Nelson Mandela

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Nelson Mandela
Kuva:Nelson Mandela.jpg
Mandela Yhdysvalloissa vuonna 1993.
Etelä-Afrikan 11. presidentti
Virassa
27. huhtikuuta 1994 - 14. kesäkuuta 1999
Edeltäjä Frederik Willem de Klerk
Seuraaja Thabo Mbeki
Sitoutumattomien maiden liikkeen puheenjohtaja
Virassa
3. syyskuuta 1998 - 14. kesäkuuta 1999
Edeltäjä Andrés Pastrana Arango
Seuraaja Thabo Mbeki

Edeltäjä
Seuraaja
Tiedot
Syntymäaika 18. heinäkuuta 1918 (ikä 90)
Syntymäpaikka Mvezo, Eastern Cape, Etelä-Afrikan unioni
Kuolinaika
Kuolinpaikka
Puolue Afrikan kansalliskongressi
Ammatti
Puoliso
Arvonimet OM, CC, AC, QC
Allekirjoitus
Huomioitavaa

Nelson Rolihlahla Mandela, (s. 18. heinäkuuta 1918 Mvezo) on xhosa-kansan thembu-heimoon kuuluva eteläafrikkalainen poliitikko, joka toimi aiemmin myös asianajajana. Etelä-Afrikassa hänet tunnetaan usein nimellä Madiba. Hän sai Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 1993 Frederik de Klerkin kanssa ja oli Etelä-Afrikan ensimmäinen musta presidentti 1994–1999. Nelson Mandela on 1900-luvun merkittävimpiä poliittisia vankeja ja Afrikan yksi merkittävimmistä poliittisista johtajista.[1]

Sisällysluettelo

[muokkaa] Elämä

[muokkaa] Lapsuus

[muokkaa] Perhe

Xhosa-lapsia Transkeissa (kuva vuodelta 2004).
Xhosa-lapsia Transkeissa (kuva vuodelta 2004).

Mandelan isä Gadla Henry Mphakanyiswa oli xhosa-heimon johtaja Transkeissa, joka oli tuolloin Britannian siirtomaa.

Mandelan isällä oli neljä vaimoa. Kolmas heistä oli Rolihlahlan äiti Nosekeni Fanny, joka kuului xhosien Amampemvu-klaaniin ja Oikean Käden Huoneeseen. Rolihlahlan isällä oli 13 lasta, joista Rolihlahla oli nuorin poika.[2]

[muokkaa] Maalaispoika (1918–1927)

Rolihlahla oli vielä pieni poika, kun perhe muutti Transkein pääkaupungin Umtatan lähellä sijaitsevaan Qunun kylään. Muutto johtui siitä, että hänen isänsä menetti koko omaisuutensa ja asemansa niskoiteltuaan tuomarille.[2]

Alue sijaitsi kapeassa ruoholaaksossa, jossa oli puita vain harvassa, kun taas puroja virtasi joka puolella kylää. Alueella oli myös kaksi kansakoulua ja kauppa. Kyläläiset söivät enimmäkseen papuja, maissia ja kurpitsaa. Lähes kaiken kotityön tekivät naiset ja lapset, sillä miehet kävivät kaukana töissä ja kävivät harvoin kotona. Kylässä asui Fannyn sukulaisia ja yhteensä vain muutama sata asukasta. Afrikkalaisen kulttuurin mukaan Rolihlahla piti kaikkia lähellä asuvia serkkuja sisarinaan, äitinsä sisaria melkein kuin äitinään jne. Ihmiset asuivat ympyrän muotoisissa majoissa. Hänen perheellään oli kolme majaa, yksi nukkumista, yksi ruoanlaittoa varten, ja yhtä pidettiin vajana.[2]

Rolihlahla vietti vapaa-aikansa leikkien ja tapellen kylän poikien kanssa, vain harvoin he olivat tyttöjen kanssa. Viisivuotiaana hänestä tuli paimenpoika. Poikien lempileikki oli sotaleikki, jossa heitettiin vastapuolen sauvoja kapulalla yrittäen kaataa sauvat. Iltaisin äiti kertoi lapsilleen opettavaisia satuja.[2]

Kun Rolihlahla oli seitsenvuotias, hänen äidistään Fannystä ja Fannyn lapsista tuli kristittyjä. Asiaan liittyi veljekset George ja Ben Mbekela, jotka eivät kuuluneet xhosiin vaan mfenguihin. He olivat kristittyjä, mutta siitä huolimatta Rolihlahlan isän ystäviä. Fanny kiinnostui veljesten uskonnosta ja "liittyi heihin". Veljeksistä toinen, George Mbela, vaikutti myös siihen, että Rolihlahla pääsi opiskelemaan. Hän kertoi Fannylle miten hyvä olisi, jos poika pääsisi kouluun. Niinpä Fanny puhui siitä miehelleen, ja Rolihlahla aloitti koulun. Ensimmäisenä päivänä koulussa annettiin lapsille englanninkieliset nimet. Rolihlahlalle opettaja antoi nimen Nelson.[2]

Nelsonin oli yhdeksänvuotias, kun hänen isänsä kuoli, todennäköisesti jonkinlaiseen keuhkotautiin. Nelsoniin kuolema ei vaikuttanut suuresti, sillä isä ei ollut hänelle erityisen läheinen.[2]

[muokkaa] Muutto Mphekezweniin (1927–1933)

Mphakanyiswan kuoltua Nelson muutti ian Qunusta Mphekezweniin yksin ilman muuta perhettä. Thembujen sijaishallitsija, päällikkö Jongintaba Dalindyebon oli lupautunut Nelsonin holhoojaksi, ja niinpä hänestä tuli tämän isä. Nelson sopeutui uuteen kotiinsa, ja pian kaikki askareet tuntuivat hauskoilta. Hän kävi palatsin vieressä olevaa koulua ja menestyi hyvin. Joskus hän kuitenkin ikävöi äitiään ja Qunua.[2]

Jogintaballa oli kaksi lasta, poika ja tyttö. Nelson alkoi ihailla Jogintaban poikaa Justicea. Tytön nimi oli Nomafu, ja perheen äiti oli No-England. Nelsonia kohdeltiin perheessä samalla tavalla kuin muitakin lapsia.[2]

[muokkaa] Opiskeluaika (1934–1941)

Kuudentoista ikäisenä xhosien perinteiden mukaisesti Nelsonille tehtiin ympärileikkaus ja hänestä tuli mies. Pian Nelson muutti opiskelemaan Clarkeburyn sisäoppilaitokseen, joka oli thembujen koulu. Nelson suoritti kolmivuotisen alemman tutkinnon kahdessa vuodessa, minkä jälkeen hän vuonna 1937 meni metodistiopistoon Healdtowniin Fort Beaufortiin, jossa Justice jo opiskeli. Elämä koulussa oli ankaraa. Kun Nelson oli ollut siellä kaksi vuotta, hänet nimitettiin valvojaoppilaaksi. Healdtownissa Nelson tutustui muihinkin kuin xhosalaisiin ja alkoi siellä tuntea itsensä afrikkalaiseksi eikä pelkästään thembuksi tai xhosaksi.[2]

