Osuuskunta

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Osuuskunta (lyhenne osk, aiemmin ok.[1]) on yksi yhtiömuodoista. Osuuskunnan omistajia ja päätösvallan käyttäjiä ovat sen jäsenet.[2] Osuuskunnan tarkoituksena on tyydyttää jäsentensä taloudellisia, sosiaalisia ja kulttuurisia tarpeita ja tavoitteita yhteisesti omistetun ja demokraattisesti hallinnoidun yrityksen avulla.[3] Suurimpia osuustoiminnan harjoittajia Suomessa ovat osuuspankit ja osuuskaupat.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Osuustoiminnan isänä pidetään brittiläistä Robert Owenia (1771–1858).

Ensimmäinen yritys osuustoiminnallisen yrityksen perustamiseksi Suomessa oli 1866. Tuolloin perustettiin Helsingfors Konsumförening, kulutusyhdistys virkamiehiä ja palkannauttijoita varten. Hanke raukesi, kun sopivaa kaupanpitäjää ei löytynyt. 1860-luvulla perustettiin muutamia tuotanto-osuuskuntia, mutta ne elivät ilmeisen kituliasta elämää. Vuonna 1869 oli jäljellä kaksi "käsityöyhtiötä", toinen Oulussa ja toinen Helsingissä, mutta ne lienevät lopettaneet 1870-luvulla. Suomen vanhin osuustoiminnan periaatteille rakentuva kaupallinen, edelleen toimintaansa jatkava yritys on tiettävästi 1889 perustettu Helsingin yleinen ravintoyhdistys. Se sulautui vuonna 1921 Andelslaget Varubodeniin (nyk. Varuboden-Osla).[4]

Suomen osuustoiminnan isänä pidetään Hannes Gebhardia, joka perusti Pellervo-Seuran vuonna 1899. Gebhard vaikutti keskeisesti mm. osuuskassojen perustamiseen.

Suuren osan 1900-lukua suomalainen osuustoiminta oli jakaantunut niin sanottuihin pellervolaiseen (porvarilliseen) ja edistysmieliseen (vasemmistolaiseen) osuustoimintaliikkeeseen.

Osuuskunta Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Osuuskunta on taloudellista toimintaa harjoittava yritys, jonka omistavat osuuskunnan jäsenet. Osuuskunnan jäsenmäärää ja osuuspääomaa ei ole ennalta määrätty. Jäsenellä on oltava vähintään yksi osuus ja suoritettuna siitä osuuskunnan sääntöjen mukainen osuusmaksu. Osuuskunnan säännöissä voi olla määräyksiä jäsenten pakollisista tai vapaaehtoisista lisäosuuksista. Jäsenet voivat olla joko luonnollisia tai juridisia henkilöitä.

Osuuskunnan tarkoituksena on jäsentensä taloudenpidon tai elinkeinon tukemiseksi harjoittaa taloudellista toimintaa siten, että jäsenet käyttävät hyväkseen osuuskunnan tarjoamia palveluita taikka palveluita, jotka osuuskunta järjestää tytäryhteisönsä avulla tai muulla tavoin. Osuuskunnan säännöissä voidaan määrätä myös muu tarkoitus.[5] Osuuskunnan pääasiallisena tarkoituksena voi olla myös aatteellisen tarkoituksen yhteinen toteuttaminen.

Vanhan osuuskuntalain mukaan osuuskunta sai myydä tavaroita tai palveluitaan vain jäsenilleen. Tästä periaatteesta on kuitenkin myöhemmissä osuuskuntalaeissa luovuttu.

Osuuskunnassa on oltava vähintään kolme jäsentä – tosin lakiesityksen mukaan 1.7.2013 alkaen jo yksikin jäsen riittää[6]. Osuuspääoma kerätään osuusmaksuina jäseniltä ja jos sovittu, niin seuraavilta jäseniltä liittymismaksu. Pääsäännön mukaan jäsenet eivät ole henkilökohtaisesti vastuussa osuuskunnan sitoumuksista. Säännöissä voidaan määrätä mahdollinen lisämaksuvelvollisuus.

