Nukkuminen

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Stanisław Wyspiańskin pastellityö nukahtaneesta tytöstä vuodelta 1904.

Nukkuminen on tila, jossa liikkuminen ja reaktiot ulkomaailmaan ovat rajoittuneita, ja aistiärsykkeet on suurimmaksi osaksi suljettu pois tietoisuudesta niin että tajunta rakentuu aivojen sisäsyntyisen toiminnan varaan.[1] Yleensä nukkuminen tapahtuu silmät suljettuina ja joinakin hetkinä esiintyy unia. Aivot ovat toiminnassa, vaikkakin vähemmän aktiivisina kuin valvetilassa, ja nukkumisen aikana voi herätä helposti sopivaan ärsykkeeseen. Elimistö tuottaa nukkuessa kivun tunnetta vähentäviä ja hyvää oloa aikaansaavia endorfiineja[2].

Nukkumisen eri vaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nukkumisen aikana vuorottelee kaksi eri päävaihetta: Ortouni ja vilkeuni. Jaottelut on tehty aivojen aktiivisuustasojen mukaan, jotka saadaan selville EEG:llä.

Ortouni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suurin osa nukkumisajasta on ortounta eli ortodoksista unta. Se jaotellaan syvyysasteisiin I–IV, joista ensimmäinen on kevyin vaihe ja neljäs on syvin. Syvin nukkumisen vaihe on kaikista tärkein nukkumisen laadun kannalta, ja jos se jää vähäiseksi, ihminen tuntee itsensä huonosti nukkuneeksi. Ortounen aikana pulssi ja hengitys on hidasta. Lihastonus on jäljellä, vaikka se onkin valvetilaa paljon vähäisempi. Ortounen aikana nähdyt unet ovat loogisempia eivätkä niin surrealistisia kuin vilkeunen aikana.

Ortounesta käytetään myös nimitystä NREM-uni (sanoista non-REM) erotukseksi REM-unesta.

Vilkeuni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vilkeunen synonyymejä ovat parauni, paradoksinen uni ja REM-uni (englannin sanoista rapid eye movement eli "nopean silmän liikkeen uni"). Silloin pulssin ja hengityksen aktiivisuus vaihtelee paljon. Varsinaisia unia esiintyy enemmän vilkeunen aikana kuin ortounen aikana ja nähdyt unet ovat surrealistisempia ja epäloogisempia.

Nukkumisen kesto ja iän vaikutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yli 10-vuotiaat suomalaiset käyttävät keskimäärin 8,5 tuntia nukkumiseen (nukahtaminen mukaan lukien)[3]. Nuoremmat ihmiset tarvitsevat unta vanhoja enemmän. Vastasyntyneet nukkuvat jopa 20 tuntia vuorokaudessa, kun taas aikuisille riittää 4–11 tuntia[4]. Keski-ikäiset suomalaiset käyttävät nukkumiseen (nukahtaminen mukaan lukien) keskimäärin 8 tuntia ja 15 minuuttia vuorokaudessa. Nukkumiseen käytetyssä ajassa on kuitenkin suuria yksilöllisiä eroja: joka neljäs keski-ikäinen nukkuu yli yhdeksän tuntia vuorokaudessa ja toisaalta joka neljännelle riittää seitsemän tuntia tai vähemmän. Yli 60-vuotiailta kuluu vuoteessa puoli tuntia enemmän kuin keski-ikäisiltä.[5]. On olemassa viitteitä siitä, että pitkäuniset ihmiset elävät muita vanhemmiksi[6].

Keskimääräinen unentarve ikäluokittain[7][8]

Ikäluokka Keskimääräinen unentarve
Vastasyntyneet 10,5–18 tuntia
3–6-kuukautiset 14–15 tuntia
2–3-vuotiaat 12–14 tuntia
3–5-vuotiaat 11–13 tuntia
10–12-vuotiaat 10–11 tuntia
Murrosikäiset 10 tuntia
Aikuiset 7–9 tuntia[9]
Vanhukset 7–8 tuntia

Myös paraunen suhteellinen määrä vähenee iän lisääntyessä. Aikuisten paraunen määrä on vain noin 20 prosenttia, kun taas vastasyntyneellä se on noin puolet koko unen määrästä. Vanhuksille voi kuitenkin ilmaantua tapa nukkua päiväunia.

Ei ole yhtä tiettyä nukkumismäärää, jota ihminen tarvitsisi, ja sen määrä vaihtelee ihmisestä toiseen ja riippuen päivän aikana tulleesta rasituksesta. Nukkumisen tarve on siis yksilöllinen. Ellei ihminen nuku tarpeeksi, aktiivisuus vähenee ja uneliaisuus lisääntyy. Unen laatu eli vilkeunen ja syvänunen määrä on tärkeämpi kuin pelkkä unen pituus.

Ihminen on väsyneimmillään yleensä kello 3–5, mutta väsyneisyys riippuu paljolti vuorokausirytmistä.

