Bullion-kolikko

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Bullion-kolikko tai bullion on yleinen kansainvälinen termi kolikolle, joka on lyöty jalometalliin kuten kultaraha. Bullionin mielletään sijoitukseksi tai pitävän arvon itsessään. Sijoituskolikoiksi usein ajatellaan kolikot, jotka on lyöty vuoden 1800 jälkeen, joiden jalometallipitoisuus on vähintään 90 % ja jotka ovat tai ovat olleet virallista valuuttaa jossakin valtiossa tai alueella.[1] Bullion-kolikoita on usein saatavilla kullasta ja hopeasta, mutta esimerkiksi tunnetut kolikot Krugerrand ja Sveitsin Vreneli on lyötynä vain kultaan. American Eagle -sarjaa on saatavana kullasta, hopeasta[2] ja platinasta. Kanadan Maple Leaf -sarjaa on saatavilla kullasta, hopeasta, platinasta sekä palladiumista. Vuodesta 2000 lähtien fyysinen sijoituskulta on ollut Suomessa arvonlisäverosta vapaata,[3] josta oli jo vuonna 1998 Euroopan unionin aluetta koskeva säädös.[4]

Bu-kolikot tarkoittaa eri asiaa kuin ”bullion”, mutta bullion-kolikot voidaan jakaa myös bu- tai proof-laatuisiin, koska ne ovat kansainvälisiä laatukäsitteitä.[5] Bu-kolikot voivat siten tarkoittaa esimerkiksi kahden euron kolikoita, jotka eivät ole bullion-kolikoita. Laatuluokitus kertoo yleisesti valmistustavasta ja se näkyy kolikossa; bu-laadussa kolikon pinta on kiiltävyydeltään sama(matta) kun taas proof laadussa kolikon kuvan tausta on usein kiillotettu peilimäisen kiiltäväksi korostamaan kolikon lyöntikuviota.

Bullion-kolikoita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Investment gold coins, HMRC Reference:Notice 701/21A (February 2012) (2.1 What is an investment gold coin?) HM Revenue & Customs. Viitattu 19.8.2012. (englanniksi)
  2. Hopea.fi - 1 oz American Silver Eagle hopeakolikko (American Silver Eagle (ASE, myös SAE) on maailman arvostetuin 1oz bullion-hopeakolikko. Kolikko on USA:n rahapajan tuote, ja se on lähtömaassaan laillinen maksuväline nimellisestä 1 US-dollarin arvosta.) Melkisedek Oy. Viitattu 19.8.2012.
  3. EV 23/1999 PTJ-versio vp Valtiopäiväasiakirjat 1999. Eduskunta. Viitattu 19.8.2012.
  4. Europa - Tiivistelmä Euroopan lainsäädännnöstä (ALV: Kultaa koskeva erityisjärjestelmä: Neuvoston direktiivi 98/80/EY, annettu 12 päivänä lokakuuta 1998, yhteisen arvonlisäverojärjestelmän täydentämisestä ja direktiivin 77/388/ETY muuttamisesta – sijoituskultaa koskeva erityisjärjestelmä [EYVL L 281, 17.10.1998].) 1998. EU. Viitattu 19.8.2012.
  5. Tietoa keräilijälle - Bu-laatu ja proof-laatu Nordic Moneta.