Osmanien valtakunta

Wikipedia
Ohjattu sivulta Osmaanien valtakunta
Loikkaa: valikkoon, hakuun
دولتِ عَليه عُثمانيه
Devlet-i Âliye-i Osmâniyye
13011923
Ottoman flag.svg   Osmanli-nisani.svg
lippu vaakuna
Osmanien valtakunta 1683.png
Osmanien valtakunta eri ajanjaksoina. Laajimmillaan 1683.
Valtiomuoto monarkia
valtionpäämies sulttaani
Pääkaupunki Söğüt (12991326)
Bursa (13351365)
Edirne (13651453)
Istanbul (Konstantinopoli) (14531922)
Pinta-ala 5 200 000 km² (1566)
1 800 000 km² (1914)

km² (1689)

Väkiluku 35 350 000 (1856 arvio)
20 884 000 (1906 arvio)
24 000 000 (1912 arvio)
Historia
 –Perustettu
 –sulttaanikunta hajosi
 –Lausannen sopimus

1299
1. marraskuuta 1922
24. heinäkuuta 1923
Virallinen kieli osmani
Valuutta 40 para = kurus, 100 kurusia = liira
Edeltäjä(t) Seldžukit
Bysantin valtakunta
Seuraaja(t) Turkin lippu Turkki
Motto Motto: Devlet-i Ebed-müddet (Ikuinen valtio)
Kansallislaulu Ottomaanien keisarillinen hymni

Osmanien valtakunta (osmaniksi دولتِ عَليه عُثمانيه, Devlet-i Âliye-i Osmâniyye, turk. Osmanlı İmparatorluğu; myös Ottomaanien valtakunta, Osmanien imperiumi, Turkin sulttaanikunta) oli olemassa 1300-luvulta ensimmäisen maailmansodan loppuun. Osmanit eli ottomaanit olivat muslimeja, mutta valtakuntaan kuului monia kansoja, jotka saivat säilyttää oman kulttuurinsa ja uskontonsa. Valtakunnan hajottua siitä muodostettiin nykyinen Turkin tasavalta.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nousu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1301 rum-seldžukkien soturiyhteisön johtaja Osman I (Uthmān) otti sulttaanin arvonimen ja julisti maan itsenäiseksi Ottomaanivaltioksi pääkaupunkinaan Konya.[1][2] Valtakunta laajentui 1300–1400-luvuilla käsittämään Bysantin valtakunnan alueet, nykyisen Turkin, Kreikan, Balkanin ja Krimin. 1400-luvun alussa sulttaani Bayezid I:n viisi poikaa sotivat toisiaan vastaan 11 vuotta kestäneen interregnumin aikana, jolloin valtakunnalla ei ollut kiistatonta vallanperijää. 1500-luvulla siihen liitettiin Selim I:n (1512–1520) alaisuudessa Egypti, Hijaz (Mekan ja Medinan alueet), Palestiina, Algeria ja alueita Punaisen meren rannalta. Suleiman I Suuren (1520–1566) aikana Ottomaanien valtakuntaan liitettiin lisäksi Välimeren rantakaistale Egyptistä Tunisiaan, Kaksoisvirran maa, Unkari ja alueita Euroopassa aina Wieniin asti.[3]

Osmanien laajeneminen Eurooppaan pysäytettiin Wienin piirityksessä vuonna 1529 ja Lepanton taistelussa 1571 jolloin paavin, Venetsian ja Espanjan laivastot voittivat osmanit.[3]

Wien yritettiin vallata uudelleen 1683 suuressa Turkin sodassa, jossa osmanit ajettiin lopullisesti Tonavan eteläpuolelle.[4]

Rappeutuminen ja mureneminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ottomaanien valtakunta rappeutui ja sen valtapiiri Euroopassa murentui 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa. Niinpä Kreikka sai itsenäisyyden 1832 käytyään kolmivuotisen vapaussodan Osmanivaltiota vastaan. Alistettujen kansojen irrottautumisen vuoksi valtakuntaa alettiinkin nimittää Euroopan sairaaksi mieheksi.[5] Vuoteen 1913 mennessä aiempi suurvalta oli menettänyt lähes kaikki Euroopassa olleet alueensa sekä myös kaikki Pohjois-Afrikan alueensa. Tähän oli syynä toisaalta valtion sisäinen rappeutuminen, toisaalta Venäjän apu kapinallisille ja panslavismin aatteen leviäminen.

Venäjä pyrki 1800-luvun puolesta välistä aktiivisesti laajentamaan alueitaan Balkanilla serbejä tukemalla, koska halusi pääsyn Välimerelle. Venäjän lopullinen tavoite oli Bosporinsalmen ja Konstantinopolin hallinta.

