Tarkkaavaisuus- ja ylivilkkaushäiriö

Wikipedia

Tarkkaavaisuus- ja ylivilkkaushäiriö, josta käytetään lyhennettä ADHD (engl. Attention Deficit Hyperactivity Disorder),on yksi yleisimmin diagnosoiduista neurologisista tai neuropsykologisista poikkeavuuksista. Se on kuitenkin vilkkaan keskustelun ja osin erimielisyyksienkin kohteena. Tarkkaavaisuushäiriötä esiintyy 4-7 prosentilla väestöstä. ADHD:ta on aikaisemmin pidetty ensisijaisesti lastentautina, koska osalla tarkkaavaisuushäiriöstä kärsivistä oireet lievenevät aikuistumisen jälkeen. Enemmistöllä ADHD-aikuisista tarkkaavaisuuden vaikeudet kuitenkin merkittävästi vaikeuttavat elämää, sillä ADHD voi aiheuttaa esimerkiksi unihäiriöitä ja haastavaa käytöstä ^[1]. ADHD onkin yhä useammin diagnosoitu myös aikuisilta. Lyhenteiden AD ja HD välissä käytetään toisinaan vinoviivaa eli AD/HD. Tällä halutaan korostaa, että AD eli tarkkaavaisuushäiriö ja HD eli ylivilkkaushäiriö voivat kumpikin esiintyä myös erikseen.

Sisällysluettelo 1 Tautiluokitus ja kriteerit 2 ADD - Aikuisten ADHD? 3 ADHD:n syyt 4 ADHD:n hoito 4.1 Yleisimmät ADHD-lääkkeet 5 ADHD:n aiheuttamat vaikeudet 6 Keskittymishäiriö ilman ylivilkkautta 7 Katso myös 8 Aiheesta muualla 9 Viitteet 10 Kirjallisuutta 11 Kirjallisuutta internetissä

[muokkaa] Tautiluokitus ja kriteerit

ADHD on tarkkaavaisuuden ja ylivilkkauden häiriö, jonka taustalla on sekä geneettisiä, anatomisia että neurofysiologisia poikkeavuuksia. Potilailla etenkin otsalohkojen etuaivokuoren toiminta poikkeaa normaalista. ADHD esiintyy 3-6 prosentilla suomalaisista lapsista. Puolella potilaista häiriö jatkuu aikuisikään.

ADHD:n ydinoireita ovat tarkkaavaisuuden ongelmat sekä ylivilkkaus ja impulsiivisuus. Nämä ydinoireet voivat esiintyä joko yhdessä tai erikseen, ja potilaalla voi olla kaikkia oireita samanaikaisesti tai ensisijaisesti joko tarkkaavuushäiriö tai ylivilkkautta ja impulsiivisuutta. ADHD:n liitännäisoireina havaitaan usein unihäiriöitä, oppimisvaikeuksia, käytöshäiriöitä, masennusta ja ahdistuneisuutta. Unettomuutta ja päiväaikaista väsymyksen tunnetta esiintyy liitännäisoireena jopa 70 %:lla ADHD-potilaista. Univaje johtaa keskittymiskyvyttömyyteen ja siten liitännäisoireena pahentaa ADHD-oireita.^[2]

Kansainvälisessä ICD-10 tautiluokituksessa ADHD diagnoosinumero on F90.0.

Keskittymishäiriön pääoireita ovat tarkkaavaisuuden vaikeudet, hyperaktiivisuus ja impulsiivisuus:

1. Keskittymättömyys
   • Ei keskity yksityiskohtiin tai tekee tarkkaavaisuusvirheitä läksyissä, töissä tai muissa tehtävissä
   • Ei kykene säilyttämään keskittymiskykyä leikeissä tai tehtävissä
   • Ei tunnu kuuntelevan puhuteltaessa
   • Ei seuraa ohjeita eikä kykene saattamaan loppuun läksyjä, koulutehtäviä tai töitä työpaikalla (mutta ei vastusta ja ymmärtää ohjeet)
   • Tehtävien ja toimien organisointi on usein vaikeaa
   • Ei halua aloittaa tehtäviä, jotka vaativat pitkää keskittymiskykyä
   • Usein hukkaa tehtäviin tarvittuja välineitä (leluja, työkaluja, koulukirjoja)
   • Häiriintyy helposti ulkopuolisista ärsykkeistä
   • Unohtelee usein päivittäisiä tehtäviä

