Platina
Tätä sivua ei ole
|
|||||
| Yleistä | |||||
| Nimi | Platina | ||||
| Tunnus | Pt | ||||
| Järjestysluku | 78 | ||||
| Luokka | Siirtymämetalli | ||||
| Lohko | d | ||||
| Ryhmä | 10 | ||||
| Jakso | 6 | ||||
| Tiheys | 21,45×103 kg/m3 | ||||
| Kovuus | 3,5 (Mohsin asteikko) | ||||
| Väri | Hopeanharmaa | ||||
| Löytövuosi, löytäjä | 1748, Don Antonio de Ulloa | ||||
| Atomiominaisuudet | |||||
| Atomipaino | 195,084[1] amu | ||||
| Atomisäde, mitattu (laskennallinen) | 135 (177) pm | ||||
| Kovalenttisäde | 128 pm | ||||
| Van der Waalsin säde | 175 pm | ||||
| Orbitaalirakenne | [Xe] 4f14 5d9 6s1 | ||||
| Elektroneja elektronikuorilla | 2, 8, 18, 32, 17, 1 | ||||
| Hapetusluvut | +II, +IV, +VI | ||||
| Kiderakenne | Pintakeskeinen kuutiollinen (Face-centered cubic, FCC) | ||||
| Fysikaaliset ominaisuudet | |||||
| Olomuoto | Kiinteä | ||||
| Sulamispiste | 2043,15 K (1770 °C) | ||||
| Kiehumispiste | 4103,15 K (3830 °C) | ||||
| Moolitilavuus | 9,1×10−6 m3/mol | ||||
| Höyrystymislämpö | 2,67 kJ/mol | ||||
| Sulamislämpö | 113 kJ/mol | ||||
| Höyrynpaine | 0,0312 Pa 2045 K:ssa | ||||
| Äänen nopeus | 2820 m/s 293,15 K:ssa | ||||
| Muuta | |||||
| Elektronegatiivisuus | 2,2 (Paulingin asteikko) | ||||
| Ominaislämpökapasiteetti | 0,133 kJ/kg K | ||||
| Sähkönjohtavuus | 9,66 × 106 S/m | ||||
| Lämmönjohtavuus | 71,6 W/(m×K) | ||||
| CAS-numero | 7440-06-4 | ||||
| Tiedot normaalipaineessa | |||||
Platina (lat. platinum) on hopeanharmaa jalometalli, joka kuuluu siirtymäalkuaineisiin. Platinan CAS-numero on 7440-06-4.[2] Hienojakoinen platina on taottavaa ja venyvää.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Historia
Ecuadorin intiaanit tekivät platina-kultaseoksista koruja jo varhain. Euroopassa platina tuli tunnetuksi vasta 1700-luvulla, joskin jo vuonna 1557 italialainen Julius Scaglier oli kirjoittanut metallista, jota ei voitu sulattaa ja joka mahdollisesti oli platinaa.[3] Tanskalainen kemisti Paul Bergsöe huomasi, että kun kultatomuun sekoitettuja platinajyviä asetetaan puuhiilen palalle ja sitten kuumennetaan puuhiiliä ja puhalletaan samalla putkella, voidaan kulta sulattaa 1 036 celsiusasteessa.lähde? Silloin kulta päällystää platinan ja tätä sintrattua massaa voidaan muokata sulattamattakin.
Platinaa löysi Charles Wood Jamaikalta vuonna 1741 ja lähetti sen Royal Societyyn tutkittavaksi vuonna 1750.[3] Silloin englantilaislääkärit William Watson ja William Brownrigg julkaisivat vuonna 1750 yksityiskohtaisen kuvauksen alkuaineesta platina. Jo sitä ennen, vuonna 1745, oli myös espanjalainen tiedemies ja meriupseeri Don Antonio de Ulloa löytänyt platinaa Panamasta ja kuvannut sen ominaisuuksia tarkasti.[3] Koska platinalla on korkea sulamispiste, vasta amerikkalainen kemisti Robert Hare onnistui vuonna 1803 sulattamaan platinaa räjähdyskaasun liekissä. Englantilainen lääkäri Hyde Wollaston kehitti ja patentoi menetelmän platinan muokkaamiseksi kovassa paineessa.
[muokkaa] Esiintyminen ja käyttö
Platinaa on luonnossa puhtaana sekä malmeissa että saostuneena muihin metalleihin. Platinaa käytetään kemianteollisuudessa, nestekidenäytöissä[3], tietokoneiden kovalevyjen päällystämiseen[3], katalysaattorina[3], koruissa[3], kuitulasissa, laboratorioesineissä, lääketieteessä[3], standardipainoissa ja -mitoissa[3], termoelementti-lejeeringeissä sekä koboltin kanssa vahvojen magneettien valmistukseen.[4] Platina kestää hyvin korroosiota ja happoja, joten elektrolyysissä käytettäviä elektrodeja tehdään platinasta. Lämpöherkkiin vastuksiin käytetään platinalankaa.
Platinaesineet leimataan samaan tapaan kuin muutkin jalometallituotteet. Suomessa sallitut leimattavat pitoisuudet ovat 850, 900, 950 ja 999 promillea, ja leimattavan esineen platinapitoisuuden on oltava vähintään leimatun muotoinen. Platinan pitoisuusleima on pohjamuodoltaan kärjellään seisova vinoneliö.[5]
Platina esiintyy yhdisteissään hapetusluvuilla +II, +IV tai +VI.
-
Louhittua raakaplatinaa
-
Platinapaloja
-
Platinahippu
[muokkaa] Viitteet
- ↑ Michael T. Wieser & Tyler B. Coplen: Atomic Weights of the Elements 2009 (IUPAC technical report). Pure and Applied Chemistry, 2011, 83. vsk, nro 2. IUPAC. Artikkelin verkkoversio Viitattu 16.4.2011. (englanniksi)
- ↑ Platinan kansainvälinen kemikaalikortti Viitattu 12.7.2010.
- ↑ a b c d e f g h i Timo Paukku: Platina on kultaa kalliimpaa Helsingin Sanomat 24.1.2006. Viitattu 12.7.2010.
- ↑ E. M. Karamäki: Epäorgaaniset kemikaalit, s. 50. Kustannusliike Tietoteos, 1983. ISBN 951-9035-61-3.
- ↑ Valtioneuvoston asetus jalometallituotteista 14.12.2000/1148, 4. luku Valtioneuvosto. Viitattu 12.7.2010.
[muokkaa] Aiheesta muualla