21-vuotiaana Nelson pääsi Alicen kunnassa sijainneeseen Fort Haren yliopistoon. Yliopisto oli tarkoitettu vain mustille. Siellä hän liittyi opiskelijoiden kristilliseen yhdistykseen ja piti raamattutunteja lähikylissä. Toisena Fort Haren vuotena Nelson valittiin opiskelijoiden edustajistoon. Hän kuitenkin erosi siitä kahdesti. Toisella kerralla hän oli ainoa eroaja, ja hänet erotettiin koulusta. Niin Nelson palasi vuonna 1941 Mphekezweniin. Siellä hallitsija valitsi Nelsonille ja Justicelle vaimot. Kumpaakaan hallitsijan päätös ei miellyttänyt, ja he päättivät karata Johannesburgiin.[2]

[muokkaa] Johannesburg (1941–1943)

Witwatersrandin yliopiston päärakennus, jossa pidetään esimerkiksi valmistujaisseremoniat.
Witwatersrandin yliopiston päärakennus, jossa pidetään esimerkiksi valmistujaisseremoniat.

Johannesburgissa Nelsonin ja Justicen oli ensimmäisenä saatava toitä, jota he löysivät kultakaivokselta. Nelson pääsi vartijaksi. Pian kaivoksen johtajalle kuitenkin selvisi, että pojat olivat karanneet, ja heidät erotettiin. Nelson siirtyi töihin toimistoapulaiseksi lakiasiaintoimistoon. Iltaisin hän opiskeli University of South Africa -oppilaitoksessa, sillä hän halusi suorittaa loppuun erään tutkintonsa, joka oli Fort Haressa jäänyt kesken.[2]

Johannesburgissa Nelson tutustui myös ensimmäiseen valkoiseen ystäväänsä Natiin, joka kuului kommunistiseen puolueeseen. Nelson kävi hänen kanssaan kokouksissa, joissa hän tutustui Etelä-Afrikan rotusorron historiaan.[2]

Vuonna 1942 Nelson muutti WNLA:n asuntoalueelle, jossa hän tapasi heimojohtajia eri puolilta Etelä-Afrikkaa. Vuoden lopulla Nelson suoritti tutkintonsa loppuun, ja vuoden 1943 alussa hän suoritti UNISA:ssa loppututkinnon, jonka vuoksi hän meni Fort Hareen valmistujaisjuhlaan. Reissulla hän tapasi myös sukulaisiaan. Samana vuonna Nelson meni Witwatersrandin yliopistoon suorittamaan oikeustieteen kandidaatin tutkintoa lakimiehen ammattia varten. Hän tutustui sielä ikätovereihinsa, jotka olivat sitoutuneet vapaustaisteluun.[2]

[muokkaa] Vapaustaistelijan synty

[muokkaa] Loukkauksia (1944–1948)

Lukemattomat loukkaukset ja nöyryytykset synnyttivät Nelsonissa vihaa. Hän halusi taistella. Niinpä Nelson liittyi vuonna 1944 ystävänsä Walter Sisulun aloitteesta ANC:hen. Sodan jälkeen hän oli perustamassa ANC:n nuorisojärjestöä Congress Youth Leaguessa, jonka tavoitteena oli painostaa ANC:tä aktiivisempaan toimintaan rotuerottelun vastaisessa taitelussa. CYL:n mukaan käyttöön tuli ottaa lakot, boikotit ja kansalaistottelemattomuus.[2]

Ensimmäisen kerran Mandela tapasi tulevan vaimonsa Evelyn Masen Sisulujen olohuoneessa. He menivät naimisiin jo parin kuukauden tuttavuuden jälkeen. Vuoden alussa 1946 pariskunnalle syntyi esikoispoika Madiba Thembekilen ja perhe pääsi muuttamaan uuteen, kunnolliseen taloon. Talossa asui heidän kanssaan melkein aina joku sukulainen tai ystävä.[2]

Tapahtumat vuonna 1946 pakottivat Mandelan miettimään uudelleen poliittista kehitystään. Ensimmäinen tapahtuma oli kaivostyöläisten lakko. Lakon aikana kaivostyöläisten johtajat pidätettiin ja 12 työläistä kuoli. Kun kaivostyöläisten liitto lakkautettiin ja lakko lopetettiin, valtio pääsi taas voitolle. Toinen tapaus oli aasialaisten maanhallintolaki, joka sääteli intialaisten arkielämää. Lain seurauksena intialaiset kävivät kaksi vuotta passiivista kampanjaa. Kampanja oli esimerkkinä ANC:lle ja muille afrikkalaisille.[2]

Vuonna 1947 Evelyn synnytti pariskunnan toisen lapsen, heidän tyttärensä Makaziwen, joka kuoli yhdeksän kuukauden ikäisenä.[2]

Vuonna 1948 valtaan nousi valkoisten kansallispuolue, joka aloitti tiukan apartheid-toiminnan. Se kirjasi käytännön lakiin, ja sen perusajatuksena oli valkoisten ylivertaisuus muihin rotuihin verrattuna.[2]

[muokkaa] Lait (1949–1952)

Vuonna 1949 säädettiin laki, joka kielsi seka-avioliitot. Pian tuli voimaan myös moraalittomuuslaki, jonka tarkoituksena oli tehdä valkoisten ja ei-valkoisten sukupuolisuhteet laittomiksi. Seuraavaksi tuli ryhmäalueiden laki, jossa määrättiin kaikille roduille omat asuinalueet, jotka valkoiset saivat milloin vain julistaa omakseen.[2]

CYL onnistui syrjäyttämään ANC:n puheenjohtajan Alfred Xuman, joka suhtautui kyseisiin menetelmiin kielteisesti, ja otti ANC:n yleiskokouksessa vuonna 1949 hänen tilalleen James Morokan. Samassa kokouksessa Tambo, Sisulu ja Mandela nousivat ANC:n toimeenpanevaan komiteaan. Mandela oli yhä töissä toisessa lakiasiaintoimistossa. Vuonna 1950 säädettiin passilaki, joka määräsi mustat kantamaan passia aina asuinalueensa ulkopuolella. Lain vuoksi järjestettiin vapauden lakko toukokuussa 1950. Sen päivän aikana viranomaiset kielsivät kaikki kokoukset, mutta silti sinä päivänä yli kaksi kolmasosaa afrikkalaisista työläisistä jäi kotiinsa. Illalla mielenosoittajia kokoontui kaduille. Paikalle tuli poliiseja, jotka rupesivat ampumaan mielenosoittajia. Seurauksena oli, että 18 afrikkalaista kuoli ja monia haavoittui. Muutaman viikon kuluttua tuli voimaan kommunismin hävittämislaki. Vuonna 1950 säädettiin myös väestö- ja rekisteröintilaki, joka tarkoitti, että kaikki eteläafrikkalaiset luokiteltiin rotunsa mukaan.[2]