1. Ylivilkkaus tai impulsiivisuus
   1. Ylivilkkaus
      • Hypistelee käsiä, koukistelee jalkoja tai pyörii paikallaan
      • Poistuu paikaltaan luokassa tai paikassa, jossa paikallaan pysyminen on odotettua
      • Juoksentelee tai kiipeilee tilanteissa, joissa se ei ole soveliasta (aikuisten tapauksessa levottomuuden tunnetta)
      • Vaikeuksia leikkiä hiljaa
      • On usein "menossa", ei pysty olemaan kauan paikallaan.
      • Puhuu paljon
   2. Impulsiivisuus
      • Vastaa kysymykseen ennakkoon
      • Ei jaksa odottaa vuoroaan
      • Keskeyttää tai häiritsee muita (kesken keskustelujen, pelien)

Diagnoosi edellyttää vähintään kuusi kohdan 1 tai 2 oiretta. Joidenkin oireiden tulee ilmetä jo ennen seitsemää ikävuotta. Oireiden tulee esiintyä vähintään kahdessa ympäristössä, esimerkiksi sekä kotona että koulussa. Täytyy olla selkeitä kliinisiä vaikeuksia sosiaalisessa, kouluympäristössä tai työelämän toiminnassa.

Keskittymishäiriöt jaotellaan myös seuraavasti:

• sekä tarkkaavaisuushäiriö että ylivilkkautta ja impulsiivisuutta (ADHD-C)
• pääasiallisesti tarkkaavaisuushäiriö (ADHD-I)
• pääasiallisesti ylivilkkautta ja impulsiivisuutta (ADHD-HI)

Tarkkaavaisuushäiriöiden sijaan Suomessa on aikaisemmin etenkin lapsilla käytetty lyhennettä MBD. Nykyisen se on korvattu kansainvälisesti käytetyllä ADHD-lyhteellä. MBD tulee englannin kielestä minimal brain dysfunction eli lievä aivotoiminnan häiriö. MBD:llä tarkoitettiin neurologisen oireyhtymän aiheuttamaa tarkkaavaisuushäiriötä. Lääketieteellisenä diagnoosina tarkkaavuushäiriö on ollut tunnettu noin sata vuotta, vaikka luotettavat oireiden kuvaukset ovatkin vanhempaa perua. Monet vaihtuvat yhteiskunnalliset suuntaukset ovat vaikuttaneet diagnoosin ymmärtämiseen ja sen kehittymiseen. ^[3]

[muokkaa] ADD - Aikuisten ADHD?

Ongelmasta kärsivä lapsi, nuori tai aikuinen voi olla tapaturma-altis ylivilkas "sählääjä", impulsiivinen "koheltaja", flegmaattinen "unelmoija" tai näiden yhdistelmä.

AD/HD:ta pidetään aivojen toiminnasta johtuvana ominaisuutena. Aivojen välittäjäaineista dopamiinin lisäksi ainakin noradrenaliini ja serotoniini vaikuttavat AD/HD -piirteisiin. Joissa osin aivoissa aktivaatio on matalampaa kuin suurimmalla osalla muista ihmisistä.

AD/HD on synnynnäinen piirre eikä läheskään aina häviä iän myötä. Lapsuuden ylivilkkaus voi toki vähentyä aikuistuessa, mutta keskittymisvaikeudet kuitenkin säilyvät. Stressi, masennus, epäedulliset elämänolosuhteet, ikääntyminen, vaihdevuodet ja aivo-orgaaniset sairaudet (yleisin esimerkiksi alkoholin aiheuttama aivovaurio) lisäävät oirehtimista. Tyypillistä on että AD/HD:n lisäksi on unihäiriö, tyypillisesti unirytmi on sekaisin siten että nukkumaanmeno viivästyy ja herääminen on tuskallista ja varsinkin aamulla toimintakyky on heikompi vilkastuen sitten iltaa kohti.

