Unettomuus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Unettomuus (lat. insomnia) on tila, jossa ihminen ei yrityksestään huolimatta nukahda toivottuun aikaan, pysy unessa tai hän herää jatkuvasti liian varhain. Siitä kärsii lähes jokainen jossain elämänvaiheessa. Arviolta 4–10 prosenttia aikuisväestöstä kärsii pitkäaikaisesta unettomuudesta[1], joka alkaa usein jo murrosiässä[2] Suomessa ilmenee enemmän unettomuutta kuin muualla Euroopassa[2].

Unettomuus aiheuttaa alivireyttä, ärtymystä, keskittymisvaikeuksia, muistin pätkimistä, tinnitusta ja oppimisvaikeuksia. Krooninen unettomuus onkin yhteydessä huonontuneeseen elämänlaatuun ja sosiaalisiin suhteisiin.[3] Unettomuus altistaa myös sekä somaattisille että psyykkisille sairauksille.

Sekä unettomuus että unettomuuden hoitoon käytettävät hypnoottiset ja sedatiiviset lääkkeet voivat aiheuttaa kognitiivisia häiriöitä, jotka lisäävät liikenneonnettomuusriskiä[4]

Unihäiriöiden esiintyminen suurentaa keskivartalolihavuuden riskin suomalaisessa väestössä 1,2–2,3-kertaiseksi.[4]

Kroonisesta unettomuudesta voidaan puhua, jos tuntee jatkuvasti, ettei ole nukkunut tarpeeksi. Jatkuva unettomuus on oire, jonka taustalla oleva häiriö on aina syytä tutkia.

Jos unen saanti on hankalaa ja yölliset heräilyt ovat toistuvia, on syytä tarkistaa, voiko unta parantaa elintapojen muutoksilla (alkoholin, kahvin ja tupakan käyttö sekä liikunta). Kannattaa myös selvittää, onko unihäiriön taustalla jokin elimellinen sairaus, jonka hoito voisi parantaa unta. Levottomien jalkojen aiheuttamassa nukahtamisvaikeudessa mahdollinen kudosraudan puute tulee korjata rautalääkityksellä[4].

Unettomuuden yleinen aiheuttaja on myös unilääkkeiden käyttö. Unilääke menettää yleensä tehoaan säännöllisessä käytössä, ja käytettävää annostusta joudutaan lisäämään.

Naiset kärsivät unettomuudesta selvästi miehiä enemmän. Muita riskiryhmiä ovat esimerkiksi kehitysvammaiset, joista puolet kärsii unihäiriöistä[4] Myös autismin kirjon tiloihin liittyy usein poikkeavuutta elimistön sisäistä kelloa säätelevässä hormonaalisessa ja geneettisessä toiminnassa. ADHD:hen ja ADD:hen liittyy myös usein sisäisen kellon häiriöitä.

Unettomuuden tyypit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Unettomuus jaetaan ilmenemisaikansa perusteella vaikeuteen nukahtaa, vaikeuteen pysyä unessa (katkonainen uni) sekä liian varhaiseen heräämiseen.

Keston mukaan unettomuus ryhmitellään kolmeen luokkaan: lyhytaikaiseen, akuuttiin ja krooniseen unettomuuteen.

  • Lyhytaikainen unettomuus kestää yhdestä yöstä muutamaan viikkoon. Monet kärsivät ajoittain lyhytaikaisesta unettomuudesta muun muassa jet lagin tai lyhytaikaisen ahdistuneisuuden vuoksi. Jos tämäntyyppistä unettomuutta esiintyy ajoittain, unettomuus luokitellaan jaksoittaiseksi.
  • Akuutti unettomuus on kyvyttömyys nukkua hyvin kolmesta viikosta puoleen vuoteen kestävän jakson ajan.
  • Krooninen unettomuus on tyypeistä vakavimpana pidetty; sitä esiintyy lähes joka yö vähintään kuukauden ajan.

