Politiikan tutkimus
Wikipedia
Politiikan tutkimus, jota kutsutaan myös politologiaksi ja valtio-opiksi (saks. Staatslehre) on valtiollisia ja poliittisia ilmiöitä tutkiva yhteiskuntatieteiden haara.[1] Politiikan tutkimus on sosiologian ja kansantaloustieteen ohella yksi perusyhteiskuntatiede. Politiikan tutkimuksen tarkoituksena on syventää ymmärrystä poliittisen toiminnan mekanismeista, luonteesta ja merkityksestä yhteiskunnassa ja tarjota teoreettisia välineitä poliittisesti merkittävien ilmiöiden erittelyyn.
Perinteisesti valtio-opin tutkimuskohteena ovat olleet politiikan ja valtion käsitteet, valta, poliittinen toiminta, osallistuminen, päätöksenteko ja hallinto vallankäytön näkökulmasta. Uudemmassa politiikan tutkimuksessa on korostunut näkemys, jonka mukaan poliittinen toiminta ei rajoitu eduskunnan ja hallituksen kaltaisiin laitoksiin, vaan millä tahansa ilmiöllä voi olla poliittinen ulottuvuus. Niin ikään politiikan tutkimuksessa aikaisemmin tehty jako kansalliseen ja kansainväliseen politiikan tutkimukseen on kyseenalaistettu, koska maapalloistuvassa maailmassa poliittisesti merkittävät ilmiöt ja niistä käytävät kiistat eivät noudata kansallisvaltioiden välisiä rajoja.
Suomessa politiikan tutkimusta eli valtio-oppia voi opiskella pää- tai sivuaineena Helsingin, Turun, Tampereen ja Jyväskylän yliopistoissa, Åbo Akademissa sekä vuodesta 2004 lähtien myös Lapin yliopistossa. Kansainvälinen politiikka on eriytetty omaksi oppiaineeksi Tampereen ja Lapin yliopistoissa, samoin hallinto-oppi Tampereen yliopistossa. Helsingin yliopistossa valtio-oppi, hallinto-oppi ja kansainvälinen politiikka ovat muodollisesti yksi ja sama oppiaine. Eri politiikan tutkimuksen laitosten kesken on suuria eroja siinä, miten ne painottavat eri osa-alueita.
Poliittinen filosofia, poliittinen taloustiede, poliittinen sosiologia, poliittinen historia, kansainvälinen politiikka (mukaan lukien konfliktin- ja rauhantutkimus ja diplomatia) sekä järjestötutkimus lasketaan joskus politiikan tutkimuksen osa-alueiksi, toisinaan erillisiksi oppiaineiksi.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Lähteet
- ↑ Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5.
[muokkaa] Katso myös
[muokkaa] Kirjallisuutta
- Berndtson, Erkki: Politiikka tieteenä. Johdatus valtio-opilliseen ajatteluun (Edita Publishing Oy, 2005)
- Matti Hyvärinen,(et al): Käsitteet liikkeessä. Suomen poliittisen kulttuurin käsitehistoria. (Vastapaino: Tampere)
- Jan-Magnus Jansson: Politiikan teoria (Tammi, 1985; 6 p. 1993)
- Jukka Kanerva (toim.): Politiikan teorian klassikoita (Gaudeamus, 1984)
- Jukka Kanerva (toim.): Politiikan teorian moderneja klassikkoja (Gaudeamus, 1989)
- Heikki Paloheimo ja Matti Wiberg: Politiikan perusteet (WSOY, 1997; 3 p. 2005)
- Kari Palonen: Tekstistä politiikkaan: johdatusta tulkintataitoon (Vastapaino, 1988)
- Michael Roskin, Robert L. Cord, James A. Medeiros, and Walter S. Jones, 2007, Political Science: An Introduction. New York: Prentice Hall.
- Schram, Sanford F. and Brian Caterino, 2006 eds., Making Political Science Matter: Debating Knowledge, Research, and Method. New York and London: New York University Press.
- Wiberg, Matti: Politiikka Suomessa. Porvoo Helsinki: WSOY, 2006. ISBN 951-0-26700-7.
