Klassinen liberalismi
Wikipedia
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä tai viitteitä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia lähteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa. |
Klassinen liberalismi on poliittinen aate, joka saavutti kypsyytensä 1800-luvulla. Klassista liberalismia on yleensä pidetty teollisen vallankumouksen ja siitä rakentuvan kapitalismin tyypillisenä aatteena. Sellaiset arvot kuin sananvapaus, uskonnonvapaus sekä ajatuksenvapaus tulivat ensimmäiseksi esille klassisen liberalismin ajattelijoilta ennen kuin muidenkin aatteiden ajattelijat alkoivat omaksua niitä. Klassisen liberalismin vaikutus on ollut niin laajaa, että enimmät länsimaat katsotaan liberaalidemokratioiksi.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Pääpiirteet
- Yksilön tärkeys (vs. valtiolle tai enemmistölle alistaminen)
- Vapaus (johon kuuluu myös taloudellinen vapaus, siis vapaa markkinatalous)
- Järki (vs. mystiikka tai taikausko)
- Oikeudenmukaisuus (tasa-arvo lain edessä)
- Suvaitsevuus ja moninaisuus
[muokkaa] Aatehistoriaa ja ajattelijoita
Samalla kun teollinen vallankumous alkoi Isossa-Britanniassa, nousivat ensimmäiset liberalismin näkemykset. Ensimmäinen liberaalinen filosofi oli John Locke (1632-1704), joka puolusti uskonnonvapautta tärkeässä teoksessaan A Letter Concerning Toleration (1689). Kuitenkaan hän ei ulottanut uskonnonvapaudesta esittämäänsä näkemystä katolisiin ja ateisteihin saakka.
Locke on vastuussa käsitteen "luonnolliset oikeudet" esittämisestä, jonka hän yksilöi "henki, vapaus ja omaisuus". Luonnonoikeusteoria oli nykyaikaisen ihmisoikeuskäsityksen edeltäjä. Lockelle omaisuus oli tärkeämpi luonnollinen oikeus kuin oikeus osallistua yhteiseen päätöksentekoon: hän ei antanut varauksetonta hyväksyntäänsä demokratian käytölle hallitsemisessa, sillä hän pelkäsi, että "enemmistön tyrannia" etsiytyisi eväämään ihmisiltä heidän oikeuksiaan omaisuuteen. Tästäkin huolimatta luonnollisten oikeuksien ajatus oli avainasemassa antamassa aatteellista oikeutusta Amerikan vallankumoukselle ja Ranskan vallankumoukselle, vaikka ne ainakin jossakin määrin kasvattivat kansanvaltaa ja nostivat aivan uuteen asemaan kansan enemmistön vallankäytön.
Ranskassa liberalismin juuret olivat 1700-luvun Valistusajan filosofiassa, joka painotti sananvapautta ja kyseenalaisti hallitsijan, aatelin ja kirkon vallankäytön eli Ancien régimen. Ranskan vallankumousta vuosisadan lopussa pidetäänkin liberaalina vallankumouksena, vaikka sen seuraukset myöhemmin johtivatkin väliaikaisesti takaisin yksinvaltaan. Ranskalaisten valloitusten myötä liberaalit ajatussuunnat levisivät kaikkialle manner-Eurooppaan, millä tuli olemaan tärkeä rooli vuoden 1848 tapahtumissa.
Klassisen liberalismin tunnetuin ekonomisti on ollut skottilainen moraalifilosofi Adam Smith (1723-1790), joka ajoi suurin piirtein laissez-faire -opin asiaa eli vähintä mahdollista hallituksen sekaantumista talouselämän toimintaan. Adam Smith kehitti motivaatioteorian, joka pyrki sovittamaan inhimillisen omaneduntavoittelun sääntelemättömään yhteiskunnalliseen järjestyksen (pääasiassa teoksessa The Theory of Moral Sentiments (1759)). Hänen kuuluisin teoksensa The Wealth of Nations (1776) pyrki selittämään, kuinka sääntelemättömät markkinat luonnollista kautta ohjaisivat itse itseään aggregoitujen yksilöllisten päätösten muodostaman "näkymättömän käden" voimasta.
 |
Tämän artikkelin tai sen osan kieliasua on pyydetty parannettavaksi. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin kieliasua. Tarkennus: Alla oleva osuus kappaleesta, Aatehistoriaa ja ajattelijoita, kaipaa kielenhuoltoa. |
Suomessa klassista liberalismia ovat edustaneet (Antti) Anders Chydenius, joka edelsi Adam Smithiäkin, joskin molemmat olivat paljon velkaa edeltäjilleen, sekä Peter Forsskål, joka tosin varhaisen kuolemansa takia on jäänyt melko tuntemattomaksi.