Osuuskunnan kokouksessa jäsenillä on yksi ääni, jos säännöissä ei ole toisin. Jos osuuskunta on todella suuri, jäsenten valitsema edustajisto korvaa osuuskuntakokouksen. Muut toimielimet ja niiden tehtävät ovat samat kuin osakeyhtiössä.

Osuuskunnan tuottama ylijäämä voidaan jakaa osuuskunnan säännöissä määritellyllä tavalla. Osuuskuntalain mukaan sallittuja tapoja on kolme: osuuspääoman korko tai muun hyvitys; sen mukaan, miten jäsenet ovat käyttäneet osuuskunnan palveluita (esim. ylijäämän palautus); tai jokin muu säännöissä määrätty tapa. Viimeksi mainittu voi olla esimerkiksi lahjoitus yleishyödylliseen tarkoitukseen.

Osuuskunnan nimessä tulee olla sana osuuskunta, yhdysosa osuus tai lyhenne osk, tai näiden ruotsinkieliset vastineet andelslag, andels tai anl.

Osuuskunta on suomalaisista yleisistä yhtiömuodoista harvinaisin. Osuuskuntia oli 31.3.2013 Suomessa 4436 kappaletta, mikä muodosti alle 1 % kaupparekisteriin merkityistä yrityksistä.[7] Sen sijaan osuuskunnan jäsenyys on Suomessa hyvin tavallinen, mikä käy jäljempänä ilmi.

Erilaisia osuuskuntia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa taloudellisesti merkittävimpiä osuuskuntia ovat osuuskaupat, tuottajaosuuskunnat ja osuuspankit.[8] Osuuskunnat voidaan Suomessa luokitella toimintamuotonsa perusteella muun muassa seuraavasti (mm. [9]):

  • kuluttajaosuustoiminta
  • tuottajaosuustoiminta
    • kotieläinjalostusosuuskunnat
    • liha- ja einesalan osuuskunnat
    • munapakkaamo-osuuskunnat
    • osuusmeijerit
    • vihannesosuuskunnat
    • metsäosuuskunnat
  • omistajaosuuskunnat, esimerkiksi Itikka ja Tradeka
  • työ-, palvelu- ja asiantuntijaosuuskunnat
  • hankintaosuuskunnat
  • kehittämisosuuskunnat
  • kulttuuri-, kustannus- ja viestintäosuuskunnat
  • markkinointiosuuskunnat
  • matkailuosuuskunnat
  • sosiaali-, terveys- ja hyvinvointialan osuuskunnat
  • energiaosuuskunnat (SEO)

Osuuskuntien jäsenmääriä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Osuuskunnan jäsenyys on Suomessa hyvin yleistä. Osuuskunnissa on yli 4 miljoonaa jäsentä ja osuuskuntiin rinnastettavissa keskinäisissä vakuutusyrityksissä noin 3 miljoonaa jäsentä. Lähes yhdeksän kymmenestä suomalaisesta aikuisesta on vähintään yhden osuuskunnan tai keskinäisen vakuuttajan jäsen tai asiakasomistaja. Pelkästään S-ryhmällä on noin 2 miljoonaa jäsentä ja osuuspankeilla yhteensä noin 1,4 miljoonaa.[10]

Osuuskunta jäsentensä työllistämisen muotona Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jotkut osuuskunnat on perustettu jäsentensä työllistämiseksi. Osuuskunnan perustamiseen ei yleensä tarvita suuria pääomia, vaan perustajien itsensä määrittelemä osuusmaksu riittää. Keskitettyjen ja jaettujen kustannusten kautta osuuskuntamuotoinen yrittäminen säästää myös aikaa, vaivaa ja rahaa. Kullakin jäsenellä on yksi ääni ja äänivalta jakaantuu tasaisesti jäsenten kesken. Yritystoiminnan riski on pienempi kuin henkilöyhtiöissä, sillä vastuu yritystoiminnasta rajoittuu sijoitettuun pääomaan eikä jäsen voi pahimmassakaan tapauksessa menettää kuin sijoittamansa osuusmaksun.