Krimin sota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Krimin sota

Krimin niemimaan omistus, Balkanin ja Mustanmeren hallinta sekä Venäjän halu saada lämpimänveden satama Mustanmeren rannalta ja näin ympärivuotinen kulku Välimerelle olivat kysymyksiä, joiden vuoksi Venäjä ja Osmanien valtakunta kävivät keskenään monta sotaa samoilla alueilla. Samat kysymykset olivat syynä myös Krimin sodan syttymiseen, vaikka pinnalta katsoen syy oli uskonnollinen. Vuonna 1774 Kutšuk Kainardžissa solmitun rauhan mukaan osmanit sallivat Venäjälle oikeuden rakentaa ortodoksinen katedraali Istanbuliin. Venäläiset, jotka kokivat olevansa ortodoksisen kirkon suojelijoita, laajensivat tämän oikeuden kattamaan koko Osmanien valtakunnan alueilla asuvien ortodoksien edunvalvontaa ja julistivat Venäjän ortodoksien suojelijaksi turkkilaisten alueilla. Osmanit kuitenkin kiistivät tällaisen oikeuden olemassaolon ja uusi sota alkoi lokakuussa 1853. Venäjä menestyi aluksi, mutta sotaonni kääntyi kun turkkilaiset saivat pian uusia liittolaisia. Britannia, joka hyötyi kaupasta turkkilaisten kanssa ja Ranska, joka ajoi katolisen kirkon valtaa Euroopassa, liittyivät sotaan rajoittaakseen Venäjän laajenemista Balkanille maaliskuussa 1854.[6] Venäjä hävisi sodan ja Pariisin rauhassa 1856 Mustameri julistettiin neutraaliksi alueeksi, joka tarkoitti Venäjän sotilaallisen vallan heikkenemistä alueella. Osmanien vaikutusvalta Balkanilla heikkeni myös, sillä sopimus takasi Valakialle ja Moldovalle laajan autonomian.

Balkanin kapina ja sota Venäjää vastaan 1875–1878[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Turkin sota

Balkanin kapina Turkkia vastaan alkoi 1874 ja johti siihen, että Venäjä hyökkäsi Turkin alueelle keväällä 1877. Venäläiset valtasivat 1878 Bulgariassa sijaitsevan Šipkan solan ja pääsivät lopulta noin 10 kilometrin päähän Turkin silloisesta pääkaupungista Konstantinopolista eli nykyisestä Istanbulista.

Sodan seurauksena Serbia ja Montenegro itsenäistyivät ja Bulgaria sai autonomian Turkin yhteydessä.

Ensimmäinen maailmansota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäisessä maailmansodassa Ottomaanien valtakunta taisteli Saksan rinnalla. Venäjä julisti sodan ottomaaneille 5 marraskuuta 1914, seuraavana päivänä seurasivat Ranska ja Britannia. Puolessa vuodessa Osmanien 800 000 miehen armeija oli neljän rintaman sodassa. Sota kesti osmanien osalta neljä vuotta, ja siihen osallistui kaikkiaan 2,8 miljoonaa miestä, joista 325 000 kuoli taisteluissa.[7]

Turkin itsenäisyyssota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Turkin itsenäisyyssota käytiin vuosina 1919–1923 ensimmäisen maailmansodan jälkinäytöksenä. Se johti nykyisen Turkin tasavallan syntymiseen 29. lokakuuta 1923 presidentiksi nousseen Kemal Atatürkin johtamana. Osmanien valtakunnan historia päättyi siihen.

Hallitsijat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäiset hallitsijat kutsuivat itseään nimellä bey, vuodesta 1383 arvonimi oli sulttaani. Sulttaanin alaisuudessa maata hallitsivat visiirit.

Käytettyjen nimien kirjoitustapa vaihtelee käytetyn arabialaisen kirjaimiston translitterointijärjestelmän mukaan.

Kulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Osmani oli keinotekoinen hovin ja virkakoneiston käyttämä kieli, jota kirjoitettiin arabialaisin kirjaimin. Vuonna 1928 Turkin tasavallassa otettiin käyttöön Istanbulin alueella käytettyyn puhekieleen pohjaava nykyturkki. Siitä seurasi mm. seuraavia muutoksia: kirjaimisto vaihdettiin latinalaiseksi ja kieltä puhdistettiin arabialaisista ja persialaisista vaikutteista (joidenkin arvioiden mukaan jopa 2/3 osmanin sanastosta oli lainaa näistä kielistä - myös vaikutus kielioppiin oli suuri), sekä luotiin runsaasti uudissanoja. Kielitieteessä sana osmani kielen nimenä tarkoittaa osmanivaltiossa käytettyä turkin kieltä, erotukseksi myöhemmästä turkin kielestä tai muista turkkilaisista kielistä.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Anders Røhr: Otavan suuri maailmanhistoria. Kartasto-osa, s. 268. Suom. Laura Kolbe. Helsinki: , 1983. ISBN 951-1-07458-X.
  2. The Ottoman Empire Turkey: A Country Study. Washington: GPO for the Library of Congress, 1995. (Lähteessä itsenäistymiselle vuosiluku 1299)
  3. a b Selim I and Süleyman the Magnificent Turkey: A Country Study. Washington: GPO for the Library of Congress, 1995.
  4. Köprülü Era Turkey: A Country Study. Washington: GPO for the Library of Congress, 1995.
  5. Ottoman Empire 1914 - the sick man of Europe PBS
  6. Macrohistory: Crimean War Viitattu 28.4.2014
  7. World War I Turkey: A Country Study. Washington: GPO for the Library of Congress, 1995.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]