Syyt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elimellisiä eli fyysisiä syitä

Fyysiset sairaudet voivat aiheuttaa unettomuutta joko kivun, epämukavuuden tai metabolisten häiriöiden välityksellä. Lisäksi sairastamiseen liittyvä pelko ja ahdistus voivat lisätä unettomuutta.[5]

Hyvin harvinainen unettomuuden syy on 1970-luvulla löydetty FFI-tauti (fataali familiaalinen insomnia), jossa potilaalle autosomin kautta dominantisti periytynyt aivosairaus estää unensaannin. Tavallisesti kyseinen prionitauti puhkeaa keski-iässä ja aiheuttaa kuoleman muutaman kuukauden tai parin vuoden sisällä sairastumisesta.

Unihäiriöitä aiheuttavia lääkeaineita ovat bentsodiatsepiinit (etenkin erittäin lyhytvaikutteiset midatsolaami ja triatsolaami), ehkäisypillereiden ja kofeiinin rinnakkaiskäyttö[6], epilepsialääkkeet (lamotrigiini ja topiramaatti), kalsiumkanavan salpaajat, klonidiini ja jotkut kipulääkkeet voivat säännöllisesti käytettyinä aiheuttaa unettomuutta. Muita tällaisia lääkkeitä ovat mm. efedriini, kilpirauhashormonit (tyroksiini) ja antikolinergit sekä beeta-2-adrenergisiä reseptoreita stimuloivat valmisteet. Diureetit taasen täyttävät rakon virtsalla ja yö voi sen johdosta olla levoton. Muita unettomuutta aiheuttavia lääkeaineita ovat kortisoni, beetasalpaajat, metyylifenidaatti, hydroksitsiini, metoklopramidi, sympatomimeetit ja teofylliini.[4]

Tunneperäisiä syitä

Rakastuminen, jännittyneisyys ja ahdistuneisuus vaikeuttavat nukahtamista, masennukseen taas liittyy varhainen herääminen[5].

Unihäiriöiden ja psyykkisten oireiden välinen yhteys on kaksisuuntainen: psyykkisiin häiriöihin liittyy usein muutoksia unen määrässä ja laadussa, mutta myös liian lyhyt tai huono yöuni ja unettomuus voi aiheuttaa psyykkisiä ongelmia[7]. Unen puute nostaa stressitasoa, mikä voi vaikeuttaa nukahtamista entisestään.

Primaarinen unettomuus

Noin 15 prosentissa tapauksista unettomuuden syynä on muista syistä johtumaton, ns. primaarinen unettomuus. Vähintään kuukauden jatkuva unettomuus, jonka syy ei ole mielenterveyden häiriö eikä elimellinen sairaus voi olla primaarista unettomuutta. Primaarinen unettomuus alkaa yleensä jo lapsuusiässä ja jatkuu muuttumattomana, mutta se voi myös vaikeutua. Jos uni-valverytmin säätely on synnynnäisesti niin puutteellista, että ihminen on kärsinyt jatkuvasta unettomuudesta lapsuudestaan asti myös suotuisissa olosuhteissa, puhutaan idiopaattisesta unettomuudesta[5]. Primaarista unettomuutta on erittäin vaikea hoitaa[8].

Lasten unettomuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lasten unettomuutta on tutkittu viime aikoina yhä enemmän. Kiinnostavaa on voiko lasten unenpuute olla yhtenä syynä lasten levottomuuteen, keskittymisvaikeuksiin ja häiriökäyttäytymiseen. Tutkimustulokset lasten ja nuorten epäsäännöllisestä vuorokausirytmistä, lyhentyneestä yöunesta. lisääntyneestä päiväväsymyksestä, unihäiriöistä ja niiden yhteydestä psyykkisiin oireisiin on tarkentanut käsitystä unen merkityksestä lasten hyvinvointiin.

Tutkimukset viittaavat siihen, että unenpuute on yleistymässä. Lasten nukkumaanmenoajat ovat myöhentyneet ja nukahtamisvaikeudet ovat lisääntyneet. Univajeen yleistymiseen viittaa se, että kouluikäiset lapset nukkuvat viikonloppuna pitempään kuin arkisin. Yleisimpiä lasten ja nuorten unenpuutteen syistä lienevät liian myöhäiset nukkumaanmenoajat, jotka johtuvat mm. internetin käytöstä, tietokonepeleistä tai television katselusta. Tällöin unenpuutteen syynä on se, että vanhemmat eivät pidä huolta lastensa nukkumaanmenoajoista ja siten huolehdi lasten riittävästä unen saannista. Lisäksi myös varsinaiset unihäiriöt voivat altistaa univajeelle.