AD/HD:n olemassaolo ei tarkoita etteikö ihminen voisi olla älykäs. Lahjakkuusprofiili tosin on monesti epätasainen. Oppimiseen keskittymisvaikeuksilla kuitenkin on suuri vaikutus. Tästä syystä useimmat alisuoriutuvat opinnoissaan suhteessa älykkyyteensä. Opintojen keskeyttäminen tai venyminen on hyvin tyypillistä.

Aikanaan ajateltiin, että ADHD useimmiten aikuisuuteen mennessä paranisi. Kun asiaa on tarkemmin tutkittu on todettu että häiriö ei "parane" läheskään aina. Oireita jää ehkä puolelle ja joidenkin arvioiden mukaan jopa 70% aikuisista. Usein esimerkiksi ylivilkkaus ja ulospäin näkyvä levottomuus vähenevät iän myötä tai ihminen sosiaalistumisensa myötä oppii muuttamaan käyttätymistään. Sen sijaan monesti esiintyvä sisäinen levottomuus, impulsiivisuus, työmuistin häiriöt, ylikeskittyminen ja organsoimisen vaikeus eivät häviäkään ja voivat aiheuttaa huomattavaa haittaa toiminnaohjauksen heikkouden, organsaation ongelmien ja muistitoimintoihin liittyvien ongelmien vuoksi.

Monet aikuisuudessa tarkkaavaisuushäiriöstä (tai toiminnanohjauksen häiriöstä kuten jotkut ongelmasta kärsivät mieluummin sanovat) kärsivät ovat olleet kouluaikoina ns. inattentiivisesta tarkkaavuushäiriöstä kärsiviä. Tyypillisesti heidän tarkkaavuutensa on saattanut oppimisen sijaan keskittyä siihen mitä luokassa tai omissa mielikuvissa tapahtuu. He ovat saattanneet lahjakkuudellaan kompesoida tarkkaavuuden ongelmiaan ja ovat menestyneet riittävän hyvin.

Viimeisimpien tutkimusten mukaan AD/HD on lähes yhtä yleinen naisilla kuin miehillä, tosin oireena ylivilkkaus ei ole tytöillä niin yleistä, joten pojat saavat diagnoosin useammin. Usein tytöt eivät ole koulussa olleet häiritsevästi käyttäytyviä, vaan ovat saattaneet olla opettajienkin mielestä hyvin kilttejä ja jopa vetäytyviä.

[muokkaa] ADHD:n syyt

On todennäköistä että häiriöllä on montakin erilaista taustatekijää. Häiriön aiheuttavat tekijät ovat vielä pääosin selvittämättä, mutta perinnöllisyyttä pidetään merkittävimpänä syynä. Westermarck-efekti ja kaksostutkimus ovat osoittaneet, että geeneillä voi olla suurempi vaikutus yksilön persoonallisuuteen ja käyttäytymiseen kuin lapsuuden kokemuksilla.^[4] Geenivirheet haittaavat muun muassa rasvojen aineenvaihduntaa, jonka seurauksena ADHD:tä potevilla on johdonmukaisesti havaittu olevan puutetta omega-3-rasvahapoista, vaikka niiden saanti ruoasta on normaalia. Myös uusimmissa tutkimuksissa on näyttöä aivojen eri alueiden mahdollisista glukoosiin liittyvistä puutteista. Geenivirheet saattavat estää rasvahappojen aineenvaihduntaa säätävien saturaasi- ja elongaasientsyymiien toimintaa maksassa ja aivoissa. Muita mahdollisia tekijöitä ovat aivojen hapen puute. Aikaisemmin epäiltiin, että ADHD:n voisi laukaista myös päähän kohdistunut isku, mutta enemmistöllä tautipotilaista ei ole tähän liittyvää fysikaalista historiaa, jolla teoria olisi voitu todistaa. Myös runsasta raskaudenaikaista alkoholinkäyttöä epäillään tarkkaavaisuushäiriön syytekijäksi. Viime aikoina on myös nostettu esille, että osa tarkkaavaisuushäiriöisiksi epäillyistä lapsista yksinkertaisesti nukkuu liian vähän, jolloin unideprivaatio selittäisi osan oireista.^[5][6] Ympäristömyrkkyjen ja ruuan lisäaineiden kuten aspartaamin ja natriumglutamaatin vaikutusta pidetään kiistanalaisena mutta ei poissuljettuna vaihtoehtona.

