Abraham Lincoln

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Abraham Lincoln
Abraham Lincoln head on shoulders photo portrait.jpg
Abraham Lincoln 8. marraskuuta 1863.
Yhdysvaltain 16. presidentti[1]
4. maaliskuuta 186115. huhtikuuta 1865
Varapresidentti Hannibal Hamlin (18611865)
Andrew Johnson[1](Maalis--huhtikuuta 1865)[1]
Edeltäjä James Buchanan[1]
Seuraaja Andrew Johnson[1]
Yhdysvaltain edustajainhuoneen jäsen Illinoisin 7:nnestä piiristä
4. maaliskuuta 18473. maaliskuuta 1849[1]
Edeltäjä John Henry
Seuraaja Thomas L. Harris
Tiedot
Syntynyt 12. helmikuuta 1809[1]
Hardinin piirikunta, Kentucky, Yhdysvallat[1]
Kuollut 15. huhtikuuta 1865 (56 vuotta)[1]
Washington D.C., Yhdysvallat[1]
Puolue Whig (1832–1854)
republikaanit (1854–1865)[1]
Puoliso Mary Todd Lincoln[1]
Ammatti lakimies
poliitikko
myyjä
postitoimiston johtaja
[1]
Uskonto kts. alempana
Allekirjoitus Abraham Lincolnin allekirjoitus.

Abraham Lincoln (12. helmikuuta 1809 Hardinin piirikunta, Kentucky, Yhdysvallat15. huhtikuuta 1865 Washington, Yhdysvallat) oli yhdysvaltalainen poliitikko ja Yhdysvaltain presidentti vuosina 1861–65. Hän toimi ennen poliittista uraansa muun muassa lautturina, sekatavarakaupan myyjänä ja postitoimiston johtajana. Toisin kuin aiemmat presidentit, hän oli kongressiedustajana vain yhden kauden. Armeijassakin hän palveli vain lyhyen aikaa vapaaehtoisena ja oli sotilasarvoltaan pelkkä sotamies.

Lincoln halusi presidentiksi noustessaan lopettaa orjuuden Yhdysvalloissa, mutta ei silti olisi antanut vapautetuille orjille esimerkiksi äänioikeutta. Pian virkaanastujaisten jälkeen orjuutta kannattanut Konfederaatio erosi Unionista ja Yhdysvallat ajautui sisällissotaan. Lincoln onnistui voittamaan sisällissodan ja yhdistämään maan. Hän vaikutti suuresti Yhdysvaltain mustan väestön myöhempään asemaan ja häntä pidetään yleisesti yhä yhtenä maan parhaista presidenteistä.

Etelävaltioita tukenut kiihkoilija John Wilkes Booth ampui Lincolnia sodan päätyttyä 14. huhtikuuta 1865. Lincoln kuoli vammoihinsa seuraavana aamuna. Hän nousi kuolemansa jälkeen Yhdysvalloissa lähes marttyyriksi ja esimerkiksi hänen puheensa Gettysburgissa on nykyisin yksi maan tunnetuimmista.

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Abraham Lincoln syntyi yksihuoneisessa hirsimökissä 12. helmikuuta 1809 Hardinin piirikunnassa Kentuckyssa. Hänen isänsä, Thomas Lincoln, oli lukutaidoton maanviljelijä, eikä Abraham koskaan tullut kunnolla toimeen hänen kanssaan. Hänen äitinsä oli Nancy Hanks ja Abrahamillla oli lisäksi isosisko Sarah. Vuonna 1816 perhe muutti Etelä-Indianaan, missä Abraham vietti suurimman osan lapsuudestaan. Vuonna 1818 Nancy Hanks kuoli ja Thomas Lincoln meni pian naimisiin Sarah Bush Johnstonin kanssa. Sarah ja Abraham olivat erittäin hyvissä väleissä: Sarah kannusti Abrahamia opiskelemaan ja oli tämän puolella erimielisyyksissä Thomasin kanssa.[2][3]

Lincoln työskenteli paljon jo nuorena ansaitakseen rahaa perheelleen ja kävi koulua vain kolme lyhyttä jaksoa. 17-vuotiaana hän pääsi töihin jokilautalle Missisippijoelle. Kaksi vuotta myöhemmin hän rakensi oman lautan, lastasi sen maataloustarvikkeilla ja uitti New Orleansiin. New Orleansissa hän myi sekä lastin että lautan ja kulki jalkaisin takaisin kotiin. Kotona hän antoi kaikki ansaitsemansa rahat isälleen velvollisuudentuntoisesti, mutta hieman närkästyneenä. Vuonna 1830 Lincolnit muuttivat Maconin piirikuntaan Illinoisiin, minne Abraham rakensi uuden mökin isänsä kanssa. Hän teki vielä toisen lauttamatkan New Orleansiin, kunnes muutti 1831 omilleen New Salemiin, missä hän työskenteli sekatavarakaupassa. Sekatavarakauppa oli yleinen tapaamispaikka, ja Lincolnista tuli nopeasti suosittu älykkyytensä ja rehellisyytensä vuoksi. Lisäksi hän oli isokokoinen ja vahva, joten hän pystyi auttamaan rautatie- ja metsätöissä.[2][3]

