Yhdysvaltain itsenäisyysjulistus
Sivulta puuttuu 
Yhdysvaltain itsenäisyysjulistus oli 13 Britannian siirtomaiden edustajien allekirjoittama itsenäisyysjulistus, jonka myötä siirtomaat julistautuivat itsenäiseksi Yhdysvalloiksi. Siirtomaat julistautuivat itsenäiseksi 2. heinäkuuta vuonna 1776[1] ja itsenäisyysjulistus hyväksyttiin 4. heinäkuuta 1776.[2]
Amerikan vallankumouksen kohokohta oli, kun kesäkuussa 1776 Britannian 13 Amerikan siirtomaavaltioiden kongressi asetti viiden henkilön komitean muotoilemaan itsenäisyysjulistusta. Komiteaan kuuluivat Thomas Jefferson, John Adams, Benjamin Franklin, Robert R. Livingston ja Roger Sherman. Julistuksen kirjoitti Thomas Jefferson, mutta hän otti siihen ainakin 48 muutosesitystä Franklinilta, ja myös Adams sai kommentoida luonnosta. Luonnos esiteltiin kongressille 28. kesäkuuta, jolloin siihen tehtiin eräitä muutoksia (”Kaikki ihmiset ovat syntyneet vapaiksi ja tasa-arvoisiksi” sai jäädä, samoin useimmat ihmisoikeudet mutta muun muassa orjuuden lakkautus poistettiin) ennen kuin kongressi hyväksyi julistuksen 4. heinäkuuta, joka on nyt Yhdysvaltain itsenäisyyspäivä.[3] Aina kun Jeffersonilta pyydettiin kopiota itsenäisyysjulistuksesta, hän antoi alkuperäisen versionsa, vaikka orjuus poistui maasta lopullisesti vasta lähes sata vuotta myöhemmin.lähde?
Julistuksella taattiin muun muassa uskonvapaus, sananvapaus ja omaisuudensuoja; etuoikeudet lakkautettiin ja ihmiset olivat tasa-arvoisia lain edessä. Ensimmäistä kertaa toteutui se ajatus, että hallitus saa hallita vain hallittujen suostumuksella.
Itsenäiseksi julistautuneet kolmetoista entistä Britannian siirtomaata ja tulevaa Yhdysvaltain osavaltiota olivat Georgia, Pohjois-Carolina, Etelä-Carolina, Massachusetts, Maryland, Virginia, Pennsylvania, Delaware, New York, New Jersey, New Hampshire, Rhode Island ja Connecticut.
Elokuun toisena päivänä lopullisen version suurennettu kopio tuli kongressin allekirjoitettavaksi, ja kongressin puheenjohtaja (President of the Congress) John Hancock allekirjoitti paperin näyttävällä allekirjoituksellaan. Vaikka kaikki kongressin jäsenet eivät olleet paikalla tuona päivänä, itsenäisyysjulistukseen tuli kaiken kaikkiaan 56 jäsenen nimi. Allekirjoittajien joukossa oli myös pennsylvanialainen John Morton, jonka juuret olivat Suomessa.[4]
Itsenäisyysjulistuksen tekstin voi jakaa viiteen osaan: esipuheeseen, asian esittelyyn, Britannian kuningas Yrjö III:n syytelistaan, Britannian kansan moittimiseen ja viimein lopetukseen, jossa osavaltiot julistautuvat itsenäiseksi.
Kansainvälisesti Yhdysvallat tunnustettiin 3. syyskuuta 1783.
Itsenäisyysjulistus on myös vahvasti esillä monissa elokuvissa. Esimerkiksi elokuvassa National Treasure - Kansallisaarre julistuksen takana on näkymätön kartta, joka toimii johtolankana temppeliherrojen aarteeseen.
Sisällysluettelo |
Historia [muokkaa]
Ison-Britannian ja Amerikan 13 siirtomaan väliset suhteet alkoivat kiristyä 1760-luvulla ja 1770-luvulla. Suhteiden kiristyminen johti aseelliseen selkkaukseen 19. huhtikuuta 1775 Lexingtonissa ja Concordissa. Taistelu oli alkusysäys Yhdysvaltain vapaussodalle. Laajemmin tapahtumat tunnetaan nimellä Amerikan vallankumous (1775–1783). Sen seurauksena oli monia muita liberaaleja vallankumouksia (ja ihmisoikeusjulistuksia) muun muassa Latinalaisessa Amerikassa ja Euroopassa kuten osin samojen toimijoiden Ranskan vallankumous 1789.
Julistuksen muotoilusta vastasi pääosin Thomas Jefferson, mutta valistusajan liberaalit ihanteet ja muun muassa Thomas Painen tuore pamfletti vaikuttivat paljon hänen työhönsä, joka puolestaan vaikutti sitä seuraaviin vastaavanlaisiin julistuksiin. Aikanaan Ranskan vallankumouksen kansalaisen oikeuksien julistus tarkastutettiin Jeffersonilla (tuolloin suurlähettiläänä Pariisissa) ennen sen hyväksymistä.
Itsenäisyysjulistuksen allekirjoittajat [muokkaa]
Itsenäisyysjulistuksen kaikki allekirjoittaneet olivat miehiä ja heitä oli 56. Itsenäisyysjulistuksen allekirjoittivat:
- New Hampshire: Josiah Bartlett, William Whipple, Matthew Thornton
- Massachusetts: Samuel Adams, John Adams, John Hancock, Robert Treat Paine, Elbridge Gerry
- Rhode Island: Stephen Hopkins, William Ellery
- Connecticut: Roger Sherman, Samuel Huntington, William Williams, Oliver Wolcott
- New York: William Floyd, Philip Livingston, Francis Lewis, Lewis Morris
- New Jersey: Richard Stockton, John Witherspoon, Francis Hopkinson, John Hart, Abraham Clark
- Pennsylvania: Robert Morris, Benjamin Rush, Benjamin Franklin, John Morton, James Smith, George Taylor, James Wilson, George Ross
- Delaware: George Read, Caesar Rodney, Thomas McKean
- Maryland: Samuel Chase, William Paca, Thomas Stone, Charles Carroll of Carrollton
- Virginia: George Wythe, Richard Henry Lee, Thomas Jefferson, Benjamin Harrison V, Thomas Nelson Jr., Francis Lightfoot Lee, Carter Braxton
- Pohjois-Carolina: William Hooper, Joseph Hewes, John Penn
- Etelä-Carolina: Edward Rutledge, Thomas Heyward Jr., Thomas Lynch Jr., Arthur Middleton
- Georgia: Button Gwinnett, Lyman Hall, George Walton
Allekirjoittajista Yhdysvaltain toinen presidentti John Adams ja kolmas presidentti Thomas Jefferson kuolivat tasan viisikymmentä vuotta myöhemmin 4. heinäkuuta 1826.
Katso myös [muokkaa]
Aiheesta muualla [muokkaa]
Lähteet [muokkaa]
- ↑ David McCullough: John Adams. Simon & Schuster, 2001. 978-068-481-363-9. (englanniksi)
- ↑ Harri Rinta-aho, Marjaana Niemi, Päivi Siltala-Keinänen & Olli Lehtonen: ”81”, Historian Tuulet 7, s. 1776. Otava, 2004.
- ↑ Haarla, Pekka: Yhdysvallat: Taustatietoa maasta, valtiosta ja taloudesta, s. 23. Amer-yhtymä, 1985.
- ↑ Harri Rinta-aho, Marjaana Niemi, Päivi Siltala-Keinänen & Olli Lehtonen: Historian Tuulet 7, s. 82. Otava, 2004.
