Seitsenvuotinen sota

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli kertoo 1700-luvulla käydystä sodasta. Ruotsin, Tanskan ja Lyypekin 1500-luvulla käymästä sodasta kertoo artikkeli Pohjoismaiden seitsenvuotinen sota.
Seitsenvuotinen sota
Alexander Kotzebuen maalaus Künersdorfin taistelu (1848)
Alexander Kotzebuen maalaus Künersdorfin taistelu (1848)
Päivämäärä:

1754/561763

Paikka:

Eurooppa, Afrikka, Intia, Pohjois-Amerikka, Filippiinit

Lopputulos:

Pariisin rauha

Osapuolet

Flag of the Kingdom of Prussia (1701-1750).svg Preussi
Union flag 1606 (Kings Colors).svg Britannia
Flag of Hanover (1692).svg Hannover
Flag of Hesse.svg Hessen-Kassel
PortugueseFlag1707.png Portugali
Wappen Deutsches Reich - Herzogtum Braunschweig (Kleines).png Braunschweig-Lüneburg
Flagge Herzogtum Braunschweig.svg Braunschweig-Wolfenbüttel
Flagge Fürstentum Schaumburg-Lippe.svg Schaumburg-Lippe

Banner of the Holy Roman Emperor with haloes (1400-1806).svg Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta
Royal Standard of the King of France.svg Ranska
Flag of Russia.svg Venäjä
Flag of Sweden.svg Ruotsi
Bandera de España 1760-1785.svg Espanja
Flag of Electoral Saxony.svg Saksi

Seitsenvuotisen sodan taistelut
RossbachLeuthenTorgauLouisbourgZorndorfQuébecLagosQuiberoninlahtiKünersdorfMindenWandewash

Seitsenvuotinen sota oli sota, jossa Britannia, Preussi ja Hannover taistelivat Ranskaa, Itävaltaa, Venäjää, Ruotsia ja Saksia vastaan vuosina 17561763. Espanja ja Portugali vedettiin myöhemmin mukaan sotaan.

Euroopassa käydyssä sodassa Preussi pelastui vastustajien yhteistyökyvyttömyyden vuoksi ja sai Hubertusburgin rauhassa pitää aikaisemmin valtaamansa Sleesian. Euroopassa käytyyn sotaan kiinteästi liittyneessä Ranskan, Espanjan ja Britannian välisessä suuressa siirtomaasodassa Britannia sai rauhanteossa lähes kaikki Ranskan siirtomaat.

Ruotsin osallistumista sotaan kutsutaan Pommerin sodaksi. Se osallistui Preussin vastaiseen liittokuntaan vuodesta 1757 lähtien. Ruotsin sotatoimet etenivät huonosti ja se oli tyytyväinen, kun rauha solmittiin vuonna 1762 ilman aluemuutoksia.

Preussin ja Itävallan välistä sotaa kutsutaan myös kolmanneksi Sleesian sodaksi.

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Itävallan perimyssodan vuonna 1748 päättänyt Aachenin rauha jätti monia kiistakapuloita Euroopan politiikkaan. Itävaltaa harmitti erityisesti Sleesian menettäminen Preussille. Jännitys Itävallan ja Preussin välillä kasvoi. Vuonna 1756 Preussin kuningas Fredrik II Suuri teki ennaltaehkäisevän hyökkäyksen Itävallan liittolaisen Saksin kimppuun. Hän pelkäsi oikeutetusti Itävallan ja Venäjän yhdessä suunnittelemaa hyökkäystä. Sodassa Preussia tuki Britannia ja muutama pienempi saksalainen ruhtinas. Preussia vastassa taas oli Ranska, Venäjä, Itävalta, Saksi ja Ruotsi.

Sota Euroopassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Preussi vastusti sodassa menestyksekkäästi voimakasta liittokuntaa. Preussin menestys perustui Fredrikin voitokkaisiin taisteluihin: ranskalaisia vastaan Rossbachissa ja itävaltalaisia vastaan Leuthenissa ja Torgaussa. Fredrikin voittojen lisäksi ratkaisevaa oli liittokunnan jäsenten kykenemättömyys yhteistyöhön. Rossbachin taistelun jälkeen ranskalaiset keskittyivät taistelemaan Fredrikin liittolaisia (Hannover, Hessen, Britannia ja Braunschweig) vastaan Saksan länsiosissa. Itävaltalaiset ja venäläiset eivät myöskään tehneet yhteistyötä vaan kummatkin hyökkäsivät erillisinä osastoina Preussiin. Preussi oli isoissa vaikeuksissa venäläisten voitettua Künersdorfin taistelun vuonna 1759, mutta yhteisen strategian puute pelasti Preussin. Yhteistyön puuttesta huolimatta Itävalta ja Venäjä ahdistivat Preussin kulmaan, sillä ne eivät olleet sitoutuneet muihin sotiin samanaikaisesti. Sota kävi Preussilla raskaaksi. Se menetti sodan aikana Reinillä olleet omistuksensa ja Berliiniin hyökättiin.