Ura poliitikkona[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Palvelusvuodet 1832
Ylin sotilasarvo sotamies
Osallistuminen sotiin
ja taisteluihin
Black Hawk -sota
(Ei taisteluita)

Vuonna 1832 Lincoln päätti pyrkiä sitoutumattomana Illinoisin kongressiin, mutta ennen vaaleja Yhdysvallat ajautui sotaan intiaaneja vastaan ja Lincoln päätti liittyä vapaaehtoisjoukkoihin. Muut vapaaehtoiset äänestivät hänet ryhmänsä johtajaksi, mitä Lincoln kertoi myöhemmin arvostaneensa jopa enemmän kuin valintaansa presidentiksi. Hän palveli vapaaehtoisena kolmisen kuukautta mutta ei osallistunut taisteluihin ja lopetti sotilasuransa sotamiehenä. Sodan päätyttyä Lincolnilla ei kuitenkaan enää ollut aikaa vaalikampanjaan. Häntä ei valittu kongressiin, vaikka saikin kotikylänsä äänistä 92,3 %.[2][3]

Lincoln pyrki 1834 sitoutumattomana uudestaan Illinoisin kongressiin ja tuli tällä kertaa valituksi. Hänen vaalikampanjansa erosi huomattavasti muiden ehdokkaiden kampanjoista, sillä hän ei antanut ainuttakaan vaalilupausta ja piti vain muutaman julkisen puheen. Sen sijaan hän tapasi äänestäjiä henkilökohtaisesti ja vieraili lähes jokaisen alueen perheen luona. Politiikassa Lincoln noudatti pääasiassa whig-puolueen linjaa ja vastusti orjuuden laajentamista esikuvansa Henry Clayn ja Daniel Websterin tapaan. Lisäksi hänellä oli näkemys siitä, että Yhdysvallat voisi laajentua kaupankäynnin avulla.[2][3]

Vuonna 1837 Lincoln vastusti yhdessä viiden muun edustajan kanssa kongressin julkilausumaa, joka tuomitsi orjuuden vastustajien toiminnan. Seuraavana vuonna orjuuden vastustaja Elijah Parish Lovejoy surmattiin, kun hän puolusti painokoneitaan orjuuden kannattajia vastaan. Lincoln piti tämän jälkeen puheen Springfield Young Men's Lyceumilla. Puhe oli ajan poliitikoille tyypillisesti hyvin varovainen. Lincoln varoitti puheessaan siitä, mitä tapahtuisi, jos ihmiset eivät välittäisi demokratiasta vaan ottaisivat lain omiin käsiinsä. Vuonna 1840 Lincoln kampanjoi presidentiksi pyrkineen William Henry Harrisonin puolesta. Hän arvosteli julkisesti sitä, että demokraattien vastaehdokas Martin Van Buren oli antanut vapaille mustille äänioikeuden joissakin äänestyksissä New Yorkissa. Lincoln ajatteli monien muiden orjuuden vastustajien tapaan, ettei mustille pitäisi antaa samoja kansalaisoikeuksia kuin valkoisille. Lincoln vetäytyi politiikasta vuonna 1841 ja vietti hiljaiseloa muutaman vuoden.[2][3]

Vuonna 1836 Lincoln valmistui lakimieheksi, ja seuraavana vuonna hän sai luvan ammatinharjoittamiseen. Lincoln oli jo saavuttanut mainetta poliitikkona ja silloinen presidentti Andrew Jackson (demokraatti) nimitti hänet New Salemin postitoimiston johtajaksi. Nimitykseen vaikutti tosin sekin, ettei kukaan paikallinen demokraatti halunnut virkaan, ja lisäksi Jackson pystyi Lincolnin nimittämällä lisäämään suosiotaan New Salemissa. Vuonna 1837 Lincoln muutti Illinoisin uuteen pääkaupunkiin, Springfieldiin, missä hän työskenteli muutaman vuoden lakimiehenä. Luonteensa ansiosta hän sai paikallisilta asukkailta lempinimen ”Rehti-Abe” (engl. Honest Abe). Samoihin aikoihin hän tapasi Mary Toddin, varakkaan kaunottaren, jolla oli monia kosijoita. Yksi heistä oli Lincolnin myöhempi poliittinen vihollinen Stephen Douglas. Todd kuitenkin valitsi Lincolnin, ja pari meni naimisiin vuonna 1842.[2][3]

Vanhin tunnettu kuva Lincolnista vuodelta 1846.

