Pullokuonodelfiini

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Pullokuonodelfiini[1][2][3]
Делфин (Њивице).jpg
Uhanalaisuusluokitus: Elinvoimainen [4]
Elinvoimainen
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Nisäkkäät Mammalia
Alaluokka: Theria
Osaluokka: Istukkanisäkkäät Eutheria
Lahko: Valaat Cetacea
Alalahko: Hammasvalaat Odontoceti
Heimo: Delfiinit Delphinidae
Suku: Pullonokkadelfiinit[5] Tursiops
Laji: truncatus
Kaksiosainen nimi
Tursiops truncatus
(Montagu, 1821)
Levinneisyyskartta
Pullokuonodelfiinin levinneisyys
Pullokuonodelfiinin levinneisyys
Synonyymit
  • Delphinus truncatus Montagu, 1821 [6]
Alalajit [6]
  • T. t. truncatus
  • T. t. gillii
  • T. t. ponticus
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Pullokuonodelfiini Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Pullokuonodelfiini Commonsissa

Pullokuonodelfiini eli pullonokkadelfiini (Tursiops truncatus) on yleisin ja tunnetuin delfiinilaji. Lajia tavataan miltei kaikissa merissä, paitsi napa-alueiden merialueilla. Yleensä delfinaarioissa olevat delfiinit ovat pullokuonodelfiinejä.

Populaarikulttuurissa pullokuonodelfiinien tunnetuin edustaja on useissa tv-sarjoissa ja elokuvissa esiintynyt Flipper-delfiini, jota ehti esittämään vuosien varrella useampi yksilö.

Rakenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pullokuonodelfiinin koko ihmiseen verrattuna.
Pullokuonodelfiinin pää.

Pullokuonodelfiineiden väritys on harmaa. Se vaihtelee selkäevän tummanharmaasta hyvin vaaleanharmaaseen ja vatsanalusen melkein valkoiseen. Tämä väritys tekee delfiinistä hyvin vaikean erottaa niin ala- kuin yläpuoleltakin. Ylä- ja alaleukojen pituus antaa delfiinille sen pullokuono-nimen. Eläimen oikea kuono eli nokka eli nenä on kuitenkin pään päällä oleva puhallusaukko, missä näkyy nenän rakenne sen ollessa avoinna. Pullokuonodelfiinin kasvoilla on tunnusomainen ”hymy”.

Aikuisten delfiinien pituus voi vaihdella kahdesta neljään metriin ja paino 150 kilogrammasta 650 kilogrammaan. Useimmiten ne kuitenkin painavat noin 200–300 kg. Urokset ovat hiukan pidempiä ja huomattavasti painavampia kuin naaraat. Delfiinin koko näyttäisi riippuvan sen asuinalueesta. Suurin osa tähän liittyvästä tutkimuksesta on suoritettu pohjoisella Atlantilla, missä tutkijat ovat erottaneet kaksi ekotyyppiä. Lämpimämmissä ja matalammissa vesissä asuvat delfiinit ovat pienempikokoisempia kuin kylmien ja syvien vesien serkkunsa.lähde? Skotlannissa mitattujen delfiinien keskiarvo oli vähän alle 4 metriä, mutta Floridassa mitattujen vain noin 2,5 metriä. Kylmemmissä vesissä oleskelevilla delfiineillä on myös korkeampi rasvaprosentti ja niiden veri sopeutuu paremmin syviin sukelluksiin.

Pullokuonodelfiini esiintymässä vesieläinpuistossa.

Pyrstönpäät ja selkäevä ovat muodostuneet tiheästä kudoksesta, eikä niissä ole luuta tai lihasta. Eläin liikkuu eteenpäin liikuttamalla pyrstöä ylös ja alas. Sivuevät toimivat ohjauksessa. Niissä on samantapainen luusto kuin maanisäkkäillä, joista delfiinit ja muut merinisäkkäät ovat kehittyneet 50 miljoonaa vuotta sitten.

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pullokuonodelfiini on laajalle levinnyt ja elinvoimainen laji.[4] Sitä tavataan kaikissa maailman valtamerissä, varsinkin lämpimissä vesissä.[4] Pohjoisessa lajin levinneisyysalue ulottuu Färsaarille ja eteläisellä pallonpuoliskolla Uuden-Seelannin tasalle.[4]

Ainoastaan Mustallamerellä tavattava Tursiops truncatus ponticus-alalaji on arvioitu erittäin uhanalaiseksi.[7]

Pullokuonodelfiini on Itämerellä harvinainen vierailija, ja Suomen aluevesillä laji on havaittu tiettävästi vain kahdesti. Suomen ensimmäinen kirjattu havainto on vuodelta 1905, jolloin yksinäinen naaras nähtiin uimassa Tammisaaren saaristossa.[8] Hieman myöhemmin samana vuonna kyseinen yksilö löydettiin ammuttuna ja rantaan ajautuneena Hankoniemen Lappohjasta.[8] Se on nykyisin Helsingin yliopiston kokoelmissa.[8] Suomen toinen pullokuonodelfiini nähtiin Porvoon saaristossa vuonna 1953.[8]

Käyttäytyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pullokuonodelfiinit yleisimmin uivat 5–11 km/h nopeudella, mutta lyhyitä matkoja ne voivat uida jopa 40 km/h.

Delfiinin pitää nousta pintaan hengittämään 5–8 minuutin välein, mutta useimmin ne ovat veden alla vain muutamia minuutteja. Eläinten uni on hyvin kevyttä. Tiedemiehet ovat ehdottaneet, että delfiinin aivopuoliskot vuorottelisivat unirytmiä keskenään.lähde? On myös ehdotettu, että delfiineillä olisi lyhyitä "mikrounen" hetkiä.lähde?