Mandela valittiin 1951 CYL:n puheenjohtajaksi. ANC:n yleiskokouksessa tehtiin 1952 päätös, että hallitusta vaaditaan kumoamaan kommunismin hävittämislaki, ryhmäalueiden laki, äänestäjien erillisedustuksen laki, bantuhallinnon laki, passilait ja karjanrajoittamislaki, joka astui voimaan helmikuussa 1952. Käytännössä se supisti afrikkalaisten maita entisestään. Koska hallitus ei kumonnut lakeja, lakeja vastaan järjestettiin uhmakampanja. Kampanja alkoi 26. kesäkuuta 1952. Samana päivänä Mandelalle syntyi toinen poika Makgatho Lewanika[2]. Ennen kampanjan varsinaista aloituspäivää hankittiin vapaaehtoisia, jotka rikkoisivat lakeja, ja tehtiin muita valmisteluja. Kun uhmakampanja jatkui vielä 30. heinäkuuta 1952, Mandela pidätettiin kommunismin hävittämislain rikkomisen vuoksi. Syyskuussa alkoi oikeudenkäynti, jossa oli 21 syytettyä. Mandela tuomittiin yhdeksäksi kuukaudeksi vankeuteen ja kahden vuoden ehdolliseen vankeuteen.[1]

[muokkaa] Vapaustaistelu (1952–1953)

Oliver Tambon patsas.
Oliver Tambon patsas.

ANC sai loppuvuodesta 1952 uuden puheenjohtajan Albert Luthulin. Mandelasta tuli varapuheenjohtaja, ja sen lisäksi hän oli Transvaalin ANC:n puheenjohtaja. Apartheidinvastaisen kampanjointinsa vuoksi Mandela sai ensimmäisen puolen vuoden mittaisen pannamääräyksensä. Pannamääräyksen saanut henkilö ei saanut esiintyä julkisesti, ja hänen asumistaan ja liikkumistaan rajoitettiin.[2]

Koska ANC:ssä pelättiin valtion lopettavan järjestön toiminnan, Mandelaa pyydettiin tekemään suunnitelma maanalaista toimintaa varten. Niin syntyi M-suunnitelma eli Mandela-suunnitelma. Suunnitelma toteutui vain pieneltä osin joissakin paikoissa, ja se kohtasi monia vaikeuksia.[2]

Mandela työskenteli vuoden verran Terblanche & Briggishillä, minkä jälkeen hän siirtyi Helman ja Michelin toimistoon. Samalla hän opiskeli pätevyystutkintoa saadakseen oikeuden toimia asianajajana. Oikeustieteen kandidaatin tutkinnon hän oli jo suorittanut. Asianajajatutkinnon suoritettuaan Mandela meni vähäksi aikaa asianajajaksi H. M. Basnerin toimistoon ja perusti sen jälkeen vuonna 1952 Johannesburgiin oman asianajajatoimiston ystävänsä Oliver Tambon kanssa[1]. Toimistolla oli alusta asti paljon asiakkaita. "Mandela ja Tambo" olikin siihen aikaan Johannesburgin ainoa afrikkalainen lakiasiaintoimisto.

Laki bantuopetuksesta tuli voimaan 1953, ja niin koulutuskin sai apartheidleiman. ANC:ssä lakia pidettiin katalana, ja siksi ruvettiin suunnittelemaan kouluboikottia. Boikotti kesti viikon, mutta sen noudattaminen jäi satunnaiseksi, ja siksi se epäonnistui. Samana vuonna 35-vuotias Mandela sai pannamääräyksen, ja hän joutui eroamaan ANC:stä. Vuonna 1953 Mandelan perheeseen syntyi tytär, joka sai nimekseen aiemmin kuolleen tyttären nimen Makaziwe.[2]

[muokkaa] Petos (1956–1961)

Joulukuussa 1956 Mandela pidätettiin yhdessä ANC:n johtajan Albert Luthulin kanssa, ja hän sai syytteet maanpetoksesta. 144 pidätettyä pysyi pidätettyinä kaksi viikkoa, minkä jälkeen heidät vapautettiin takuusummia vastaan.[2]

Evelyn ja Nelson erosivat 1957, sillä avioliitto ei enää toiminut. Samana vuonna Mandela tapasi tulevan vaimonsa Nomzamo Winnifred Madikizelan, joka tunnetaan paremmmin nimellä Winnie Mandela. Winnie ja Nelson Mandela avioituivat 1958. Mandela anoi pannamääräyksen lievennystä, ja hän sai luvan poistua Johannesburgista kuudeksi päiväksi. Samana vuonna Winnie synnytti pariskunnan ensimmäisen lapsen, tyttären Zenanin.[2]

Joulukuussa 1959 pidettiin ANC:n yleiskokous, jossa päätettiin järjestää passien vastainen kampanja. Maaliskuussa 1960 tunnelma oli kampanjan vuoksi koko maassa kireä, sillä hallitus uhkaili jo järjestön kieltämisellä. Kaikkialla maassa puhkesi mielenosoituksia. Poliisit ampuivat kohti mielenosoittajia, ja erityisen paha oli tilanne Sharpevillessä, jossa kuoli 69 ihmistä ja satoja haavoittui. Viikon kuluttua Sharpevillen verilöylystä Mandela poltti passinsa. Hänet pidätettiin yhteyksistä Sharpevillen verilöylyn jälkeen alkaneisiin mielenosoituksiin, ensin laittomasti, mutta seuraavana päivänä laillisesti. Hänet vietiin Pretorian paikallisvankilaan, jossa hän oli viisi kuukautta. Oikeudenkäynnit tosin jatkuivat vielä vankeuden jälkeenkin. Huhtikuussa 1960, Mandelan ollessa vankilassa, mielenosoitukset organisoineet järjestöt ANC ja PAC kiellettiin.[1]

"Mandela ja Tambo" sulki ovensa 1960. Joulukuussa Mandela ja hänen vaimonsa saivat toisen tyttärensä Zindziswan.[2]

Maaliskuussa 1961 julistettiin petosoikeudenkäynnin tuomio. Oikeudenkäynti oli kestänyt monta vuotta, ja tuloksena oli syytettyjen vapauttaminen syytteistä. Pian sen jälkeen Mandela siirtyi maan alle, eli hän hoiti ANC:n asioita salaisesti ja hänestä tuli Etelä-Afrikan etsityin mies "Musta Neilikka". Koska Mandela oli lainsuojaton ja piileskeli poliiseilta, hän esitti milloin mitäkin työläistä ja hän matkusti vain öisin. Hän käytti peitenimeä ja asui muiden luona.[2]

[muokkaa] Väkivallan tie (1960 - 1962)

Umkhonto we Sizwen logo.
Umkhonto we Sizwen logo.