Lincoln palasi politiikkaan vuonna 1846, kun hänet valittiin Whig-puolueen ehdokkaana Yhdysvaltain edustajainhuoneeseen. Kymmenen päivää virkaanastumisen jälkeen syttyi Yhdysvaltain-Meksikon sota. Lincoln ei ollut kampanjoidessaan ottanut kantaa selkkaukseen, mutta edustajainhuoneessa hän kertoi mielipiteensä avoimesti: hän syytti sotaa kannattanutta presidenttiä James Knox Polkia kansalle valehtelusta ja maan ajamisesta sotaan tekaistujen väitteiden perusteella. Nuoren ja tuntemattoman Lincolnin puhe oli paha isku presidenttiä vastaan. Lincoln oli jo ennen vaaleja sopinut vaaleissa hävinneiden whig-puolueen jäsenten kanssa, ettei hän hae enää toiselle kaudelle. Hän jäi pois edustajahuoneesta vuonna 1848 ja eli pari vuotta hiljaiseloa ennen kuin ryhtyi kampanjoimaan whigien presidenttiehdokkaan Zachary Taylorin puolesta Marylandissa ja Massachusettsissa.[2][3]

Presidentinvaalien jälkeen Lincoln muutti takaisin Springfieldiin, missä hän opiskeli lakia aina vuoteen 1854 asti. Opintojensa ansiosta hänestä tuli yksi osavaltion parhaista lakimiehistä. Vuonna 1854 hänet valittiin uudelleen Illinoisin kongressiin, mutta hän erosi pian ja haki senaattiin. Häntä ei kuitenkaan valittu. Vuonna 1856 whig-puolue hajosi ja Lincoln liittyi uuteen, orjuudenvastaiseen republikaaniseen puolueeseen. Puolue ajoi tiukasti orjuuden lopettamista, ja se pyrki muun muassa kaatamaan Kansas-Nebraska Actin ja liittämään Kansasin Unioniin vapaana osavaltiona. Vuonna 1858 Lincoln pyrki jälleen senaattiin, jonka jäsenet valitsi vielä tuolloin paikallinen kongressi, mutta hävisi kuitenkin orjuutta kannattaneelle demokraatti Stephen A. Douglasille äänin 54–48. Seuraavan vuoden kesäkuussa Lincoln piti myöhemmin kuuluisaksi nousseen puheensa, jossa hän totesi ettei maa voi ”sallia orjuutta puoliksi ja kieltää orjuutta puoliksi”. Tämän jälkeen hän piti useita puheita, joissa hän arvosteli Douglasia ja jotka tekivät hänestä tunnetun koko maassa.[2][3]

Nousu presidentiksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1860 republikaanit valitsivat Lincolnin presidenttiehdokkaakseen, vaikka hän oli ollut kongressissa vain yhden kauden. Hänen merkittävimmät vastaehdokkaansa olivat pohjoisen demokraattien Douglas, etelän demokraattien John C. Breckenridge ja uuden Constitutional Union Partyn John Bell. Breckenridge ja Bell jakoivat äänisaaliin etelässä, mutta Lincoln voitti lähes kaikki pohjoiset osavaltiot sekä valitsijamiesvaalit. Orjuuden vastustajan voitto oli viimeinen pisara monille orjuuden kannattajille. Lincolnin virkaanastujaispäivänä maaliskuussa 1861 seitsemän eteläistä osavaltiota erosi Yhdysvalloista ja perusti Konfederaation, jonka presidentiksi valittiin Jefferson Davis.[2][4]

Unionin komentajien tapaaminen River Queen -laivalla 1865. Vasemmalta oikealle: kenraalit Sherman ja Grant, presidentti Lincoln ja amiraali Porter.

