Raha

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
British Museumissa vierailleiden lahjoittamia seteleitä eri puolilta maailmaa

Raha on yleinen vaihdon väline, arvon mitta, omaisuuden muoto sekä valuutta. Sen tärkein tehtävä on toimia yleisesti hyväksyttynä maksuvälineenä eli sen voi vaihtaa hyödykkeisiin eli palveluihin ja tavaroihin. Raha on myös yhteiseen sopimukseen perustuva arvon säilyttäjä ja kirjanpidon yksikkö.

Hyvältä maksuvälineeltä vaaditaan, että se

  • on helposti kuljetettavissa
  • on helposti jaettavissa pieniä maksuja varten
  • on tasalaatuista ja aitoudeltaan helposti tarkistettavissa
  • on arvoltaan vakaa.[1]

Rahatalous on järjestelmä, jossa raha on kaikissa vaihdantatilanteissa yleisesti hyväksytty maksuväline. Luontaistalous on talous, jossa ei käytetä rahaa.[2]

Rahan arvo on täysin sopimuksenvaraista. Konkreettisena rahana käytetään valtion viralliseksi määrittämiä, vaikeasti väärennettäviä seteleitä ja kolikoita, joskin nykyisin suurin osa kaikesta liikkeessä olevasta rahasta onkin vain bittejä pankkien tietokoneiden muisteissa.

Historioitsija Niall Fergusson on laskenut, että vuonna 2006 maailman tuotanto oli rahassa mitattuna 47 biljoonan dollarin arvoinen. Maailman pörssien yhteenlaskettu arvo oli 51 biljoonaa, mutta johdannaisiin "laskennallista mielikuvitusrahaa" oli tuolloin sidottu peräti 473 biljoonan dollarin summa. Kansainvälinen järjestelypankki BIS:n mukaan maailman johdannaissopimusten nimellisarvo oli suurimmillaan 2008 vuoden kesäkuussa 683 726 miljardia dollaria. [3]

Sisällysluettelo

[muokkaa] Etymologia

Suomen sana raha tarkoitti alun perin oravannahkaa, joka aikoinaan toimitti vaihdon välineen virkaa. Raha on tarkoittanut nimenomaan kuivunutta eläimen nahkaa.[4]

Latinan moneta, joka on alun perin Juno-jumalattaren lisänimi, on antanut rahan nimen moniin kieliin, esimerkkinä englannin money. Moneta on johdos sanasta monere ('varoittaa'). Rooman tasavallan ensimmäinen rahapaja sijaitsi Juno Monetan temppelissä, mistä kytkös rahaan on tullut jäädäkseen.[5] Monissa kielissä raha tarkoittaa samaa kuin hopea tai kulta. Ranskan argent tarkoittaa hopeaa. Myös heprean sanan kesepph merkitys on sekä "hopea" että "raha".

[muokkaa] Historia

Lyydialainen kolikko Kroisoksen ajalta n. 561-546 eaa. Etuosassa härän ja leijonan pää.

Vaihtotaloudesta siirryttiin vähitellen rahatalouteen, kun esineiden yhteismitallinen vaihtaminen toisiin esineisiin kävi talouden ja yhteiskuntien kehittyessä epäkäytännölliseksi. Esineitä alettiin vaihtaa rahaan ja rahaa taas muihin esineisiin. Alun perin rahana on käytetty kaikkea arvometalleista oravannahkoihin.

Metalleja, etenkin kultaa ja hopeaa, käytettiin laajalti maksuvälineenä jo tuhansia vuosia sitten. Varhaisimpina aikoina kulta- ja hopeakappaleet oli kuitenkin aina punnittava kaupanteon yhteydessä, sillä niitä ei lyöty määrätyn kokoisiksi rahoiksi. Valtiollisen rahan ja rahapolitiikan vaihe alkoi, kun hallitsijat alkoivat leimata rahakappaleita arvon vakuudeksi.[6]

Ensimmäiset metallirahat lyötiin Lyydiassa noin 650 eaa. Hopearahan lyönti Roomassa alkoi 268 eaa. Toisen puunilaissodan aikana lyötiin ensimmäiset roomalaiset kultarahat, aureukset. Keisariajan Roomassa tärkein rahayksikkö oli hopeinen denarius. Se vastasi neljää sestertiusta. Keisariajan lopulla hopearahan arvo alkoi heiketä ja kultarahoista tuli yleisempiä maksuvälineitä niiden arvon vakauden ansiosta.[6]

