Apilat

Apilat
Puna-apila.
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya Kunta: Kasvit Plantae Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida Lahko: Fabales Heimo: Hernekasvit Fabaceae Suku: Apilat Trifolium L.
Katso myös
Apilat Wikispeciesissä   Apilat Commonsissa

Nelisorminen apilanlehti.

Apilat (Trifolium) on noin 300 lajia kattava hernekasveihin (Fabaceae) kuuluva kasvisuku. Lajit esiintyvät lauhkeilla ja subtrooppisilla alueilla.

Apilat ovat yksi-, kaksi- tai monivuotisia ja niiden lehdet yleensä kolmisormisia. Lehdykät ovat usein nirhalaitaiset. Kukinto on kasvin latvassa sijaitseva lähes yksivärinen mykerömäinen tai pitkulainen tähkä tai terttu, jonka väri vaihtelee valkoisesta keltaiseen ja punaiseen. Palot ovat avautumattomia ja verhiön kätkemiä.

Maailmalla ja Suomessakin yleisimmät lajit ovat valkoapila (Trifolium repens) ja puna-apila (Trifolium pratense).

Nelisormista apilanlehteä on ennen pidetty myös eräänlaisena taikakaluna ja onnea tuottavana asiana.

Viljelykäyttö

Viljelykäytössä pyritään hyödyntämään apiloiden typen sidonta kykyä. Apilat, kuten monet muutkin putkilokasvit, pystyvät sitomaan juurinystyröidensä bakteeritoiminnalla ilmasta typpeä. Apila on ensisijaisesti käytetty nautakarjan rehujen seoskasvustoissa. Kasvuston osana palkokasvi lisää rehun valkuaispitoisuutta. Lisäksi apilan lahoavat kasvinosat luovuttavat typpeä myös seoksen muille kasveille etenkin nurmikierron toisena ja kolmantena vuonna ja näin vähentävät lannoitustarvetta. .

Luomuviljelyn yleistyessä apilan käyttö puhtaassa viherlannoituksessa on myös yleistynyt. Tällöin kasvista ei välttämättä korjata lainkaan satoa, vaan kasvi niitetään ja muokataan maahan, jossa se hajotessaan luovuttaa ravinteita seuraavana viljelykierrossa olevan kasvin käyttöön. Viherlannoitus on lisännyt etenkin Suomen oloissa yksivuotisten apilalajien käyttöä. .

Kolmas viljelykasvi käyttö apilalle on aluskasvi. Tällöin apila kylvetään esimerkiksi aikaisin korjattavan viljan kanssa yhtä aikaa. Hitaammin kasvava apila ei haittaa puintia, ja etenkin eteläisen Suomen pitemmässä kasvukaudessa, voi aluskasvisto kasvaa vielä 2 kuukautta varsinaisen viljasadon korjuun jälkeen. Tällöin apilakasvusto ehtii kerätä itseensä ravinteita, jotka viherlannoituksen tavoin ovat hyödynnettävissä seuraavalle kasvustolle. .

Typen sidonta

Apilan viljelyn aloittaminen pitkän tauon jälkeen vaatii usein erityistoimia, jotta sadon suhteen päästään toivottuun tulokseen. Maaperässä ei luontaisesti ole riittävää määrää symbionttibakteereja apilan tehokkaaseen typensidontaan. Bakteereja voidaan lisätä ymppäyksen avulla. Ymppäyksessä apilan siemenen pinta käsitellään typensitojabakteerilla. Näin kasvin oma typensidonta saadaan käynnistymään jo ensimmäisenä viljelyvuonna. Viljelytauon lisäksi muita tilanteita joissa kannattaa harkita ymppäystä ovat uudismaiden viljely ja happamat maat. Hapan ympäristö hävittää apilan symbionttibakteereja.

Viljelyalue

Apilaa pystytään viljelemään koko suomessa oikeilla lajivalinnoilla. Käytännössä Suomessa yleisesti viljeltäviä apiloita on neljä puna-apila (Trifolium pratense), valkoapila (Trifolium repens), alsikeapila (Trifolium hybridum) ja persianapila Trifolium resupinatum. Näistä puna-apilasta ja alsikeapilasta löytyy lajikkeita jotka menestyvät aivan pohjoisintakin suomea (viljelyvyöhyke 5) myöten. Persianapilaan viljely rajoittuu vyöhykkeeseen 4 ja valkoapilan vyöhykkeeseen 3. Persianapilaa käytetään usein viherlannoitukseen ja kesannonointiin, koska sillä on hyvä typensidontakyky ja juuristovaikutus.

Lannoitus

Typensidontakyky vähentää apilanurmien typpilannoitus tarvetta. Kasvuston lahoavat osat luovuttavat typpeä myös muille seoksen kasveille. Verrattuna normaaleihin nurmiin typen määrä lannoituksessa voidaan noin puolittaa verrattuna heinänurmikasvustoon. Jos apilanurmia lannoitetaan liian voimakkaasti kasvuston oma typensidonta vähenee.

Sen sijaan voimakkaan juuristonsa vuoksi on palkokasveille turvattava riittävä fosforin ja kaliumin saanti. Etenkin fosforin puute alentaa apilasadon laatua ja määrää. Nurmiheinät kilpailevat apilaa voimakkaammin fosforista, joten seoskasvustoissa viljeltäessä kannattaa myös kemiallisten lannotteiden osalta suosia moniravinnelannoksia.