Britit taistelivat ranskalaisia vastaan Länsi-Saksassa, jossa ranskalaiset hävisit Mindenin taistelun elokuussa 1759. Ranskan rannikolla britit valtasivat Cherbourgin hetkellisesti vuonna 1758 ja Belle Îlen vuonna 1761. Brittien hyökkäykset Rochefortiin (1757) ja Saint-Maloon (1758) epäonnistuivat.

Venäjä ja Itävalta olivat uudistaneet armeijoitaan ennen sotaa ja kehittäneet erityisesti tykistöään. Itävalta oli myös lisännyt armeijansa organisaation joustavuutta taisteluissa. Fredrik voitti Leuthenin taistelun viistorintamahyökkäyksellä, mutta pian itävaltalaiset kehittivät sille taktisia vastatoimia. Lisäksi Preussille tuotti vaikeuksia Fredrikin puutteelliset piiritystaidot. Fredrik vastasi Preussin vastoinkäymisiin keskittämällä resursseja tykistöön ja kehittämällä sotataktiikkaa. Hän ei kuitenkaan kyennyt hyötymään taistelujen voitoista ja iskeminen Venäjän valtakeskuksiin oli joka tapauksessa mahdotonta. Preussin pelasti Venäjän keisarinna Elisabetin kuolema tammikuussa 1762. Tällöin valtaistuimelle nousi Pietari III, joka ihaili Fredrikiä suuresti. Pietari solmi Fredrikin kanssa rauhan ja palautti Venäjän valtaamat alueet takaisin Preussille. Venäjän vetäydyttyä sodasta Itävalta jäi yksin Preussia vastaan ja solmi rauhan ilman aluemuutoksia.

Sotaan liittyi myös espanjalais-ranskalaisen armeijan hyökkäys Portugaliin vuonna 1762. Portugalilaiset torjuivat hyökkäyksen brittiarmeijan avustuksella, mutta Portugalin sodassa ei käyty yhtään suurempaa taistelua. Espanjalais-ranskalainen armeija oli vaikeuksissa tautien, huonon huollon, pitkien yhteyksien, sateen ja tuntemattoman maaston vuoksi.

Pommerin sota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruotsin osallistumista seitsenvuotiseen sotaan kutsutaan Pommerin sodaksi. Ruotsi osallistui Preussin vastaiseen liittokuntaan vuodesta 1757 lähtien. Ruotsalaisten sotatoimet menestyivät kuitenkin huonosti ja ylipäällikköä vaihdettiin neljästi sodan aikana. Pommerin sota päättyi vuonna 1762, kun Ruotsi ja Preussi solmivat rauhan kuningatar Loviisa Ulriikan välityksellä, joka oli Fredrikin sisar. Ruotsissa oltiin tyytyväisiä, kun huonosti menneestä sodasta selvittiin ilman aluemenetyksiä. Pommerin sodan tuntuvin seuraus Ruotsin valtakunnassa oli perunan viljelyn yleistyminen.[1]

Merisota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ranska ja Espanja haastoivat brittien meriherruuden vuosina 1746–1755, jolloin niiden vesillelaskettujen sotalaivojen yhteenlaskettu tonnisto oli kolme kertaa suurempi kuin brittien vastaava. Brittien onneksi Espanja liittyi seitsenvuotiseen sotaan vasta vuonna 1762, jolloin Ranskan laivasto oli jo lyöty. Ratkaiseva vuosi oli 1759, jolloin ranskalainen ministeri Étienne François Choiseul suunnitteli laivastovoimien keskittämistä maihinnousun tekemiseksi Britanniaan. Ranskan laivasto oli kuitenkin kahdessa tukikohdassa: Toulonissa Välimerellä ja Brestissä Bretagnessa. Brittien tavoitteena oli pitää Ranskan laivasto-osastot erillään. Brittien oli helppo saartaa Brest, sillä se oli lähellä Britanniaa. Jean-François La Clue-Sabranin johtama Välimeren laivasto onnistui lähtemään ensin Toulonista ja sitten Välimereltä. Edward Boscawenin johtama brittiosasto sai kuitenkin La Cluen kiinni Portugalin edustalla ja voitti ranskalaiset Lagosin taistelussa elokuussa 1759.