Tarkkaavuushäiriöstä käytävä kansainvälinen keskustelu on 2000-luvulla voimakkaasti kärjistynyt. Diagnoosin vastustajien mukaan tarkkaavuushäiriö on ylidiagnostisoitu eikä lääkitystä pidetä turvallisena hoitotapana. Häiriön lisääntyminen johtuu heidän mukaansa ympäristötekijöistä, esim. yhteiskunnan rakennemuutoksista, liian suurista koululuokista ja siitä, ettei vanhemmilla ole työelämän puristuksissa enää tarpeeksi aikaa lastensa kasvattamiseen. Diagnoosin puolustajien mukaan diagnoosin lisääntyminen johtuu paremmasta ja tarkentuneesta diagnoosista ja lääkkeiden käyttämistä pidetään turvallisena. Tutkija Sauli Suomisen mukaan kysymys ei tässä välttämättä ole mielipiteiden vastakkain asettumisesta, vaan erilaisista näkökulmista, joiden kautta samaa ilmiötä voidaan tarkastella. ^[7]

[muokkaa] ADHD:n hoito

Ensisijaisesti ADHD potilaita hoidetaan psykososiaalisilla hoitomuodoilla ja mahdollisesti sen lisäksi lääkehoidolla. Ennen kuin ADHD:ta hoidetaan tulee diagnoosin olla varmistettu. Nykykäytännön mukaan diagnoosiin vaaditaan että oireita on esiintynyt häiritsevinä jo lapsuusaikana. Käytäntönä on, että ennen hoidon aloitusta tehtäisiin myös neuropsykologiset tutkimukset ja niidenkin perusteella kyse on AD/HD.

ADHD:n yhteydessä esiintyy usein samanaikaisesti esimerkiksi masentuneisuutta ja valitettavan usein päihdeongelmaa. On syytä yrittää hoitaa nämä ennen ADHD:n hoitamista. ADHD:n hoitaminen vaatii asiaan perehtynyttä ihmistä, jolla mielellään on tukenaan moniammatillinen työryhmä. Lääkehoidon aloittaminen vaatii, että päihdeongelma on riittävästi "hallinnassa".

ADHD:ta voidaan hoitaa lääkehoidolla, kognitiivisella terapialla, neuropsykologisella kuntoutuksella, coachingilla (ADD Coaching) ja vertaisryhmätoiminnalla sekä joidenkin mukaan myös ravintolisillä.

Häiriön hoidossa käytetään lääkkeitä, jotka sitoutuvat dopamiinin ja noradrenaliinin siirtäjiin hermosolujen solukalvolla ja estävät niiden takaisinottoa soluun. Suomessa yleisin hoitoon käytetty lääke on käytettävä lääke on metyylifenidaatti. Lääkevalmisteita ovat Concerta, joka on lääkkeen kapselirakenteen vuoksi hitaammin imeytyvänä pitempivaikutteinen (n. 12 h) kuin aiemmin eniten käytetty Ritalin (n 1,5 h). Concertan etu on vaikutuksen pitkäkestoisuus, joka kuitenkin joitakin häiritsee. Ritalin on paremmin säädeltävissä, mutta sitä käyttäessä lääkeainepitoisuudet vaihtelevat enemmän. Metyylifenidaattihoidon on todettu parantavan vireystilaa, aloite- ja keskittymiskykyä sekä tarkkaavuutta. Lääkehoidolla voidaan tosin vain lievittää oireita, ei parantaa sairautta. Lisäksi osa ADHD:n hoitoon käytetyistä lääkkeistä saattaa aiheuttaa haittavaikutuksia. Aikuisten pitkäaikaisesta metyylifenidaattilääkehoidosta on niukasti tutkimuksia.^[8] Dekstroamfetamiinia käytetään, jos metyylifenidaatti lääkitys ei anna riittävää hoitovastetta tai metyylifenidaatista tulee liikaa haittavaikutuksia. ADHD:n hoitoon käytetyt lääkkeet eivät ole rauhoittavia vaan stimuloivia. Useimmat vaativat huumereseptin ja niiden käyttöä valvotaan erityisen tarkkaan. On esitetty että aktivoiva stimulaatiovaikutus kohdistuu aivoalueisiin, joiden toiminnan vilkastuminen vähentää haitallisia oireita. Unettomuutta esiintyy liitännäisoireena 70 %:lla potilaista ja univaje pahentaa häiriön oireita. Tämä tulee ottaa huomioon potilaita hoidettaessa.

