Kelta-apila

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kelta-apila
Trifolium aureum inflorescence 1 AB.JPG
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Fabales
Heimo: Hernekasvit Fabaceae
Suku: Apilat Trifolium
Laji: aureum
Kaksiosainen nimi
Trifolium aureum
Pollich
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Kelta-apila Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Kelta-apila Commonsissa

Kelta-apila (Trifolium aureum, syn. T. agrarium, Chrysaspis aurea) on kaksivuotinen, ruohovartinen, keltakukkainen hernekasvi.[1] Sen levinneisyysalue ulottuu Länsi-Euroopasta Etelä-Uralille ja Kaukasukselle. Sen elinympäristö on rajoittunut alueille, joissa kasvillisuus ei peitä kokonaan aluetta.

Ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kelta-apila.

Kelta-apila on 15–35 cm korkea, pystyvartinen kasvi. Varsi on myötäkarvainen ja yleensä runsaasti haarova. Lehdet ovat kolmilehdykkäiset kuten yleensä apiloilla. Lehtiruotiin liittyvät siihen kiinni kasvaneet ja sen pituiset tai pitemmät (10–20 mm), kapeat, teräväkärkiset korvakkeet. Lehdykät ovat ruodittomia, 1–1,5 cm pitkiä, vastapuikeita ja nirhalaitaisia. Kukinnot on lehtihangoista lähtevien muutaman senttimetrin pituisten kukintoperien päissä olevia, pyöreähkön pitkänomaisia, runsaskukkaisia terttuja. Kukkien teriö on kirkkaan keltainen. Vanhempana se muuttuu vaaleanruskeaksi, mutta säilyttää pitkään muotonsa. Suomessa kelta-apila kukkii heinä-elokuussa. Palot ovat pieniä ja jäävät kukinnon sisään kuten muillakin apiloilla.[1][2] Kelta-apila eroaa muista keltakukkaisista apiloista kuten pikkuapilasta (Trifolium dubium) ja rentoapilasta (Trifolium campestre) muun muassa lehtiensä perusteella.

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kelta-apila on alkuperältään eurooppalainen kasvi. Se on yleinen Ranskan sisämaa-alueelta ja Fennoskandian eteläosasta lännessä Etelä-Uralille ja toisaalta Mustallemerelle ja Kaukasukselle idässä. Levinneisyysalue ulottuu idässä jonkin matkaa Euroopan ulkopuolellekin, Uralin taakse Siperiaan sekä Vähän-Aasian ja Iranin pohjoisosan vuoristoihin. Etelässä kelta-apila esiintyy Välimeren piirissä vain vuoristoissa. Se puuttuu tai on harvinainen myös Länsi-Euroopan mereisimmillä alueilla, Pohjanmeren ja Atlantin rannikoilla. Muualle maailmaan kelta-apila on levinnyt ihmisen mukana. Pohjois-Amerikassa se on yleinen itärannikon keski- ja pohjoisosista Suurten järvien eteläpuolelle ja esiintyy paikoin muuallakin Mississipin itäpuolella. Lännessä sitä tavataan paikoitellen Kalliovuorilla. Kelta-apila on levinnyt myös Australiaan ja Uuteen Seelentiin.[2][3]

Suomessa kelta-apila on yleinen sisämaassa maan eteläosassa: Etelä-Karjalassa, Etelä-Savossa, Hämeessä, Uudenmaan sisämaassa ja Varsinais-Suomen itäosassa. Harvinaisempana, mutta vakiintuneena se esiintyy koko Suomenselän kaakkoispuolisella alueella Kuopion ja Joensuun tasalle asti. Ahvenanmaalla, Satakunnassa ja Pohjanmaalla sitä tavataan vain satunnaisesti. Pohjoisimmat havainnot ovat Oulusta.[4]

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa kelta-apilan yleiseen levinneisyyskuvaan vaikuttaa ilmeisesti edelleen kaskiviljely, joka on aikanaan luonut lajille runsaasti sopivia kasvupaikkoja. Nykyisin se kasvaa hiekkamaalla peltojen laidoilla, tienpientareilla ja muilla paikoilla, joissa kasvipeite ei pääse kokonaan sulkeutumaan. Kelta-apila on kuitenkin 1900-luvun jälkipuoliskolla harvinaistunut.[1][2] Suomen lisäksi laji on harvinaistunut myös Skandinaviassa.[5] Harvinaistumisen syynä on kasvupaikkojen kasvaminen umpeen perinteisen laidunnuksen loputtua.[6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila Pertti: Retkeilykasvio. 4. täysin uudistettu painos. Helsinki: Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, 1998. ISBN 951-45-8166-0.
  • Jalas, Jaakko (toim.): Suuri kasvikirja, II osa. Helsinki: Otava, 1965.
  • Uusitalo, Anna: Kylien kaunokit, soiden sarat. Keski-Suomen uhanalaiset kasvit. Keski-Suomen ympäristökeskus, Jyväskylä 2007.
  • Ålands flora. Toim. Hæggström, Carl-Adam & Hæggström, Eeva. Toinen laajennettu painos. Ekenäs Tryckeri, Ekenäs 2010.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Retkeilykasvio 1998, s. 288.
  2. a b c Suuri kasvikirja (II) 1965, s. 823–825.
  3. Anderberg, Arne: Trifolium aureum (levinneisyyskartta) Den virtuella floran: Gullklöver. 1997. Naturhistoriska riksmuseet. Viitattu 29.3.2011. (ruotsiksi)
  4. Lampinen, R. & Lahti, T.: Kasviatlas 2009: kartat (Hakuavain: kelta-apila) Kasviatlas 2009. 2010. Helsinki: Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo. Viitattu 29.3.2011.
  5. Ålands flora 2010, s. 257.
  6. Uusitalo 2007, s. 94.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]