Huhtikuussa Lincoln päätti lähettää aseettoman saattueen viemään elintarviketäydennystä Etelä-Carolinassa sijaitsevaan Fort Sumterin tukikohtaan. Hän halusi näin osoittaa Etelävaltioille, että Pohjoisvaltiot eivät halunneet synnyttää aseellista konfliktia. Konfederaation presidentti Davis päätti kuitenkin vallata linnoituksen ennen täydennyksen saapumista. Kenraali Pierre G. T. Beauregardin johtamat joukot hyökkäsivät linnoitusta vastaan aamuyöllä 12. huhtikuuta, ja majuri Robert Anderson joukkoineen antautui seuraavana päivänä. Davis luuli, että Lincoln olisi halunnut taistelun jälkeen rauhaa, mutta hän erehtyi pahasti. Lincoln nimitti Unionin joukkojen komentajaksi kenraali Winfield Scottin, joka otti käyttöön niin kutsutun Anaconda-suunnitelman. Sen mukaan Unionin joukot katkaisisivat Konfederaation kahtia, piirittäisivät koko maan ja hyökkäisivät reunoilta kohti keskustaa. Samalla Konfederaatio alkoi vahvistaa rajaosavaltioiden asevoimia. Lincolnin täytyi nopeasti löytää osaavia komentajia sekä pitää puolensa kongressissa, joten hän joutui tekemään useita pelkästään poliittisia nimityksiä sodan aikana. Lincolnilla oli selvät vaatimukset: Konfederaation joukot tulisi tuhota heti tilaisuuden tullen, eikä viivyttelyyn olisi aikaa. Sen vuoksi hän joutui erottamaan kenraali George B. McClellanin komentajan tehtävästä, kun tämä oli antanut kenraali Robert E. Leen joukkojen vetäytyä Antietamin taistelun jälkeen. Lincoln löysi taktiikkaansa parhaiten sopivan kenraalin lopulta vuonna 1864, kun hän nimitti komentajaksi Ulysses S. Grantin. Grant tunnettiin miehenä, joka ei antanut armoa vihollisilleen vaan tuhosi nämä heti tilaisuuden saatuaan. Lincoln arvosti suuresti myös tämän suojattia, kenraali William Shermania, joka onnistui pitkien taistelujen jälkeen valtaamaan Atlantan.[4][2]

Sekä Unioni että Konfederaatio käyttivät sodassa vapaaehtoisia sotilaita, jotka värväytyivät lyhyille, yleensä 90 päivää kestäneille jaksoille. Alussa Lincoln oli pyytänyt kongressilta 400 miljoonaa dollaria ja 400 000 sotamiestä, mutta saanut 500 miljoonaa dollaria ja 500 000 sotamiestä. Kuitenkin jo vapaaehtoisten sotamiesten määrä oli lähellä tätä ja niihin Lincoln turvautui.[5] Maaliskuussa 1863 Unionissa otettiin käyttöön pakollinen asepalvelus, mutta valtaosa armeijaan liittyneistä oli yhä vapaaehtoisia. Lincoln määräsi armeijan elintarvike- ja varustushuollon kehittämisen silloisen sotaministeri Edwin M. Stantonin tehtäväksi. Stanton onnistui luomaan erittäin tehokkaat elintarvike- ja varustehuoltoyhteydet kaikille joukoille.[4]

Lincoln osallistui itsekin aktiivisesti armeijan toimintaan. Hän vieraili Washingtonin lähellä sijanneissa sotilasleireissä ja armahti useita kuolemaan tuomittuja sotilaskarkureita ja armeijassa rikoksia tehneitä sotilaita. Maaliskuussa 1863 käyttöön otettu asevelvollisuuslaki toimi kuitenkin heikosti. Kutsunnoista pystyi ostamaan vapautuksen 300 dollarin hintaan, mikä herätti närkästystä. Pakollisten kutsuntojen kautta värvätyistä noin 25 % osti vapautuksen, 45 % vapautettiin terveydellisistä syistä, 25 % pakeni kutsuntoja ja vain noin 5 % liittyi armeijaan. Kutsuntoihin haettiin myös huomattavasti enemmän köyhiä ja mustia kuin rikkaita ja valkoisia, mikä aiheutti levottomuuksia useissa kaupungeissa. 27. huhtikuuta 1861 Lincoln kumosi Habeas corpuksen, perustuslaillisen oikeuden riippumattomaan oikeudenkäyntiin, saadakseen mellakat hallintaansa. Uusien asetusten mukaan jokainen henkilö, jonka katsottiin olevan vaaraksi Unionin puolustukselle, voitiin pidättää ja viedä sotaoikeuteen. Arviolta noin 15 000–20 000 ihmistä pidätettiin määräyksen nojalla. Tämäkään ei kuitenkaan aina auttanut, vaan 13. heinäkuuta 1863 New Yorkissa puhkesi laaja mellakka, jonka takia paikalle jouduttiin lähettämään viisi armeijan osastoa. Mellakan taltuttamisen yhteydessä kuoli yhteensä 105 ihmistä.[4]