ANC:n aseellinen siipi Umkhonto we Sizwe perustettiin maaliskuussa 1960 tapahtuneen Sharpevillen verilöylyn jälkeen tarkoituksena rakentaa nykyaikainen sissiarmeija osaksi laajempaa Etelä-Afrikan vapautusliikettä ja tukemaan ANC:n ajamaa poliittista ohjelmaa. Umkhonto we Sizweä ei aluksi liitetty suoraan ANC:hen, vaan sitä sanottiin Etelä-Afrikan väestöä edustavaksi Kansanarmeijaksi.[3] Mandela nimitettiin aluksi kansanarmeijan kunniapääsihteeriksi, ja myöhemmin hän nousi Umkhonto we Sizwen johtajaksi.[1] Etelä-Afrikan hallitus tuomitsi ANC:n terroristijärjestöksi, mikä sai myös monen länsimaan tuen.[4]

Hallitukselle tuli joulukuussa 1961 täytenä yllätyksenä MK:n räjäytykset kesken valkoisten juhlien, ja poliisien tärkeimpänä tehtävänä oli vangita MK:n jäsenet. Helmikuussa 1962 Mandelaa pyydettiin johtajaksi ANC:n valtuuskuntaan, joka lähtisi konferenssiin, mikä tarkoitti myös sitä että hän pääsisi näkemään Afrikkaa. Matkalla hän tapasi vanhan ystävänsä Oliver Tambon, joka oli perustanut ANC:n toimistot Ghanaan, Englantiin, Egyptiin ja Tanganjikaan (nyk. Tansania). Kokouksen päätyttyä Mandela lähti erään Robbien kanssa kiertämään Afrikan maita ja kertomaan Etelä-Afrikan tilanteesta. Sotilaskoulutuksen Mandela sai Addis Abebassa Etiopiassa.[2]

[muokkaa] Vangitseminen (1962 - 1964)

Mandela oli ollut paossa lähes puolitoista vuotta ja kiertänyt useissa Afrikan maissa taloudellista ja sotilaallista apua etsimässä. Vuoden 1962 elokuussa aseistettu poliisi pysäytti Howickissa auton, jonka takapenkillä istui valkoinen mies, jonka autonkuljettajaksi Mandela oli naamioitunut. Pitkään ei tiedetty miten poliisi oli päässyt Mandelan jäljille, mutta 1986 kolmessa eteläafrikkalaisessa lehdessä kerrottiin (joita Lontoon lehdistö ja CBS-kanavat käyttivät ko. uutisen lähteenä), että CIA:n agentti Donald C. Rickard oli paljastanut Erityisosastolle, että Mandela saattoi olla matkalla Durbaniin naamioituneena autonkuljettajaksi. Tiedon tästä Rickard oli saanut eräältä ANC:n soluttautujalta. Läksiäisjuhlissaan vuotta myöhemmin Rickard kertoi, että tuona yönä hänen oli määrä tavata Mandela, mutta menikin sen sijaan poliisille ilmoittamaan Mandelasta. Rickard ei suostunut kommentoimaan, kun CBS otti yhteyttä asian tiimoilta.[5] Tiedon vahvisti myös entinen CIA:n agentti, joka halusi pysyä nimettömänä antaessaan haastattelua "The Atlanta Journal and Constitute" -lehdelle. Hän kertoi entisen CIA agentin, Paul Ecklin todenneen pari tuntia Mandelan pidätyksen jälkeen "Me olemme paljastaneen Mandelan Etelä-Afrikan Turvallisuusjaostolle. Me annoimme heille tarkat tiedot – miten hän on pukeutunut, ajankohdan, missä hän liikkuu. He ovat napanneet Mandelan. Tämä on yksi parhaista kaappauksistamme." [6]

Käytyään oikeudessa Mandela vietiin Johannesburgin Linnakkeen sairaalaan, oltiaan siellä hänet siirrettiin Pretorian paikallisvankilaan ja pian hänet siirrettiin takaisin Johannesburgiin. Lokakuussa pidetyn oikeuskäsittelyn tuloksena oli viisi vuotta vankeutta, joista kaksi vuotta yllytyksestä lakkoon ja kaksi vuotta maasta poistumisesta ilman passia. Oikeudesta Mandela vietiin Pretoriaan, jossa hän tarjoutui menemään erityisselliin, jotta saisi pitkät housut. Eristyksessä muista oli kuitenkin hirveää, joten hän suostui ottamaan polvihousut ja hän pääsi yhteen poliittisten vankien kanssa.[2]

Kesäkuussa 1962 oli säädetty sabotaasilaki, joka salli kotiarestissa pitämisen ja tiukemman pannamääräykset, joista ei saanut valittaa oikeuteen. Toukokuussa 1963 hallitys sääti yhdeksänkymmenen päivän pidätyslain, joka tarkoitti poliisien voivan pidättää kenet tahansa ilman pidätysmääräystä.[2]

Vuonna 1963 Mandela siirrettiin pieneksi aikaa Robben Islandille, vankilasaarelle ja sieltä takaisin Pretorian vankilaan, jossa oli pidätettyinä MK:n jäseniä enimmäkseen ylimmästä johtoryhmästä. Poliisi oli pidättänyt heidät MK:n päämajasta Rivoniasta. Nyt heitä kaikkia, myös Mandelaa, syytettiin sabotaasista ja salaliitosta. Seuraavana oli pitkä oikeudenkäynti, joka sai nimen Rivonia. Oikeudessa kaikki syytetyt kielsivät syyllisyytensä ja sen sijaan syyttivät hallitusta. Lopulta kesäkuussa vuonna 1964 Mandela sai muiden tavoin kuulla tuomionsa, jossa hänet tuomittiin syylliseksi kaikkiin syytteisiin. Rangaistukseksi hän sai elinkautisen vankeusrangaistuksen kuolemantuomion sijaan. Oikeudesta vangit kuljetettiin Pretorian vankilaan, josta heidät vietiin Robben Islandille.[2]

[muokkaa] Robben Island ja ankeat vuodet (1964 - 1982)

Robben Islandin vankilan piha.
Robben Islandin vankilan piha.
Nelson Mandelan selli Robben Islandilla.
Nelson Mandelan selli Robben Islandilla.