Yleensä delfiinit elävät enintään 12 yksilön ryhmissä. Ne ovat pitkäaikaisia sosiaalisia ryhmiä. Yleensä naaraat ja niiden poikaset elävät näissä ryhmissä ja nuoret delfiinit omissaan. Useimpia ryhmiä voi liittyä yhteen ja muodostaa sadan tai useamman yksilön ryhmän. Urokset elävät useimmiten yksin tai pienessä 2–3 yksilön ryhmässä ja liittyvät naaraiden seuraan vain lyhyiksi ajoiksi kerrallaan.

Pullokuonodelfiini uimassa.

Laji on tunnettu sen ystävällisestä luonteesta ja uteliaisuudesta vedessä tai veden lähellä olevia ihmisiä kohtaan. Sukeltajille delfiinien tutkimukset eivät ole ollenkaan tuntemattomia tilanteita, ja usein eläimet sallivat taputuksia tai silityksiä. Tiedossa on tapauksia, jolloin delfiinit ovat nostaneet haavoittuneita sukeltajia pintaan turvaan, tapa mitä eläimet tekevät myös omille haavoittuneilleen. Tällaiset tapaukset ovat ansainneet niille lisänimen ”ihmisen paras ystävä meressä”. Marraskuussa 2004 Uudessa Seelannissa pullokuonodelfiinien ryhmä suojeli kolmea rantavahtia valkohailta noin 40 minuutin ajan ja auttoivat sitten heidät rantaan.lähde?

Kaikesta huolimatta delfiinit ovat petoeläimiä, ja ne osoittavat aggressiivisuutta. Urokset taistelevat keskenään naaraista ja vallasta. Pullokuonodelfiinit ovat myös hyökkääviä haita ja pienempiä delfiinejä kohtaan. Lisääntymiskauden aikana urokset kamppailevat toistensa kanssa sitkeyttään ja kokoaan hyväksikäyttäen.

Naaraat elävät yleensä noin 40 vuotta. Nähtävästi stressaavampi elämä verottaa uroksien elämästä niin paljon, että ne elävät harvoin yli 30-vuotiaiksi.lähde?

Ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pullokuonodelfiinit syövät pieniä kaloja ja joskus kalmareita, rapuja, mustekaloja ja muita pieniä eläimiä. Niiden pyöreäpäiset hampaat sopivat pitelyyn mutteivät pureskeluun. Pullokuonodelfiinit saalistavat muiden delfiinien tavoin yleensä laumoissa. Kun kalaparvi on löytynyt, delfiinit toimivat ryhmänä ja pitävät kalat lähellä toisiaan. Ne paimentavat saaliskaloja tiheäksi parveksi, josta ne vuorotellen aterioivat. Delfiinit voivat myös ajaa kalaparven esimerkiksi matalikolle, jossa saalis on helpompi sumputtaa ja saada kiinni. Saalistuksessa saattaa olla mukana myös muita delfiinilajeja.[9] Delfiini voi kalastaa myös yksinään, mutta silloin ruokana on pohjakaloja. Joskus eläimet iskevät kalan tajuttomaksi (tai tuovat pois vedestä) helpottaakseen kiinnisaamista ja syömistä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Nisäkäsnimistötoimikunta: Pullokuonodelfiini (Tursiops truncatus) Maailman nisäkkäiden suomenkieliset nimet. 2008. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Helsingin yliopisto. Viitattu 13.10.2010.
  2. Haukkovaara, Olli: Suomessa tavatut nisäkäslajit (versio 5.0 - 25.11.1997) Metla.fi. 26.11.1997. Suomen Nisäkästieteellinen Seura ry. Viitattu 13.10.2010.
  3. Markku Savela: Tursiops Gervais, 1855 Lepidoptera and some other life forms. 30.10.2001. Viitattu 13.10.2010.
  4. a b c d Hammond, P.S., Bearzi, G., Bjørge, A., Forney, K., Karczmarski, L., Kasuya, T., Perrin, W.F., Scott, M.D., Wang, J.Y., Wells, R.S. & Wilson, B.: Tursiops truncatus IUCN Red List of Threatened Species. Version 2014.2. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, www.iucnredlist.org. Viitattu 31.7.2014. (englanniksi)
  5. Nisäkäsnimistötoimikunta: Pullonokkadelfiinit (Tursiops) (vahvistamaton ehdotus nisäkkäiden nimiksi) Maailman nisäkkäiden suomenkieliset nimet. 2008. Viitattu 13.10.2010.
  6. a b Wilson, Don E. & Reeder, DeeAnn M. (toim.): Tursiops Mammal Species of the World. A Taxonomic and Geographic Reference (3rd ed). 2005. Bucknell University. Viitattu 5.1.2011. (englanniksi)
  7. Tursiops truncatus ponticus IUCN Red List of Threatened Species. International Union for Conservation of Nature, IUCN, www.iucnredlist.org. Viitattu 5.1.2011. (englanniksi)
  8. a b c d Haukkovaara, Olli, 1997: Suomen ja pohjoisen Itämeren valaat, ver. 2.0. Nisäkäsverkko-postituslista ja uutisryhmä, 7.4.1997. URL: http://www.metla.fi/org/snis/suomen.valaat.html#turstrun. Luettu 5.1.2011
  9. Delfiinit (Särkänniemi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]