Oppiminen

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Reading old Norse.jpg

Oppiminen tarkoittaa behavoristisesti käsitettynä käyttäytymisessä havaittavia pysyviä muutoksia, jotka syntyvät pääasiassa olion ja ympäristön vuorovaikutuksessa.[1] Oppiminen voi tapahtua joko tahattomasti, itseoppimisena tai ympäristön systemaattisella tuella eli opetuksella.

Psykologiassa oppiminen tarkoittaa yleensä ihmisen tai eläimen oppimista, didaktiikassa taas oppimista tarkastellaan nimenomaan opetuksen näkökulmasta. Muilla tieteenaloilla puhutaan oppivista dataohjelmista, oppivista organisaatioista ja oppivista alueista.

Perustasollaan yksilön oppiminen edellyttää muistia ja aistitoimintaa. Oppimista tapahtuu lähes aina kun ihminen vertailee tapahtunutta ja aiottua toimintaa (palaute) tai tapahtunutta ja aiempaa toimintaa (oppiminen kokemuksesta).

Oppimistapoja on hyvin erilaisia, koska eri tilanteisiin soveltuvat erilaiset oppimisen menetelmät, ja koska oppijoissa on yksilöllisiä eroja.

Oppiminen on muutosta, muuttumista, eroa, siis periaatteessa tietoa ja taitoja, arvoja ja asenteita.selvennä

Oppimisen tapoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tottuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Tottuminen

Tottuminen tarkoittaa olion ärsykkeen seurauksena tuottaman vasteen vähenemistä tilanteessa jossa vasteesta ei seuraa palkintoa tai rangaistusta.

Herkistyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Herkistyminen

Herkistyminen tarkoittaa että olio tuottaa vasteen alkuperäistä pienemmän ärsykkeen vuoksi oppimisen seurauksena.

Ehdollistuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ehdollistumisessa ehdottomat ja ehdolliset ärsykkeet ja reaktiot opitaan yhdistämään toisiinsa oppimisen seurauksena määrätyillä tavoilla.

Leimautuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Bloomin Taksonomia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Bloomin taksonomia

Bloomin taksonomia on oppimistavoitteiden luokittelu, joka on luotu yhdysvalloissa 50-luvun puolessa välissä koulutuksen teoreettisen tarkastelun viitekehykseksi. Bloomin taksonomiassa oppiminen jaetaan kognitiiviseen, taidolliseen ja tunneperäiseen alueeseen. Lisäksi on kuusi tiedon tasoa jotka ovat mieleenpalauttaminen, ymmärtäminen, soveltaminen, analysoiminen, syntetisoiminen ja arvioiminen.

Oppimisen uudet tuulet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viimeaikaisessa oppimistutkimuksessaselvennä on korostettu tunteiden ja vaikuttimien vaikutusta oppimiseen, sekä niin sanottua yhteisöllisen oppimista ja yhteistoiminnallista oppimista perinteisen opettajajohtoisen kouluoppimisen rinnalla.

Nykyisessä informaatioyhteiskunnassa opetuksessa ja oppimisessa korostetaan yhä enemmän taitoja tietojen sijaan. Tiedot vanhenevat yhä nopeammin, mutta taidot säilyvät hyödyllisinä pidempään. Tärkeitä opittavia taitoja ovat metakognitio (joka vastaa kakkostason oppimista, yllä), mediakriittisyys, ajanhallinta, tiedonhankintataidot, sosiaaliset taidot sekä väittely- ja perustelutaidot.selvennä Metakognitiiviset taidot auttavat sopeutumaan uusiin oppimisympäristöihin. Digitalisoituvat työn ja opiskelun kulttuurit vaativat samalla panostusta tieto- ja viestintätekniikan hyödyntämiseen opiskelussa ja opetuksessa.

Sulautuva oppiminen engl. Blended learning viittaa oppimisen ympäristöjen sulautumiseen. Termi on vielä uusi ja sen määrittely on muotoutumassa, joten määritelmät vaihtelevat jonkin verran käyttökontekstista riippuen. Yhteistä kaikille on, että sulautuva oppiminen ottaa oppijalähtöisesti huomioon eri paikoissa, eri aikoina, eri välineillä ja eri tavoin tapahtuvan oppimisen ja antaa näin oppijalle ja opettajalle vapauden mitata osaamista ilman kytköstä siihen tapaan, millä osaaminen on hankittu. Opiskelija voi valita itselleen parhaiten sopivat työkalut. Sulautuva oppiminen eroaa monimuoto-opetuksesta siten, että monimuoto-opetuksessa yhdistyy opetuksen menetelmien monimuotoisuus (luokka-, verkko-, luento-, ryhmä-, lähi-, etäopetus), kun taas sulautuva oppiminen kuvaa oppimisen ympäristöjen sulautumista uudeksi kokonaisuudeksi.[2]