Kiinalaiset ottivat käyttöön setelirahan 800-luvulla.[7] Nämä noin A4-arkin kokoiset riisipaperiarkit opittiin tuntemaan nimellä "lentävä raha".[8]

Vesileima keksittiin 1200-luvulla.[9]

Ruotsalainen seteli vuodelta 1666

Setelit otettiin Euroopassa käyttöön 1600-luvulla, kun kolikkorahan käyttö osoittautui epäkäytännölliseksi: se painoi ja vei tilaa.[10] Pioneereina olivat ruotsalaiset, joiden kupariplootut olivat saattaneet painaa jopa 19 kiloa.[10] 1661 Tukholmassa laskettiin liikkeelle maanosan ensimmäiset setelit.[10] Seteleitä laskivat liikkeeseen keskuspankit, jotka alkujaan sitoutuivat pyydettäessä lunastamaan ne tietyllä määrällä hopeaa. Myöhemmin siirryttiin useimmissa maissa kultakantaan, jolloin keskuspankki pyydettäessä lunasti setelit kullalla.

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen kaikkialla maailmassa pyrittiin kansainvälisen rahajärjestelmän uudelleenrakentamiseen. Pahin epäonnistuminen koettiin Saksassa, jossa vuoden 1923 hyperinflaatio teki rahasta lopulta arvotonta. Kultakantaan palattiin kansainvälisesti 1920-luvun puolivälissä, mutta kautta kesti vain muutaman vuoden. Kansainvälinen valuuttakriisi romautti toisen kultakannan 1931.[11] Erään itävaltalaisen pankin kaatumisesta alkanut tapahtumasarja johti kansainvälisen pankkijärjestelmän vaikeuksiin, valuuttakriisiin ja lopulta useimpien maiden luopumiseen kultakannasta syksyllä 1931[12].

Kultakannan hylkäämisen jälkeen monet valtiot etsivät valuutan arvonmäärittelylle korvaavia ratkaisuja ja esimerkiksi Suomi liittyi muiden Pohjoismaiden mukana rahansa arvon Englannin puntaan kytkeneiden valtioiden niin sanottuun puntaklubiin.[13]

Kansainvälinen talouslama oli herättänyt ajatuksen, että valtion tulisi ohjata talouden kehitystä ja taata kansalaisten toimeentulo huonompinakin aikoina. Suhdanne- ja työllisyyspolitiikan käsitteet syntyivät. Uuden talouspolitiikan teoreettisen pohjan laski John Maynard Keynes. Sen tunnettuja sovelluksia olivat Rooseveltin Yhdysvaltain toteuttama New Deal -politiikka ja Ruotsin pyrkimys rakentaa "kansankoti". Länsimaisen yhteiskuntamallin kilpailijaksi nousi Stalinin Neuvostoliiton harjoittama keskitetty suunnitelmatalous. Hitlerin noustua Saksassa valtaan 1933 siirryttiin sielläkin vähitelleen keskusjohtoiseen kansallisosialistiseen talousjärjestelmään.[14]

Toisen maailmansodan jälkeen kansainvälisen valuuttayhteistyön periaatteista sovittiin 1944 Bretton Woodsissa pidetyssä konferenssissa. Valuuttajärjestelmää hoitamaan perustettiin Kansainvälinen valuuttarahasto IMF. Bretton Woods -järjestelmä oli periaatteessa kiinteiden, mutta korjattavissa olevien valuuttakurssien systeemi. Sen perustana oli Yhdysvaltain dollari, jolle oli määrätty kiinteä kulta-arvo, 35 dollaria unssilta. Järjestelmä kesti 1970-luvun alkuun asti.[15]

