Jimmy Carter

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
James Earl Carter, Jr. Nobelin rauhanpalkinto
Jimmy Carter
Yhdysvaltain 39. presidentti
20. tammikuuta 197720. tammikuuta 1981
Varapresidentti Walter Mondale
Edeltäjä Gerald Ford
Seuraaja Ronald Reagan
Georgian 76. kuvernööri
12. tammikuuta 1971 - 14. tammikuuta 1975
Varakuvernööri Lester Maddox
Edeltäjä Lester Maddox
Seuraaja George Busbee
Tiedot
Syntynyt 1. lokakuuta 1924 (ikä 90)
Plains, Georgia
Puolue Demokraatit
Puoliso Rosalynn Smith Carter
Ammatti maanviljelijä, upseeri
Uskonto baptisti
Allekirjoitus JimmyCarterSignature commons.png
Carter ja Deng Xiaoping (1979)
Jimmy Carter vuonna 2011

James Earl "Jimmy" Carter, Jr. (s. 1. lokakuuta 1924 Plains, Georgia) on yhdysvaltalainen poliitikko ja Yhdysvaltain 39. presidentti (19771981).[1]

Presidenttikauden jälkeen Carter on mennyt mukaan erilaisiin ihmisoikeuksia ja hyväntekeväisyyttä edistäviin hankkeisiin, usein nimeään kantavan Carter Centerin kautta. Jimmy Carter sai Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 2002.[2]

Ura ennen politiikkaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Carter on kotoisin pieneltä Plainsin paikkakunnalta (väkiluku 637 vuonna 2000) Georgiasta. Hän on ensimmäinen sairaalassa syntynyt Yhdysvaltain presidentti[3]. Carter liittyi laivastoon ja palveli sukellusveneissä Atlantilla ja Tyynellämerellä. Isänsä kuoleman jälkeen 1953 Carter erosi laivastosta ja alkoi hoitaa sukunsa maapähkinäfarmia Plainsissa.[4] Carter oli syvästi uskonnollinen, ja toimii pyhäkoulun opettajana poliittisen uransa jälkeen.[5]

Georgian senaattori ja kuvernööri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Carter aloitti poliittisen uransa paikallisessa koulun johtokunnassa. Hän oli kaksi kautta Georgian osavaltion senaatissa 1960-luvulla.[4] Carterin vuoden 1970 kampanja oli avoimen rasistinen, hänen kannattajansa jakoivat Ku Klux Klanin kokouksiin kortteja, joissa vastaehdokas, kuvernööri Carl Sanders, kuvattiin mustien koripalloilijoiden kanssa. Sanders oli kieltänyt George Wallacea esiintymästä Georgiassa, mutta Carter lupasi kutsua ensi töikseen Wallacen puhumaan Georgian parlamentille. Vuonna 1968 Sanders osallistui Martin Luther Kingin hautajaisiin, Carter kieltäytyi osallistumasta.[6][7] Tultuaan valituksi kuvernööriksi Carter kuitenkin sanoi ensimmäisenä etelän viranhaltijana rotusyrjinnän ajan olevan ohi.[4] Vielä 15 vuotta aiemmin moisen mielipiteen esittäminen olisi merkinnyt poliittisen uran loppua Georgiassa. Carter oli kuvernöörinä 19711975, mutta hävisi seuraavat vaalit.

Presidentinvaalit 1976[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hävittyään kuvernöörinvirkansa Carter ryhtyi pyrkimään presidentiksi. Hänen mahdollisuuksiaan demokraattisen puolueen esivaalissa 1976 pidettiin aluksi vähäisinä tunnetumpiin poliitikkoihin verrattuna. Presidentti Richard Nixonin eroon johtanut Watergate-skandaali oli kuitenkin tuoreessa muistissa ja äänestäjien luottamus poliitikkoihin oli alhainen. Tämä kääntyi valtakunnanpolitiikan ulkopuolelta tulleen, skandaaleissa ryvettymättömän Carterin eduksi, ja hänestä tuli esivaalien yllätysvoittaja.[4]

Varsinaisissa presidentinvaaleissa Carter kohtasi istuvan republikaanipresidentin Gerald Fordin.[1] Watergate-skandaali varjosti erityisen pahasti Fordia, sillä hän oli Nixonin entinen varapresidentti ja myöntänyt tälle kiistellyn armahduksen. Myös taloudellinen laskukausi haittasi hänen mahdollisuuksiaan. Ford oli ensimmäisissä mittauksissa kolmekymmentä prosenttiyksikköä Carterin takana, ja vaikka hän kykeni vaalikampanjan aikana kuromaan etumatkan lähes kiinni, Carter voitti prosenttiluvuin 50,1–48,0.

Presidenttikausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ulkopolitiikan alalla Carterin tärkeimmät saavutukset olivat sopimus Panaman kanavasta, Camp Davidin rauha Israelin ja Egyptin välillä, SALT II -aserajoitussopimus Neuvostoliiton kanssa ja diplomaattisuhteiden solmiminen Kiinan kansantasavallan kanssa.[4] Sisäpolitiikassa hän perusti liittovaltion energia- ja koulutusvirastot sekä ajoi läpi ympäristöä suojelevia lakeja.

Three Mile Islandin ydinvoimalaonnettomuuden tapahduttua Carter vieraili paikalla rohkaistakseen kansalaisia ja hälventääksene paniikkia.[8]

Carterin virkakauden loppua varjosti Yhdysvaltain Iranissa sijaitsevan Teheranin-suurlähetystön panttivankikriisi ja epäonnistunut vapautusyritys.[4] Carteria on syytetty poliittisesta ja sotilaallisesta tuesta Indonesian hallitukselle Itä-Timorin miehityksen ja kansanmurhan aikana, jolloin kolmasosa Itä-Timorin väestöstä kuoli.[9] Carterin hallintoa on niin ikään syytetty Nicaraguan sandinistien poliittisten vastustajien tukemisesta CIA:n avulla sekä ennen että jälkeen sandinistien valtaannousun.[10] Carterin hallinto antoi myös merkittävää sotilaallista tukea El Salvadorin hirmuhallinnolle ainakin vuoteen 1980 asti.[11]

Myöhemmin Carterin turvallisuuspoliittinen neuvonantaja Zbigniew Brzezinski on kertonut, että Carterin aikana USA aloitti rahallisesti erittäin mittavan operaation Afganistanissa, "antaakseen Neuvostoliitolle oman Vietnaminsa". Taktiikkana oli tukea voimakkaasti islamilaisia taistelijoita, ja tämä tuki alkoi jo ennen Afganistanin sisällissodan syttymistä. Carterin aloitteesta useat länsimaat boikotoivat Moskovan olympiakisoja 1980.[12] Neuvostoliitolle asetettiin myös kaupparajoituksia Afganistanin-miehityksen takia.

Kriitikoiden tekstissä siteerataan välillä myös Carterin lausuntoa, jonka mukaan "Yhdysvalloilla ei ole anteeksipyydettävää vietnamilaisilta, koska tuho oli molemminpuolista".[13]

Presidenttiyden jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hävittyään uudelleenvalinnan Ronald Reaganille Carter on keskittynyt erilaisiin ihmisoikeus- ja hyväntekeväisyyshankkeisiin, etupäässä vuonna 1982 perustetun Carter Centerin kautta. Keskus muun muassa valvoo vaaleja etupäässä Afrikassa ja Latinalaisessa Amerikassa sekä osallistuu erilaisiin terveyskampanjoihin kehitysmaissa.

Carter vieraili Kuubassa toukokuussa 2002 tavaten Fidel Castron, ensimmäisenä Yhdysvaltain presidenttinä vuoden 1959 Kuuban vallankumouksen jälkeen.[14]

Carter sai Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 2002 työstään rauhan, demokratian ja ihmisoikeuksien hyväksi. Hän on kolmas rauhanpalkinnon saanut Yhdysvaltain presidentti Theodore Rooseveltin (1906) ja Woodrow Wilsonin (1919) jälkeen; hänen jälkeensä palkinnon on presidenteistä saanut Barack Obama (2009).

Maaliskuussa 2004 Carter tuomitsi jyrkästi George W. Bushin ja Tony Blairin sanojensa mukaan "valheisiin ja vääriin tulkintoihin perustuvan" Irakin sodan.