Selli, johon Mandela joutui, oli kostea ja ahdas. Sen ulkopuolella luki "N Mandela 466/64", joka tarkoitti hänen olevan 466:s saarelle tuotu vanki vuonna 1964. Heti alkuaikoina Mandela teki sellin seinälle kalenterin, koska saarella ei saanut olla kelloja tai muita ajannäyttäjiä, eikä hän halunnut menettää ajantajuaan.[2]

Mandelan mainitseminen julkisuudessa oli Etelä-Afrikassa kiellettyä samoin kun hänen puheidensa tai valokuvansa julkaiseminen.[1]

Vankilassa ruoka kuului syrjintään: intialaiset ja ristirotuiset saivat parempaa ruokaa kuin afrikkalaiset.[2]

Robben Islandin vankilassa oli neljä luokkaa, joista Mandela kuului alimpaan D-luokkaan, jolla oli vähiten oikeuksia. Hänellä sai esimerkiksi käydä vain yksi vieras puolessa vuodessa sekä hän sai vastaanottaa ja lähettää vain yhden kirjeen puolessa vuodessa. Winnien ensimmäisen käynnin jälkeen Mandela ei nähnyt vaimoaan kahteen vuoteen. Vuonna 1965 vangit aloittivat työt kalkkikivikaivoksella. Työn piti kestää vain puoli vuotta, mutta tosiasiassa se kesti 13 vuotta. Työ oli raskasta ja alkuaikoina miesten lihakset olivat kipeinä, mutta silti se voitti työn, jota he olivat tehneet vankilan pihalla. Mandelan toinen työ oli merilevän kerääminen saaren edustalta[1].

Aparheidin vastainen taistelu jatkui myös vankilassa, jossa vangit joutuivat taistelemaan pitkistä housuista, opiskeluoikeudesta, ruoasta ja aurinkolaseista, jotka olivat erittäin tärkeät louhoksella, jossa aurinko paisti voimakkaasti. Aurinkolasit saikin hankkia itse vasta kolmen vuoden taistelun jälkeen. Vaatteisiin saatiin parannusta Punaisen Ristin kautta, vangit saivat pitkät housut ja muutenkin vaatetus parani. Myös opiskelu onnistui: Mandelan oltua saarella muutaman kuukauden, heille ilmoitettiin, että halukkaat saisivat anoa lupaa opiskeluun.[2]

Sanomalehtien hallussapito oli vankilassa kiellettyä ja siitä seurasi rangaistus. Mandela jäi kerran kiinni sanomalehden lukemisesta, ja hän joutui eristysselliin kolmeksi päiväksi ilman ruokaa.[2]

Vuonna 1966 vangit järjestivät hyvin onnistuneen syömälakon vastustaakseen huonoja oloja.[2]

Rivonian jälkeen suurin osa maanalaisesta verkosta oli tuhottu ja ANC:n johtajia vangittu. Vuonna 1967 ANC sopi liiton afrikkalaisen kansanliiton kanssa. ANC:llä oli myös saarella oma järjestöelimensä, joka koostui siellä olevista ANC:n johtajista, jotka olivat kuuluneet myös toimeenpanevaan komiteaan. Nämä tekivät päätöksiä vankilaelämään liittyvistä vaikeuksista.[2]

Vuonna 1968 Mandelan äiti kuoli, eikä miestä päästetty vankilasta hautajaisiin. Seuraavana vuonna hänen esikoispoikansa Madiba Thembikile kuoli auto-onnettomuudessa, eikä Mandela päässyt hänenkään hautajaisiinsa.[2]

Vuonna 1969 vankilaolot paranivat lisää, sillä vangit saivat omat vankilahousut, jotka olivat oikeankokoiset. Samana vuonna tuli uusi, nuori vartija, joka esitti olevansa Mandelan ystävä ja auttaja, joka suunnittelisi hänelle pakoa vankilasta. Mandela kuitenkin epäili tätä nuorta miestä ja hänen epäilyksensä osui oikeaan, sillä "pako" olikin salajuoni, jolla Mandelaa yritettiin saada pois saarelta, jotta hänet voitaisiin murhata. Salajuonia tuli myöhemmin lisää.[2]

Vuonna 1976 tapahtui Soweton kansannousu, jossa tuhansia lapsia nousi vastustamaan hallituksen määräystä millä kielellä heille opetetaan kouluissa. Syntyi kaaos ja satoja lapsia haavoittui.[2]

Vuoden 1977 alussa vankien työ louhoksella loppui ja heillä oli enemmän vapaa-aikaa. Nyt Mandelalla oli aikaa esimerkiksi puutarhan hoitamiseen ja tenniksen pelaamiseen. Vuonna 1978 vankilassa tehtiin kompromissi ja viranomaiset ryhtyivät pitämään omia radiouutisia vangeille. Toinen uudistui tapahtui vuonna 1979, jonka jälkeen erirotuiset saivat samaa ruokaa. Vuonna 1980 vangit saivat ostaa viranomaisten sensuroimia sanomalehtiä.[2]

Vuonna 1982 Mandela siirrettiin Pollsmoorin vankilaan, ilmeisesti koska vankilaviranomaiset pelkäsivät Mandelan vaikutusta Robben Islandin muihin vankeihin.[1]

[muokkaa] Vapauden maistelua (1982 - 1988)

Pollsmoorissa kaikki oli erilaista kuin saarella, jossa Mandelalla oli ollut oma vihannestarha ja paljon vapaa-aika- ja urheilumahdollisuuksia. Pollsmoorissa sellit olivat kosteita ja hän oli samassa viiden muun miehen kanssa. Vuonna 1987 Mandelalta poistettiinkin rintakehästä vettä, jossa oli tuberkuloosibakteereja. Taudin oli aiheuttanut sellin liika kosteus.[2]

Vuonna 1986 ANC aloitti "Vapauttakaa Mandela" -kampanjan. Samana vuonna Mandela sai maistella vapautta monia kertoja, jolloin viranomainen vei hänet katselemaan maan elämää. Tarkoituksena oli mukauttaa Mandelaa siihen, jotta hän suostuisi kompromissiin ja saisi vapauden.[2]

Vuonna 1987 oli ANC:n yleiskokous, jossa päätettiin aseellisen taistelun jatkumisesta, kunnes hallitus olisi valmis puhumaan rotusorron poistamisesta.[2]

Aina vuoteen 1988 asti Mandela oli eristyksissä, jolloin hänet siirrettiin vankilasta "omaan asuntoon", joka oli kuin kultainen häkki. Hän oli asunnossa vankina, mutta silti hän saattoi elää talossa mukavasti. Taloon sai myös kutsua vieraita.[2]

Vuonna 1984 P.W. Botha tarjosi Mandelalle vapautta sillä ehdolla, että tämä asettuisi "itsenäiseen" Transkein valtioon, mutta Mandela kieltäytyi.[1]

[muokkaa] Neuvottelut Mandelan ja hallituksen välillä (1985 - 1989)

Ensimmäinen epävirallinen ja salainen neuvottelu Nelson Mandelan ja Kansallispuolueen muodostaman hallituksen välillä käytiin lokakuussa 1985 Volksin sairaalassa Kapkaupungissa, jossa Mandela oli hoidettavana suurentuneen eturauhasen vuoksi. Mandela oli pyytänyt tapaamista kirjeitse maan oikeusministeriltä Kobie Coetseelta jo vuonna 1984, ja vaikka ministeri ei tuolloin vastannut, hän saapui tapaamaan Mandelaa sairaalaan.[7]