Myös Unionin talouspolitiikkaa jouduttiin muuttamaan sodan takia. Lincoln nimitti maan valtiovarainministeriksi tunnetun orjuuden vastustajan, ohiolaisen Salmon P. Chasen. Sodankäynti vaati paljon rahaa, jota hankittiin pääasiassa veronkorotuksilla, lainaamalla ja valtion obligaatioita myymällä. Chasen merkittävimpiä muutoksia talouspolitiikkaan olivat tuloveron (3 % yli 800 dollaria tienaavilta) käyttöönotto ensimmäisen kerran Yhdysvalloissa sekä valtion obligaatioiden myyminen isänmaallisuuteen vetoamalla. Näillä keinoilla Unionille hankittiin yli 400 miljoonaa dollaria. Sodan loppuun mennessä Unioni oli ottanut 2,6 miljardin dollarin edestä lainaa sotakulujen kattamiseen.[4]

Vaikka Lincoln ei käynytkään missään vaiheessa sotaa virallisia neuvotteluja Konfederaation edustajien kanssa, hän halusi pitää heihin mahdollisimman hyvät välit ja parantaa mahdollisuuksiaan liittää maat myöhemmin yhteen. Lisäksi Lincoln määräsi, että sotavankeja piti kohdella itsenäisen maan sotilaina eikä maanpettureina, joten valtaosa heistä vältti teloituksen. Lincoln ja Davis vaihtoivat keskenään sotavankeja aina vuoteen 1863 asti, jolloin mustia alettiin hyväksyä kunnolla armeijaan. Sen jälkeen Davis ilmoitti, että vangitut tummaihoiset sotilaat tulee joko teloittaa tai palauttaa orjiksi. Lincoln ei kuitenkaan suostunut siihen, vaan määräsi, että jokaista teloitettua mustaa kohti pitäisi teloittaa yksi Konfederaation valkoihoinen sotilas. Kun Lincoln ei suostunut myöskään palauttamaan mustia orjuuteen, vankienvaihto loppui lähes kokonaan.[4]

Vuoden 1862 lopulla Lincoln julisti, että Konfederaation tulee vapauttaa kaikki orjansa ilman korvausta tammikuun 1. päivään 1863 mennessä, ellei se antaudu. Kongressi hyväksyi tämän, ja kun tammikuu koitti, Konfederaatio ei antautunut ja näin oli saatu lopullinen vastaus orjakysymykseen. [5]

Unionin sotaonni kääntyi, kun Konfederaation joukot kärsivät tappion toukokuussa New Orleansissa ja heinäkuussa Gettysburgissa sekä Vicksburgissa. Neljä ja puoli kuukautta Gettysburgin taistelun jälkeen Lincoln piti kuuluisan Gettysburgin puheen, jossa hän ennusti muun muassa, että Yhdysvaltain demokratia ”syntyy uudelleen” ja että maan edustuksellinen demokratia selviää sisällissodasta[6]. Voitokkaiden taistelujen jälkeen Lincolnin täytyi alkaa pohtia Konfederaation osavaltioiden liittämistä takaisin Unioniin. Lopulta päädyttiin malliin, jonka mukaan Konfederaatiossa olleita osavaltioita ei rangaistaisi erosta. Korkea-arvoisia virkamiehiä ja sotilaita lukuun ottamatta kaikki Konfederaation asukkaat saivat presidentin armahduksen, kunhan kielsivät orjuuden ja lausuivat uskollisuusvalan. Näiden lupausten ansiosta heikoilla olleet Konfederaation osavaltiot liittyivät yksi toisensa jälkeen Unioniin. Sota päättyi virallisesti kenraali Leen antautumiseen 9. huhtikuuta 1865. Lupauksista huolimatta muutokset olivat paikoin vain näennäisiä: esimerkiksi Louisianassa vapautettujen mustien matkustusoikeutta rajoitettiin, heille ei annettu kansalaisoikeuksia ja valtaosa heistä joutui työskentelemään samoilla puuvillapelloilla kuin ennenkin minimaalisilla palkalla. 11. huhtikuuta Lincoln piti puheen, jossa hän lupasi parantaa mustien oikeuksia muun muassa antamalla äänioikeuden osalle mustista, pääasiassa tilanomistajille.[4][2]

Murha[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Abraham Lincolnin murha
Abraham Lincolnin salamurha, litografiakuva vuodelta 1865.