2006 ilmestyneessä kirjassaan Palestine: Peace Not Apartheid Carter syytti Israelia palestiinalaisten maiden kolonisaatiosta ja piti sitä tärkeimpänä esteenä Lähi-idän rauhalle. Hän vertasi myös Israelin toimia Etelä-Afrikan apartheidiin.[15]

2007 Jimmy Carter väitti CNN-televisiokanavan haastattelussa, että Yhdysvallat kiduttaa sotilaallisia vankejaan.[16]

2014 Carter ei käytä sähköpostia sillä hän uskoo NSA:n vakoilevan häntä ja pitää maansa tiedustelupalvelujen suhtautumista tarkkailun oikeutukseen äärimmäisen vapaamielisenä.[17]

UFO-tapaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jimmy Carter on kertonut nähneensä UFO:n lokakuussa 1969. Myöhemmin tähtitieteilijät totesivat kuitenkin, että kyseessä oli todennäköisesti Venus-planeetta.[18] Kuvernöörinä ollessaan Carteria pyydettiin tekemään raportti näkemästään, minkä hän tekikin 1973.[19] Jälkeenpäin Carter on sanonut, että ei enää koskaan tee pilaa ihmisistä, jotka sanovat nähneensä tunnistamattoman lentävän esineen.[20] 30. huhtikuuta 1977 arvostettu The Washington Post julkaisi aiheesta jutun etusivullaan, tosin kertoen virheellisesti tapauksen sattuneen 1973. Aihe oli esillä useissa medioissa 1970-luvulla. Tapauksen todennäköinen selitys Venukseksi julkaistiin The Washington Postin artikkelissa 9. toukokuuta 1977.[21]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Jimmy Carter White House
  2. Jimmy Carter Biography Nobelprize.org. Viitattu 21.10.2014.
  3. Just For Fun: Presidential Trivia National Park Service. Viitattu 2.5.2010.
  4. a b c d e f Jimmy Carter Encyclopedia Britannica. Viitattu 21.10.2014.
  5. In Plains, Ga., they still love Jimmy Carter, peanut farmer and former president Washington Post. Viitattu 21.10.2014.
  6. Yarbrough: Carter a poster boy for 'acts based on racism' 2009. Online Athens. Viitattu 21.10.2014.
  7. Jimmy Carter's racist campaign of 1970 Washington Examiner. Viitattu 21.10.2014.
  8. Meltdown at Three Mile Island: Jimmy Carter American Experience. PBS. Viitattu 21.10.2014.
  9. Stephen R. Shalom, Noam Chomsky, & Michael Albert: East Timor Questions & Answers 1999. Z Magazine. Viitattu 21.10.2014.
  10. Understanding the Iran Contra Affair Brown University. Viitattu 21.10.2014.
  11. Central America, 1977–1980 US Department of State, Office of the Historian. Viitattu 21.10.2014.
  12. Moscow 1980 - A story of the NZ Boycott Olympic Org
  13. Noble Carter? – The Legacy of Jimmy Carter, artikkeli. Julkaistu muutamissa lehdissä (englanniksi)
  14. Castro opens doors wide for Carter 2002. CNN. Viitattu 21.10.2014.
  15. Carter Book on Israel 'Apartheid' Sparks Bitter Debate Washington Post. Viitattu 21.10.2014.
  16. Carter says U.S. tortures prisoners CNN. Viitattu 21.10.2014.
  17. http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/ulkomaat/3142614/jimmy-carter-ei-kayta-sahkopostia-koska-uskoo-nsan-vakoilevan
  18. Sheaffer, Robert (1998), UFO Sightings: The Evidence, Prometheus Books, ISBN 1-57392-213-7
  19. Carter, Jimmy (1973) Report to the International UFO Bureau in Oklahoma City (PDF)
  20. Good, Timothy (1989) "Above Top Secret: The Worldwide U.F.O. Cover-Up" Quill, ISBN 0-688-09202-0
  21. Hines, Terence (2003), Pseudoscience and the Paranormal (2nd ed.), Prometheus Books, ISBN 978-1-57392-979-0

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Jimmy Carter.