Delfiinit

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Delfiinit
Pullokuonodelfiini (Tursiops truncatus)
Pullokuonodelfiini (Tursiops truncatus)
Tieteellinen luokittelu
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Nisäkkäät Mammalia
Lahko: Valaat Cetacea
Alalahko: Hammasvalaat Odontoceti
Heimo: Delfiinit
Delphinidae
Gray, 1821
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Delfiinit Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Delfiinit Commonsissa

Delfiinit (Delphinidae) on valaiden lahkoon kuuluva nisäkäsheimo. Kaikki lajit ovat lihansyöjiä ja käyttävät ravinnokseen kalaa ja mustekaloja. Delfiinien heimoon ja pyöriäisiin kuuluu 40 eri lajia.

Pyöriäiset eivät kuulu delfiinien heimoon, vaikka ne ovatkin delfiininsukuisia. Miekkavalaat (Orcinus orca) kuuluvat delfiineihin, mutta niitä nimitetään puhekielessä tavallisesti valaiksi.[1] TV-ohjelmien ja delfinaarioiden myötä pullokuonodelfiini on tullut tutuimmaksi delfiinilajiksi. Se on myös yleisin delfiinilaji.

Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Delfiinit ovat pieniä tai keskikokoisia valaita. Niiden koko vaihtelee noin 1,5 metristä ja 50 kilosta miekkavalaan 10 metriin ja 7 000 kiloon. Monilla delfiinilajeilla on tyypillinen pullistuma otsassa nokkamaisen kuonon yläpuolella. Joiltain lajeilta puuttuu pitkä nokka, jolloin otsan pullistuma tekee päästä laatikommaisen näköisen. Suurin osa lajeista on sulavalinjaisia, ja osalla on huomiotaherättävää kuviointia, mutta osa lajeista on lähes yksivärisiä.[2]

Levinneisyys ja elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Delfiinejä tavataan kaikista meristä, mutta suurimmillaan lajimäärä on trooppisissa ja lämpimissä vesissä. Useat lajit ovat pantrooppisia, mutta osaa lajeista tavataan vain muutamissa merissä. Ainoa delfiinilaji, joka ei elä ollenkaan trooppisissa vesissä, on pitkäeväpallopää. Lajeista vain miekkavalasta esiintyy arktisilla vesillä. Se onkin laajimmalle alueelle levittäytynyt delfiinilaji. Delfiinejä elää niin laajalla alueella, että niiden elinympäristötkin ovat monipuolisia. Osa lajeista elää syvänmeren alueella ja osa rannikoilla. Jotkut rannikkojen yksilöt saattavat nousta myös jokiin, mutta vain kaksi lajia elävät joissa.[3]

Käyttäytyminen ja lisääntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaikki delfiinilajit ovat ainakin jossain määrin sosiaalisia, mutta eri lajien väliset sosiaaliset verkostot ovat hyvin erilaisia. Osa delfiineistä elää vain muutamien yksilöiden ryhmissä, kun osa lajeistaan puolestaan jopa tuhansien yksilöiden parvissa.[3]

Monien delfiinilajien lisääntymisesta ei tiedetä vielä paljoakaan. Delfiinit tulevat sukukypsiksi arvioituna 6–16 vuoden iässä. Delfiinit synnyttävät yhden poikasen, ja kantoaika vaihtelee arviolta 9 ja 16 kuukauden välillä, vaikka suurimmalla osalla lajeista se kestää alle vuoden.[4] Syntymänsä jälkeen poikanen kuljetetaan nopeasti veden pintaan opettelemaan hengitystä, koska delfiineillä on muiden nisäkkäiden tapaan keuhkot. Delfiinit, kuten muutkin nisäkkäät, imettävät poikasiaan.

Älykkyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Delfiineillä on varsin kehittyneet aivot. Delfiinit ovat yksi maailman älykkäimmistä nisäkkäistä. Niiden älykkyyttä on pyritty mittaamaan monin erilaisin kokein sekä vankeudessa että vapaassa luonnossa. Kuten suuret ihmisapinat, myös delfiinit pystyvät ymmärtämään käsitteitä ja yleistämään. Ne osaavat myös ratkoa yksinkertaisia tehtäviä. On myös viitteitä delfiinien työkalujen käytöstä.[5]

Kommunikointi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Delfiinin anatomia

Delfiinin tärkeimmät aistit ovat näkö- ja kuuloaisti. Delfiinillä on suuret silmät jotka sijaitsevat sen suunpielien takana. Delfiini näkee hyvin niin vedessä kuin pinnan yläpuolellakin, sekä hämärässä että valossa. Delfiinin kuuloaisti on hyvin tarkka; se pystyy kuulemaan jopa kymmenen kertaa korkeampia ääniä kuin ihminen, sillä ääniaallot kulkeutuvat ihmisen ja delfiinin korvaan eri tavoin. Delfiinillä ei ole korvalehtiä, vaan se ottaa äänen vastaan alaleukansa kautta. Se pystyy myös paikantamaan äänen lähteen tarkasti.

Veden alla äänillä kommunikoiminen on tehokasta, sillä syvällä merenpohjassa on usein pimeää. Siksi delfiinit kommunikoivatkin erilaisilla vihellysäänillä. Naksutteluilla ne puolestaan paikantavat kohteita ja suunnistavat.

Sotalaivojen syvyystutkat häiritsevät delfiinejä ja muita valaita niin, että nämä ajautuvat toisinaan rannalle ja joutuvat hengenvaaraan.

Delfinaariot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Delfinaario

Delfinaarioissa ihmiset voivat käydä katsomassa delfiinejä ja yleensä nähdä niiden esittämiä temppuja. Suomen ainoa ja samalla kaikkein pohjoisin delfinaario sijaitsee Särkänniemen elämyspuistossa, Tampereella.

Delfinaarioiden oikeutuksesta kiistellään jatkuvasti. Niiden puolustajat näkevät delfinaariot tärkeinä paikkoina, joissa ihmiset voivat tutustua delfiineihin ja oppia niistä. Delfinaarioiden ajatellaan myös suojaavan delfiinikantaa, jota kalastus on harventanut. Delfinaarioiden vastustajien mielestä delfinaariot eivät tarjoa delfiineille luonnonmukaisia elinolosuhteita fyysisesti eivätkä sosiaalisesti, minkä katsotaan selittävän korkeita kuolleisuuslukuja. Delfinaarioissa on kuitenkin olemassa jo vahva toisen- kolmannen ja jopa neljännen polven kanta, eikä suurimpaan osaan maailman delfinaarioista enää nykyään pyydystetä delfiineitä luonnosta, vaan paikalliskantojen geneettinen monimuotoisuus varmistetaan siirroilla delfinaarioiden kesken tai keinosiemennyksellä.[6] Keinosiemennystekniikat ovat kehittyneet, ja niistä uskotaan ja toivotaan olevan apua myös muun muassa uhanalaisten delfiiinilajien kannan elvyttämisessä.

Myyttejä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Perrin, William F. & Würsig, Bernd & Thewissen, J. G. M. (toim.): Encyclopedia of Marine Mammals. Academic Press, 2009. ISBN 978-0-12-373553-9. Google-kirjat (viitattu 6.5.2013).

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Helena Telkänranta: Miekkavalailla on omia murteita. Helsingin Sanomat 5.12.2006.
  2. Delphinidae Animal Diversity Web. Viitattu 6.5.2013. (englanniksi)
  3. a b Perrin & Würsig & Thewissen, s. 300.
  4. Perrin & Würsig & Thewissen, s. 301.
  5. Science 2005, 308, 1545lähde tarkemmin?
  6. Progress report: Results of a long-range captive breeding program for the bottlenose dolphin, Tursiops truncatus and Tursiops truncatus gilli. Zoo Biology. Volume 6, Issue 1, pages 41–53, 1987

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]