Vuorokausirytmi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ihmisen sisäänrakennettu vuorokausirytmi noudattaa 25 tunnin aikataulua, mutta se tahdistuu muun muassa valon ja sosiaalisten tekijöiden vaikutuksesta 24 tunniksi[4].

Biologinen vuorokausirytmi ei häviä, vaikka ihminen eläisi jatkuvasti hämärässä.

Valvominen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Univelka

Liika valvominen aiheuttaa torkahtelua, ärtymystä, keskittymiskyvyn heikkenemistä ja kipukynnyksen alenemista. Voi esiintyä myös mikrounia. Vuorokauden valvominen vastaa promillen alkoholihumalaa.[10]

Suorituskyky heikkenee jo 4–5 tunnin yötyön jälkeen, 12 tunnin jälkeen tapaturmariski on kaksinkertainen ja 16 tunnin lopussa kolminkertainen normaaliin verrattuna. Lisäksi valvomisajan pidentyessä virheiden määrä kasvaa. Monet auto-onnettomuudet ovat johtuneet liiasta valvomisesta[11]. Liian pitkä valvominen voi johtaa kuolemaan, mutta se edellyttää viikkojen tai kuukausien yhtämittaista valveillaoloa.[12]

Kauan jatkunut univelka on haitaksi terveydelle. Se saattaa heikentää vastustuskykyä, pienentää kasvuhormonin tuotantoa ja sokerinsietokykyä aiheuttaen näin ylipainoa, muistin, tarkkaavaisuuden ja päättelykyvyn heikentymistä sekä aiheuttaa tapaturmia. Nukahtamisvaikeudet liittyvät usein neurologisiin ongelmiin kuten autismin kirjon oireyhtymiin, ADHD sekä psykiatrisiin ongelmiin kuten masennukseen. Näissä univajeen vaikutus on kaksisuuntainen. Neuropsykiatrinen oire aiheuttaa univajetta, joka puolestaan lisää lapsilla mm. ylivilkkautta ja haastavaa käytöstä[13].

Nukkumishäiriöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Unihäiriö
Esimerkki normaalin unen (sininen) ja "levottomista jaloista" aiheutuvista unihäiriöistä (punainen) kärsivän unirytmistä. Vaaka-akselilla tunnit, pystyakselilla univaihe (ylin valveilla).

Unihäiriö on ongelma, joka häiritsee eri nukkumisen vaiheita (vilkeuni ym.), nukahtamista tai nukkumistilassa pysymistä. Tavallisimpia ovat esimerkiksi kuorsaus, levottomat jalat tai uniapnea, jossa hengitys katkeilee nukkumisen aikana.

Jotkin unihäiriöt voivat johtua biologisista syistä ja jotkin psykologisista. Niitä esiintyy usein ihmisillä jotka kärsivät mielenterveydellisistä häiriöistä, esimerkiksi depressiosta, kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä tai skitsofreniasta. Jotkin unihäiriöt voivat olla perinnöllisiä, kuten narkolepsia.

Nukkumisvaikeudet voivat johtua somaattisista sairauksista kuten infektiosta. Myös äidin raskauden aikainen infektio saattaa altistaa lapsen myöhemmin unihäiriöille. Psyykkisten ja neurologisten sairauksien vaikutus voi olla kaksisuuntainen. Ne altistavat unihäiriöille, joka aiheuttaa puolestaan erityisesti masennusta. Masentuneista lapsista yli puolella on univaikeuksia. Merkittävä osa unihäiriöistä on kuitenkin itsenäisiä oireita, joihin ei välttämättä ole yhtä syytä tai selitystä. Jos lapsi voi hyvin ja jaksaa käydä koulussa, voidaan aika turvallisesti ajatella, että univaje on lievä ja hyvänlaatuinen tila, joka itsestään korjaantuu ajan myötä. Mutta jos päiväaikaisia ongelmia on, silloin asiaan olisi hyvä paneutua tarkemmin[14].

Nukkuminen on tärkeä osa ihmisen vuorokausirytmiä. Vietämme keskimäärin noin kolmasosan vuorokaudesta nukkuen. Siksi nukkumishäiriöt ovat joskus hyvinkin hankalia. Unentarve vaihtelee yksilöllisesti ja samallakin yksilöllä eri aikoina. Jännittävät tilanteet estävät nukahtamista, ja jännityksen lauettua saattaa uni maistua hyvinkin pitkään. Häiriöt liittyvät usein nukahtamisvaikeuteen tai liian aikaiseen heräämiseen. Periaatteessa unen tarve kasvaa valveilla olon pitkittyessä, mutta tarve riippuu ainakin tiettyyn pisteeseen asti ihmisen sisäisestä vuorokausirytmistä. Tärkeää on selvittää kokonaistilanne, yleissairaudet, lääkitykset, unen määrä ja laatu sekä nukkumaanmenoon liittyvät rutiinit ja unenaikaiset häiriötekijät. Näihin vaikuttamalla löytyy usein apu ongelmaan. Lääkkeitä voidaan käyttää unen tuloa helpottamaan ja unta pidentämään, mutta niiden käyttöä suositellaan vain tilapäiseksi. Lihasjännityksillä ja stressillä on oma osuutensa huonoon nukkumiseen, ainakin osaksi aivojen dopamiinin erityksestä johtuen.

