Kudonta

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee kudontaa kangaspuilla tai kutomakoneella. Kudonta voi tarkoittaa myös neulontaa.
Kudontalaite, jossa viriö poimitaan irrallisen poikkipuun avulla.

Kudonta eli kutominen tarkoittaa kankaan tai muun tekstiilituotteen valmistamista loimi- ja kudelankajärjestelmää käyttäen. Kankaan pituussuunnassa kulkevat langat muodostavat loimen, ja leveyssuunnassa kulkevat langat kuteen. Kangasta kudotaan yleensä käsin kangaspuilla tai teollisesti kutomakoneella.

Toimikas on perussidos, jonka vino viivoitus muodostuu loimi- ja kudelankojen muodostamista lankajuoksuista eli nastoista. Muita perussidoksia ovat palttina ja pomsi eli satiini.

Muinaispukujen rekonstruoinnissa on jouduttu perehtymään sen aikaisiin työtapoihin ja välineisiin. Muinaispukujen kankaat valmistettiin loimipainoisilla kangaspuilla.

Monissa Suomen murteissa kudonnalla voidaan tarkoittaa myös neulontaa eli tekniikkaa, jossa tekstiilipinta muodostuu toisiinsa liittyvistä silmukoista.

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

On ajateltu, että jo alkukantainen ihminen on käyttänyt kutomismenetelmää punoessaan ja pujotellessaan juuria ja oksia ristikkäin. Myöhemmin töihin on käytetty myös muita kuituja ja esimerkiksi eläinten karvoja. Pujotellessaan kuituja käsin puiden väliin pingotettujen kuitujen lomitse, alkukantainen ihminen huomasi kuinka kutomista helpottaisi, jos loimeen muodostuisi viriö jonkin mekaanisen järjestelmän avulla. (Viriöksi kutsutaan aukkoa, joka on kuteen pujottamista varten ja muodostuu osan loimilangoista ollessa ylhällä ja osan alhaalla.) Tästä kutominen on kehittynyt pikkuhiljaa meidän yleisesti tuntemaamme muotoon kangaspuille.[1]

Ensimmäiset kudonnaiset ovat olleet välttämättömiä tarvetekstiilejä, kuten vaatekankaita. Kutomisen historian alkuajoilta ei ole säilynyt tuotteita nykypäiviin, mutta Egyptistä on autiomaan hiekasta löydetty yli 3000 vuotta sitten kudottuja palttinaisia pellavakankaita.[2]

Kudontateollisuus Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kudontateollisuuden huippukausi Suomessa oli 1930-luvulla. Kauhavan noin tusina kutomoyritystä työllisti päivittäin 1800 kankuria. Sodan jälkeen kutomoyrittäminen elpyi; Kudonta alkoi koneistumaan ja syntyivät mattokutomot. Myyntikudonta hiipui 1980-luvulla.[3]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Harjumäki, U., Lähteenmäki, E. & Vuorivirta, A. 2011. Kankaankutojan ammattitekniikka. Keuruu, Otava.

  1. Harjumäki ym. 2011, s. 6
  2. Harjumäki ym. 2011, s. 7
  3. Heinänen 2002.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Aspfors, Bertta: Huivista huntuun, eli, Rakas huivini. Kokkola: Länsirannikko, 2004. ISBN 952-9505-48-5.
  • Kaukonen, Toini-Inkeri: Kyynärä pohjaa, kortteli raitaa: Riepukudonnaiset ja perinteiset lattiamatot. Artefakta 5. Helsinki: Akatiimi, 1998. ISBN 951-97208-5-5.
  • Silpala, Elsa: Eläköön pellava: Perinteisten pöytäliinojen ohjekirja. Hämeenlinna: Fredrika Wetterhoff -säätiö, 1999. ISBN 951-98242-0-0.
  • Silpala, Elsa: Sidoksia kankaisiin: vipupuilla, vetopuilla ja poimien. Helsinki: Opetushallitus, 2002. ISBN 952-13-1246-7.
  • Silpala, Elsa: Saalit. Hämeenlinna: Fredrika Wetterhoff -säätiö, 2003. ISBN 951-98242-1-9.
  • Temmes, Eija: Vuodenaikojen värit: Kudonnaisia koko vuodeksi. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1990. ISBN 951-0-16176-4.
  • Ylimartimo, Sisko (toim.): Elämän kuvioita ja niukkuuden estetiikkaa: Peräpohjalainen nukkaraanu. Rovaniemi: Lapin käsi- ja taideteollisuus, 1999. ISBN 952-91-0993-8.