Kari Palonen

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Kari Ilmari Palonen (s. 1947)[1] on Jyväskylän yliopiston valtio-opin professori ja politiikan tutkija. Hän on opettanut Jyväskylän yliopistossa vuodesta 1978. Professoriksi hänet nimitettiin vuonna 1993.[2]

Vuosina 2008–2012 Palonen toimi akatemiaprofessorina. Hän johti Jyväskylän yliopistossa Poliittinen ajattelu ja käsitemuutokset -yksikköä (2006–2011), joka oli yksi Suomen Akatemian tutkimuksen huippuyksiköistä. Hän on ollut Suomalaisen Tiedeakatemian jäsen vuodesta 2005.

Tutkimus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Palonen on yksi kansainvälisesti tunnetuimpia suomalaisia valtio-opin tutkijoita. Erityisen suosittu hän on Saksassa, jonka poliittinen historia on toiminut virikkeenä Palosen ajattelulle. Monet Palosen teoksista ovat ilmestyneet myös saksaksi.

Palonen on tutkinut erityisesti politiikan käsitettä käsitehistoriallisesta näkökulmasta. Hänen työnsä lähtökohta on Max Weberin politiikka-analyyseissa ja poliitikko-jaotteluissa. Kieli, sanat ja käsitteet ovat hänelle samaan aikaan sekä työkalu että tutkimuksen kohde. Paljolti hänen ansiostaan Jyväskylän politiikan tutkimuksen koulukunta on suuntautunut filosofisesti ja semanttisesti.

Palonen näkee politiikan kentän olennaisesti puoluepolitiikkaa ja hallintoa laajempana alueena ja on kirjoittanut niin nimeämisen, ajan kuin jalkapallonkin poliittisuudesta. Politiikan käsitteen Palonen on jakanut neljään erilaiseen, toisiinsa liittyvään merkitysulottuvuuteen: policy (toimintaohjelma jonkin poliittisen tavoitteen toteuttamiseksi), polity (poliittinen ohjelma), politikointi (politiikan tekeminen), politisointi (asian tekeminen poliittiseksi).

Henkilö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tieteellisen tutkimuksen lisäksi Palonen tunnetaan värikkäistä, anarkistisesti sävyttyneistä mielipiteistään. Hänellä on ollut pitkään käytössä niin kutsuttu neljän A:n sääntö: ei armeijaa, avioliittoa, alkoholia tai autoa.[3] Näiden asioiden lisäksi Palonen välttää muun muassa lentokoneella lentämistä. Lentämisen sijaan Palonen harrastaa junamatkailua, jossa voi yhdistää tieteellisen työn, Eurooppaan tutustumisen ja eri maiden aktikvariaattien tutkailun.

Palonen on asunut ja tehnyt tutkimustyötä Suomen lisäksi muun muassa Saksassa, Ranskassa, Iso-Britanniassa ja Ruotsissa.

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kriittinen rationalismi kerettiläisyyden näkökulmasta. Jyväskylä: Gummerus, 1974. ISBN 951-20-0773-8.
  • Aatetutkimus aatekritiikkinä: Erään tutkimusohjelman muodostaminen, kilpailukykyisyyden testaaminen ja soveltuvuus empiiriseen aatetutkimukseen. Väitöskirja, Helsingin yliopisto. Politiikan tutkimuksia 15. Helsinki: Gaudeamus, 1975. ISBN 951-662-139-2.
  • Aatevirtauksia Suomessa Snellmanista nykyaikaan. Helsinki: Opintotoiminnan keskusliitto, 1975. ISBN 951-9195-04-1.
  • Mitä politiikka on? Luonnos politiikan tutkimuksen perusteiksi. Jyväskylän yliopisto. Valtio-opin laitos, julkaisuja 36. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 1979. ISBN 951-678-172-1.
  • Yliopisto poliittisena yhteisönä: Puheenvuoroja yksilöllisen sivistyksen ja joukkotoiminnan suhteista politiikan muotoina. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 1981. ISBN 951-9113-06-1.
  • Politik als "chamäleonartiger" Begriff (Helsinki: Helsingin yliopisto, 1985)
  • Politik als Handlungsbegriff (Helsinki: Societas Scientiarum Fennica, 1985)
  • Sanansaivartelua: Politiikasta teksteissä ja teksteistä politiikassa: Ohjelmapuheenvuoroja, polemiikkeja, sormiharjoituksia, minitutkimuksia ja sartrologiaa. Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan julkaisusarja 25. Jyväskylä: Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta, 1988. ISBN 951-9113-24-X.
  • Tekstistä politiikkaan: Johdatusta tulkintataitoon. Tampere: Vastapaino, 1988. ISBN 951-9066-30-6.
  • Die Thematisierung der Politik als Phänomen (Helsinki: Societas Scientiarum Fennica, 1989)
  • Politik als Vereitelung: Die Politikkonzeption in J.P. Sartres "Critique de la Raison Dialectique" (Münster: Westfälisches Dampfboot, 1992)
  • Kootut retoriikat: Esimerkkejä politiikan luennasta. SoPhi 11. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 1997. ISBN 951-34-0929-5.
  • Das "Webersche Moment": zur Kontingenz des Politischen (Opladen: Westdeutscher Verlag, 1998)
  • Eine Lobrede für Politiker: Ein Kommentar zu Max Weber's "Politik als Beruf" (Opladen: Leske+Budrich, 2002)
  • Quentin Skinner: History, Politics, Rhetoric (Cambridge: Polity Press, 2003)
  • Die Entzauberung der Begriffe: Das Umschreiben der politischen Begriffe bei Quentin Skinner und Reinhart Koselleck (Münster: LIT Verlag 2004)
  • The Struggle with Time: A Conceptual History of 'Politics' as an Activity (Münster: LIT Verlag 2006)
  • The Politics of Limited Times: The Rhetoric of Temporal Judgment in Parliamentary Democracies (Baden-Baden: Nomos, 2008)

Toimittajana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Palonen, Kari & Summa, Hilkka (toim.): Pelkkää retoriikkaa: Tutkimuksen ja politiikan retoriikat. 2. painos 1998. Tampere: Vastapaino, 1996. ISBN 951-768-000-7.
  • Lindroos, Kia & Palonen, Kari (toim.): Politiikan aikakirja: Ajan politiikan ja politiikan ajan teoretisointia. Tampere: Vastapaino, 2000. ISBN 951-768-070-8.
  • Hänninen, Sakari & Palonen, Kari (toim.): Lue poliittisesti: Profiileja politiikan tutkimukseen. SoPhi 81. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto: Minervao, 2004. ISBN 952-5478-17-3.
  • Palonen, Kari & Pulkkinen, Tuija & Rosales, José Maria (eds.), The Ashgate Research Companion to the Politics of Democratization in Europe: Concepts and Histories (Farnham: Ashgate, 2008)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Suomalaisen Tiedeakatemian varsinaiset jäsenet 26.11.2013 (päivitetty). Suomalainen Tiedeakatemia. Viitattu 29.1.2014.
  2. Palonen, Kari Jyväskylän yliopisto. Viitattu 29.1.2014.
  3. Siljamäki, Jaana: Valtio-oppi olen minä Jylkkäri. 15.5.2012. Viitattu 29.1.2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]