[muokkaa] Yleisimmät ADHD-lääkkeet

Tämän artikkelin tai sen osan kieliasua on pyydetty parannettavaksi. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin kieliasua.

Stimulantit

• Metyylifenidaatti
• Dekstroamfetamiini
• Modafiniili

Muut lääkkeet

• Atomoksetiini
• Bupropioni
• Venlafaksiini

ADHD:n lääkehoitoa kritisoidaan muun muassa BBC:n Panorama -ohjelmassa (12.11.2007). Sen mukaan lääkehoidon tehoa on liioiteltu. Ohjelman mukaan lääkehoito perustuu pääosin vuonna 1999 julkaistuun professori William Pelhamin johtamaan tutkimukseen, jonka mukaan lääkehoito antoi vuoden kuluessa paremman vasteen kuin terapia. Pelhamin johtama maailman suurin ADHD-hoitohanke The Multimodal Treatment Study of Children with ADHD^[9][10] seurasi lähes 600 7–9-vuotiasta ADHD-lasta 1990-luvulta alkaen. Pelham myöntää nyt itse, että tulokset olivat pettymys. Lääkehoito auttaa alussa, mutta se menettää tehonsa ajan oloon. "Uskoakseni me liioittelimme lääkityksen hyötyjä ensimmäisen tutkimuksen perusteella. Olimme uskoneet, että kun lapsia lääkitään pitkään, heidän ennusteensa paranee. Näin ei ollut asianlaita[...] Ei ole näyttöä sitä, että lääkityksestä olisi pitkällä tähtäimellä enemmän hyötyä kuin hoitamatta jättämisestä", Pelham sanoo BBC:n dokumentissa. Hän korostaa vielä, ettei lääkitys ollut pelkästään hyödytöntä, vaan siitä oli pelkkää haittaa. "Lasten kasvu hidastui merkittävästi eivätkä he kasvaneet kuten muut lapset pituuden ja painon suhteen", Pelham sanoo.^[11] Pelham on Buffalon yliopiston psykologian, psykiatrian ja pediatrian professori, jonka tutkimusalue on erityisesti ADHD.^[12]

Vaikka aikuisten ADHD:n lääkehoito onkin vielä kiistanalaisempi ja vähemmän tutkittu kuin lasten ADHD:n hoito niin yksittäistapauksissa kuitenkin potilaiden lääkehoidosta saama hyöty on merkittävä. Stimulantit vaikuttavat kuitenkin vain ja ainoastaan silloin kun niitä käyttää. Yllättävää on se, että välttämästä ADHD:sta kärsivä ei itse huomaa lääkehoidon tehoa, vaan sen huomaa paremmin joku asiaa läheltä seuraava omainen tai tuttu. Vaikka aikuisten lääkehoitoa on vähemmän tutkittu, niin toisaalta lääkkeiden käyttö aikuisille on ehkä turvallisempaa, sillä aikuisena ongelmat ovat jo selkeästi näkyvissä (jos niitä on) eikä ole oletettavissa että ne normaalin kasvun myötä korjaantuisivat kuten lapsilla voi olla. Lisäksi keskushermosto on aikuisilla kehittynyt "loppuun" vaikka luonnollisesti uusia yhteyksiä syntyy ja aivot dynaamiset ovatkin. Kokemusperäisen tiedon valossa jotkut potilaat, joita on pitkään yritetty hoitaa masennuksen tai muiden mielenterveyden häiriöiden vuoksi melko tuloksetta ovat hyötyneet merkittävästi ADHD-lääkityksestä siten että tarkkaavuushäiriön oireiden vähennyttyä myös masennus ja ahdistus on lievittynyt.