Työn tekeminen perustuu työsopimukseen osuuskunnan ja jäsenen välillä. Työn hinnoittelun pohjana voi olla palkka ja palkan sivukulut. Lisäksi on huomioitava muut muuttuvat kulut sekä osuuskunnan toiminnasta aiheutuvat kiinteät kulut. Työsuhde on aivan samanlainen kuin missä tahansa työnantajalla – osuuskunnan jäsen vain on työssä itse omistamassaan yrityksessä. Tällöin tärkeintä ei ehkä ole osuuskunnan voiton maksimointi, vaan hyvinvoinnin ja edun tuottaminen itse työn tekijöille. Mahdolliset voittovarat voidaan käyttää osuuskunnan kehittämiseen tai jakaa jäsenille osuuspääoman korkona tai ylimääräisenä palkkana.

Osuuskunta ja osa-aikainen yrittäminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Osuuskunta mahdollistaa myös osa-aikaisen yrittämisen. Osuuskuntamuotoisen yrityksen perustaminen on yksi tapa kokeilla yrittäjyyttä suhteellisen riskittömästi. Jos osuuskunnassa on vähintään seitsemän (7) jäsentä, heitä ei yksityishenkilöinä luokitella virallisesti yrittäjiksi. Osuuskunnan jäsenillä säilyy oikeus palkansaajan työttömyysturvaan. Jos yritystoiminnan alkuvaiheessa työtä ei ole riittävästi, jäsen voi hakea soviteltua työttömyyspäivärahaa.

Osuuskuntayrittäjyys mahdollistaa joustavan ja verkostomaisen yrittämisen. Esimerkiksi joukko luovien alojen ammattilaisia voi vuokrata yhteiset työtilat tai markkinoida tuotteitaan yhteisen osuuskunnan kautta. Näin jokaisen ei tarvitse hankkia omaa työtilaa, ostaa yksin kaikkia laitteita, järjestää omaa kirjanpitoa tai vastata yksin markkinoinnin kuluista.

Yhtenä haasteena osuuskunnassa on, että kaikki jäsenet eivät välttämättä sitoudu kunnolla osuuskunnan toiminnan kehittämiseen. Toisena haasteena on, että osuuskuntayrittäjyyttä ei tunneta kovin laajasti ja yritysneuvonnan saaminen voi olla ongelma.

Osuustoiminnan ja yhteisötalouden opetuksesta Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Osuustoiminnan opetus ja tutkimus on kansainvälistä ja sillä on myös Suomessa jo pitkä historia. Osuustoiminnan korkeakouluopetus aloitettiin Kansalaiskorkeakoulussa 1920-luvulla. Kansalaiskorkeakoulu oli yksityinen opetusministeriön alainen oppilaitos, joka toimi Helsingissä. Muutamaa vuotta myöhemmin Kansalaiskorkeakoulu otti nimekseen Yhteiskunnallinen korkeakoulu (YKK). Alkuvaiheessa se keskittyi yhteiskunnallisten ammattitutkintojen antamiseen ja varsinaisen tiedekorkeakoulu siitä kehittyi vasta sotien jälkeen. YKK siirtyi sittemmin Tampereelle, ja siitä tuli lopulta Tampereen yliopisto. Helsingin yliopistossa alaa on opetettu vuodesta 1957.

1990-luvun jälkimmäisen puoliskon vaisumman vaiheen jälkeen osuustoiminnan opetus ja tutkimus on nykyisin vahvempaa kuin koskaan. Osuustoiminnan tutkimus on virinnyt eri yliopistoissa ja väitöskirjoja aiheesta valmistuu säännöllisesti. Suomalaisella yliopistokentällä Lappeenrannan teknillisen yliopiston rooli osuustoiminnan tutkimuksessa on ollut erityisen vahva vuodesta 2005 eteenpäin.