Lannoitus luomutuotannossa

Apilapitoista nurmea lannoitetaan pääasiallisesti peruslannoituksena. Perustamisvuonna suojakasville annettava typpilannoitus pitää olla alhainen, sillä liian voimakas typpi lannoitus tekee heikentää apila kasvustoa. Kompostoitu karjanlanta sopisi suojakasvin lannoitukseen parhaiten (15-30t/ha). Lantaa täydentävää kaliumlannoitusta käytetään pää asiassa karkeilla kivennäismailla ja eloperäisillä mailla tarvittaessa biotiittia 0-10t/ha. Biotiitin kaliumin luovutus kyky on noin 33kg/t..

Fosforilannoitukseen käytetään esimerkiksi apatiittikivijauhetta joka kompostin kautta suoraan maahan levitettynä 0- 1 000kg/ha. Hivenlannoitteena voi käyttää puu tuhkaa, mutta jos sitä ei ole mahdollista käyttää voi olla boorilannoitus tarpeen. .

Biotiitti ja apatiitti on hyvä saada sekoittumaan koko ruokamulta kerrokseen. Lannoitusta suositellaan tehtäväksi vähintään vuotta ennen apilanurmen perustamista. Vuotuista lannoitusta ei apila nurmet tarvitse, jos apilan kasvu ja biologinen typensidonta on kunnossa. Vanhoille apilanurmille voidaan levittää pieniä määriä virtaa tai ilmastettua lietelantaa. Apilan menestyminen paranee jos vuotuista startti lannoitusta myöhennetään. Lannoitus tehdään silloin kun nurmen korkeus on noin 15- 20cm..

Kasvinsuojelu

Varsinkin seoskasvustossa viljeltäessä apilan kasvinsuojeluun on kiinnitettävä erityistä huomiota. Seoskasvustoissa apilan kumppanina viljellään yleensä heinämäisiä kasveja kuten viljoja tai nurmiheiniä. Heinämäiset kasvit kuuluvat yksisirkkaisiin, kuntaas apilat kaksisirkkaisiin. Kaksisirkkaisia ovat myös useimmat nurmista torjuttavat rikkakasvit. Tästä syystä monet nurmiheinille ja viljoille suunnitellut rikkakasviaineett hävittävät myös apilan kasvustoista.

Apilapitoisten kasvustojen kasvinsuojeluun on aiemmin ollut käytössä käytännössä vain yksi aine MCPA. Aine on käyttökustannuksiltaan edullinen, mutta sen käyttöön sisältyy sadon käyttörajoituksia ja pitkä varoaika. Viime vuosina markkinoille on tullut myös nurmen satovuosille paremmin soveltuva bentatsoni pohjainen valmiste. Uusien kopiosuojattujen kasvinsuojeluaineiden käyttökustannukset ovat kuitenkin kohtuu korkeita.

Vaikutukset maan viljavuuteen ja merkitys viljelykierrossa

Apilapitoiset nurmet vaikuttavat yleensä kasvualustansa positiivisesti. Poikkeuksen tähän luo apilan monokulttuuri, jossa apilaa viljellään samalla lohkolla toistuvasti. Voimakkaan palkokasveille ominaisen juuristonsa avulla apilat usein tunkeutuvat tiivistyneemmässäkin maassa melko syvälle ja näin kuohkeuttavat maata fysikaalisesti. Maahan jäävä juurimassa myös parantaa maaperän koostumusta. Apilapitoisen nurmen on laskennallisesti arvioitu jättävän noin 5000 – 6000 ka kg/ha juurimassaa. .

Hyvän esikasvivaikutuksensa ansiosta apila onkin käytetty lisä kasvinviljelytilojen viljelykierroissa. Apilasatoja ei tällöin välttämättä korjata, vaan myös maanpäällinen osa niitetään ja muokataan maahan. Tällaisella viherkesannointi menetelmällä pystytään vaikuttamaan esimerkiksi rukiin satotasoon kasvattamalla sitä noin 800 kg/ha toistuvaan rukiin viljelyyn verrattuna. .

Lajeja

Suomessa tavattavia apilalajeja:

• Trifolium hybridum – alsikeapila
• Trifolium arvense – jänönapila
• Trifolium aureum – kelta-apila
• Trifolium medium – metsäapila
• Trifolium spadiceum – musta-apila
• Trifolium montanum – mäkiapila
• Trifolium dubium – pikkuapila
• Trifolium pratense – puna-apila
• Trifolium fragiferum – rakkoapila
• Trifolium campestre – rentoapila
• Trifolium resupinatum – tuoksuapila (jonka muunnos on myös persianapila)
• Trifolium repens – valkoapila
• Trifolium incarnatum – veriapila

Muita apilalajeja:

• Trifolium alexandrium – egyptinapila
• Trifolium striatum – juova-apila
• Trifolium ochroleucon – kalvasapila
• Trifolium scabrum – karhea-apila
• Trifolium tomentosum – kukka-apila
• Trifolium subterraneum – maa-apila
• Trifolium squamosum – pörröapila
• Trifolium badium – rusoapila
• Trifolium alpestre – ruusuapila (pyökkiapila)
• Trifolium micranthum – siroapila
• Trifolium lappaceum – takiaisapila
• Trifolium glomeratum – tiheäkukka-apila

Lähteet

• Mossberg, Bo & Stenberg, Lennart: "Suuri Pohjolan kasvio". Tammi, Helsinki 2005 (2003).
• Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.

Aiheesta muualla

• Apilat (Trifolium)
• Den virtuella floran: Trifolium (ruotsiksi)
• ITIS: Trifolium (englanniksi)
• United States Department of Agriculture (USDA): Trifolium (englanniksi)
• Flora of China: Trifolium (englanniksi)