Lasten unihäiriöihin kannattaa puuttua mahdollisimman varhain, sillä ne kroonistuvat helposti. Niiden hoito yleensä parantaa lapsen päivittäistä vointia ja on yhteydessä jopa perhesuhteiden paranemiseen ja masennusoireiden lievenemiseen. Unihäiriöiden hoito kohdistetaan ongelman perussyyhyn. Ensisijaisesti unta haittaavien tekijöiden eliminoimiseen ja unta edistävien tekijöiden löytämiseen. Puuttumalla aktiivisesti unen eri häiriöihin voidaan todennäköisesti välttää monien lasten psyykkistä oireilua merkittävissä määrin[7].

Hyviä tuloksia on saatu vanhempien ja nuoren opastuksesta säännöllisten nukkumaanmenoaikojen noudattamiseen riittävän unen takaamiseksi nuorelle. Tämä voi liittyä myös kognitiivis-behavioraaliseen terapiaan[9].

Unettomuuden lääkkeetön hoito[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kognitiivisia menetelmiä pidetään kroonisen unettomuuden hoidossa ensisijaisina, koska ne vaikuttavat unettomuutta ylläpitäviin tekijöihin ja koska niiden vaikutus säilyy hoidon lopettamisen jälkeen. Lääkkeettömän hoidon avulla vältetään lisäksi lääkkeiden vaaralliset sivuvaikutukset ja riippuvuus lääkkeiden käytöstä. Kognitiivisilla menetelmillä tarkoitetaan terapioita, joissa tutkitaan potilaan mielen toimintamallien ja niistä johtuvan toimintatavan vaikutusta unettomuuteen sekä sitä, mitä terapian myötä tulevat muutokset kokemisen tavassa ja käyttäytymisessä vaikuttavat hyvinvointiin. Kognitiivisessa terapiassa pyritään löytämään ne mekanismit, jotka ylläpitävät juuri tämän potilaan unettomuuden noidankehää, ja katkaisemaan ne. Hoito tapahtuu yleisimmin 5–8 hengen ryhmissä ja tapaamiskertoja on 4–8.[5] Kognitiivis-behavioraalinen terapia voi sisältää unen rajoittamista, unihygieniaa, ärsykkeiden hallintaa, paradoksaalisia tehtäviä ja oppimiseen perustuvaa uudelleenjäsentelyä[10].

Unettomuuden hoitotulokset ovat kuitenkin huonompia kuin kognitiivisessa terapiassa saadut tulokset yleensä. Kognitiivis-behavioraalinen terapia ei nopeuta nukahtamista, mutta voi vähentää nukahtamisen jälkeistä heräilyä[10]. Paras hoitoennuste onkin silloin, kun unettomuus johtuu ahdistuksesta tai masennuksesta.[5]

Vain puolet kroonisesti unettomista saavuttaa kliinisesti merkitsevän hoitotuloksen kognitiivisen terapian avulla, näistäkin osa ilmeisesti jatkaen samalla unilääkkeiden käyttöä. Noin kolmasosasta tulee hyvin nukkuvia.[5]

Suomessa on hyvin vähän unettomuuden hoitoon pätevöityneitä terapeutteja. Lisäksi tällainen terapia on hyvin kallista.[2].

Rentoutusterapia voi auttaa nukahtamisessa eli pienentää nukahtamisviivettä[10].

Unettomuutta voidaan hoitaa myös ääniterapialaitteiden avulla. Yhdysvalloissa tehdyn tutkimuksen[11] mukaan ääniterapialaitteet toimivat unettomuuden hoidossa lähes yhtä hyvin kuin reseptilääkkeet.