Brittilaivaston komentaja Edward Hawke joutui keskeyttämään Brestin saarron marraskuussa 1759. Vaikka Hubert Conflansin johtama ranskalaislaivasto lähti Brestistä, se ei onnistunut poistumaan Bretagnen rannikolta. Conflans vetäytyi suojaan Quiberoninlahteen, johon Hawke hyökkäsi 20. marraskuuta. Britit voittivat lahdessa käydyn taistelun ja saattoivat operoida merellä loppusodan ajan suhteellisen vapaasti.

Siirtomaasota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Siirtomaissa käydyssä sodassa britit menestyivät. Uudessa Ranskassa he valtasivat vuonna 1758 Louisbourgin, vuonna 1759 Québecin sekä vuonna 1760 pakottivat Ranskan armeijan antautumaan ja valtasivat Montrealin. Länsi-Afrikassa ranskalaiset menettivät briteille 1758 Saint-Louisin linnoituksen ja Goréen. Karibialla britit valtasivat Ranskalta vuonna 1759 Guadeloupen ja 1762 Martiniquen. Vuonna 1762 britit valtasivat Espanjalta Havannan ja Manilan. Sodan jälkeen Espanja luopui Floridasta saadakseen Kuuban takaisin haltuunsa. Intiassa britit voittivat kenraali Thomas Arthur Lally Tollendalin johtaman ranskalaisten armeijan Wandewashin taistelussa tammikuussa 1760 ja valtasivat 1761 Ranskan viimeisen ja tärkeimmän tukikohdan Pondicherryn.

Brittien menestys siirtomaasodassa perustui paikallisten ja eurooppalaisten resurssien yhdistämiseen. Siirtomaissa käytettiin sekä paikallisia että emämaan joukkoja yhdessä. Brittien sodankäynti ei ollut pelkkää menestystä, sillä he kärsivät tappion Monongahelan taistelussa heinäkuussa 1755[2] ja menettivät vuosina 1756–1757 useita linnoituksia ranskalaisille. Lisäksi britit joutuivat keskeyttämään Louisbourgin valtausyrityksen 1757 ja hävisivät Carillonin (1758) ja Sainte-Foyn (1760) taistelut. Intiassa britit menettivät Fort St. Davidin linnoituksen 1758.

Suurin ero siirtomaissa ja Euroopassa käydyssä sodankäynnissä oli armeijoiden koossa. Siirtomaissa armeijat olivat kooltaan muutamia tuhansia miehiä, kun Euroopassa armeijat koostuivat kymmenistätuhansista miehistä. Vaikka siirtomaasotaa käytiin kaukaisissa maissa, oli Euroopan tapahtumilla myös merkitystä. Brittien menestys Euroopan merisodassa mahdollisti aloitteen ottamisen myös siirtomaissa. Ranskan tappiot Lagosin ja Quiberoninlahden meritaisteluissa 1759 aiheuttivat Ranskan meriyhteyksien romahtamisen.

Seuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seitsenvuotinen sota nosti Preussin armeijan koko Euroopan esikuvaksi. Ulkomaalaiset tarkkailijat seurasivat tämän jälkeen innokkaasti Preussin vuosittaisia sotaharjoituksia Sleesiassa.

Sodan pituus nousi lopputuloksen kannalta ratkaisevaksi. Jos sota olisi päättynyt vuonna 1758 tai 1760, olisi se päättynyt briteille huonosti.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Black, Jeremy: Warfare in the Eighteenth Century, s. 108–117, 148–152, 167, 189–193 Julkaisupaikka=Lontoo. Cassell, 2002. ISBN 0-304-36212-3.
  • Nenonen, Kaisu-Maija & Teerijoki, Ilkka: Historian suursanakirja. Juva:WSOY, 1998. ISBN 951-0-22044-2.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Nenonen & Teerijoki
  2. The Battle of the Monongahela 1755. Viitattu 2013-08-04.


Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Seitsenvuotinen sota.