3. huhtikuuta 1865 Lincoln saapui Richmondiin, Virginiaan, mistä Konfederaation presidentti Davis oli paennut vain muutamaa tuntia aiemmin. Lincoln käveli kaupungilla kymmenen matruusin muodostamassa turvasaattueessa vapautettujen afroamerikkalaisten huutaessa hänelle ”Kunnia Jumalalle! Kunnia! Kunnia! Kunnia! Kunnia, halleluja! Suuri Messias!” Kuusi päivää myöhemmin Lee antautui maatilalla kaupungin lähellä ja sota päättyi. 14. huhtikuuta Lincoln matkusti Washingtoniin ja meni vaimonsa kanssa Ford's Theatheriin katsomaan Laura Keenen komedianäytelmää Our American Cousin. Lincoln seurueineen, johon kuuluivat hänen vaimonsa lisäksi nuori upseeri nimeltään Henry Rathbone ja tämän kihlattu Clara Harris, asettui omaan aitioonsa katsomon yläosassa. Kesken näytelmän Marylandista kotoisin ollut etelävaltioiden tukija John Wilkes Booth ryntäsi aitioon ja ampui Lincolnia käsiaseella kerran takaraivoon. Lincolnin aitiossa ei tapahtumahetkellä ollut lainkaan turvamiehiä. Heti laukauksen jälkeen upseeri Rathbone ryntäsi Boothin kimppuun, mutta Booth puukotti tätä. Tämän jälkeen hän hyppäsi aitiosta lavalle, huusi ”Sic semper Tyrannis! Etelä on kostanut!” ja pakeni teatterista. Lincoln kuoli vammoihinsa pian seuraavana päivänä. Hän oli Yhdysvaltain ensimmäinen murhattu presidentti.[7][2][8][9][10]

Boothin ja muiden salaliittolaisten tarkoituksena oli murhata yhtäaikaa kaikki kolme Yhdysvaltain hallinnon korkeinta virkamiestä, presidentti Lincoln, varapresidentti Andrew Johnson sekä ulkoministeri William Henry Seward. Lincolnin murha oli kuitenkin ainoa onnistunut: William Henry Seward selvisi murhayrityksestä hengissä ja Johnsonin murha epäonnistui täysin, kun tehtävään valittu George Azterodt ei uskaltanutkaan hyökätä varapresidenttiä vastaan.[9][11]

Lincoln kuljetettiin haudattavaksi kotikaupunkiinsa 2 700 kilometrin matkan kulkeneella hautajaisjunalla.

Armeija ja salainen palvelu aloittivat pian jättimäisen ajojahdin salaliittolaisten kiinnisaamiseksi. Lincolnin surmannut Booth jäi kiinni yhdessä toverinsa David Heroldin kanssa virginialaisessa tupakkaladossa 10 päivää Lincolnin murhan jälkeen. Booth ja Herold olivat ladon sisällä, kun liittovaltion joukot piirittivät rakennuksen. Saadakseen salaliittolaiset ulos ladosta viranomaiset päättivät sytyttää sen palamaan. Herold antautui piirittäjille. Booth ei kuitenkaan suostunut tulemaan ulos ladosta, vaan kuoli lopulta joko liittovaltion joukkojen ampumana tai itsemurhan seurauksena. Myöhemmin järjestetyssä oikeudenkäynnissä kahdeksan henkilöä tuomittiin syyllisiksi salaliittoon. Tuomituista neljä teloitettiin.[7][8][9][10][12]

Lincolnin ruumista säilytettiin seitsemän päivän ajan Capitolissa, minkä jälkeen se kuljetettiin hitaasti hautajaisjunalla noin 2 700 kilometrin päähän Lincolnin kotikaupunkiin Springfieldiin, Illinoisiin. Juna kulki useiden pikkukylien ja 14 kaupungin läpi, ja kansa kokoontui radan varteen muistamaan edesmennyttä presidenttiään. Lincoln on haudattu Oak Ridgen hautausmaalle lähellä Springfieldiä.[7][8]

Yhdysvallat Lincolnin murhan jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lincolnin murhan jälkeen presidentiksi nousi varapresidentti Andrew Johnson, sisällissodan ainoa Unionille uskollinen etelävaltiolainen senaattori, joka kuitenkin kannatti osavaltioiden itsemääräämisoikeutta ja orjuutta. Johnson pyrki presidenttinä jarruttamaan erityisesti orjuuden lakkauttamista ja käytti useasti veto-oikeuttaan kongressin päätösten estämiseksi. Lisäksi mustien vapauksia hidastivat entisten Etelävaltioiden luomat niin kutsutut Black Codes -lait. Lakien avulla esimerkiksi mustien omistusoikeutta kavennettiin ja heitä pakotettiin työskentelemään alipalkattuina valkoisten maatiloilla. Vaikka kongressi onnistuikin kieltämään nämä lait vuoteen 1870 mennessä, mustien oikeuksia vastustettiin näkyvästi vielä yli sadan vuoden ajan.[13][14]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perhe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lincolnin suku on kotoisin Isosta-Britanniasta. Lincolnin isä, Thomas Lincoln (1778–1851), toimi maanviljelijänä ja puuseppänä. Lincolnin äiti, Nancy Hanks Lincoln (1784–1818), kuoli Abrahamin ollessa 9-vuotias. Thomas meni myöhemmin naimisiin Sarah Bush Johnson Lincolnin (1788–1869) kanssa, josta näin ollen tuli Abrahamin äitipuoli. Abrahamilla oli yksi veli, Thomas Lincoln (1811–1813), sekä yksi sisko, Sarah Lincoln (1807–1828), joista kumpikaan ei selvinnyt aikuisikään asti.[1]

