Delfiinit

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Delfiinit
Pullokuonodelfiini (Tursiops truncatus)
Pullokuonodelfiini (Tursiops truncatus)
Tieteellinen luokittelu
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Nisäkkäät Mammalia
Lahko: Valaat Cetacea
Alalahko: Hammasvalaat Odontoceti
Heimo: Delfiinit
Delphinidae
Gray, 1821
Katso myös

  Delfiinit Wikispeciesissä
  Delfiinit Commonsissa

Delfiinit (Delphinidae)[1] on valaiden lahkoon kuuluva nisäkäsheimo. Kaikki lajit ovat lihansyöjiä ja käyttävät ravinnokseen kalaa ja mustekaloja. Delfiinien heimoon ja pyöriäisiin kuuluu 40 eri lajia.

Pyöriäiset eivät kuulu delfiinien heimoon, vaikka ne ovatkin delfiininsukuisia. Miekkavalaat (Orcinus orca) kuuluvat delfiineihin, mutta niitä nimitetään puhekielessä tavallisesti valaiksi.[2] TV-ohjelmien ja delfinaarioiden myötä pullokuonodelfiini on tullut tutuimmaksi delfiinilajiksi. Se on myös yleisin delfiinilaji.

Koko ja ulkonäkö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Delfiinit ovat pieniä tai keskikokoisia valaita. Niiden koko vaihtelee noin 1,5 metristä ja 50 kilosta miekkavalaan 10 metriin ja 7 000 kiloon. Monilla delfiinilajeilla on tyypillinen pullistuma otsassa nokkamaisen kuonon yläpuolella. Joiltain lajeilta puuttuu pitkä nokka, jolloin otsan pullistuma tekee päästä laatikommaisen näköisen. Suurin osa lajeista on sulavalinjaisia, ja osalla on huomiota herättävää kuviointia, mutta osa lajeista on lähes yksivärisiä.[3]

Levinneisyys ja elinympäristö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Delfiinejä tavataan kaikista meristä, mutta suurimmillaan lajimäärä on trooppisissa ja lämpimissä vesissä. Useat lajit ovat pantrooppisia, mutta osaa lajeista tavataan vain muutamissa merissä. Ainoa delfiinilaji, joka ei elä ollenkaan trooppisissa vesissä, on pitkäeväpallopää. Lajeista vain miekkavalasta esiintyy arktisilla vesillä. Se onkin laajimmalle alueelle levittäytynyt delfiinilaji. Delfiinejä elää niin laajalla alueella, että niiden elinympäristötkin ovat monipuolisia. Osa lajeista elää syvänmeren alueella ja osa rannikoilla. Jotkut rannikkojen yksilöt saattavat nousta myös jokiin, mutta vain kaksi lajia elää joissa.[4]

Käyttäytyminen ja lisääntyminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaikki delfiinilajit ovat ainakin jossain määrin sosiaalisia, mutta eri lajien väliset sosiaaliset verkostot ovat hyvin erilaisia. Osa delfiineistä elää vain muutamien yksilöiden ryhmissä, kun osa lajeistaan puolestaan jopa tuhansien yksilöiden parvissa.[4]

Monien delfiinilajien lisääntymisestä ei tiedetä vielä paljoakaan. Delfiinit tulevat sukukypsiksi arvioituna 6–16 vuoden iässä. Delfiinit synnyttävät yhden poikasen, ja kantoaika vaihtelee arviolta 9 ja 16 kuukauden välillä, vaikka suurimmalla osalla lajeista se kestää alle vuoden.[5] Syntymänsä jälkeen poikanen kuljetetaan nopeasti veden pintaan opettelemaan hengitystä, koska delfiineillä on muiden nisäkkäiden tapaan keuhkot. Delfiinit, kuten muutkin nisäkkäät, imettävät poikasiaan.

Populaarikulttuurissa elää käsitys delfiinien erityisestä älykkyydestä, joka lähestyisi ihmisen älykkyyttä. Käsitys perustuu pitkälle neurotieteilijän ja myöhemmän hippiliikkeen johtajan ja New Age -filosofin John C. Lillyn tutkimuksiin ja kirjoituksiin 1950-luvulta alkaen.

