Panaman kanava

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Panaman kanavan sulut ja laivojen käyttämä reitti.
Panaman kanava (Kuva: NASA)
Gatún-järvi.

Panaman kanava on Panamankannaksen poikki kulkeva kanava. Se on 82 kilometriä pitkä ja yhdistää Tyynenmeren ja Atlantin toisiinsa. Kanava kulkee Panamankannaksen alavimman kohdan poikki ja nousee korkeimmalle kohdalle Gatúnin tekojärvellä, joka on 26 metriä valtamerien pintaa korkeammalla. Kanava avattiin liikenteelle 15. elokuuta 1914.

Kanava on tärkeä oikoreitti laivoille, jotka muuten joutuisivat kiertämään Etelä-Amerikan eteläkärjen ympäri 13 000 kilometrin matkan. Vuonna 2004 kanavassa kulki 14 035 alusta.lähde?

Laivareitti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kanavan Tyynen valtameren puoleisessa päässä Panamanlahdella on ankkurointipaikka, jossa laivat odottavat vuoroaan. Aluksi kuljetaan sisääntuloväylää 11 kilometriä ja saavutaan Americas-sillalle (Puente de las Américas, ent. Thatcher Ferry Bridge), jota pitkin Pan-American Highway ylittää kanavan.

Sillalta jatketaan 5 km ruopattua jokiuomaa pitkin ja saavutaan Mirafloresin suluille. Näillä kaksivaiheisilla suluilla noustaan 16,5 m ylemmäksi Mirafloresin tekojärveen. Pedro Miguelin sulussa noustaan 9,5 m ja saavutaan 11 km pitkään Gaillardin leikkaukseen (=Culebra) suomeksi "käärme", joka on kaivettu vedenjakajan poikki.

Gaillardin leikkauksen jälkeen reitti jatkuu Gatúnin tekojärvellä. Tällä 26 metrin korkeudella kanava kulkee 38 kilometriä.[1]

Gatúnin kolmella sululla laskeudutaan Atlantin valtameren puolelle Karibianmereen. Täällä oleva Limóninlahti on luontainen satama ja toimii laivojen odotuspaikkana.[2]

Laivan kulku kanavassa kestää noin 9 tuntia.[3]

Sulut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Panaman kanavan sulut ovat parillisia, joten laivaliikenne kulkee samanaikaisesti molempiin suuntiin. Gaillardin leikkauksessa suuret laivat joutuvat turvallisuuden takia tosin kulkemaan vain yhteen suuntaan kerrallaan.

Sulkukammiot ovat 33,53 metriä leveitä ja 320,0 metriä pitkiä. Niiden käyttökelpoinen pituus on 304,8 metriä. Kammioiden koon mukaan määräytyy kanavaa käyttävien laivojen suurin mahdollinen koko. Tästä koosta käytetään nimitystä Panamax.

Sulkukammion täyttäminen kestää noin 8 minuuttia ja siihen tarvitaan 101 000 kuutiometriä vettä. Gatúnin sulkujen sulkuporttien korkeus on 21 metriä ja paino 745 tonnia. Massiivisesta koosta huolimatta niiden avaamiseen ja sulkemiseen riittää 30 kW moottori.

Suluissa laivoja vedetään pienillä sähkövetureilla, ns. muuleilla, jotka kulkevat sulun molemmilla reunoilla. Veturien voimakkaiden vinssien avulla laiva pidetään myös sulun keskellä. Laivojen siirtely on tarkkaa työtä, sillä Panamax-kokoisen laivan sivuilla on vain 60 cm vapaata tilaa.

Käyttömaksut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kanavan käytöstä peritään maksu laivan uppouman mukaan. Maksu vaihtelee 2,26 dollarista 2,96 dollariin tonnia kohden. Konttialuksilta peritään 49 dollaria jokaista 6 metrin (20 jalan) konttia kohden. Korkein kanavan käyttömaksu eli 249 165 dollaria veloitettiin 30.5.2006 Maersk Dellys -rahtilaivalta. Pienin käyttömaksu taas oli 36 senttiä ja sen maksoi amerikkalainen seikkailija Richard Halliburton, joka ui kanavan läpi 1928.lähde? Kanavan käytöstä maksetaan keskimäärin 54 000 dollaria laivaa kohden.

Suluilla laivoja siirtelevien veturien käytöstä peritään maksu sen mukaan montako hinausvaijeria tarvitaan. Iso laiva saattaa tarvita 6 veturia ja 12 vaijeria. Tällöin maksu on 12 kertaa 200 dollaria eli 2400 dollaria.