Tapaamisen jälkeen Mandelan juristi George Bizos kävi tapaamassa Lusakassa maanpaossa ollutta ANC:n johtajaa Oliver Tamboa ja haki järjestön johdolta valtuutuksen, että Mandela sai jatkaa alustavia keskusteluja hallituksen kanssa. Coetsee puolestaan raportoi tapaamisesta maan presidentille P.W. Bothalle, joka kehotti häntä jatkamaan yhteydenpitoa Mandelan kanssa. Seuraavan vuoden aikana Coetsee ja Mandela tapasivat useasti ministerin kartanossa, Palismoorin vankilan sivurakennuksessa ja maan vankiloiden johtajan kenraali Johan Willemsen asunnossa.[8] Botha ja Mandela tapasivat henkilökohtaisesti presidentin virka-asunnolla 5. heinäkuuta 1989. Mandela kuljetettiin presidentin virka-asuntoon Tuynhuysiin salaa turvallisuuspoliisin ohi. Tapaamisessa ei sovittu mitään konkreettista, mutta sen symbolinen merkitys oli suuri.[9]

[muokkaa] De Klerkin valtaannousu ja Mandelan vapauttaminen (1989)

Kansallispuolueen kenttäväki oli ollut yhä tyytymättömämpi Bothan ja lopulta 15. elokuuta Botha joutui eroamaan presidentin tehtävästä painostuksen edessä. Uudeksi presidentiksi nousi Frederik de Klerk, joka oli valittu helmikuussa puolueen puheenjohtajaksi.[10]

Lokakuussa de Klerk vapautti Walter Sisulun ja viisi muuta ANC:n jäsentä, jotka oli tuomittu elinkautisiin vankeusrangaistuksiin, kuten myös PAC:n sotilaallisen siiven perustajan Jafta Masemolan. Samanaikaisesti Mandela jatkoi neuvotteluja Kobie Coetseen johtaman komitean kanssa.[11] Lopulta Nelson Mandela vapautettiin vankilasta ”kymmenentuhannen vankilapäivän” jälkeen 11. helmikuuta. Tuhansille kannattajilleen pitämässään puheessa hän ilmoitti, että taistelua apartheidia vastaan ja demokratian puolesta oli tehostettava ja tavoitteena oli yleinen ja yhtäläinen äänioikeus yhdistyneessä ja roduttomassa Etelä-Afrikassa. Hän myös pyrki rauhoittelemaan maanpaossa ollutta ANC:n johtoa, joka oli tietämätön niiden neuvottelujen sisällöstä, joita hän oli käynyt hallituksen edustajien kanssa. Hän korosti, ettei ollut missään vaiheessa neuvotellut maan tulevaisuudesta vaan vaatinut hallituksen ja ANC:n tapaamista.[12][13]

[muokkaa] Vapaus

[muokkaa] Neuvottelut ANC:n ja hallituksen välillä (1989 - 1993)

Mandela ja Yhdysvaltojen presidentti Bill Clinton tapaamassa 4. heinäkuuta 1993.
Mandela ja Yhdysvaltojen presidentti Bill Clinton tapaamassa 4. heinäkuuta 1993.

Ensimmäiset neuvottelut ANC:n ja hallituksen välillä käytiin 2. – 4. toukokuuta 1989 Pöytävuoren juurella sijaitsevassa Groote Schuurin kartanossa, jonka Cecil Rhodes oli testamentannut maan pääministerien virka-asunnoksi. Neuvottelujen tuloksena syntyneessä Groote Schuurin pöytäkirjassa sovittiin loppujen poliittisten vankien vapauttamisesta, maanpaossa olleiden paluuoikeudesta sekä turvallisuuslakien muutoksista. Elokuussa neuvottelut jatkuivat Pretoriassa, ja niiden aikana Mandela ilmoitti ANC:n yksipuolisesti keskeyttävän aseellisen taistelun.[14]

Vuonna 1990 Mandela valittiin ANC:n varapuheenjohtajaksi. Hän matkusti puoli vuotta ympäri Afrikkaa ja tapasi innostuneita kansalaisia. Myöhemmin samana vuonna Mandela kävi Robben Islandilla ja tunti pienoista haikeutta. He olivat vaimonsa Winnien kanssa myös kiertämässä Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Vuonna 1991 oli ANC:n yleiskokous, jossa Nelson Mandela valittiin ANC:n puheenjohtajaksi.[2]

Tammikuussa 1991 Mandela ehdotti, että Etelä-Afrikassa järjestettäisiin kaikkien puolueiden kokous, jossa tehtäisiin väliaikainen perustuslaki ja valmisteltaisiin demokraattiset vaalit. Vaaleilla valittu parlamentti säätäisi tämän jälkeen lopullisen perustuslain. ANC:n hallitus hyväksyi ehdotuksen 22. lokakuuta, ja pian kaikki kokoukseen osallistuvat ryhmät pitivät varsinaista Demokraattisen Etelä-Afrikan kokousta valmistelevan kokouksen.[15] Pitkien, vaikeiden ja usein keskeytyneidenkin neuvottelujen jälkeen uuden perustuslain viimeinen pykälä saatiin sovittua 18. marraskuuta 1993.[16]

Huhtikuusssa 1992 Winnie ja Nelson päättivät erota.[2]

[muokkaa] Presidenttiys ja Nobelin rauhanpalkinto (1994 - 1999)

Mandela presidenttinä vuonna 1994.
Mandela presidenttinä vuonna 1994.

Vaikka inkatha ja AWB yrittivät häiritä vaalikampanjaa ja poliittinen väkivalta jatkui aina vaalipäiviin saakka, vaalit pidettiin siitä huolimatta 26.–29. huhtikuuta 1994. Noin 91 %:a äänioikeutetuista eli yli 19 miljoonaa ihmistä äänesti näissä Etelä-Afrikan ensimmäisissä demokraattisissa vaaleissa. Mustat äänestivät pääsääntöisesti ANC:tä, ja vain KwaZulu-Natalissa Inkathan onnistui kerätä ANC:tä laajempi kannatus. ANC nousi ylivoimaisesti suurimmaksi puolueeksi 62,6 % kannatuksella, mutta varsinkin Inkathan menestyksen vuoksi (10,5 % äänistä) se ei saavuttanut tarvittavaa määräenemmistöä perustuslain muuttamiseksi. Maan toiseksi suurimmaksi puolueeksi nousi Kansallispuolue 20,4 % kannatuksella, ja de Klerk nousi siten toiseksi varapresidentiksi Thabo Mbekin kanssa. Äärioikeisto sai alle 2 % äänistä ja PAC hädin tuskin yhden. 9. toukokuuta Etelä-Afrikan uusi parlamentti valitsi yksimielisesti Nelson Mandelan maan uudeksi presidentiksi.[17]

Mandelan presidenttikauden keskeisin tavoite oli maan edelleen kireän sisäpoliittisen tilanteen rauhoittaminen ja maan talouden kehittäminen. Hän pyrki saamaan maahan ulkomaisia investointeja ja aloitti toimet mustilta vuoden 1913 jälkeen takavarikoitujen maiden takaisinhankkimiseksi. Henkilökohtaisessa elämässä Mandelan avioliitto Winnie Mandelaan päättyi presidenttikauden aikana: heidän asumuseronsa alkoi 1993 ja avioero astui voimaan vuonna 1996.[1]

Mandela meni 80-vuotispäivänään vuonna 1998 naimisiin Graça Machelin kanssa.

