Thomas Newcomen

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Animaatio Newcomenin höyrykoneen toimintaperiaatteesta, jossa höyry on esitetty vaaleanpunaisella ja vesi sinisellä. Venttiilit liikkuvat suljetusta (punainen) avattuun (vihreä).

Thomas Newcomen (1664–1729) oli englantilainen seppä, joka kehitti ensimmäisen kaupallisesti merkittävän höyrykoneen ja jota voidaan siten pitää teollisen vallankumouksen esi-isänä.

Höyrykoneen kehitystyö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Newcomen oli alkujaan kyläseppä ja rautakaupanpitäjä sekä myös baptisti-maallikkosaarnaaja. Hän syntyi Dartmouthissa, Devonissa lähellä aluetta, jossa oli paljon tinakaivoksia. Kaivoksissa yleinen ongelma oli tulviminen, mikä rajoitti kaivosten syvyyttä.

Newcomenin suuri saavutus oli hänen höyrykoneensa (ensimmäinen versio noin 1710), jossa yhdistyivät Thomas Saveryn ja Denis Papinin ideat. Newcomen oli mahdollisesti tavannut Saveryn, jonka vanhemmat olivat vuonna 1712 kauppiaina Etelä-Devonissa. Savery oli myös työnsä vuoksi käynyt Darthmoutissa. Savery oli saanut 1698 patentin "tulikoneelle", jolla jotenkin pystyttiin pumppaamaan vettä lähes 10 metrin syvyydestä. Newcomenin koneessa korvattiin Saveryn koneen käyttöastia sylinterillä ja männällä, joka veti alipaineella männän alas sen sijaan että olisi imenyt vettä. Itse pumppu yhdistettiin mäntään ketjuilla ja keinuvivulla. Työkierrossa mäntä nousi ylös keinuvivun vetämänä, jota höyrynpaine auttoi. Yläasennon saavutettua suljettiin venttiili kattilaan ja jäähdytysvettä ruiskutettiin mäntään, jolloin höyry alkoi tiivistyä ja muodostamaan alipainetta. Kun männän alla oli alipaine, niin ilmanpaine yläpuolella toimi varsinaisena käyttöpaineena painaen männän alas ja nostaen keinuvivun toisen puolen ylös. Newcomen ja hänen liikekumppaninsa John Calley rakensivat ensimmäisen koneen Conygreen hiilikaivoksille lähelle Dudleytä Länsi-Midlandsissa. Toimiva kopio on nähtävissä lähellä Black Countryn elämää esittelevässä museossa. Vuoteen 1775 oli rakennettu noin 600 Newcomenin periaatteella toimivaa pumppua, joista osa korvasi loppuunkäytettyjä. Parannuksia tähän höyrykonerakenteeseen teki James Watt. 1700-luvulla rakennettiin kaikkiaan 2 200 höyrykonetta, joista Wattin parannettuja versioita oli noin 600. Newcomenin rakennetta sovellettiin myös satoihin akselia pyörittäviin höyrykoneisiin ennen vuotta 1800. Syynä "yleisen höyrykone-periaatteen" käyttöön oli paljolti Wattin patentti. Wattin patentin rauettua muutettiin vanhoja koneita ulkoisella lauhduttimella varustetuiksi.

Lisää aiheesta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Jenkins, Rhys (1936). Savery, Newcomen and the Early History of the Steam Engine in The Collected Papers of Rhys Jenkins. Cambridge: Newcomen Society, 48–93. 
  • Rolt, Lionel Thomas Caswell (1963). Thomas Newcomen. The Prehistory of the Steam Engine., 1, Dawlish: David & Charles, 158. 
  • Rolt, Lionel Thomas Caswell; John S. Allen (1977). The Steam Engines of Thomas Newcomen, 2, Hartington: Moorland Publishing Company, 160. ISBN 0903485427. 
  • Kanefsky, John; John Robey (1980). "Steam Engines in 18th-Century Britain: A Quantitative Assessment". Technology and Culture 21 (2): 161–186. Baltimore: The Johns Hopkins University Press. doi:10.2307/3103337. 


Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Newcomenin höyrykone.