Lautanauha

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kuvionvaihtumiskohta lautanauhassa.

Lautanauha (myös lautavyö tai viilivyö Karjalankannas, hiiretyisvyö Raja-Karjala, nästäkkä Mäntyharju, stakkavyö (Pyhäjärvi[1]) on hyvin vanha perinteinen käsityötekniikka. Se muistuttaa kangaspuilla kutomista.lähde?

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lautanauha on vanhimpia tunnettuja käsityötekniikoita. Lautanauhoja on tehty jo muinaisessa Egyptissä viisi tuhatta vuotta sitten. Eurooppaan tekniikka levisi kivikaudella.[2] Nauhat ovat kehittyneet ajan myötä yksinkertaisista, hyötykäyttöön tarkoitetuista reunanauhoista monimutkaisiksi ja koristeellisiksi nauhoiksi. Vanhimmat lautanauhalöydöt ovat yksinkertaisia kankaan aloitus- ja lopetusnauhoja. Niitä käytettiin siihen aikaan loimipainoisissa pystykangaspuissa kudonnan aloittamiseen ja lopettamiseen. Keskiajalla lautanauhojen yleistyessä aateliset alkoivat käyttää koristeellisia lautanauhoja vaatetuksensa koristuksena.[3]

Suomessa tekniikka on tunnettu jo esihistoriallisina aikoina: vanhin tunnettu suomalainen lautanauha on Huittisista 500-luvulta jaa.[1] Pohjoismaissa lautanauhakulttuuri oli erityisen elinvoimainen rautakaudella.[1] Arvellaan, että jo muinaisaikoina monimutkaisimpia lautanauhojen kutominen oli ammatti.[1] Varhaisella keskiajalla ylhäiset naiset tekivät ja käyttivät lautanauhoja, mutta suunnilleen 1500-luvulta alkaen ne ovat siirtyneet kansanpukuihin.[2]

Lautanauhan kudontaa kuusikulmaisilla laudoilla. Puikko ja nipistin pitävät lautojen takana olevat kierteet tiiviisti, jotta laudat kiertyisivät tarpeeksi jyrkästi viriön syntymistä varten.

Välineet ja työtapa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lautanauhan tärkein työväline on sarja lautoja eli säännöllisiä monikulmaisia (3—6 kulmaa) pahvi- tai puulevyjä.[1] Lautojen tulisi olla ohuita, sileitä ja kestäviä.[1] Kulmien olisi hyvä olla pyöristetyt lankojen kulumisen vähentämiseksi. Laudan jokaisessa kulmassa on reikä[1] sekä kirjain-, numero- tai värimerkintä, jotka helpottavat järjestyksen säilyttämistä. Nelikulmaiset laudat ovat yleisimmät.[1] Kude kierretään kävylle tai sormiolle.[1] Langaksi sopivat parhaiten sileät, kerratut luonnonkuitulangat. Työskentelytavasta johtuen niillä pitää olla myös vetolujuutta.

Lautanauha rakentuu monisäikeisestä kierteisestä loimesta, joka sidotaan yhteen kuteella.[1] Nauhan leveys riippuu käytettävien lautojen lukumäärästä ja paksuus lautojen kulmien lukumäärästä. Useampikulmaisilla laudoilla nauhaan saadaan pidempi kuviokerta. Riippuen nauhan paksuudesta kuteen menekki on noin 130 % valmiin nauhan pituudesta, mihin lisätään tarvittava pituus tutkaimia ja alkusolmuja varten.lähde?

Mikäli kaikki langat pujotetaan lautoihin samaan suuntaan (esimerkiksi vasemmalta oikealle), valmis nauha kiertyy. Siksi ainakin reunalautojen pujotussuunnan tulisi olla toinen kuin muissa. Lautanauhaa voidaan kutoa myös tuppiloksi, jos kude kudotaan aina samaan suuntaan (esimerkiksi oikealta vasemmalle) ja kiristetään niin, että nauhan reunat kohtaavat[1].

Kun loimi lautoineen on valmisteltu kutomista varten, sen toinen pää kiinnitetään tukevasti esimerkiksi ovenkahvaan tai pöydänjalkaan, sillä työskentelyn aikana lankoihin kohdistuu kova veto. Jotta työasento pysyisi työn edetessä hyvänä, sen toinen pää kiinnitetään kutojan vyötäisillä olevan vyön ympäri tai vyötäisille nauhaa kasaavaan louskuun.[4]

Lautanauhaa kudottaessa kude pujotetaan viriöstä, minkä jälkeen viriö vaihdetaan kiertämällä kaikkia lautoja yhdellä kertaa eteen- tai taaksepäin. Kuvio syntyy viriön ylä- ja alapuolella vaihtelevien eriväristen lankojen järjestyksestä, mikä puolestaan riippuu lankojen järjestyksestä laudoissa. Myös lankojen pujotussuunta lautoihin nähden vaikuttaa kuvioon. Lautojen kiertämissuuntaa vaihtamalla myös kuvion suunta vaihtuu.[1] Useimmiten lautojen kiertämissuuntaa vaihdetaan useita kertoja nauhaa kohden. On kyllä mahdollista kutoa lautanauha, jossa kuvion suuntaa ei vaihdeta kertaakaan, mutta tällöin kuteen menekki kasvaa ja kutojan on suoritettava erityistoimenpiteitä.lähde?

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Valjanen, Helena: Lautanauha (mukaillen kirjasta Nauhoja (Merisalo, Viivi)) tkukoulu.fi. Viitattu 1. lokakuuta 2009 12:00.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j k l Valjanen, Helena
  2. a b Susanna Terho: Lautanauhat – esihistoriallisen ajan taidonnäyte Suomen käsityön museo.
  3. Karisto, M. Lautanauhat - suunnittelu ja kutominen. 2010.
  4. Lautanauhan tekeminen Keskiaikaseura Hukka ry.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Karisto, Maikki: Lautanauhan suunnittelu ja kutominen. Helsinki: Tammi, 2010. ISBN 978-951-31-5594-0.
  • Merisalo, Viivi: Nauhoja. 2. uusittu painos. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1978. ISBN 951-0-08583-9.
  • Talaskivi, Anni: Punapaula: Nauhojen ja nyörien valmistaminen. Vantaa: Kunnallispaino, 1985. ISBN 951-773-378-X.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]