Bretton Woods -järjestelmä ajautui vaikeuksiin 1970-luvun alussa Yhdysvaltain kasvavan maksutaseen alijäämän takia. Tämän taustalla taas oli muun muassa Vietnamin sota. Yhdysvaltain dollareita oli alkanut kasautua ulkomaalaisten haltuun. Dollarin devalvoitumisen pelossa useat keskuspankit alkoivat vaihtaa dollarimääräisiä saataviaan kultaan. Lopulta Yhdysvallat oli pakotettu elokuussa 1971 keskeyttämään dollareiden lunastaminen kullalla. Tämän jälkeen kiinteiden valuuttakurssien järjestelmää yritettiin vielä ylläpitää keskuspankkien välisillä sopimuksilla, mutta vuodesta 1973 keskeisimpien valuuttojen keskinäiset kurssit määräytyivät kellunnan perusteella.[16]

Bretton Woods -järjestelyn romahdettua useimmat EY-maat sopivat keskinäisestä valuuttakurssiyhteistyöstä. Käytännössä muut valuutat sidottiin Saksan markkaan. 1979 perustettu Euroopan rahajärjestelmä (EMS) kehitti yhteistyötä entisestään. Tämä tiivistyvä valuuttayhteistyö valmisti tietä yhteiselle rahalle, josta sovittiin Maastrichtin sopimuksella 1992.[17]

Euroopan talousyhteisön piirissä oli suunniteltu yhteistä rahaa jo 1970-luvun alussa. 1989 julkaistiin EY:n asettaman Delorsin komitean raportti, jossa ehdotettiin talous- ja rahaliiton toteuttamista. Asiasta sovittin yhteisön jäsenmaiden kokouksessa Maastrichtissa 1991. Yhteisrahan käyttöönoton tavoitteena oli kaupan ja matkailun helpottaminen yhteisön sisällä, valuuttakurssivaihtelun poistaminen jäsenmaiden väliltä ja yhteisön poliittinen lujittaminen. Kolmivaiheiseen suunnitelmaan sisältyi muuun muassa pääomanliikkeiden vapauttaminen ja keskuspankkien itsenäisyyden toteuttaminen. Viimeisessä vaiheessa otettaisiin käyttöön yhteinen raha.[18]

Maastrichtin sopimuksen mukaisesti Eurooppaan luotiin yhteinen keskuspankkijärjestelmä. Sen päätavoitteeksi määriteltiin hintavakauden ylläpitäminen. Järjestelmään kuuluvat Euroopan keskuspankki EKP ja EU-maiden kansalliset keskuspankit. Järjestelmä alkoi toimia heinäkuussa 1998. Yhteinen rahapolitiikka alkoi vuoden 1999 alusta, jolloin rahaliittoon liittyi 11 maata: muutamat EU-maat jättäytyivät kuitenkin ensi vaiheessa ulkopuolelle. EKP ja euroalueeseen liittyneiden maiden keskuspankit muodostivat eurojärjestelmän, joka alkoi hoitaa yhteistä rahapolitiikkaa euroalueella.[19]

Euro otettiin käyttön tilivaluuttana vuoden 1999 alusta. Tällöin rahaliiton 11 jäsenmaan rahayksiköt lukittiin peruuttamattomilla muuntokursseilla yhteiseen rahayksikköön euroon. Samalla siirryttiin yhteiseen rahapolitiikkaan. Kreikka liittyi euroalueeseen kaksi vuotta myöhemmin. Vuoden 2002 alusta eurosta tuli myös käteisraha ja virallinen maksuväline kaikissa euroalueen maissa.[20]

[muokkaa] Tulevaisuus

Suurin osa eurovaluutankin varannoista on olemassa vain lukuina pankkien kirjanpidoissa. Raha onkin yhä etenevissä määrin siirtymässä pelkästään sähköiseen muotoon. Nykyään voidaan myös puhua virtuaalitaloudesta.

[muokkaa] Rahan merkitys

Rahalla on kolme päätarkoitusta. Ensinnäkin se on vaihdon, kaupankäynnin, väline. Toisaalta sitä käytetään arvon mittaamiseen. Raha on myös erittäin hyvä arvon säilyttäjänä, ellei inflaatio vallitse. Viimeisessä tehtävässä se kilpailee paikasta muun muassa kiinteistöjen tai taiteen kanssa. Koska useimmiten rahan arvo ei heittele yhtä paljon kuin esimerkiksi osakkeiden, sitä pidetään hyvänä arvon säilyttäjänä. Taloustieteen teorioissa raha ja hintamekanismi nähdään keskeisenä talouden suunnannäyttäjänä, jonka ohjaamina vapaat markkinat säätelevät tuotteiden ja palveluiden, sekä myös itse rahan, kysyntää ja tarjontaa. Suunnitelmatalouksissa rahan merkitys on ollut pienempi kuin markkinatalouksissa.

