schön sivu 56
  8. Schön sivu 51
  9. Schön sivu 56
  10. Harri Rinta-aho, Marjaana Niemi, Päivi Siltala-Keinänen & Olli Lehtonen: Historian Tuulet 7, s. 46. Otava, 2004.
  11. Taskutietojätti sivu 2324
  12. Taskutietojätti, sivu 773
  13. Taskutietojätti, sivu 773
  14. Taskutietojätti, sivu 773
  15. Uusi pikku jättiläinen, s. 544. Porvoo: WSOY, 1985. ISBN 951-0-12416-8.
  16. Taskutietojätti, sivu 1535
  17. Schön, sivu 57
  18. Schön, sivu 59
  19. Schön, sivu 59
  20. Schön, sivu 64
  21. Schön, sivu 59
  22. Schön, sivu 58
  23. Schön, sivu 55-58
  24. Taskutietojätti, sivu 2275
  25. a b c Leppälä, Kari, Tervanpoltosta innovaatiotalouteen, Kustantaja BTJ Finland Oy, 2012, ISNB 978-951-692-983-8
  26. Schön, sivu 55-58
  27. Bryson, sivut 430-431
  28. Bryson, sivut 432
  29. Bryson, sivut 433-4
  30. Schön, sivu 61
  31. Bryson, sivut 434-5
  32. Schön, sivu 61
  33. Bryson, sivut 435-6
  34. Bryson, sivut 437
  35. Bryson,sivut 216–218
  36. Landström, s. 229
  37. Kivikirveestä tietotekniikkaan, Hannu Kujanen: Liikenteen kehitys purjelaivojen kaudella, s. 162–166.
  38. Schivelbusch, Wolfgang: Junamatkan historia, s. 9. Suom. Margit Heinämäki. Tampere: Vastapaino, 1996. ISBN 951-768-010-4.
  39. Kivikirveestä tietotekniikkaan, Hannu Kujanen: Liikenteen kehitys purjelaivojen kaudella, s. 169–174.
  40. Pekka Rehumäki: Tasa-arvoa tanssilattialla 2008. Oulun yliopisto, Humanistinen tiedekunta.
  41. Harri Rinta-aho, Marjaana Niemi, Päivi Siltala-Keinänen & Olli Lehtonen: Historian Tuulet 7, s. 50. Otava, 2004.