Aikuisena Lincoln puhui äitipuolestaan melko avoimesti, mutta oikeasta äidistään hyvin vähän. Yhtenä syynä tälle on pidetty sitä, että Lincoln ei uskonut biologisen äitinsä olleen laillisesti naimisissa isänsä kanssa. Myöhemmin Lincolnin epäilykset laittomasta avioliitosta ovat kuitenkin osoittautuneet vääriksi. Lincolnin isäsuhteesta tiedetään melko vähän. Heidän väliensä ei kuitenkaan uskota olleen kovin hyviä, sillä Lincoln kieltäytyi tapaamasta isäänsä tämän kuolinvuoteella eikä osallistunut tämän hautajaisiin.[15]

Abraham Lincoln meni naimisiin Mary Todd Lincolnin kanssa 4. marraskuuta 1842 Springfieldissa, Illinoisisssa. Pari sai yhteensä neljä lasta: Robert Toddin (1843–1926), Edward Bakerin (1846–1850), William Wallacen (1850–1862) sekä Thomasin (1853–1871).[1]

Jotkut historioitsijat ovat epäilleet Lincolnin olleen homoseksuaali. Lincolnin mieskumppaneiksi on yleensä epäilty tämän läheistä ystävää Joshua Speedia sekä kapteeni David V. Dericksonia. Lincolnin tiedetään nuorena nukkuneen neljän vuoden ajan samassa sängyssä Speedin kanssa (mikä ei tuohon aikaan ollut mitenkään tavatonta), mutta sängyn jakamista Dericksonin kanssa ei ole pystytty kiistattomasti vahvistamaan. Teorialla ei kuitenkaan ole kovinkaan vahvoja todisteita, minkä takia sen todenmukaisuus on hyvin kiistanalainen. Teoriaa on myös arvosteltu useiden muiden historioitsijoiden taholta.[16]

Uskonto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lincolnin uskonto on yhä melko kiistanalainen aihe. Lincoln ei aikuisena kuulunut virallisesti mihinkään kirkkokuntaan, mutta ei koskaan julkisesti kieltänyt uskovansa kristinuskoon. Lincolnin on kerrottu kuvailleen itseään usein fatalistiksi, jonka mukaan ihmisten kohtalo on määrätty ennalta.[17]

Perintö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lincolnia alettiin hänen kuolemansa jälkeen verrata Jeesukseen ja jotkut pitivät häntä jopa Jumalan lähettiläänä. Tuntemattoman taiteilijan The Apotheosis -maalauksessa Lincoln tapaa taivaassa George Washingtonin.

Abraham Lincolnia pidetään yleisesti maan kaikkien aikojen parhaana presidenttinä.[18][19][20] Vuonna 1982 Chicago Tribune kysyi 42:lta politiikan ja historian asiantuntijalta heidän mielipidettään maan parhaasta presidentistä, ja Lincoln voitti jokaisen kategorian. Osa historioitsijoista on kuitenkin sitä mieltä, että merkittävimpinä syinä Lincolnin kunnioitukseen olivat hänen joutumisensa murhatuksi ja kenraali Leen antautuminen. Pian salamurhan jälkeen häntä alettiin verrata Jeesukseen, ja häntä pidettiin orjien vapauttajana, joka oli uhrannut henkensä Yhdysvaltojen puolesta. Lincolnia alettiin pitämään lähes myyttisenä sankarina, jolle annettiin uusia lempinimiä, kuten ”Isä-Abraham” (engl. Father Abraham), ”Jumalan mestariteos” (engl. Masterpiece of God) ja erityisesti mustien käyttämä ”Oikeudenantaja” (engl. Lawgiver).[19]

