Arabien maailmanvalta
Sivulta puuttuu
 |
Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty parannettavaksi, koska se ei täytä Wikipedian laatuvaatimuksia. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: Artikkelin nimi on eriskummallinen |
| Arabien maailmanvalta | |
|---|---|
| 632 – 1258 | |
.PNG) |
|
| Valtiomuoto | kalifaatti |
| Hallitsija | kalifi |
| Pääkaupunki | Mekka (632-661), Damaskus (661-750), Bagdad (750-1258) |
| Pinta-ala | laajimmillaan noin 10 000 000 km² |
| Väkiluku | 56 800 000 (25 eaa.), 88 000 000 (117) |
| Yleisimmät kielet | arabia, idässä myös persia |
Arabien valtakunta oli laaja valtakunta, jonka islaminuskoiset arabit perustivat Muhammedin jälkeisenä aikana 600-luvulla. Laajimmillaan valtakunta ulottui Espanjasta ja Etelä-Ranskasta Intian ja Kiinan rajoille saakka.[1]
Valtakunnan voidaan katsoa kestäneen siihen saakka, kunnes Hulagu-kaanin johtamat mongolit kukistivat Abbasidien kalifaatin vuonna 1258.[1] Käytännössä valtakunta oli kuitenkin alkanut hajota jo 700-luvulla, kun Cordoban kalifaatti erosi omaksi valtiokseen. Myöhempien aluemenetystensä vuoksi Abbasidien kalifaatti menetti käytännössä maailmanvallan asemansa viimeistään 1000-luvulla.
Valtakunnan aikana islam tuli valtauskonnoksi siihen liitetyillä alueilla, ja suurimmassa osassa niistä se on säilyttänyt tämän asemansa nykyaikaan saakka. Myös arabian kieli levisi Arabian niemimaalta laajoille alueille, ja se on nykyäänkin valtakielenä suurimmassa osassa Lähi-itää ja Pohjois-Afrikkaa, ei kuitenkaan valtakuntaan niin ikään kuuluneessa Iranissa tai sen pohjois- ja itäpuoleisissa maissa. Valtakunnan päämiehinä toimivat kalifit, jotka olivat sekä poliittisia että uskonnollisia johtajia.
Valtakunnan historia voidaan jakaa kolmeen vaiheeseen:
- Neljä ensimmäistä kalifia (632-661)
- Umaijadien kalifaatti (661-750)
- Abbasidien kalifaatti (750-1258)
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Neljä ensimmäistä kalifia
-
Pääartikkeli: Oikeaanjohdetut kalifit
Ennen Muhammedin aikaa Arabian niemimaalla asuneet arabit muodostivat monia keskenään kilpailevia heimoja. Jo Muhammedin elinaikana heistä valtaosa kääntyi uuteen uskontoon, islamiin, josta tuli voimakas arabeja yhdistävä tekijä. Yhtenäistä valtakuntaa heillä ei tällöin kuitenkaan vielä ollut.
Sen jälkeen, kun Muhammed oli kuollut vuonna 632, syntyi valtataisteluja, jotka päättyivät, kun Abu Bakr tunnustettiin kalifiksi eli profeetan seuraajaksi tai sijaiseksi.[2] Hän pyrki yhdistämään arabiheimot ja valmisteli laajoja valloitussotia, mutta kuoli ehdittyään olla kalifina vain kaksi vuotta.[1]
Abu Bakrin seuraajaksi tuli kalifi Omar ibn al-Khattab, Muhammedin appi, jonka kymmenvuotisena hallituskautena (634-644) uusi valtakunta laajeni nopeasti. Arabit valloittivat Bysantin valtakunnalta Syyrian, Palestiinan ja Egyptin sekä Persialaisen sassanidien valtakunnan kokonaisuudessaan.[1][3]
Omarin seuraajaksi tuli kalifi Othman ja hänen jälkeensä Muhammedin vävy Ali ibn Abi Talib. Kaikki eivät kuitenkaan hyväksyneet Alia kalifiksi, ja sen vuoksi muslimit jakautuivatkin shiialaisiin, jotka eivät hänen kalifinarvoaan hyväksyneet, ja sunnalsisiin, jotka sen hyväksyivät.[1]
[muokkaa] Umaijadien kalifaatti
Umaijadit olivat arabien valtakuntaa vuosina 661-750 hallinnut kalifidynastia, jonka aikana valtakunnan pääkaupunkina oli Damaskus. Dynastian perusti Muawija I, joka myös teki kalifaatin perinnölliseksi.[1]
Dynastian aikana valtakuntaa laajennettiin edelleen. Siihen liitettiin koko Pohjois-Afrikka ja Espanja. Myös Konstantinopoli yritettiin suurin ponnistuksin valloittaa vuonna 718, mutta siitä ei onnistunut. Myös yritykset laajentaa valtakuntaa Espanjasta käsin Keski-Eurooppaan epäonnistuivat, sillä Kaarle Martel voitti arabit Toursin ja Poitiers'n taistelussa vuonna 732.[1]
Viimeiset umaijadit olivat heikkoja hallitsijoita, jotka eivät kyenneet pitämään sisäistä oppositiota kurissa. Laajimmaksi oppositio muodostui Persiassa, jossa vaikutusvaltaiset ryhmät pyrkivät asettamaan valtion korkeimpiin virkoihin persialaisia. Opposition johtoon nousivat lopulta abbasidit, jotka väittivät polveutuvansa Muhammedin sedästä Abbasista ja jotka vuonna 750 lopulta syrjäyttivätkin umaijadit vallasta.
[muokkaa] Abbasidien kalifaatti
Abbasidien dynastia hallitsi arabien valtakuntaa vuosina 750-1258. Heidän valtakautensa alkuaikoina arabialainen kulttuuri nousi suurimpaan kukoistuksensa. Pääkaupungiksi tuli Bagdad. Huomattavin abbasidihallitsikoista oli Harun al-Rašid, joka hallitsi vuosina 786-809. Hänen aikanaan alettiin antiikin Kreikan filosofien teoksia kääntää arabiaksi.[1]
Abbasidien aikana kauppayhteyksiä muodostettiin koko tunnettuun maailmaan Intiasta ja Kiinasta Afrikkaan ja Pohjoismaihin saakka.[1] Myös tieteet kehittyivät, erityisesti matematiikka ja lääketiede.[1]
Myöhempinä vuosisatoina valtakunta menetti monia alueitaan. Egyptissä nousivat valtaan fatimidit, suuressa osassa Lähi-itää seldžukit. Lopullisesti Abbasidit menettivät valtansa vuonna 1258, kun Keski-Aasiasta tulleiden mongolien johtaja Hulagu valloitti Bagdadin.[1]. Eräät dynastian jäsenet pakenivat Kairoon, jossa he säilyttivät mamelukkien alaisuudessa kalifin arvon vuoteen 1517 saakka, mutta maallista valtaa heillä ei enää ollut.
[muokkaa] Viitteet
- ↑ a b c d e f g h i j k Otavan iso Fokus, 1. osa (A-El), s. 187-191, art. Arabien maailmanvalta. Otava, 1973. ISBN 951-1-00273-2.
- ↑ Veit Valentin: Maailmanhistoria, I osa esihistoriasta Aurinkokuninkaaseen, s. 160. Suom. Kai Kaila. WSOY, 1953.
- ↑ Michael H. Hart: Ihmiskunnan 100 suurinta, maailmanhistorian sata merkittävintä henkilöä tärkeysjärjestyksessä, s. 230-231. Suom. Risto Mäenpää. Artefakti Oy, 1979. ISBN 951-99229-1-1.