Oppimisen edellytykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Havainnot, muisti, ajattelu ja käsitteenmuodostus muodostavat kognitiivisen ajattelumallin mukaan oppimisen perustan. Toisin kuin behavioristisessa oppimiskäsityksessä, kognitiivisessa oppimiskäsityksessä oppija ei ole passiivinen tiedon vastaanottaja, vaan aktiivinen tiedon muokkaaja. Oppija asettaa toiminnalleen tavoitteita ja hankkii tietoa voidakseen toimia. Oppiminen tapahtuu oman psyykkisen työn avulla, strategioita kehittämällä ja oppimismotivaatiota ja -orientaatiota muuttamalla, ks. metakognitio.

Virallinen, epävirallinen ja arkioppiminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oppimista voi tapahtua virallisen koulutuksen tuloksena, epävirallisen tavoitteellisen opiskelun tuloksena tai arkitoiminnassa spontaanisti. Spontaania arkioppimista tapahtuu jatkuvasti ja se voi olla myös tiedostamatonta. Varsinkin pikkulapset oppivat paljon asioita spontaanisti, mistä tärkeänä esimerkkinä on kielen omaksuminen. Tieto- ja viestintäteknologia helpottaa koko elämän jatkuvaa oppimista myös koulun ulkopuolella. Sen monipuoliseen käyttöön tarvitaan kuitenkin ohjausta ja opettelua.

Oppimisen strategiat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Holistinen strategia kuvaa toimintaa, jossa oppija käsittelee aineistoa kokonaisuutena.
  • Reduktionistisen strategian mukaan tietty kokonaisuus on palautettavissa eli redusoitavissa osiinsa. Oppija käsittelee aineistoa osissa ja sitä kautta pyrkii saamaan asiasta kokonaiskuvan.
  • Meristinen strategia tarkoittaa tekstin perättäisten kappaleiden käsittelyä omina kokonaisuuksinaan.
  • Atomistinen strategia tarkoittaa, että oppija keskittyy pienehköihin yksityiskohtiin.
  • Serialisti luo asioille oman järjestyksen ja käsittelee ne jonkin järjestelmän mukaan, jonkinlaisena "sarjana".
  • Transformaatiostrategia merkitsee tekstin muokkausta uusien tosiasioiden tai ideoiden avulla. Oppija pyrkii menemään asian taakse käyttämällä omaa tietämystään.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Atjonen, Päivi :Uusikylä, Kari: Didaktiikan perusteet. 1. painos. Porvoo: WSOY, 1999. ISBN 951-0-24347-7.
  • Hakkarainen, Kai : Lonka, Kirsti : Lipponen, Lasse: Tutkiva oppiminen. 6. uudistettu painos. Porvoo: WSOY, 2004.
  • Rauste-von Wright, Maijaliisa : von Wright, Johan : Soini, Tiina: Oppiminen ja koulutus. 9. uud. p.. Helsinki: WSOY, 2003. ISBN 951-0-25677-3.
  • Säljö, Roger: Oppimiskäytännöt. Sosiokulttuurinen näkökulma. 2. uudistettu painos. Porvoo: WSOY, 2004.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Hirsjärvi, Sirkka: Kasvatustieteen käsitteistö, s. 136. Keuruu: Otava, 1982. ISBN 951-1-06754-0. (suomeksi)
  2. Lätti, Mervi & Putkuri, Päivi (toim.): Löytöretki aikuisohjauksen maailmaan – kokemuksia ja käytänteitä ammattikorkeakoulusta, s. 186. Joensuu: Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu, 2009. ISBN 978-951-604-104-2. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 28.11.2013).

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Bateson, Gregory: Steps to an Ecology of Mind. Paladin, Englanti, 1973.
  • Churchland, Patricia Smith: Neurofilosofia. (Alkuteos: Brain-Wise: Studies in Neurophilosophy, 2002.) Suomentanut Kimmo Pietiläinen. Helsinki: Terra Cognita, 2004. ISBN 952-5202-81-X.
  • Itkonen-Isakov, Terhi-Maija: Aiemmin hankitun osaamisen tunnistamisesta sulautuvan oppimisen kontekstissa (Löytöretki aikuisohjauksen maailmaan. Toimittaneet Mervi Lätti ja Päivi Putkuri) Joensuu:Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu. Viitattu 22.1.2013.
  • Järvilehto, Timo: Missä sielu sijaitsee?: Psyykkisen toiminnan hermostollinen perusta. Prometheus-sarja. Oulu: Pohjoinen, 1987. ISBN 951-749-180-8.
  • Järvilehto, Timo: Mikä ihmistä määrää?: Ajatuksia yhteistyöstä, tietoisuudesta ja koulutuksesta. Oulu: Pohjoinen, 1995. ISBN 951-749-226-X.