Amnesty International

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Amnesty International Nobelin rauhanpalkinto
Amnesty Internationalin tunnus
Amnesty Internationalin tunnus
Motto It is better to light a candle than to curse the darkness.
On parempi sytyttää kynttilä kuin kirota pimeyttä.
Perustettu 1961
Perustaja Peter Benenson
Tyyppi Yleishyödyllinen yhteisö
Toimiala Ihmisoikeudet
Päämaja Yhdistyneen kuningaskunnan lippu Lontoo, Yhdistynyt kuningaskunta
Toiminta-alue Maailmanlaajuinen
Jäsenet Yli 3 miljoonaa
Pääsihteeri Salil Shetty ( Intia)
Sivusto www.amnesty.org

Amnesty International (lyhenne AI, epävirallisesti Amnesty) on kansainvälinen järjestö, jonka päämääränä on edistää ihmisoikeuksien noudattamista koko maailmassa Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeusjulistuksen hengessä. Järjestö perustettiin vuonna 1961 lakimies Peter Benensonin aloitteesta. Amnesty International sai Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 1977. Järjestön kahdeksantena pääsihteerinä toimii 1. heinäkuuta 2010 alkaen intialainen Salil Shetty.

Amnesty Internationalin huolenaiheena ovat olleet erityisesti mielipidevangit, poliittiset vangit, kuolemanrangaistus, kidutus, poliittiset murhat, katoamiset ja mitkä tahansa muut hallitusten, organisaatioiden tai henkilöiden tekemät ihmisoikeusloukkaukset.

Järjestön puolueettomuuden turvaamiseksi Amnesty International ei ota vastaan taloudellista tukea valtioilta ja myös yritysrahoitukselle ollaan kriittisiä. Vastaavista syistä Amnestyn jäsenet eivät kampanjoi omassa maassaan tapahtuneiden yksittäisten ihmisoikeusloukkausten uhrien puolesta, joskin tätä sääntöä on lievennetty kahden viimeisimmän pääsihteerin aikana.[1] Amnestyn tutkimusraportit, joiden tiedot pyritään varmistamaan toisistaan riippumattomista lähteistä, ovatkin saavuttaneet mainetta yleensä luotettavana tietolähteenä ihmisoikeusloukkauksista.

Amnestyn päätoimisto eli kansainvälinen sihteeristö sijaitsee Lontoossa. Vuonna 2014 järjestö ilmoitti toimintaansa osallistuvan tai tukevan yhteensä yli kolme miljoonaa ihmistä yli 150 maassa.[2] Suomen osastolla on noin 42 000 jäsentä ja säännöllistä lahjoittajaa.[3] Amnestyn suurimmat osastot ovat Yhdysvallat, Iso-Britannia ja Hollanti.[4]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Amnesty Internationalin kansalliset osastot vuonna 2005.

Amnesty Internationalin perusti heinäkuussa 1961 Lontoossa brittiläinen lakimies Peter Benenson. Hänen mukaansa taustalla oli tapaus, josta hän luki metromatkalla. Kaksi opiskelijaa oli tuomittu seitsemän vuoden vankeuteen Salazarin hallitsemassa Portugalissa, kun he olivat nostaneet maljan "vapaudelle." The Observer -lehti julkaisi 28. toukokuuta 1961 Benensonin artikkelin The Forgotten Prisoners. Benenson pani tukijoidensa kanssa alulle kampanjan nimeltä "Appeal for Amnesty 1961", jonka tavoitteena oli puolustaa näitä ihmisiä, jotka Benenson nimesi "mielipidevangeiksi".

Heinäkuussa 1961 johtajisto päätti muodostaa pysyvän organisaation, jonka nimeksi tuli syyskuussa 1962 virallisesti Amnesty International.

Perustamisestaan lähtien Amnesty keskittyi kampanjoimaan erityisesti mielipidevankien vapauttamiseksi. Toiminnan perustana olivat maakohtaisten tutkijoiden tekemät selvitykset. Amnestyn Head of Research Office (HORO) eli tutkimustoimiston johto tarkasti kaikki tiedot ennen niiden käyttöä järjestön tiedotteissa. Puolueettomuutta pidettiin keskeisenä.[5]

1970-luvulla Amnestyn näkyvimpiä johtajia olivat Sean MacBride ja Martin Ennals. Amnesty alkoi vaatia oikeudenmukaisia oikeudenkäyntejä ja vastustaa mielivaltaisen pitkiä pidätyksiä Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistuksen artiklan 9 mukaan, sekä vankien kidutusta ihmisoikeuksien julistuksen 24. vuosipäivänä 1972. Käyttöön otettiin myös ns. 'Urgent Action' eli pikavetoomus jäsenistön mobilisoimiseksi nopeisiin toimiin. Sitä käytettiin ensimmäisen kerran maaliskuussa 1973, kun Brasilia pidätti São Paulon yliopiston professori Luiz Basilio Rossin.

