Joukkovelkakirja

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Hollannin Itä-Intian kauppakomppanian 7. marraskuuta 1623 liikkeelle laskema 2400 floriinin nimellisarvoinen joukkovelkakirjalaina.

Joukkovelkakirja on esimerkiksi valtion usealta yksityiseltä tai institutionaaliselta sijoittajalta keräämän lainasumman vakuudeksi antama velkakirja.

Velallinen antaa joukkovelkakirjan todistukseksi jokaiselle velan omistajalle heidän osuuttaan vastaan. Joukkovelkakirjassa on yleensä korkojen ja pääoman maksua vastaan annettavat lipukkeet, jotka leikataan saksilla irti joukkovelkakirjasta.

Joukkovelkakirjalaina voidaan laskea liikkeeseen myös arvo-osuuksina.

[muokkaa] Joukkovelkakirjalaina

Tyypillisessä joukkovelkakirjalainassa lainan liikkeellelaskija sitoutuu maksamaan tiettynä ajankohtana joukkovelkakirjalainan omistajalle lainan nimellisarvoa vastaavan summan. Usein joukkovelkakirjalainan liikkeellelaskija maksaa lainan omistajille myös korkoa laina-aikana. Esimerkiksi Suomen valtion 23. maaliskuuta 2006 liikkeelle laskemassa tuotto-obligaatiolainassa valtio sitoutuu maksamaan lainan omistajalle 23. elokuuta 2009 lainan nimellisarvoa vastaavan summan ja lisäksi 2,6 prosentin vuosittaisen koron 23. elokuuta kunakin vuonna laina-ajan kuluessa. Lainan todellinen korko riippuu lainan emissiokurssista eli hinnasta, jonka lainan ostaja maksaa lainasta. Mikäli lainan emissiokurssi on 100 prosenttia, maksaa lainan ostaja lainasta sen nimellisarvon. Jos emissiokurssi on vähemmän kuin 100 prosenttia, maksaa lainan ostaja lainasta vähemmän kuin sen nimellisarvo.

Joukkovelkakirjalainat ovat suosittuja suuryritysten ja julkishallinnon rahoitusmuotoja. Joukkovelkakirjalainojen omistamisesta tekee suosittua lainojen verrattain likvidit markkinat. Jälkimarkkinoilla joukkovelkakirjan arvo riippuu erityisesti lainaan liittyvistä luottotappioriskeistä sekä markkinakorkojen muutoksista.


Tämä talouteen ja kaupankäyntiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
Henkilökohtaiset työkalut