Co-op Network Studies on vuonna 2005 perustettu yliopistoverkosto, joka tarjoaa opiskelijoille monitieteisiä osuustoiminnan ja yhteisötalouden opintoja sekä kehittää alan tutkimusta ja opetusta. Opetuksen ytimessä ovat osuus-toiminnan idea ja osuuskunta yritys-muotona. Verkostoa koordinoi Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti Mikkelissä. Opinnot tuotetaan yhdessä verkostoyliopistojen ja muiden osuustoiminnan ja yhteisötalouden asiantuntijoiden kanssa.

Verkostossa ovat mukana seuraavat yliopistot:

Opetus on avointa ja ilmaista verkostossa mukana olevien yliopistojen opiskelijoille. Opiskelemaan pääsee myös Helsingin avoimen yliopiston kautta tai JOO-sopimuksella muista suomalaisista yliopistoista.

Co-op Network Studies -verkosto muodostaa kiinteän yhteyden osuustoiminnan ja yhteisötalouden tutkimukseen. Verkoston partneriyliopistoissa tehdään osuustoimintaan liittyviä pro gradu -tutkimuksia, väitöskirjoja sekä väitöskirjan jälkeistä tutkimusta. Verkoston koordinaattori, Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti, ylläpitää aihealueen tutkimusportaalia, järjestää tutkimus-seminaareja, kokoaa yhteen tutkimusryhmiä, pitää yllä kansainvälisiä yhteyksiä sekä antaa tutkimuksen ohjausta. Verkostolla on monia liittymäpintoja myös osuustoiminnallisiin kehittämishankkeisiin.

Jyväskylän Ammattikorkeakoulun Tiimiakatemialla opitaan yritystoimintaa itse tekemällä. Joka syksy uudet opiskelijat jaetaan tiimeihin, jotka itse perustavat osuuskunnan. Jokaisella osuuskunnalla on oma valmentajansa, joka neuvoo yritystoimintaan liittyvissä asioissa. Tiimiakatemialta valmistuu samalla tradenomiksi. Jyväskylän Tiimiakatemia on ensimmäinen laatuaan. Nykyään Tiimiakatemioita on ympäri maailmaa, yhä lisääntyvässä määrin.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Lyhenneluettelo 25.04.2013. Kotimaisten kielten keskus. Viitattu 16.6.2013.
  2. Patentti- ja rekisterihallitus: Osuuskunta Viitattu 24.4.2014
  3. International Co-operative Alliancen määritelmä - Co-operative identity, values & principles
  4. Blomstedt, Yrjö: Kyläkassasta osuuspankkiin. Osuuspankkihistoriaa 75 vuoden ajalta 1902–1977, s. 36–37. Helsinki: Kirjayhtymä, 1978.
  5. Osuuskuntalaki 1 luku 5 § (421/2013)
  6. http://www.prh.fi/fi/uutiset/P_775.html
  7. http://www.prh.fi/fi/kaupparekisteri/yritystenlkm/lkm.html
  8. Jarmo Koponen: Valtiovarainministeriön luonnos: Osuuspääoman korkojen verovapaus poistumassa Yle.fi 12.5.2014
  9. Osuustoiminta 4/12: Osuustoimintayritykset
  10. http://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/2012/20120185

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Puhakka, Sauli (toim.): Sanastosta sanomaan: Osuustoiminnan ideologiasta ja arvoista. Helsingin yliopisto, osuustoimintainstituutti, Julkaisuja 16. Helsinki: Helsingin yliopisto, 1997. ISBN 951-45-7886-4.
  • Troberg, Eliisa: Asiantuntijaosuuskunnat - joustavia verkostoja tietoyhteiskunnassa. Hallinnon tutkimus, 2000, 19. vsk, nro 1, s. 76-85. (suomeksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Osuuskunta.