Pullonokkadelfiinin aivojen massa on noin 1800 grammaa, kun ihmisellä 1300 grammaa. Valaiden suurempia aivoja selittää suurempi tarve lämmönsäätelyyn. Delfiinin aivot ovat ihmisen aivoihin verrattuna yksinkertaiset ja heikosti kehittyneet.[6]

Kuten suuret ihmisapinat, myös delfiinit pystyvät ymmärtämään käsitteitä ja yleistämään. Ne osaavat myös ratkoa yksinkertaisia tehtäviä. On myös viitteitä delfiinien työkalujen käytöstä[7].

Delfiinit pystyvät ymmärtämään käsitteitä kuten ”monta” ja ”muutama”. Toisaalta samaan pystyvät myös hyönteiset. Tutkijat ovat eräässä kokeessa opettaneet pullonokkadelfiinin tunnistamaan 40 erilaista symbolia. Toisaalta myös eräät papukaijat ja merileijonat pystyvät samaan. On myös tulkittu että delfiini läpäisisi peilitestin eli tunnistaisi itsensä peilikuvastaan. Kriitikkojen mukaan delfiinin näkö ei kuitenkaan ole niin hyvä, että se pystyisi tähän. Väite delfiinien työkalujen käytöstä liittyy havaintoon, jossa eräät pullonokkadelfiinit Australian länsirannikolla ovat oppineet pitämään nokassaan pesusieniä tonkiessaan merenpohjaa. Ei ole selvää, mihin käytöksellä pyritään.[6]

Kommunikointi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Delfiinin anatomia

Delfiinin tärkeimmät aistit ovat näkö- ja kuuloaisti. Delfiinillä on suuret silmät, jotka sijaitsevat sen suunpielien takana. Delfiini näkee hyvin niin vedessä kuin pinnan yläpuolellakin, sekä hämärässä että valossa. Delfiinin kuuloaisti on hyvin tarkka; se pystyy kuulemaan jopa kymmenen kertaa korkeampia ääniä kuin ihminen, sillä ääniaallot kulkeutuvat ihmisen ja delfiinin korvaan eri tavoin. Delfiinillä ei ole korvalehtiä, vaan se ottaa äänen vastaan alaleukansa kautta. Se pystyy myös paikantamaan äänen lähteen tarkasti.

Veden alla äänillä kommunikoiminen on tehokasta, sillä syvällä merenpohjassa on usein pimeää. Siksi delfiinit kommunikoivatkin erilaisilla vihellysäänillä. Naksutteluilla ne puolestaan paikantavat kohteita ja suunnistavat kaikuluotaimen tapaan[8].

Sotalaivojen syvyystutkat häiritsevät delfiinejä ja muita valaita niin, että ne ajautuvat toisinaan rannalle ja joutuvat hengenvaaraan.

Pääartikkeli: Delfinaario

Delfinaarioissa ihmiset voivat käydä katsomassa delfiinejä ja yleensä nähdä niiden esittämiä temppuja. Tampereella Särkänniemessä sijaitseva delfinaario suljettiin vuoden 2015 loppupuolella. Delfinaarioiden oikeutuksesta kiistellään jatkuvasti. Niiden puolustajat näkevät delfinaariot tärkeinä paikkoina, joissa ihmiset voivat tutustua delfiineihin ja oppia niistä. Delfinaarioiden ajatellaan myös suojaavan delfiinikantaa, jota kalastus on harventanut. Delfinaarioiden vastustajien mielestä delfinaariot eivät tarjoa delfiineille luonnonmukaisia elinolosuhteita fyysisesti eivätkä sosiaalisesti, minkä katsotaan selittävän korkeita kuolleisuuslukuja. Delfinaarioissa on kuitenkin olemassa jo vahva toisen- kolmannen ja jopa neljännen polven kanta, eikä suurimpaan osaan maailman delfinaarioista enää nykyään pyydystetä delfiineitä luonnosta, vaan paikalliskantojen geneettinen monimuotoisuus varmistetaan siirroilla delfinaarioiden kesken tai keinosiemennyksellä.[9] Keinosiemennystekniikat ovat kehittyneet, ja niistä uskotaan ja toivotaan olevan apua myös muun muassa uhanalaisten delfiinilajien kannan elvyttämisessä.