Toukokuun 16. 2008 Disney Cruise Line -yhtiö maksoi siirtomatkalla olleesta Disney Magicistä ennätysmäiset 331 200 dollaria tullia kanavan läpi kulkemiseen. Korkea hinta oli seurausta vilkkaasti liikennöidyn kanavan varaamattomien paikkojen huutokauppaamisesta, joista etenkin rahtiyhtiöt ajan säästämiseksi ovat valmiita maksamaan suuriakin summia. Edellisen vastaavan ennätyksen oli tehnyt Norwegian Cruise Line vuoden 2007 lokakuussa siirtomatkalla olleesta Norwegian Pearlista.[4]

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Panaman kanavaa rakennetaan 1907

1820-luvulta asti keskusteltiin mahdollisuudesta avata Panaman halkaiseva kanava.

Ranska oli aloittanut 1. tammikuuta 1880 kanaalin rakentamisen Panamankannaksen läpi Ferdinand de Lessepsin johdolla, joka oli kuitenkin aiheuttanut suuria virheitä. Muun muassa malaria, keltakuume ja muut trooppiset taudit sekä rakennusvirheet, tulvat ja onnettomuudet vaikeuttivat suuresti työnteon etenemistä; rakennustyön aikana yli 2 000 ranskalaista työntekijää kuoli tauteihin. Suurin virhe oli se, että ranskalaiset jättivät täysin huomiotta Panaman nousuveden, joka on lähes kuusi metriä korkeampi kuin Gatunissa Egyptissä jossa de Lesseps oli rakentanut Suezin kanavaan[5]. Lesseps oli kertonut presidentti Georges Clemenceaulle ettei työmaalle voi enää saada rahoitusta yritysten kautta. Clemenceau kuitenkin halusi jatkaa työmaata vaikka se oli jo maksanut paljon.[6]lähde tarkemmin?

Panaman kanavayhtiö oli tehnyt konkurssin jo vuonna 1889. Panaman kanavayhtiö oli lahjonut Ranskan kansalliskokouksen jäseniä osakkeilla, jotta kanavaprojektiin saataisiin lisää rahaa hallitukselta, vaikka yhtiön rahoituskriisi oli tullut esille. Skandaali tuli esille vuosina 1892-1893 ja hallitus joutui eroamaan. Oikeudessa syytettiin Clemenceauta lahjusten ottamisesta de Lessepsilta. Myös de Lessepsin nuorta apulaista, insinööri Gustave Eiffeliä syytettiin vaikkei Eiffelillä ollut osaa eikä arpaa tapahtumiin.[6]

Yhdysvaltojen presidentti Theodore Roosevelt uskoi Yhdysvaltojen kykenevän rakentamaan lopun kanavasta ja Yhdysvallat osti vuonna 1903 10 000 000 dollarilla Ranskalta rakennushankkeen.

Kun kaksikin maineikasta rakennusinsinööriä oli epäonnistunut, Roosevelt määräsi työhön armeijan pioneerijoukot, joiden komentajaksi rajattomin valtuuksin hän nimitti eversti George Washington Goethalsin. Everstin diktatorisiakin piirteitä saanut johto oli juuri se, joka raivasi esteet tieltä ja kanava valmistui säädetyssä ajassa. Esimerkkinä hänen otteistaan oli hänen julistamansa kertakaikkinen sota ammattimaisia uhkapelureita ja parittajia vastaan: kaikki kiinni saadut kärsivät pitkän pakkotyötuomion. Samoin korpilakot nujerrettiin säälittömin ottein, esimerkiksi eräs lakko, jonka avulla aiottiin hankkia vapaaksi eräs kuolemankolarin aiheuttanut ja siitä hyvästä tuomioistuimessa pitkän tuomion saanut veturinkuljettaja. Eversti ilmoitti, että vanki pysyy lukon takana ja jokainen lakkolainen olisi työtön. Uhkauksiin järjestää lakkovartioita hän vastasi, että jokainen työn estämistä yrittävä ammuttaisiin siihen paikkaan. Lakkoa ei tullut.

Rakennustöiden alussa työntekijöitä piinasi ranskalaisiakin vaivannut keltakuume. Se onnistuttiin torjumaan tappamalla hyönteismyrkyillä niitä levittäneitä hyttysiä ja tuhoamalla niiden elin- ja lisääntymismahdollisuudet muun muassa kaatamalla paloöljyä lampiin ja hetteikköihin, joissa hyttyset lisääntyivät. Keltakuumeen lopullinen nujertaminen oli kuitenkin Goethalsin palkkaaman William G. Gorgasin ansiota.

Toista vuotta kestänyt Culebran osuuden avaaminen jouduttiin tekemään moneen kertaan, koska vyörymille altis savimaa tukki kaivauksen kerran toisensa jälkeen. Työmiehet antoivat alueelle nimen "Cucaracha" eli torakka koska heistä se "liikkui" samalla tavalla. Goethals ei antanut periksi, vaan vyörymät raivattiin ja lopulta kanava valmistui.