Mandelan presindettikautta pidetään yleisesti erittäin onnistuneena. Hänen onnistui luomaan konsensusta maan vastakkaisten poliitisten ryhmien välille osittain merkittävän henkilökohtaisen auktoriteettinsa ansiosta. Hän vaikutti merkittävältä osalta myös Totuuskomission perustamiseen.[1]

[muokkaa] Presidenttiyden jälkeen (1999 - )

Mandela on eläkkeelle jäätyään ollut edelleen kansainvälisesti vaikutusvaltainen hahmo, eräänlainen apartheidista vapautumisen symboli. Hän on UNESCOn hyvän tahdon lähettiläs, ja hän on muun muassa osallistunut AIDSin vastaiseen kampanjointiin. Mandelan mukaan valloilleen ryöstäytynyt AIDS-epidemia on Etelä-Afrikassa tämän hetken vakavimpia ongelmia.

18. heinäkuuta 2007 Mandela ilmoitti perustaneensa Global Elders -nimisen neuvoston. Neuvoston muodostaa ryhmä entisiä presidenttejä, valtiomiehiä, johtajia ja aktivisteja, ja sen on tarkoitus käyttää asiantuntemustaan maailman kriisien ratkomiseen.[18]

Syntymäpäivänsä kunniaksi Yhdysvaltain hallitus poisti hänet terroristilistalta[19].

[muokkaa] Suosio

Etelä-Afrikan vapaustaistelija Nelson Mandela vuoden 1988 Neuvostoliiton postimerkissä.
Etelä-Afrikan vapaustaistelija Nelson Mandela vuoden 1988 Neuvostoliiton postimerkissä.

[muokkaa] Kunniamerkit, arvonimet ja palkinnot

Mandela on vastaanottanut monia etelä-afrikkalaisia ja maailmanlaajuisia palkintoja ja kunnianosoituksia, kuten vuoden 1993 Nobelin rauhanpalkinto (Frederik Willem de Klerkin kanssa), hän on ansioritarikunnan kunniajäsen ja Johanniittain ritarikunnassa sekä hän on vastaanottanut Presidential Medal of Freedomin George W. Bushilta. Vuoden 2004 heinäkuussa, Johannesburg myönsi hänelle freedom of the city -kunniaosoituksen Orlandossa, Sowetossa.

Mandela on ensimmäinen elävä ihminen, joka on saanut Honorary Canadian citizenship of Canada -arvonimen. Hänellä on myös Order of Canada -kunniamerkki.

Vuonna 1990 hän vastaanotti Intian hallitukselta Bharat Ratna -palkinnon.

Vuonna 1992 Mandelalle myönnettiin Turkin Atatürk Peace -palkinto, mutta hän ei vastaanottanut palkintoa Turkin ihmisoikeusloukkauksien takia. Mandela vastaanotti palkinnon myöhemmin, vuonna 1999[20]

[muokkaa] Musiikki

Monet artistit ovat omistaneet kappaleitaan Mandelalle. Yksi tunnetuimista on The Specialsin (nimellä The Special AKA levyttämä) kappale "(Free) Nelson Mandela" (1984). Stevie Wonder omisti vuoden 1985 Oscar-palkitun kappaleensa "I Just Called to Say I Love You" Mandelalle, jonka takia Wonderin musiikki kiellettiin Etelä-Afrikassa.[21]

Vuonna 1988, järjestettiin Lontoon Welmbleyllä Nelson Mandela 70th Birthday Tribute -konsertti, jolla vastustettiin Aparheidia. Simple Minds nauhoitti konserttiin kappaleen "Mandela Day", Santana nauhoitti insrumentaalin kappaleen "Mandela" ja Tracy Chapman esitti kappaleen "Freedom Now", joka oli omistettu Mandelalle. Salif Keita Malista, joka soitti konsertissa, vieraili myöhemmin Etelä-Afrikassa ja äänitti vuonna 1995 kappaleen "Mandela" albumilleen Folon.

Brenda Fassien vuoden 1989 kappale "Black President", joka oli osoitettu Mandelalle, oli hyvin suosittu, vaikka se oli kielletty Etelä-Afrikassa.[22]

Mandelan elämäntarina oli Nickelbackin vuoden 2006 musiikkivideolla "If Everyone Cared".

Mandelan 90-vuotissyntymäpäivän kunniaksi järjestettiin hyväntekeväisyyskonsertti Lontoon Hyde Parkissa 27. kesäkuuta 2008. Ympäri maailmaa televisioidulla konsertilla kerättiin rahaa Mandelan aidsin vastaiselle kampanjalle 46664:lle, joka on saanut nimensä Mandelan vankinumerosta.[23]

[muokkaa] Elokuvat

Vuonna 1997 ilmestynyt elokuva Mandela and De Klerk kertoi Mandelan vankeudesta vapautumisesta. Mandelaa näytteli Sidney Poitier. Mandelan elämään keskittyvä elokuva Goodbye Bafana, jossa Mandelaa näyttelee Dennis Haysbert, sai maailman ensi-iltansa Berliinin elokuvajuhlilla 11. helmikuuta 2007.

[muokkaa] Patsaat

Mandelan patsat Parliament Squarella, Lontoossa.
Mandelan patsat Parliament Squarella, Lontoossa.

Sandton-aukio Johannesburgissa nimettiin Nelson Mandela -aukioksi 31. maaliskuuta 2004, koska aukiolle tehtiin 6-metrinen Nelson Mandela -patsas.

Nelson Mandelan patsas paljastettiin Parliament Squarella Lontoossa 29. elokuuta 2007. Paljastajina toimivat Richard Attenborough, Ken Livingstone, Wendy Woods ja Gordon Brown. Patsaan pystytyskampanaja alkoi vuonna 2000 Donald Woodsin toimesta. Mandela sanoi, ettei patsas kuvaa vain häntä, vaan kaikkia jotka ovat vastustaneet sortoa, erityisesti niitä, jotka ovat tehneet sitä Etelä-Afrikassa.[24]

[muokkaa] Muut

Vuonna 2004, eläintieteilijät Brent E. Hendrixson ja Jason E. Bond nimesivät etelä-afrikkalaisen Ctenizidae-sukuisen hämähäkin Mandelan mukaan Stasimopus mandelaiksi.[25]

[muokkaa] Lähteet

  • Mandela, Nelson; Älli, Heikki: Pitkä tie vapauteen : omaelämäkerta. Juva: WSOY, 1995. ISBN 951-0-20444-7.