Unettomuuden lääkehoito[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Unilääke

Yleisesti käytetään myös unensaantia edistäviä unilääkkeitä eli hypnootteja. Unilääkkeet ovat yksi maailman käytetyimmistä lääkeryhmistä ja Suomessa käytetään unilääkkeitä enemmän kuin muualla Euroopassa[2]. Unilääkkeet eivät kuitenkaan tarjoa pysyvää ratkaisua unettomuuden hoitoon, koska ne menettävät yleensä tehonsa elimistön tottumisen seurauksena. Unilääkkeiden teho alkaa heiketä usein jo kuukauden käytön aikana. Yli 60-vuotiaiden unettomuutta ei suositella hoidettavaksi lääkeaineilla[4]. Toisaalta vanhoilla henkilöillä käytetään usein nukahtamislääkkeitä vuosia koska lopettaminen tuo enemmän haittaa kuin hyötyä.

Unilääkkeet aiheuttavat pitkäikaiskäytössä myös riippuvuutta, joka ilmenee käytön lopettamisen yhteydessä ilmaantuvina vieroitusoireina kuten rebound-unettomuutena. Tällöin unihäiriö palaa takaisin aiempaa voimakkaampana.

Edellä mainituista syistä unilääkkeitä ei voida pitää unettomuuden perushoitona, vaan niitä suositellaan vain tilapäiseen käyttöön (esimerkiksi korkeintaan 3–4 iltana viikossa kunnes unettomuus korjaantuu). Unilääkkeiden jatkuvaan kuukausia kestävään käyttöön tulisi olla selvä syy. Kyseessä voi olla esimerkiksi niin sanotun idiopaattisen unettomuuden hoito. Oikea diagnoosi perustuu huolellisiin unilääketieteellisiin tutkimuksiin.

Kaikilla unilääkkeillä voi olla haittavaikutuksia, esimerkiksi päiväaikaista väsymystä, muistihäiriöitä, sekavuutta ja aamuyön heräämistä. Unilääkkeet luokitellaan lääketieteellisen puoliintumisajan mukaan lyhytvaikutteisiin nukahtamislääkkeisiin ja varsinaisiin unilääkkeisiin, joilla on pidempi puoliintumisaika. Hankalien unihäiriöiden hoito lievittää päiväaikaista oireilua varsin lyhyessä ajassa.

Melatoniini nopeuttaa erään tutkimuksen mukaan unihäiriöstä kärsivien Asperger-lasten nukahtamista keskimäärin 18 minuutilla. Nukkumisen kokonaistehokkuus ei kuitenkaan parantunut merkitsevästi, koska melatoniini lisäsi myös yöunen katkonaisuutta. Lisäksi tuloksissa oli hyvin paljon yksilöllistä vaihtelua.[12]

Unettomuuden hoidossa käytetään myös yleisesti sedatiivisia eli väsyttävän tai rauhoittavan vaikutuksen omaavia masennuslääkkeitä (esimerkiksi mirtatsapiini) tai neurolepteja (esimerkiksi ketiapiini) eli antipsykoottisia lääkkeitä (pieninä annoksina).

Masennuslääkeiden pitkäaikaiskäytön tehosta unettomuuden hoidossa ei kuitenkaan ole olemassa tieteellisesti pätevää tutkimusnäyttöä[13]. Lisäksi kaikkiin keskushermostoon vaikuttaviin lääkeryhmiin liittyy toleranssin kasvun ja vieroitusoireiden riski. Esimerkiksi masennuslääkkeiden sivuvaikutukset ja vieroitusoireet ovat samankaltaisia kuin bentsodiatsepiineilla[14][15]. Neuroleptien säännölliseen käyttöön tiedetään liittyvän lisäksi huomattavia terveyshaittoja ja -riskejä.

Jos uni- tai mielialalääkkeitä käytetään säännöllisesti raskauden aikana, on vaarana, että vastasyntyneellä ilmenee voimakkaita vieroitusoireita[16].

