Kolikko
Sivulta puuttuu Kolikko eli metalliraha on kovasta metallista leikattu litteä kiekko, jota käytetään maksuvälineenä, rahana. Kolikot julkaisee (lyö) jokin virallinen taho, kuten valtio, hallitsija tai hallitus. Lyöjätahon tunnukset esiintyvät kolikossa sen tunnuspuolella. Arvopuolella kerrotaan kolikon nimellisarvo. Kolikko on nykyisistä maksuvälineistä vanhin.
Sisällysluettelo |
Historia [muokkaa]
Alun perin kolikko oli käteisen rahan, valuutan, yksinomainen olomuoto ennen paperirahan ja pankkilaitoksen keksimistä. Ensimmäiset kolikot lyötiin Lyydiassa 6. vuosisadalla eaa.[1]
Kolikot tehtiin aiemmin jalometalleista, kuten kullasta, hopeasta tai niiden lejeeringistä, elektrumista. Tällöin rahan arvo määräytyi kolikon sisältämän arvometallin, ei luottamukseen perustuvan nimellisarvon, mukaan. Nykyään käytetään enimmäkseen vähäarvoisia metalleja tai niiden seoksia, kuten kuparia, nikkeliä, messinkiä, sinkkiä ja alumiinia. Kolikko voidaan lyödä myös kahdesta erilaisesta metallista, jolloin puhutaan bi-metallikolikosta.
Kolikon historiallinen tehtävä arvometallin vakiintuneena yksikkönä näkyy edelleenkin sijoituskullaksi luettavissa kultakolikoissa. Tähän tarkoitukseen käytetään nykyään paljon Etelä-Afrikan krugerrand-kolikkoa. Yksi krugerrand sisältää unssin verran kultaa ja loppuosa rahan painosta on kuparia (kolikko painaa 1,0909 unssia).[2]
1500-1600 -luvulla oli käytössä klippinkejä, neliön mallisia rahoja.[3]
Käyttörahana [muokkaa]
Rahankäsittelyn helpottamiseksi kolikkoina lyödään yleensä sellaiset nimellisarvot, joiden käyttö on suurinta ja joiden painaminen seteleinä olisi epätaloudellista nopeasta kierrosta johtuvan kulumisen aiheuttaman uusimistarpeen vuoksi. Poikkeuksia tästä ovat erilaiset juhlarahat, jotka voivat olla suuriarvoisiakin.
Inflaation vuoksi on usein pienimpiä kolikoita poistettu käytöstä ja pienimpiä seteleitä alettu lyödä kolikoina. Esimerkiksi yhden ja kahden sentin eurokolikoista on haluttu monissa euromaissa luopua. Suomessa niitä ei alun perinkään otettu käyttöön. Toisinaan kolikon lyöntikustannukset saattavat ajan myötä ylittää reaaliarvon, kuten kävi alun perin täyskupariselle Yhdysvaltain yhden sentin metallirahalle. Tällöin nimellisarvosta joko luovutaan tai kolikkoa aletaan lyödä halvemmasta materiaalista. Suomen hopeamarkalle kävi samoin kuin Yhdysvaltain yhden sentin kolikolle.
Leimakiilto tarkoittaa sitä kiiltoa, joka syntyy metallirahaa lyötäessä kolikon tasaisiin pintoihin. Kiilto katoaa kolikon kiertäessä, minkä vuoksi keräilijät usein haluavat rahat leimakiiltoisina.[5]
Etymologia [muokkaa]
Kolikko on onomatopoeettinen sana, se kuvailee metallirahan kolinaa. Kolikon etu- eli tunnuspuolta sanotaan kruunaksi ja tausta- eli arvopuolta klaavaksi. Kruuna-nimitys juontaa juurensa siitä, että kolikon etupuolelle lyötiin kuninkaan tai vain hänen kruununsa kuva.[6]
Muuta käyttöä [muokkaa]
Kolikoita voi myös käyttää erilaisten temppujen yhteydessä,[7] tai arvottaessa jotakin voi heittää kruunaa ja klaavaa.[8]
Lähteet [muokkaa]
- ↑ A Case for the World's First Coin: The Lydian Lion, Reid Goldsborough, haettu 22.3.2009
- ↑ Avomaa, Pentti: Kulta pitää pintansa. Taloustaito 2/2011, s. 40-41
- ↑ Facta 2001 osio 8 s. 593
- ↑ United States Department of the Treasury: History of the Lincoln Cent, haettu 23.3.2009"In 1982, the coin's composition changed again to copper-plated zinc. These coins, which are still being produced today, contain 97.6 percent zinc and 2.4 percent copper."
- ↑ Suomalainen tietosanakirja, Weilin+Göös 1989–1993, ISBN 951-35-4644-6, hakusana leimakiilto.
- ↑ Erkki Itkonen (toim.): Suomen sanojen alkuperä A–K. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1992. ISBN 951-717-692-9.
- ↑ Mieleni minun tekevi Yrjö Karilas s.48-54
- ↑ Facta 2001 osio 9 s. 195
Aiheesta muualla [muokkaa]
- Laki metallirahasta (216/1998) Finlex. Viitattu 18.10.2010. </ref>
