Narkolepsia

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Narkolepsia (lat. narcolepsia < kreik. narkē 'lamaantuminen' + lepsis 'taudinkohtaus') eli nukahtelusairaus on syyltään tuntematon aivosairaus. Narkoleptikko nukahtaa suoraan REM-uneen, jonka aikana lihasten perusjänteys eli lihastonus on täysin poissa. Narkolepsian esiintyvyys on noin 26 tapausta 100 000 suomalaista kohden. Narkolepsian oletetaan olevan perinnöllinen, mutta sitä ei ole todistettu.lähde? Narkolepsia on eri asia kuin unitauti, joka joskus on mainittu mediassa tässä yhteydessä. Sairauden kuvasi ensimmäisenä ranskalainen lääkäri Jean-Baptiste-Édouard Gélineau (1828–1906) vuonna 1880.

Oireet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uni voi tulla yllättäen ja vastustamattoman voimakkaana, ja nukahtaminen voi tapahtua yllättävissäkin tilanteissa, kuten kesken puheen, syödessä tai kävellessä. Narkoleptikon nukahtamisalttiutta on verrattu tilaan, jollaisessa terve ihminen on valvottuaan yhteen menoon 2–3 vuorokautta. Narkoleptikko tuntee olonsa virkeäksi lyhyenkin unen jälkeen seuraavaan nukahtamiseen asti. Narkoleptikko nukahtelee useasti jännityksen noustessa.

Lähes 2/3:lla narkoleptikoista oireet alkavat 15–30-vuotiaana ja on mahdollista, että taudilla olisi yhteyttä aikuisiän alkuvaiheen stressin kanssa. Jatkuva väsymys vaikuttaa usein koulumenestykseen ja opiskeluun sekä myöhemmin pärjäämiseen työelämässä. Muutamien tutkimusten mukaan narkolepsia on hieman yleisempi miehillä kuin naisilla. Eliniän ennuste on normaali. Tarkkaa syytä narkolepsian syntyyn ei tiedetä. Nykykäsityksen mukaan oireet selittyvät merkittäviltä osin aivojen yhden välittäjäaineen (oreksiini- tai hypokretiinijärjestelmän) toiminnan heikkenemisellä.

Narkolepsiaan liittyy myös usein katapleksia, joka on tunnetilojen laukaisema äkillinen, ohimenevä lihasjänteyden menetys. On arvioitu, että kaikista narkolepsiatapauksista noin 4/5 olisi klassista muotoa (narkolepsia–katapleksia) ja ehkä kymmenesosa ilman katapleksiaa. Katapleksiakohtauksen laukaisee yleisemmin nauru, se alkaa yleensä asteittain ja on lyhytkestoinen (alle 2 min). Tavallisia ilmenemismuotoja ovat polvien notkahtaminen, yläraajojen voimattomuus, pään heilahtaminen niskalihasten voiman alentuessa, puheen muuttuminen epäselväksi, tunne silmien hallinnan heikentymisestä ja poskilihasten nykiminen. Katapleksiakohtauksen aikana tajunta säilyy, mutta kohtaus voi joskus johtaa nukahtamiseen. Kohtauksien esiintymistiheys on myös hyvin vaihteleva: joillakin narkoleptikoilla se voi ilmetä vain kerran koko elämän aikana, joillakin kohtauksia voi olla jopa kymmeniä päivässä. Katapleksian hoito voi edellyttää erillistä lääkitystä, ja samat lääkkeet tehoavat myös unihalvauksiin ja hallusinaatioihin.

Edellä mainittujen pääoireiden lisäksi voi esiintyä myös seuraavia:

  • unihalvaus eli nukahtamis- tai heräämisvaiheessa henkilö ei hetkellisesti voi puhua eikä liikkua
  • hallusinaatiot eli harha-aistimukset nukahtamis- tai heräämisvaiheessa, jotka voivat olla pelottavia tai ahdistavia
  • katkonainen yöuni on erittäin yleistä
  • muistivaikeudet ja -katkot väsymyksen ja nukahtelun takia.

Syyt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Narkolepsia–katapleksia-oireiston syyt eivät ole tiedossa. Kuitenkin tiedetään, että eräiden HLA-antigeenien, erityisesti T-lymfosyytteihin vaikuttavien HLA-DQ-varianttien mutaatiot ovat yliedustettuina taudinkuvassa. Myös streptokokkibakteerien antigeenien vasta-aineita on tavattu narkolepsiaan sairastuneiden seerumista. Nämä asiat ovat herättäneet kysymyksen, olisiko narkolepsia perusteeltaan autoimmuunisairaus kuten esimerkiksi streptokokki-infektion jälkeinen reumakuume. Neuropatologiset tutkimukset ovat osoittaneet, että aivojen hypotalamus on lievästi vaurioitunut narkolepsian yhteydessä.[1]

Perinnöllisillä HLA-antigeeneilla näyttää olevan vaikutus riskiin sairastua narkolepsiaan. HLA DQ -molekyylit ovat markkereita vieraita soluja tuhoaville T-lymfosyyteille, jotka ovat elimistön valkosoluja. HLA DQ B1*0603-alleeli näyttää suojaavan narkolepsialta.

H1N1-pandemia ja Pandemrix-rokote[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosina 2009–2010 käynnissä olleeseen sikainfluenssapandemiaan liittyi eräissä maissa lapsilla ja nuorilla tavallista suurempi narkolepsian ilmaantuvuus, jolla oli yhteys tietynlaisen influenssarokotteen ottamiseen sekä perinnölliseen alttiuteen. Pandemrix-rokotteen skvaleenipitoinen tehosteaine AS03 aiheutti vasta-ainemuodostusta ainoastaan henkilöille, joilla on perinnöllisesti HLA DQ B1*0602-variantti.[2]

Tästä syystä Pandemrixia ei enää suositella alle 20-vuotiaille, jos kausi-influenssarokotetta on saatavilla, mutta Pandemrix-rokotekampanjan hyödyt olivat silti huomattavasti haittoja suurempia sekä THL:n että Euroopan lääkeviraston mukaan. [3]

Hoito[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keskeistä narkolepsian hoidossa ovat säännölliset elämäntavat ja säännöllisen univalverytmin noudattaminen. Sairastuneen tulee välttää tekijöitä jotka vaikuttavat päivävireyttä heikentävästi, kuten raskaita ja hiilihydraattipitoisia aterioita, liiallista kahvin käyttöä tai ylipainoa. On suositeltavaa ottaa yhdet tai kahdet 10–30 minuutin päiväunet. Torkahteluun ja katapleksiaan liittyvä tapaturmariski tulee huomioida ammatinvalinnassa. Henkilö voi saada yksityisajokortin, jos hänellä ei ilmene odottamatonta ja pakonomaista torkahtelua.[4]

Väsymyksen ja nukahtelun lievittämiseen voidaan käyttää erilaisia piristeitä, muun muassa metyylifenidaattia (mm. Concerta ja Ritalin) tai amfetamiinia (Dexamfetamine Sulphate). Niiden vaikutus perustuu siihen, että ne pidentävät elimistön tuottaman noradrenaliinin vaikutusaikaa. Noradrenaliini toimii valveen ylläpitäjänä ylläpitämällä aivokuoren reaktiokykyä. Pakonomaista torkahtelua voidaan lievittää myös valvelääkkeillä (modafiniili, selegiliini).[4]

Tunnettuja narkoleptikkoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä lääketieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.