Avohoito

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Avohoito on ohjattua terveyden- tai sairaanhoitoa, jossa potilas asuu omassa kodissaan, eikä vietä pitkiä aikoja laitoksessa tai sairaalan vuodeosastolla. Siihen kuuluu kuntoutus ja sairauksien ehkäisy esimerkiksi terveysneuvonnan avulla. Päihdepalveluiden avohoidossa pyritään vaikuttamaan myös potilaan yleiseen elämäntilanteeseen, kuten toimeentuloon ja asumiseen.[1]

Pyrkimyksenä on että avohoidon palveluilla edistetään ja ylläpidetään kuntalaisten terveyttä ja toimintakykyä sekä ehkäistään ja hoidetaan sairauksia. Samalla vältetään laitostumista. Toisinaan avohoitoon ohjaavan päätöksen taustalla ovat kuitenkin taloudelliset syyt. Etenkin mielenterveyspotilaiden avohoito on herättänyt yhteiskunnallista keskustelua.[2]

Avohoitoa suositaan etenkin päihdekuntoutuksessa, jossa toivotaan potilaan oppivan tuetun hoitojakson aikana elämään omaa arkielämäänsä raittiina. Aina potilas ei ole kypsä avohoitoon, vaan hoitosuhde aloitetaan laitosjaksolla.

Psykiatrian puolella painotus siirtyi laitoshoidosta avohoitoon 1980- ja 1990-luvun taitteessa. Psykiatristen sairaalahoitopaikkojen vähentämistä ei kuitenkaan seurannut vastaavan suuruinen avohoidon resurssien lisääminen. Nykyisin mielenterveyslain mukaan avohoito on ensisijainen hoitomuoto mielenterveyshäiriöissä.[3][2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Päihdepalvelut Sosiaali- ja terveysministeriö
  2. a b Muuttuva psykiatrinen sairaalahoito Duodecim 2011
  3. Psykiatriseen sairaalaan lähettäminen Fennica