Filosofi Immanuel Kant oli myös klassinen liberaali, joka kannatti yksilönvapautta aina vapaata markkinataloutta myöten kuten pääsääntöisesti muutkin klassiset liberaalit ja valistusajattelijat, myös Voltaire.
Amerikkalaiset ajattelijat olivat myös voimakkaasti liberaalisten ajatusten läpitunkemia. Yhdysvaltain presidenteistä sekä kolmas Thomas Jefferson (1743-1826) että neljäs James Madison (1751-1836) toteuttivat liberaalisen liikkeen ajatuksia käytännössä. He eivät ainoastaan pystyttäneet liberaalista kansanvaltaa, vaan myös edistivät liberaalisen aatteen vaikutusta Amerikan hallitusjärjestelmään voimistamalla checks and balances -järjestelmää (tarkistukset ja tasoitukset), osavaltioiden oikeuksia ja kaksikamarista kongressia. Liberaalisten arvojen siemenen kylvi amerikkalaiseen hallitukseen teos The Federalist (1788), joka tunnetaan paremmin nimellä The Federalist Papers. Tekijöinä olivat itse Madison, Alexander Hamilton ja John Jay.
John Stuart Millin (J. S. Mill, 1806-1873) esittämät ajatukset merkitsivät taitekohtaa liberalismin historiasta. Näkökulmasta riippuen häntä pidetään joko klassisen liberalismin kauden viimeisenä edustajana tai sosiaaliliberalismin isänä. Hän vastusti kollektivistisia taipumuksia, mutta myös asetti huomattavaan arvoon yksilön elämän laadun. Hänellä oli myös myötätuntoa naisten äänioikeudelle ja osuuskunnille.
[muokkaa] Liberalismi nykyään
Thomas Hill Green muotoili osin Millin näkemysten pohjalta sosiaaliliberalismin, joka yhdistää klassisen liberalismin tavoitteisiin elämän laadun parantamisen julkisen vallan aktiivisin toimin, esimerkiksi sosiaaliturvan, ilmaisen peruskoulutuksen ja perusterveydenhuollon avulla.
Reaktiona sosiaaliberalismin vasemmistolaisena pidettyä politiikkaa kohtaan syntyi klassisen liberalismin perinteitä jatkamaan myös libertarismi (joskus myös markkinaliberalismi), joka kannattaa negatiivista vapautta eli vapautta pakkovallasta. Libertaristi ei hyväksy negatiivisen vapauden loukkauksia positiivisen vapauden eli toimintamahdollisuuksien tarjoamisen varjolla.
Klassinen liberalismi ei kuitenkaan ollut täysin yhtenäinen perinne ja esimerkiksi Adam Smith mainitsi kartellien olevan ongelma, muttei kannattanut mitään juridisia toimenpiteitä niitä vastaan taistellakseen. [1] 1900-luvun huomattavin "klassinen liberaali" Friedrich Hayek kannatti kuitenkin jonkinlaista kilpailulainsäädäntöä. Libertarismi aatteena onkin muotoutunut nykyiseen muotoonsa vasta 1900-luvulla ja klassisen liberalismin voi katsoa sijoittuvan libertarismin ja sosiaaliliberalismin välimaastoon.
Nykyään tärkeä usein klassisen liberalismin perinteeseen vetoava ajatussuunta on uusliberalismi, joka on vaihtelevasti saanut kannatusta monissa Euroopankin maissa. Myös talouspolitiikassa samantyyppisiä periaatteita korostava, Yhdysvalloissa nousussa oleva uuskonservatismi vetoaa usein klassisen liberalismin perinteeseen. Tämä muistuttaa Thatcherin ja Reaganin retoriikkaa, vaikka heidän oppinsa olivatkin aika kaukana liberalismin aatteista.
[muokkaa] Lähteet
- ↑ Smith (1776) Kirja I, Luku 7, Kappale 26