Eläinten nukkuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nukkuva kissa

Kaikkien kehittyneiden eläinten uni jakautuu jaksoihin. Eri eläinten nukkumisen tarve vaihtelee suuresti, mutta yleensä ottaen eliön koon kasvaessa tarve vähenee. Esimerkiksi kirahvit nukkuvat päivässä kaksi tuntia ja lepakot jopa 20 tuntia. Luonnossa petoeläimet nukkuvat yleensä pidempään kuin saaliseläimet, sillä saaliseläinten on oltava jatkuvasti varuillaan.

Kalat ja sammakkoeläimet eivät varsinaisesti nuku. Niiden lepo eroaa unesta siten, että levossa ne voivat yhtä aikaa havainnoida ympäristöään.

Alkeelliset matelijat, joiden aivokuori on varsin alkeellisesti kehittynyt, nukkuvat, mutta niiden unesta puuttuu vilkejakso. Kehittyneet matelijat ja linnut sen sijaan nukkuvat ja näkevät unia luultavasti hieman samaan tapaan kuin ihminen ja muut nisäkkäät. Lintujen ja matelijoiden vilkeuni on kuitenkin kehittynyt eri aikaan toisistaan riippumatta, sillä niiden kehityslinjat erosivat toisistaan jo satoja miljoonia vuosia sitten. Linnuilla vilkeunta esiintyy vain nuorilla yksilöillä, eivätkä täysikasvuiset linnut siis näe unia.

Nisäkkäät nukkuvat samaan tapaan kuin ihminenkin. Niiden unessa on samankaltaisia jaksoja kuin ihmisellä.

Hylkeet ja delfiinit "nukkuvat" siten, että niiden toinen aivopuolisko on aktiivisena ja toinen unessa. Delfiinien ja valaiden osalta syy on varsin selvä - hereillä oleva aivopuolisko pitää huolen siitä että eläin pysyttelee sen verran lähellä pintaa että hengitys on edelleen mahdollista.

Nukkumisen syyt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Syitä siihen, miksi näemme unia ja nukumme, on monia, ja eri tieteenalat vastaavat siihen omalta pohjalta. Täytyy pitää myös mielessä, että nukkuminen on paljon enemmän kuin pelkkää fyysistä lepoa.

Erään evolutiivisen selityksen mukaan nukkuminen on kaikkein taloudellisin tapa viettää aika sinä aikana päivästä, kun ravintoa on vähemmän saatavilla ja sen hankkiminen on vaikeampaa vähäisen valon takia.

Unen tarkoitukseksi on esitetty, että se liittyy aivojen tietojen syväjärjestelyyn ja turhien tietojen poistoon. Tässä mielessä se on regressiota. Myös hormonien ja proteiinien tuotanto lisääntyy nukkumisen aikana.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Dyregrov, Atle: Hyvän unen opas. (Den lille søvnboken: håndbok for folk som vil sove bedre, 2001.) Suomennos: Salla Korpela. Helsinki: Kirjapaja, 2002. ISBN 951-625-872-7.
  • Kinzler, Sonja: Das Joch des Schlafs: Der Schlafdiskurs im bürgerlichen Zeitalter. Kulturgeschichte der Medizin, 1. Köln: Böhlau Verlag, 2011. ISBN 978-3-412-20716-8.
  • Partinen, Markku & Huovinen, Maarit: Terve uni. Miten voit -sarja. Helsinki: WSOY, 2007. ISBN 978-951-0-31215-5.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Lea Froloff: Unien salattu maailma – näkevätkö tajuttomatkin unia? 26.11.2014. Yle Akuutti. Viitattu 16.12.2014.
  2. Kunto plus nro 3/2009.
  3. Hannu Pääkkönen: Suomalaisten ajankäytön muutokset. Teoksessa: Kymmenvuotiskatsaus 2005. Tilastokeskus. Sivulla 230.
  4. a b Kristiina Nikkola: Psykiatriaa sairaanhoitajille, unihäiriöt.
  5. Iiris Niemi: Iäkkäiden pariskuntien ajankäyttö. Teoksessa Perheiden ajankäyttö (toim. Hannu Pääkkonen). Tilastokeskus 2005. Sivu 120.
  6. Iltasanomat.fi
  7. Tietoa nukkumisesta (englanniksi)
  8. Lasten unentarve kartta (englanniksi)
  9. [1]
  10. Liikenneturva
  11. Olli Meretoja: Yötyön vaikutukset, Anestesiakurssi Naantalissa 17.3.2005
  12. - Univaje terveysriskinä - ladattava tiedosto
  13. Paavonen Juulia, ym (2008) Aiheuttaako lasten univaje psyykkisiä oireita? Suomen lääkärilehti 15/2008
  14. Paavonen Juulia, ym. Aiheuttaako lasten univaje psyykkisiä oireita? Suomen lääkärilehti 15/2008

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Nukkuminen.