Amnesty Internationalin organisaatio- ja toimintatapamuutokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Amnestyn luonne ja toiminta on muuttunut merkittävästi 1990- ja 2000-luvuilla. Pierre Sanén pääsihteerikaudella (1992–2001) tutkijoiden roolia vähennettiin ja jäsenaktiivisuus nähtiin tärkeämpänä. Head of Research Office lakkautettiin 1994 ja sen johtaja Malcolm Smart erosi Amnestysta.[6]

Vuonna 2001 Amnestyn mandaatti korvattiin missiolla, johon sisällytettiin TSS-oikeuksien eli taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien ajaminen. Kansainvälinen sihteeristö on vasemmistolainen[7] ja myös suurimmassa maajärjestössä, Yhdysvaltain Amnestyssa, on paljon vasemmistolaisia, jotka ovat halunneet edistää myös poliittisia tavoitteita, mitä TSS-oikeuksien sisällyttäminen missioon edesauttaa.[8] Toimintaa muutettiin projektikohtaisemmaksi esimerkkinä kampanja naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan.[9]

Amnestylla ei perinteisesti ollut kantaa abortin laillisuuteen. Huhtikuussa 2007 Amnesty muutti osittain linjaansa ja alkoi vaatia abortin turvaamista naisille, jotka ovat joutuneet insestin tai raiskauksen uhriksi tai jos raskaus uhkaa vakavasti äidin terveyttä.[10][11][12]

Pääsihteerit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääsihteeri (engl. Secretary General) on Amnestyn ylin johtaja. Pääsihteereitä on tähän mennessä ollut kahdeksan, joista neljä Isosta-Britanniasta. Nykyinen pääsihteeri on intialainen Salil Shetty, joka astui virkaansa vuonna 2010.[13]

Pääsihteeri Virassa Kotimaa
Peter BenensonPeter Benenson 1961–1966 Iso-Britannia
Eric BakerEric Baker 1966–1968 Iso-Britannia
Martin EnnalsMartin Ennals 1968–1980 Iso-Britannia
Thomas HammarbergThomas Hammarberg 1980–1986 Ruotsi
Avery BrundageIan Martin 1986–1992 Iso-Britannia
Pierre SanéPierre Sané 1992–2001 Senegal
Irene Zubaida KhanIrene Khan 2001–2010 Bangladesh
Salil Shetty Salil Shetty 2010– Intia

Amnesty ja Suomi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Per Stenbäckin englantilaiset ystävät Elisabeth ja Tom Gordon piti esitelmän Amnestysta vuonna 1964 Helsingissä.[14] Suomen osasto perustettiin 1967 suomenruotsalaisten intellektuellien aloitteesta; puheenjohtajaksi valittiin Erik Stenius.[15] Järjestön Suomen-osasto julkaisee Amnesty-lehteä.

Kannanottoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Amnestyn näkemyksen mukaan nykyinen siviilipalveluksen pituus, joka on yli kaksinkertainen lyhyimpään armeijan palvelusaikaan nähden, on rangaistuksenomainen. Tämän vuoksi Amnesty katsoo asevelvollisuuden suorittamisesta kieltäytyvät totaalikieltäytyjät mielipidevangeiksi. Vuotta 2006 koskevassa raportissaan Amnesty piti yhtätoista vankeuteen tuomittua totaalikieltäytyjää mielipidevankina.[16] Amnesty kritisoi Suomea myös siitä, ettei naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ole saatu loppumaan, pakolaishakemusten liian nopeasta käsittelystä ja salaisena pidettävien tietojen käytöstä maassaololupien torjumiseen.[16]

Amnestyn Suomen osasto myöntää vuosittain kynttiläpalkinnon ihmisoikeuksien hyväksi tehdystä työstä.[17]

Suomen Amnestyn kynttiläpalkinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Palkittu
2013 PMMP-yhtye
2012 Kansallisteatterin Vastaanotto-projekti
2011 Professori Martin Scheinin
2010 Suomen PEN
2009 Kidutettujen kuntoutuskeskus
2008 Pakolaisneuvonta ry
2007 Keski-Suomen keskussairaalan Raisek-hoitoketju
2006 Ulkoministeriön asevalvonnan yksikkö
2005 Vaasan kaupunki työstään naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan
2004 Porvoon kaupungin perheasian neuvottelukeskuksen johtaja Helena Ewalds
2003 Elokuvaohjaaja Aki Kaurismäki
2002 Tasavallan presidentti Tarja Halonen

[18]

Kritiikki Amnestyä kohtaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

The Economistin Edward Lucasin mukaan Amnesty näyttää muistuttavan "taas yhtä uutta vasemmistolaista painostusryhmää", kun se on syyttänyt Viroa venäläisvähemmistön huonosta kohtelusta.[19][20]

Amnestyn julkilausuman, jossa Guantánamon vankileiriä kutsuttiin "Gulagiksi", on väitetty loukanneen todellisen Gulagin uhreja.[21][22][23][24]