Lincolnin vuonna 1863 pitämä Gettysburgin puhe on nykyisin yksi Yhdysvaltain historian tunnetuimmista. Vaikka puhe kesti vain kaksi minuuttia ja sisälsi alle 300 sanaa, sitä pidetään yleisesti yhtenä Yhdysvaltain valtionjohdon tehtävää parhaiten kuvaavista puheista. Puheen kuuluisa viimeinen virke, kansalaisten hallinto, kansalaisten hoitamana, kansalaisia varten (engl. a government of the people, by the people, for the people), aloitti Yhdysvalloissa keskustelun tasa-arvoisen hallinnon ja yhteiskunnan merkityksestä.[21]

Lincolnin mukaan on nimetty muun muassa lukuisia kaupunkeja (tunnetuimpana Nebraskan pääkaupunki), piirikuntia ja Yhdysvaltain laivaston aluksia. Lisäksi Lincolnin kuva on useissa postimerkeissä[22], viiden dollarin setelissä[23] sekä Lincolnin senttinä tunnetussa yhden sentin kolikossa[24]. Lincolnista on myös tehty lukuisia patsaita ja muistomerkkejä, joista tunnetuin on vuonna 1922 julkistettu Lincoln Memorial.[25]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j k l m n o Abraham Lincoln - The Great Emancipator (Kuollut linkki; archive) American heritage. Viitattu 20.10.2011. (englanniksi)
  2. a b c d e f g h i j k l Abraham Lincoln History.com. Viitattu 18.10.2011. (englanniksi)
  3. a b c d e f g h Abraham Lincoln: Life Before the Presidency Millercenter.org. Viitattu 18.10.2011. (englanniksi)
  4. a b c d e f g Abraham Lincoln: Domestic Affairs Millercenter.org. Viitattu 19.10.2011. (englanniksi)
  5. a b B. Estlander, Eero Hietakari: "Jokamiehen maailmanhistoria" WSOY, 1944, sivu 1143.
  6. Gettysburg Address (November 19, 1863) Millercenter.org. Viitattu 22.10.2011. (englanniksi)
  7. a b c Abraham Lincoln: Death of the President Millercenter.org. Viitattu 20.10.2011. (englanniksi)
  8. a b c Abraham Lincoln's Assassination History. Viitattu 24.7.2012. (englanniksi)
  9. a b c Lincoln Assasination: Introduction Library of Congress. Viitattu 25.7.2012. (englanniksi)
  10. a b John Wilkes Booth Encyclopedia Britannica. Viitattu 28.7.2012. (englanniksi)
  11. Booth's reason for assasination teachinghistory.org. Viitattu 25.7.2012. (englanniksi)
  12. Lincoln Assasination: Time Line Library of Congress. Viitattu 25.7.2012. (englanniksi)
  13. Andrew Johnson History. Viitattu 31.10.2011. (englanniksi)
  14. Black Codes History. Viitattu 2.11.2011. (englanniksi)
  15. Daniel Walker Howe: Why Abraham Lincoln Was a Whig University of Michigan Library. 2005. Viitattu 21.8.2012. (englanniksi)
  16. Andrew O'Hehir: The sexual life of Abraham Lincoln Salon. Viitattu 24.8.2012. (englanniksi)
  17. ALLEN C. GUELZO: Abraham Lincoln and the Doctrine of Necessity University of Michigan Library.. Viitattu 5.8.2012. (englanniksi)
  18. Presidenttien arvosteluja on koottu lähteineen eng. kielisen Wikipedian artikkeliin
  19. a b Abraham Lincoln: Impact and Legacy Millercenter.org. Viitattu 20.10.2011. (englanniksi)
  20. Roper, Jon: The complete illustrated guide to the presidents of America, s. 90–95, 101. London: Lorenz Books, 2008. ISBN 978-0-7548-1858-8. (englanniksi)
  21. Tiffany Connors: How the Gettysburg Address Worked Hows Stuff Works. Viitattu 22.8.2012. (englanniksi)
  22. Abraham Lincoln on Postage Stamps djmcadam.com. Viitattu 20.10.2011. (englanniksi)
  23. $5 Note moneyfactory.gov. Viitattu 20.10.2011. (englanniksi)
  24. 2011 Lincoln One-Cent usmint.gov. Viitattu 20.10.2011. (englanniksi)
  25. About the Memorial nps.gov. Viitattu 20.10.2011. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • O’Reilly, Bill – Dugard, Martin: Killing Lincoln: The Shocking Assassination That Changed America Forever. New York: Henry Holt and Company, 2011. ISBN 978-0-8050-9307-0.
Wikiaineisto
Wikiaineistossa on lähdetekstiä aiheesta:
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Abraham Lincoln.
Wikiquote-logo-en.svg
Wikisitaateissa on kokoelma Abraham Lincoln -sitaatteja.