[muokkaa] Valtiot

Omaa rahaa on pidetty keskeisenä kansallisvaltion luomisen projekteissa. Suomessa autonominen suuriruhtinaskunta otti jo 1860-luvulla käyttöön markan omana rahayksikkönä. Oman rahan tuottaminen on tunnusomaista esimerkiksi itsenäistyville valtioille siinä kuin lipun ja kansallislaulunkin käyttöönotto.

[muokkaa] Uskonnot

Uskonnoista kristinuskossa Jeesuksen mukaan ihminen ei voi palvella yhtä aikaa Jumalaa ja mammonaa, ja Paavalin mukaan ”rahanhimo on kaiken pahan alku ja juuri” (1. Tim. 6:10). Kritiikki ei tällöin kohdistu rahaan sinänsä. Tosin protestanttinen kristinusko, erityisesti kalvinismi, liitetään usein kapitalismin syntyyn; aihetta on tutkinut esimerkiksi Max Weber. Juutalaiset ovat usein menestyneet liiketoimissa, mutta tähän lienee vaikuttanut enemmän heidän kulttuurinsa kuin uskontonsa. Islamissa on koronottokielto.

[muokkaa] Valuutta

Valtion rahaa kutsutaan valuutaksi. Valuutan arvo toisiin valuuttoihin nähden voi määräytyä eri tavoin. Se voi esimerkiksi olla kiinteä tai vapaasti vaihtuva. Vaihdettavuudeltaan valuutta voi olla vapaasti tai rajoitetusti vaihdettava, tai ei lainkaan vaihdettava. Muun muassa suunnitelmatalouksissa saattaa olla käytössä kaksi valuuttaa, joista toinen on vaihdettava ja toinen ei.

Rahan arvo määräytyy rahajärjestelmän perusteella. Valuuttojen keskinäisen arvon määräytymistä kutsutaan valuuttajärjestelmäksi.

[muokkaa] Yhteisvaluutat

Euroopan unionin sisällä on euroalue, johon EU:n 27 jäsenmaasta kuuluu 15 jäsenmaata vuonna 2008. Yhteinen valuutta euro on korvannut 12 kansallista valuuttaa vuoden 1999 alusta. Rahaliiton ulkopuolelle ovat jääneet Britannia, Ruotsi ja Tanska.

Yhteisrahoja on suunniteltu lisäksi ainakin Pohjois-Amerikkaan ja Afrikkaan kauppaliittojen yhteyteen. Länsi-Afrikan entisissä Ranskan siirtomaissa on yhteinen ns. CFA-frangi.

[muokkaa] Maailmanvaluutta

Taloustieteiden maisteri (väit.) Kaj Björk esitti Helsingin Sanomien haastattelussa 2009, että euroon siirtymisen hyvien kokemusten pohjalta voitaisiin kehittää globaalia rahayksikköä valuutoilla tapahtuvan nollasummapelin lopettamiseksi.[21]

Jos olisi vain yksi valuutta, vapautuisi hänen mukaansa paljon pääomaa ja työvoimaa muihin, tuottavampiin tehtäviin. Yksi tuloeroja aiheuttava tekijä olisi pois markkinoilta. Vastuun yhteisen valuutan järjestelmästä voisi Björkin mukaan ottaa aluksi jokin maailmanlaajuinen toimija, kuten YK tai Maailmanpankki.[22]

[muokkaa] Rahaliitto

Rahaliitoksi kutsutaan järjestelmää, jossa useammalla maalla on yhteinen raha. Taloudelliselta painoarvoltaan suurin rahaliitto on Euroopan unionin talous- ja rahaliito ERM, joka käyttää euroa.[23]

[muokkaa] Yksityinen raha

Suurimmassa osassa maailmaa yksityinen raha on kiellettyä. Esimerkiksi Australiassa vuoden 1910 setelilaki käytännössä kielsi kovalla verotuksella yksityiset rahat. Lähes kaikissa muissa maapallon maissa on samanlaisia lakeja. Isossa-Britanniassa ei valtiolla ole yksinoikeutta painaa rahaa ja siksi muun muassa Skotlannilla on oma puntansa ja maassa monia pienempiä yhteisöjä, jotka käyttävät omaa rahaansa.