Kanavan viimeinen pato, joka yhdisti Atlantin ja Tyynenmeren vedet, avattiin Gamboassa 10. lokakuuta 1913.[7] Rakennustyöt veivät yksitoista vuotta ja arvioiden mukaan 5 609 yhdysvaltalaista työntekijää menehtyi niiden aikana. Presidentti Woodrow Wilson avasi kanavan 15. elokuuta 1914.

Yhdysvallat sai 18. marraskuuta 1903 haltuunsa Panamalta 1 432 km² maa-alueen, jota kutsutaan Panaman kanavavyöhykkeeksi. Se luovutettiin samalla kun Panaman kanava. Toisen maailmansodan aikoihin Yhdysvallat käytti kanavaa kuljettaakseen sotalaivojaan Tyyneltämereltä Atlantille.

Monet kirjailijat, muun muassa Edward L Beach, sanovat sota-aiheisissa kirjoissaan, että kanavan suunnittelijat olivat kaukonäköisiä. Tämän osoitti se, että vasta sodan vuosina kanava alkoi käydä ahtaaksi uusille jättiläislaivoille, muun muassa joukkojenkuljetusalus RMS Queen Elizabethille.

Panaman kanavan vyöhykkeen lippu

Presidentti John F. Kennedy salli vuonna 1963 tammikuussa Yhdysvaltain lipun ja Panaman lipun liehua kaikissa siviilirakennuksissa kanavavyöhykkeellä.

Kennedyn kuoleman jälkeen kanavavyöhykkeen silloinen kuvernööri Robert J. Fleming hylkäsi tämän käytännön.

9. tammikuuta 1964 panamalaiset opiskelijat osoittivat mieltään kanavavyöhykkeen rajalla. Opiskelijoiden oli tarkoitus tunkeutua vyöhykkeelle ja ripustaa Panaman lippu liehumaan kanavan yli. Tässä he onnistuivat ja vyöhykkeen poliisi avasi tulen, jota tuki Yhdysvaltain armeijan tulitus. Noin 20 panamalaista kuoli, 500 loukkaantui ja neljä Yhdysvaltain kansalaista kuoli.

Vuonna 1977 Yhdysvaltain presidentti Jimmy Carter ja Panaman presidentti Omar Torrijos neuvottelivat Torrijosin–Carterin sopimuksen Panaman kanavasta. 7. syyskuuta 1977 solmitun sopimuksen mukaan kanava siirtyisi ennen vuosituhannen vaihdetta Panamalle, mutta Yhdysvallat sai pysyvän oikeuden taata sen neutraliteetin. Sopimuksen mukaan hallinto kanavasta siirtyi vuonna 1979 Yhdysvaltain ja Panaman yhteiseksi hoidettavaksi ja kanavavyöhyke purettiin.

Vuonna 1989 Yhdysvaltain presidentti George H. W. Bush lähetti noin 26 000 Yhdysvaltain sotilaan Panaman kanavalle. Yhdysvallat hyökkäsi Panamaan ja vangitsi maan presidentin Manuel Noriegan joka oli syyllistynyt rahanpesuun ja huumekauppaan.

31. joulukuuta 1999, tasan 120 vuotta siitä kun kanavaa alettiin rakentaa, kanava luovutettiin Panamalle.[5]

Tulevaisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

22. lokakuuta 2006 panamalaiset hyväksyivät kansanäänestyksellä kanavan laajentamisen. Oikeastaan kanava tullaan rakentamaan suurelta osin uudelleen. Uuden kanavan on tarkoitus olla käytössä vuonna 2015, ja alustava budjetti koko työlle on 6,2 miljardia Yhdysvaltain dollaria. Hinta-arvioon on varattu inflaatiovaraa. Uusittu kanava kaksinkertaistaa kanavan kapasiteetin ja mahdollistaa suurempien laivojen ajamisen kanavan läpi.[8]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Tiainen, Jorma: Ihmiskunnan Kronikka 1861-1937, Gummerus 1988

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Panama canal Panama Hotel Reviews
  2. Limon Bay, panama Cruise Away
  3. Panama canal cruises
  4. Disney cruise ship pays record amount for Panama Canal crossing - USA Today 06/10/2008
  5. a b Kirsi Cheas: Kanavan kallis hinta. Kumppani, 2008, nro 2, s. 6-7.
  6. a b Tiainen s. 832
  7. Tieteen kuvalehti Historia 15/2013, s.74
  8. Expansion of Panama Canal 2006

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Panaman kanava.

Koordinaatit: 9°04′48″N, 79°40′48″W