Instituutio

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Instituutiot ovat sosiaalisen järjestyksen ja yhteistyön rakenteita ja mekanismeja, jotka ohjaavat kahden tai useamman yksilön käyttäytymistä. Instituutiot muokkaavat ihmisten toimia ja tavoitteita, ja ne luovat ja pitävät yllä ihmisten yhteistoiminnan sääntöjä. Termiä "instituutio" käytetään usein kuvaamaan yhteiskunnalle tärkeitä ja vakiintuneita tapoja sekä käyttäytymismalleja, mutta myös nimenomaisia hallituksen ja julkisen vallan organisaatioita. Ihmisten välisen sosiaalisen järjestyksen rakenteina ja mekanismeina instituutiot ovat yhteiskuntatieteiden kuten sosiologian, valtio-opin ja kansantaloustieteen tärkeimpiä tutkimuskohteita. Historia tieteenä puolestaan tutkii instituutioiden syntyä ja kehittymistä.

Näkökulmia instituutioihin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka yksittäiset, viralliset organisaatiot, joita nimitetään instituutioiksi, saattavat olla ihmisten tarkoituksellisesti luomia, instituutiot kehittyvät ja toimivat yhteiskunnassa yleensä sosiaalisen itsejärjestäytymisen kautta yksilöiden tietoisten tavoitteiden yläpuolella.

Sosiaalisen yhteistyön mekanismeina instituutiot ilmenevät sekä konkreettisina, virallisina instituutioina, kuten eduskunta tai katolinen kirkko, että epävirallisina sosiaalisina järjestelminä, jotka heijastavat ihmisten psykologiaa, kulttuuria, tapoja ja käytäntöjä. Tärkeimmillä instituutioilla on sekä objektiivisia että subjektiivisia puolia. Esimerkkeinä toimivat raha ja avioliitto.

Rahan instituutioon kuuluu monia virallisia organisaatioita kuten pankkeja, valtiovarainministeriöitä ja pörssejä, joita voidaan kutsua instituutioiksi, mutta myös henkilökohtaisia kokemuksia, jotka ohjaavat ihmisten toimintaa. Ihmiset työskentelevät ja käyvät kauppaa saadakseen itsessään lähes arvottomia paperisia seteleitä, joiden arvo on sopimuksenvarainen ja perustuu rahan instituutioon.

Avioliitto ja perhe sisältävät samoin niin virallisia ja epävirallisia kuin objektiivisia ja subjektiivisiakin puolia. Hallitukset ja uskonnolliset instituutiot säätävät ja valvolvat avioliittoa ja perhettä koskevia lakeja, luovat ja säätelevät erilaisia ihmisten välisten suhteiden käsitteitä ja määrittelevät, mitä oikeuksia ja velvollisuuksia ne tuovat mukanaan. Avioliittoon ja perheeseen vaikuttavat erittäin voimakkaasti kulttuuri ja tavat. Länsimaissa avioliiton käsite on muuttunut kirkon ja valtion myöntämästä luvasta harrastaa seksuaalista kanssakäymistä puolisoiden väliseksi sopimukseksi, joka voidaan vapaasti solmia ja purkaa, mikä on aiheuttanut murrosvaiheessa sosiaalista ja poliittista erimielisyyttä lakien ja tapojen muuttamisesta esimerkiksi naisten itsemääräämisoikeuden, avioeron, avoliiton, ehkäisyvälineiden ja homoseksuaalisuuden suhteen.

Yhteiskuntatieteiden näkökulma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka instituutiot vaikuttavat ihmisistä usein muuttumattomilta, luonnollisilta itsestäänselvyyksiltä, yhteiskuntatieteellinen tutkimus paljastaa instituutioiden todellisen luonteen sosiaalisina konstruktioina, oman aikansa, kulttuurinsa ja yhteiskuntansa luomuksina, jotka ovat syntyneet ihmisten kollektiivisen valinnan, eivät yksilöiden pyrkimysten, seurauksena.

Instituutioiden suhde ihmisluontoon on yhteiskuntatieteiden peruskysymyksiä. Instituutiot voidaan nähdä konservatiivisen näkökulman mukaan ihmisluonnon "luonnollisina" yhteiskunnallisina ilmenemismuotoina, tai progressiivisen näkökulman mukaan keinotekoisina, lähestulkoon satunnaisina, jolloin ne tarvitsisi sosiaalisen tutkimuksen avulla muokata uudelleen ihmisten tarpeita paremmin vastaaviksi. Adam Smith perusti talousteoriansa ihmisen oletettuun taipumukseen käydä vaihtokauppaa. Modernit feministit ovat kritisoineet perinteistä avioliittoa ja muita instituutioita alistavan ja vanhanaikaisen patriarkaatin välineinä.