Mielenkiintoinen esimerkki rahan sopimusvaltaisesta luonteesta on New Yorkissa, Ithacassa käyttöönotettu Ithacan Hours -raha, joka on täysin yksityinen. Se on Ithacan asukkaiden keskenään kontrolloima ja järjestämä ja kelpaa jo kyseisellä alueella laajasti maksuvälineenä. Raha esiteltiin PBS-kanavalla pitkässä ohjelmassa ja jopa Kiinan keskuspankin pääjohtaja on osoittanut kiinnostustaan kyseiseen maksuvälineeseen.lähde?

[muokkaa] Paikallisvaluutat

Paikallista saksalaista valuuttaa, 5 Zschopautaleria.

Kuuluisin paikallisen eli lokaalin rahan kokeilu tapahtui 1930-luvun Itävallassa. Pula-ajan kirvoittama kokeilu edisti paikallisrahan kiertoa soveltamalla negatiivista korkoa (negative interest money). Lopulta Itävallan keskuspankki kielsi paikalliseksi menestykseksi osoittautuneen kokeilun.

Paikallisia valuuttoja on 1900-luvun lopulla laskettu liikkeelle ainakin Meksikossa.

Vuosituhannen vaihteen jälkeen Saksassa ja Itävallassa on käynnistetty 16 uutta paikallista valuuttaa ja 49 muusta on suunnitelmia. Esimerkiksi Hampurissa niitä toimii kaksi: Alto ja Hansemark. Baijerilaisen Chiemgauer-valuutan kuukausittainen liikevaihto on 135 000 euroa.[24]

Nämä paikallisvaluutat eivät ole viranomaisten hallinnassa, vaan hankkeita ajavat aktivistit, maanviljelijät, ympäristönsuojelijat, globalisaation vastustajat ja kansalaistoimikunnat.[24]

Professori Gerhard Rösl kuvailee niitä paikallisia kulttuureita suojelevien idealistien esittämäksi vastalauseeksi kapitalistiselle globalismille. Hänen mukaansa uudet paikallisvaluutat ovat "käyttäjiensä statusta kohottava ylellisyystuote", joka kukoistaa taloudellisesti menestyvillä seuduilla.[24]

Bundesbankin peruskirja kieltää "näennäisvaluutat", mutta näitä kokeiluja kohdellaan harmittomana erikoisuutena.[24]

Monesti valuuttakriisit ovat antaneet vauhtia kokeiluihin. Rahan spekulatiivinen luonne on pyritty minimoimaan ja korostamaan sen tehtävää vaihdon välineenä. Tietotekniikan kehitys on helpottanut lokaalirahojen käyttöä, ja nämäkin rahat ovat nyttemmin monesti merkkejä tietokoneen ruuduilla, verkoissa ja muisteissa. Paikallisiin rahaprojekteihin viranomaiset eivät yleensä ole puuttuneet.

Verotuksen näkökulmasta paikallisrahan käyttö on vaihtotyötä.

Niissä Yhdysvaltain vankiloissa, joissa maan valuutan käyttö vankien keskuudessa on kiellettyä, toimii vaihdannan välineenä jokin muu hyödyke, kuten savukkeet.

[muokkaa] Korko

Nykyajan rahajärjestelmässä keskeinen osa on pankeilla, jotka myöntävät rahaa lainaksi. Tällöin lainansaajan on kuitenkin maksettava korkoa. Myös pankki maksaa pankkitileillä olevalle rahalle korkoa, joskin alemman korkokannan mukaan.

