Valkoapila

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Valkoapila
Illustration Trifolium repens0.jpg
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Fabales
Heimo: Hernekasvit Fabaceae
Suku: Apilat Trifolium
Laji: repens
Kaksiosainen nimi
Trifolium repens
L.
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Valkoapila Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Valkoapila Commonsissa

Valkoapila (Trifolium repens) on valkokukkainen apila. Se kasvaa luonnonvaraisena Euroopassa, Pohjois-Afrikassa ja Aasian länsiosissa, mutta sitä viljellään muuallakin rehuksi suuren valkuaisainepitoisuutensa takia. Sitä käytetään myös nurmikkosekoituksissa, koska se kestää varsin hyvin tallaamista.[1]

Valkoapilan kukinto

Valkoapilan kukkavarret kasvavat noin 5–10 cm pitkiksi. Niiden päässä on pallomainen, valkoinen tai hennon vaaleanpunertava halkaisijaltaan parisenttinen kukinto, joka tuoksuu makealle. Lehdet ovat 3–5 cm pitkän varren päässä ja muodostuvat yleensä kolmesta sydämen- tai kyynelenmuotoisesta lehdykästä. Poikkeuksellisesti lehdyköitä saattaa olla neljä tai useampiakin. Nelilehdykkäistä apilanlehteä (ns. neliapilaa) on pidetty hyvän onnen tuojana. Suomessa valkoapila kukkii kesä–elokuussa.[2] Valkoapila luokitellaan Suomessa muinaistulokkaaksi.

Valkoapila lisää maan typpipitoisuutta juuristossa elävien Rhizobium-suvun typpibakteerien avulla, kuten muutkin hernekasvit. [3]

Alsikeapila (Trifolium hybridum) on valkoapilan näköislaji.

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Apilan kukkia voi käyttää ravinnoksi joko kuivattuna tai sellaisenaan. Pulavuosina sitä on yleisesti sekoitettu leipätaikinaan. Myös lehtiä voi käyttää esim. salaatteihin. [4]

Viljelykäyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valkoapila viihtyy Suomessa viljelyvyöhykkeillä 1–3. Valkoapilalle maan vesitalouden tulee olla kunnossa, sillä valkoapila on kuivuuden arka kasvi, joka ei kuitenkaan siedä myöskään liiallista vettä. Ojituksen on oltava kunnossa ja liian poudan arkoja kasvupaikkoja tulee välttää. Paras kasvupaikka on loiva rinne ja maalaji hikevä hieta. Maan pH:n tulee olla yli 5,5. [5]

Valkoapilaa käytetään laitumissa, koska sillä on hyvä tallauksenkesto- ja jälkikasvukyky rönsyilevän kasvutapansa vuoksi. Valkoapila menestyy säilörehunurmissakin. [6] Sen sadontuottokyky on kuitenkin matalampi kuin esimerkiksi puna- ja alsikeapilalla. Tästä syystä voi olla hyvä käyttää näitä tallausta kestämättömiä lajeja myös laitumissa lisäämään ensimmäisen vuoden satoa. [7]

Valkoapiloista on saatavilla muutamaa eri lajiketta. Lajikkeet Sonja ja Hebe soveltuvat molemmat viljelyvyöhykkeille 1–3.[8]. Kylvömääräksi suositellaan seoksiin 1–3 kg/ha. Valkoapilan siemen ympättynä maksaa n. 13–15 €/kg.[9].

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Murskevilja toteutti brittifarmin monet tavoitteet (numero 1, s. 24) Tammikuu 2005. Maatilan Pirkka. Viitattu 24.7.2007.
  2. Yrttitarha 2000. Länsi-Pirkanmaan Koulutuskuntayhtymä. Viitattu 24.7.2007.
  3. Finfood oppimateriaali Viitattu 24.7.2007.
  4. Nunna, Nektaria: Lintulan luostarin Yrttiopas, s. 12. Maahenki Oy, 2009. ISBN 978-952-67089-1-1.
  5. [1] Viitattu:12.2.2012
  6. [2] Viitattu:12.2.2012
  7. [3] Viitattu:12.4.2012
  8. [4] viitattu:15.4.2013
  9. [5] viitattu:15.4.2013

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]