Taloustiede on viime vuosina käyttänyt peliteoriaa tutkiakseen instituutioita ja vastatakseen kysymykseen: kuinka instituutiot selviytyvät ja kehittyvät? Tämän näkökulman mukaan instituutiot syntyvät pelien Nashin tasapainoista. Esimerkiksi, kun ihmiset ohittavat toisensa käytävässä, tarvitaan tapa, jolla välttää yhteentörmäys. Tapa voi olla vaikkapa sellainen, että molempien osapuolten on pysyttävä omasta näkökulmastaan oikealla puolella (tai vasemmalla -- valinnan täytyy vain olla yhdenmukainen). Sellaisten tapojen voidaan olettaa olevan sääntöjen alkuperä, kuten esimerkiksi useimmissa maissa vallitsevan säännön, jonka mukaan autoa täytyy ajaa tien oikeassa reunassa.

Julkisen valinnan teoria, valtio-oppia lähellä oleva taloustieteen haara, tutkii, kuinka hallituksen poliittiset päätökset tehdään, ja pyrkii ennustamaan päätösten vaikutukset, ottaen huomioon kyseisen poliittisen päätöksentekoprosessin ja kontekstin.

Sosiologia on perinteisesti tutkinut sosiaalisia instituutioita toisiinsa kytkeytyvien sosiaalisten roolien ja odotusten valossa. Sosiaaliset instituutiot sekä koostuvat roolien ja odotettujen käyttäytymismallien ryhmistä, että luovat niitä. Instituution sosiaalinen merkitys toteutuu roolien täyttämisen kautta. Esimerkiksi lisääntymisen ja jälkeläisten hoidon välttämättömät biologiset vaatimukset toteutuvat avioliiton ja perheen instituutioiden kautta, luomalla ja määrittelemällä isältä/aviomieheltä, äidiltä/vaimolta, lapselta jne. odotetut roolit.

Historiantutkimuksessa erottelu aikakausien välillä perustuu yhteiskunnassa vallitsevien instituutioiden syvään ja perinpohjaiseen muutokseen. Poliittisia ja sotilaallisia tapahtumia pidetään historiallisesti niin tärkeinä, että ne yhdistetään instituutioiden muutoksiin. Euroopan historiassa erityisen merkittävänä pidetään pitkää siirtymistä keskiajan feodaalisista instituutioista nykyajan elämää määritteleviin instituutioihin.

Elinor Ostrom[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Institutioiden tutkija Elinor Ostrom sai Nobelin taloustieteen palkinnon vuonna 2009.

Ostrom on tutkinut yhteisresurssien ja julkishyödykkeiden kysymyksiä sekä teoriassa että käytännössä lähes 50 vuotta. Hän on tutkinut niinkin erilaisia yhteisresursseja kuin Kalifornian pohjavesivaroja, Sveitsin ja Japanin yhteislaitumia, Itä-Espanjan (Valencia), Taiwanin ja Filippiinien kastelujärjestelmiä ja globaalia ilmastoa.

Ostrom määrittelee joukon suunnitteluperiaatteita, jotka instituutioiden pitää toteuttaa, jotta ne tukisivat julkishyödykkeiden tehokasta hallitsemista:

  1. On oltava olemassa tarkkaan määrittelyt rajat, jotka mahdollistavat ulkopuolisten tehokkaan sulkemisen käyttämästä resursseja
  2. Säännöt, jotka rajoittavat julkishyödykkeen käyttöä, on oltava määritelty niin että ne sopeutuvat paikallisiin oloihin
  3. Julkishyödykkeen käyttäjien on voitava osallistua päätöksenteko-prosessiin
  4. Monitorointijärjestelmä, jossa erityiset monitoroijat valvovat julkishyödykkeen käyttöä
  5. Sanktioinnin on oltava graduaalista - pienestä kertaluontoisesta rikkeestä saa pienen rangaistuksen, mutta rangaistukset kasvavat kun rikkeet toistuvat
  6. Konfliktin hallintamenetelmien pitää olla tehokkaita
  7. Julkishyödykettä käyttävän yhteisön itsehallinto on oltava ylempien viranomaisten tunnustamaa
  8. Kun kyseessä on laaja julkisresurssi, pitää olla mahdollista organisoida julkishyödykkeen hallinta useissa tasoissa, missä alimmat tasot edustavat esimerkiksi paikallisyhteisöä

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Berger, Peter L. & Luckmann, Thomas: Todellisuuden sosiaalinen rakentuminen: tiedonsosiologinen tutkielma. Helsinki: Gaudeamus, 1995. ISBN 951-662-583-5.
  • Greif, Avner (2006), Institutions and the Path to the Modern Economy: Lessons from Medieval Trade, Cambridge University Press.
  • North, D. (1990), Institutions, Institutional Change and Economic Performance. Cambridge University Press, Cambridge.
  • Schotter, A. (1981), The Economic Theory of Social Institutions. Cambridge University Press, Cambridge.
  • Ostrom, Elinor, Governing the Commons: The Evolution of Institutions for Collective Action