[muokkaa] Rahan talousteorioita

Makrotalousteoreettisilla koulukunnilla on kaksi näkökulmaa rahaan:

  1. Rahan kvantiteettiteoria eli rahan määrä
  2. Rahan hintateoria eli rahan hinta

Rahan arvo voi määräytyä eri tavoin:

  1. Kelluvat kurssit
  2. Bretton Woods -järjestelmä
  3. Arvometalliin kytketty kurssi
  4. Toiseen valuuttaan kytketty kurssi
  5. Valuuttakoriin kytketty kurssi

[muokkaa] Katso myös

[muokkaa] Lähteet

  1. ↑ Raha on maksuväline. Suomen Pankin rahamuseo/Vitriinitekstit, , s. 13.
  2. ↑ Tervetulo Suomen Pankin rahamuseoon. Suomen Pankin rahamuseo/Vitriinitekstit, , s. 1.
  3. ↑ Markku Saksa: Maailma on täynnä mielikuvitusrahaa Taloussanomat. 22.1.2009. Viitattu 23.1.2009.
  4. ↑ Sirpa Aalto: Metsästyksen kulttuurihistoriasta 1.9.2008. Agricola-verkko. Viitattu 2.9.2008.
  5. ↑ N. G. L. Hammond, H. H. Scullard (toim.): The Oxford Classical Dictionary (sivu 698), 2. painos. Oxford University Press, 1979. ISBN 0-19-869117-3.
  6. ↑ 6,0 6,1 Antiikin aikainen rahatalous. Suomen Pankin rahamuseo/Vitriinitekstit, , s. 1.
  7. ↑ Kympin uutiset. Helsingin Sanomat/Kuukausiliite, 2008, nro Tammikuu, s. 26.
  8. ↑ Kympin uutiset. Helsingin Sanomat/Kuukausiliite, 2008, nro Tammikuu, s. 26, 27.
  9. ↑ Kympin uutiset. Helsingin Sanomat/Kuukausiliite, 2008, nro Tammikuu, s. 27.
  10. ↑ 10,0 10,1 10,2 Kympin uutiset. Helsingin Sanomat/Kuukausiliite, 2008, nro Tammikuu, s. 25.
  11. ↑ Toinen kansainvälinen kultakanta. Suomen Pankin rahamuseo/Vitriinitekstit, , s. 6.
  12. ↑ Kansainvälinen maailmanpula. Suomen Pankin rahamuseo/Vitriinitekstit, , s. 7.
  13. ↑ Lama Suomessa. Suomen Pankin rahamuseo/Vitriinitekstit, , s. 7.
  14. ↑ Kansainvälinen uusi talouspolitiikka. Suomen Pankin rahamuseo/Vitriinitekstit, , s. 8.
  15. ↑ Bretton Woods -järjestelmän synty. Suomen Pankin rahamuseo/Vitriinitekstit, , s. 9.
  16. ↑ Bretton Woodsin murtuminen. Suomen Pankin rahamuseo/Vitriinitekstit, , s. 10.
  17. ↑ Euroopan valuuttakehitys 1980-luvulla. Suomen Pankin rahamuseo/Vitriinitekstit, , s. 10.
  18. ↑ Maastrichtin sopimus. Suomen Pankin rahamuseo/Vitriinitekstit, , s. 11.
  19. ↑ Euroopan keskuspankin perustaminen. Suomen Pankin rahamuseo/Vitriinitekstit, , s. 12.
  20. ↑ Valuuttojen konversio. Suomen Pankin rahamuseo/Vitriinitekstit, , s. 12.
  21. ↑ http://www.hs.fi/talous/artikkeli/V%C3%A4ittelij%C3%A4+Siirryt%C3%A4%C3%A4n+yhteen+maailmanvaluuttaan/1135250405580
  22. ↑ http://www.hs.fi/talous/artikkeli/V%C3%A4ittelij%C3%A4+Siirryt%C3%A4%C3%A4n+yhteen+maailmanvaluuttaan/1135250405580
  23. ↑ Maailman valuutat. Suomen Pankin rahamuseo/Vitriinitekstit, , s. 20.
  24. ↑ 24,0 24,1 24,2 24,3 Germans get by without the euro. Telegraph 18.1.2007 http://www.telegraph.co.uk/money/main.jhtml?xml=/money/2007/01/18/cneuro18.xml

[muokkaa] Aiheesta muualla

[muokkaa] Kirjallisuutta

  • Ruckenstein, Minna & Kallinen, Timo (toim.): Rahan kulttuuri. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 1244. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2009. ISBN 978-952-222-112-4.
  • Niall Fergusson: The Ascent of Money
  • Glyn Davies: A History of Money - From Ancient Times to the Present Day (University of Wales Press, 2002; uusintapainos 2005; alun perin 1994)

Haettu osoitteesta http://fi.wikipedia.org/wiki/Raha
Henkilökohtaiset työkalut