Kreikkalaisissa taruissa Apollon otti delfiinin hahmon kantaakseen kreetalaiset Delfoihin, jossa nämä pystyttivät hänelle temppelin. Apollon Delphinioksen (delfiinien herra) nimi saattaa johtua minolaisen kulttuurin delfiinisymbolin käytöstä. Ei ole varmaa, että Delfoi (latinaksi Delphi) olisi saanut nimensä delfiinistä. Tämä merinisäkäs on meren jumalan, Poseidonin, tunnus. Sen toinen vertauskuva on hevonen ja merihevonen. Poseidonin kerrotaan luoneen ensimmäisen hevosen kalliosta. Merestä syntynyt Afrodite (lat. Venus) kuvattiin monesti delfiinien seurassa. Viinin jumala Dionysos muutti tarun mukaan merirosvoja delfiineiksi.

Etruskit veivät hautataiteessaan vainajien sielut Autuaiden saarille, mutta myöhemmin he omaksuivat Haadesta muistuttavan käsityksen tuonpuoleisesta. Ranskan kruununperijät ottivat delfiinin kuvan vaakunoihinsa. Kirjoihin merkitty ”ad usum delphini” tarkoitti epäsiveellisyydestä puhdistettua painosta.[10]

Maailmanlaajuisten kalansaaliiden pienentyessä vajetta korvataan delfiinin- ja valaanlihan syönnillä. Merinisäkkäitä käytetään myös syöttinä kala- ja hailajien kalastuksessa. Valaita ja delfiinejä ammutaan harpuunoilla, keihäillä ja ampuma-aseilla, niitä silvotaan viidakkoveitsillä ja koukuilla sekä tapetaan dynamiitilla. Lisäksi delfiinejä jää kalastajien verkkoihin muun kalastuksen sivusaaliina. Delfiininpyynnin kautta arviolta 100 000 delfiiniä ja pienvalasta saa surmansa vuosittain. Delfiinit ja pienvalaat eivät ole kansainvälisesti suojeltuja lajeja, toisin kuin suuremmat valaat. Delfiinejä ja pienvalaita suojaavat ainoastaan alueelliset pyyntikiellot. Niitä pyytäviä maita ovat Grönlanti, Etelä-Korea, Japani, Intia, Venezuela, Nigeria, Malesia, Peru, Brasilia ja Madagaskar.[11]

  1. Laji.fi: Delfiinit (Delphinidae)
  2. Helena Telkänranta: Miekkavalailla on omia murteita. Helsingin Sanomat 5.12.2006.
  3. Delphinidae Animal Diversity Web. Viitattu 6.5.2013. (englanniksi)
  4. a b Perrin & Würsig & Thewissen, s. 300.
  5. Perrin & Würsig & Thewissen, s. 301.
  6. a b Flipper Fail: Dolphins May be Dumber Than We Think spiegel Online International.
  7. Cetacean Culture?. Science, 10.6.2005, 308. vsk, nro 5728, s. 1545. American Association for the Advancement of Science. doi:10.1126/science.308.5728.1545a ISSN 1095-9203 Artikkelin verkkoversio. Viitattu 2.3.2019. (englanniksi)
  8. Whitlow W.L. Au: ”Introduction”, The Sonar of Dolphins, s. 3. New York: Springer-Verlag, 1993. ISBN 978-1-4612-8745-2 (englanniksi)
  9. Progress report: Results of a long-range captive breeding program for the bottlenose dolphin, Tursiops truncatus and Tursiops truncatus gilli. Zoo Biology. Volume 6, Issue 1, pages 41–53, 1987
  10. Suuri symbolikirja. Toimittanut Pentti Lempiäinen. WSOY 1993, ISBN 951-0-18537-X.
  11. Raportti paljastaa: maailman delfiinejä ja pienvalaita metsästetään luultua enemmän, yli 100 000 vuodessa Yle Uutiset. Viitattu 9.12.2019.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]