Ison Britannian terveysministeri Andy Burnham varoitti 7.11.2006 julkisuudessa, että Ritalin (metyylifenidaatti) saattaa aiheuttaa sydämen tiheälyöntisyyttä, rytmihäiriöitä, verenpaineen nousua ja rintakipua (angina pectorista).^[13]

[muokkaa] ADHD:n aiheuttamat vaikeudet

Monet vaikeudet ADHD-ihmisellä ovat samanlaisia kuin esimerkiksi Aspergerin oireyhtymän omaavilla, vaikka pääpiireittäin ne vaikuttavatkin melkein vastakohdilta.

Monilla ADHD-henkilöillä on myös aistiyli- ja/tai -aliherkkyyksiä, jotka voivat vaikeuttaa jokapäiväistä elämää. Myös muita neurologisia vaikeuksia, sekä mielenterveydellisiä ongelmia on enemmän suhteessa muuhun väestöön, esimerkiksi levottomat jalat (Restless Legs Syndrome) sekä masennus ovat yleisiä ADHD:n lisänä. Monesti masennus liittyy ADHD:hen ja epäonnistumisen tunteeseen, ja joskus päästään masennuksesta samalla kun ADHD saadaan hoitoon.

ADHD on erittäin yleinen vankien keskuudessa. Lähes puolella Suomen vangeista on arvioitu olevan ADHD.^[14] Myös päihteiden väärinkäyttäjistä monella on diagnosoimaton ADHD.

[muokkaa] Keskittymishäiriö ilman ylivilkkautta

Pelkkää keskittymishäiriötä ilman hyperaktiivisuutta kutsutaan myös nimellä ADD (engl. Attention Deficit Disorder).

[muokkaa] Katso myös

• Autismin kirjo
• Fetaalialkoholisyndrooma
• Haastava käytös
• Univaje

[muokkaa] Aiheesta muualla

• ADHD-keskus * ADHD-center
• ADHD-liitto ry
• Suomen AD/HD-Aikuiset ry
• http://koti.welho.com/sausuomi/adhd.html
• Terveyskirjasto - Reseptivalmiste Concerta
• Poliklinikka.fi

[muokkaa] Viitteet

[muokkaa] Kirjallisuutta

• Matti Tolonen: Ravitsemus ja mielenterveys (Karprint 2007)
• Matti Tolonen: Näring och mental hälsa (Facile-Publicing 2008)
• MBD ja ADHD: diagnosointi, kuntoutus ja sopeutuminen (PS-kustannus 2004)
• AD/HD nuorilla ja aikuisilla (PS-kustannus 2003)
• Anne Lehtokoski: Aikuisen ADHD ja aivojen arvoitus (Tammi 2004)
• Tuija Aro: Tarkkaavaisuushäiriöinen oppilas koululuokassa (Niilo Mäki instituutti 2003)
• Kristiina Jokinen: ADHD-opas koulunkäyntiavustajille (PS-kustannus 2004)
• Märta Tikkanen: Sofian oma kirja: MBD-lapsen tarina (Tammi 1998)
• Märta Tikkanen: Sofia aikuisena: elämää MBD:n kanssa (Tammi 1998)
• Elisabeth Cleve: Kaaoksesta kohti eheyttä: ADHD-lapsen tarina (WSOY 2003)

[muokkaa] Kirjallisuutta internetissä

• "ADHD-tietoa päättäjille"
• "Kyllä me selviämme, Tietoa AD/HD-lapsen vanhemmille"
• Mirja Heikkilä. Opinnäytetyö, 2003. ADHD-liiton elämän- /arjenhallintakurssien vaikutuksista AD/HD-oireisten aikuisten elämään
• Veera Kannosto-Puhakka. Pro gradu tutkielma, 2004.Tarkkaavaisuushäiriöinen lapsi koulussa, Erityisopettajien käsityksiä ja toimintamenetelmiä tarkkaavaisuushäiriöisen lapsen koulunkäynnin tueksi