Israel-mielinen[25] järjestö NGO Monitor taulukoi miten paljon Amnestyn vuosiraportti 2006 kritisoi kutakin maata Lähi-idän alueella. Järjestön mukaan Amnesty keskittyi suhteettoman paljon Israelin kritisoimiseen verrattuna sellaisiin alueen maihin kuin Saudi-Arabia, Sudan tai Syyria.[26] Myös Harvardin yliopiston oikeustieteen professori, juutalainen Alan Dershowitz on katsonut Jerusalem Post -lehdessä Amnestyn olevan Israelin vastainen ja lisäksi vääristelevän kansainvälistä oikeutta Israelia koskevissa sotarikossyytöksissä.[27]

Katolinen kirkko on arvostellut Amnestya sen uuden aborttilinjan vuoksi ja vaati vuonna 2007 katolilaisia lopettamaan järjestön tukemisen.[28]

Tunnustukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Äänilevyt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Amnestyn 50-vuotisjuhlien kunniaksi vuonna 2011 Suomessa julkaistiin Karri "Paleface" Miettisen johdolla juhlalevy Mitä vapaus on. Levyllä esiintyvät muun muassa Tuomari Nurmio, Emma Salokoski, Paula Vesala, Stam1na, Asa, Ville Malja, Ismo Alanko ja Joan Baez, joka esittää oman versionsa Finlandia-hymnistä.[29]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Stephen Hopgood: Keepers of the flame: understanding Amnesty International, s. 129, 202. Ithaca: Cornell University Press, 2006. ISBN 978-0-8014-4402-9.
  2. Mikä Amnesty? Viitattu 21.7.2014.
  3. Amnesty 50 år. Hufvudstadsbladet, 2011, nro 28.5., s. 17.
  4. http://web.archive.org/web/20070513194358/http://www.amnesty.fi/history/organisaatio.htm Suomen Amnesty: Organisaatio
  5. Stephen Hopgood: Keepers of the flame: understanding Amnesty International, s. 80–92. Ithaca: Cornell University Press, 2006. ISBN 978-0-8014-4402-9.
  6. Stephen Hopgood: Keepers of the flame: understanding Amnesty International, s. 127–128. Ithaca: Cornell University Press, 2006. ISBN 978-0-8014-4402-9.
  7. Stephen Hopgood: Keepers of the flame: understanding Amnesty International, s. 35. Ithaca: Cornell University Press, 2006. ISBN 978-0-8014-4402-9.
  8. Stephen Hopgood: Keepers of the flame: understanding Amnesty International, s. 107. Ithaca: Cornell University Press, 2006. ISBN 978-0-8014-4402-9.
  9. Stephen Hopgood: Keepers of the flame: understanding Amnesty International, s. 151-159. Ithaca: Cornell University Press, 2006. ISBN 978-0-8014-4402-9.
  10. Amnesty ends abortion neutrality BBC. Viitattu 9.6.2007.
  11. Amnesty International defends access to abortion for women at risk Amnesty. Viitattu 17.06.2007.
  12. Vatikaani kehottaa katolilaisia lopettamaan Amnestyn tukemisen HS. Viitattu 17.06.2007.
  13. http://www.amnesty.org/en/who-we-are/our-people/secretary-general
  14. Suomen osaston historia Amnesty International Suomen osasto ry. Viitattu 31.12.2011.
  15. Amnesty 50 år. Hufvudstadsbladet, 2011, nro 28.5., s. 17.
  16. a b Amnesty International Report 2007: Finland Viitattu 8.6.2008.
  17. Yle.fi, viitattu 8.12.2011
  18. Amnestyn kynttiläpalkinto amnesty.fi. Amnesty International. Viitattu 1. elokuuta 2013.
  19. An excess of conscience - Estonia is right and Amnesty is wrong. The Economist, 14.12.2006. Artikkelin verkkoversio.
  20. David B. Rivkin Jr. ja Lee A. Casey: Amnesty Unbelievable National Review Online. 27.5.2005. Viitattu 11.6.2008.
  21. Margers Pinnis, Baltic Association to the United Nations: The Real Gulag. The New York Times, 31.5.2005. Artikkelin verkkoversio.
  22. Anne Applebaum: Amnesty's Amnesia. Washington Post, 8.6.2005. Artikkelin verkkoversio.
  23. Kenneth Anderson: An American Gulag? Human rights groups test the limits of moral equivalency. The Weekly Standard, 13.6.2005, 10. vsk, nro 37. Artikkelin verkkoversio.
  24. Anne Bayefsky: Amnesty’s Absurdity National Review Online. 6.6.2005. Viitattu 11.6.2008.
  25. http://www.economist.com/world/international/displaystory.cfm?story_id=9804231
  26. NGO Monitor - Amnesty International Report for 2006 Viitattu 31.5.2008.
  27. Alan Dershowitz: Amnesty Int'l redefines 'war crimes'. The Jerusalem Post, 30.8.2006. Artikkelin verkkoversio.
  28. Vatican urges end to Amnesty aid BBC. Viitattu 09.01.2008.
  29. Janne Strang: Vackra melodier, ruskiga historier. Hufvudstadsbladet, 2011, nro 28.5., s. 17.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Amnesty International.