Suomessa ovat jotkut unettomat käyttäneet myös disykloveriinihydrokloridia (disykloveriini, disykloamiini, disyklamiini). Yleensä lääkettä on annettu nestemäisessä muodossa. Kyseessä on keskushermoston, lihasten ja sydämen kolinergisiä reseptoreja salpaava lääkeaine. Disykloveriinin haittoja ovat mm. muistihäiriöt, sydämen rytmihäiriöt, sekavuus, harhojen näkeminen, väsymys, lihasheikkous, hengityskatkokset, ummetus ja virstaamishäiriöt. Disykloveriini rentouttaa lihaksia ja uneton saattaa kokea sen myönteiseksi. Lääkkeen haitat ovat kuitenkin selvästi suuremmat kuin sen edut.lähde? Disykloveriinin kehittyy myös riippuvuutta.lähde? [17] Usein disykloveriinin kanssa käytetään samanaikaisesti klonatsepaamia (kauppanimeltään Rivatril). Klonatsepaami on erittäin pitkävaikuteinen bentsodiatsepiini. Myös se voi aiheuttaa muistihäiriöitä ja väsymystä. Klonatsepaami aiheuttaa helposti vaikean riippuvuuden. Klonatsepaamin liian nopea lopettaminen voi aiheuttaa hankalia vieroitusoireita.lähde?

Unettomuuden hoitoon käytettäviä lääkeaineita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

bentsodiatsepiinit nonbentsodiatsepiinit barbituraatit antihistamiinit yrtit muut

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Unettomuus. Ylioppilaiden terveydenhuoltosäätiön Terveystietoa, A–Ö-sivusto
  2. a b c d Satu Kaaria: Unettomuus ei aina ole korvien välissä. Helsingin Sanomat 11.1.2010, D1.
  3. Hyvinvointi, Mtv3
  4. a b c d e f Käypähoito.fi
  5. a b c d e f Soili Kajaste: Krooninen unettomuus ja sen lääkkeetön hoito. Lääkärilehti 2005;60(22):2453-2457
  6. Meyer, F. P. ym.: Time course of inhibition of caffeine elimination in response to the oral depot contraceptive agent Deposiston. Hormonal contraceptives and caffeine elimination. Zentralbl Gynakol, 1991, 113. vsk, nro 6, s. 297–302. (englanniksi)
  7. a b Paavonen, J., Stenberg T. ym. (2008) Aiheuttaako lasten univaje psyykksiä oireita? Suomen Lääkärilehti no 15. vsk 63
  8. Satu Kaaria: Unettomuus ei aina ole korvien välissä. Helsingin Sanomat 11.1.2010, D1
  9. Gangwisch, J. E.; Babiss, L. A.; Malaspina, D. ym. Earlier parental set bedtimes as a protective factor against depression and suicidal ideation. SLEEP 2010;33(1):97-106.
  10. a b c Aikuisten kroonisen unettomuuden ilmeneminen ja hoito. Tiivistelmä tutkimusraportista
  11. Consumerreports.org
  12. Paavonen Juulia (2004) Sleep disturbances and psychiatric symptoms in school-aged children. Väitöskirja. Helsingin yliopisto
  13. Unettomuuden hoito. Käypä hoito 23.8.2008. Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja ja Suomen Unitutkimusseura ry:n asettama työryhmä. http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/naytaartikkeli/tunnus/hoi50067#s14
  14. Järvenpään sosiaalisairaalan bentsodiatsepiini-tietopaketti
  15. Dependence on Antidepressants & Halting SSRIs. Dr David Healy
  16. Lääkkeet raskauden ja imetyksen aikana. 2008. Heli Malm, Kirsi Vähäkangas, Anna-Liisa Enkovaara ym.
  17. Unihäiriöt: Kohta unilääkkeiden käytöstä

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Dyregrov, Atle: Hyvän unen opas. (Den lille søvnboken: håndbok for folk som vil sove bedre, 2001.) Suomennos: Salla Korpela. Helsinki: Kirjapaja, 2002. ISBN 951-625-872-7.
  • Partinen, Markku & Huovinen, Maarit: Terve uni. Miten voit -sarja. Helsinki: WSOY, 2007. ISBN 978-951-0-31215-5.
  • Kajaste, Soili & Markkula, Juha: Hyvää yötä. Apua univaikeuksiin. Helsinki: Kirjapaja, 2011. ISBN 978-952-247-144-4.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]