[muokkaa] Viitteet

  1. ↑ 1,00 1,01 1,02 1,03 1,04 1,05 1,06 1,07 1,08 1,09 1,10 "Nelson Mandela." Biographies. Answers Corporation, 2006. Answers.com 20 Feb. 2008. Answers.com
  2. ↑ 2,00 2,01 2,02 2,03 2,04 2,05 2,06 2,07 2,08 2,09 2,10 2,11 2,12 2,13 2,14 2,15 2,16 2,17 2,18 2,19 2,20 2,21 2,22 2,23 2,24 2,25 2,26 2,27 2,28 2,29 2,30 2,31 2,32 2,33 2,34 2,35 2,36 2,37 2,38 2,39 2,40 2,41 2,42 2,43 2,44 2,45 2,46 2,47 Mandela, Nelson; Älli, Heikki: Pitkä tie vapauteen : omaelämäkerta. Juva: WSOY, 1995. ISBN 951-0-20444-7.
  3. ↑ Rocky Williams: The other armies: A brief historical overview of Umkhonto We Sizwe (MK), 1961-1994. Military History Journal, , nro Vol 11 No 5. The South African Military History Society - Die Suid-Afrikaanse Krygshistoriese Vereniging. Artikkelin verkkoversio.
  4. ↑ U.S. has Mandela on terrorist list USA Today.
  5. ↑ The Guardian (Lontoo) 15.8.1986, The Times (Lontoo) 4.8.1986
  6. ↑ The Atlanta Journal and Constitute 11.6.1990, William Blum: Roistovaltio, luku 23 "Kuinka CIA passitti Nelson Mandelan vankilaan 28 vuodeksi"
  7. ↑ Allister Sparks: Tomorrow Is Another Country, s. 23–25. The University of Chicago Press, 1995. ISBN 0-226-76855-4.
  8. ↑ Allister Sparks: Tomorrow Is Another Country, s. 30–31. The University of Chicago Press, 1995. ISBN 0-226-76855-4.
  9. ↑ Allister Sparks: Tomorrow Is Another Country, s. 48–56. The University of Chicago Press, 1995. ISBN 0-226-76855-4.
  10. ↑ Clark, Nancy L. & Worger, William H.: Seminar Studies in History: South Africa - The Rise and Fall of Apartheid, s. 102. Pearson Education Limited, 2004. ISBN 0-582-41437-7.
  11. ↑ Allister Sparks: Tomorrow Is Another Country, s. 100-101. The University of Chicago Press, 1995. ISBN 0-226-76855-4.
  12. ↑ Allister Sparks: Tomorrow Is Another Country, s. 120–121. The University of Chicago Press, 1995. ISBN 0-226-76855-4. ,
    Clark, Nancy L. & Worger, William H.: Seminar Studies in History: South Africa - The Rise and Fall of Apartheid, s. 103. Pearson Education Limited, 2004. ISBN 0-582-41437-7.
  13. ↑ Nelson Mandela: Nelson Mandela's address to rally in Cape Town on his release from prison 11. helmikuuta 1990. ANC. Viitattu 1.6.2007. (englanniksi)
  14. ↑ Allister Sparks: Tomorrow Is Another Country, s. 121–124. The University of Chicago Press, 1995. ISBN 0-226-76855-4.
  15. ↑ Allister Sparks: Tomorrow Is Another Country, s. 125–128. The University of Chicago Press, 1995. ISBN 0-226-76855-4.
  16. ↑ Allister Sparks: Tomorrow Is Another Country, s. 194–195. The University of Chicago Press, 1995. ISBN 0-226-76855-4.
  17. ↑ Clark, Nancy L. & Worger, William H.: Seminar Studies in History: South Africa - The Rise and Fall of Apartheid, s. 109. Pearson Education Limited, 2004. ISBN 0-582-41437-7.
  18. ↑ Nelson Mandela launches Elders to save world 19. heinäkuuta 2007. Telegraph. Viitattu 19. heinäkuuta 2007. (englanniksi)
  19. ↑ Mandela taken off US terror list BBC.
  20. ↑ Ataturk-palkinto myönnetty Nelson Mandelalle Afrikan kansalliskongressi. 12. huhtikuuta 1992. Viitattu 2. tammikuuta 2007. (englanniksi)
  21. ↑ Stevie Wonderin musiikki kiellettiin Etelä-Afrikassa The New York Times. 27. maaliskuuta 1985. Viitattu 26. toukokuuta 2008. (englanniksi)
  22. ↑ Brenda Fassie kuoli 2004. BBC. Viitattu 26. toukokuuta 2008. (englanniksi)
  23. ↑ Mandela's 90th birthday year celebrates diversity of ideas Nelson Mandela Foundation. Viitattu 26. toukokuuta 2008. (englanniksi)
  24. ↑ Mandela tekee kunniaan apartheid-sankareille 29. elokuuta 2007. News24. Viitattu 26. toukokuuta 2008. (englanniksi)
  25. ↑ Hendrixson, Brent E.; Bond, Jason E.: A new species of Stasimopus from the Eastern Cape Province of South Africa (Araneae, Mygalomorphae, Ctenizidae), with notes on its natural history. Zootaxa, 2004, nro 619, s. 1–14. Artikkelin verkkoversio (PDF) Viitattu 26. toukokuuta. (englanniksi)

[muokkaa] Aiheesta muualla

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Nelson Mandela.


Edeltäjä:
Frederik de Klerk		 Etelä-Afrikan presidentti
1994–1999		 Seuraaja:
Thabo Mbeki
Edeltäjä:
Andrés Pastrana Arango		 Sitoutumattomien maiden liikkeen puheenjohtaja
1998–1999		 Seuraaja:
Thabo Mbeki
Edeltäjä:
Oliver Tambo		 ANC:n puheenjohtaja
1993–1999		 Seuraaja:
Thabo Mbeki


Nobelin rauhanpalkinto: Palkinnonsaajat

1901: Dunant, Passy 02: Ducommun, Gobat 03: Cremer 04: Institut de droit international IDI 05: Suttner 06: Roosevelt 07: Moneta, Renault 08: Arnoldson, Bajer 09: Beernaert, d'Estournelles de Constant 10: Bureau International Permanent de la Paix 11: Asser, Fried 12: Root 13: La Fontaine 17: Punainen Risti 19: Wilson 20: Bourgeois 21: Branting, Lange 22: Nansen 25: Chamberlain, Dawes 26: Briand &Stresemann 27: Buisson, Quidde 29: Kellogg 30: Söderblom 31: Addams, Butler 33: Angell 34: Henderson 35: Ossietzky 36: Lamas 37: Cecil 38: Office international Nansen pour les réfugiés 44: Punainen Risti 45: Hull 46: Balch, Mott 47: Kveekarit 49: Boyd Orr 50: Bunche 51: Jouhaux 52: Schweitzer 53: Marshall 54: YK:n pakolaisapujärjestö 57: Pearson 58: Pire 59: Noel‑Baker 60: Lutuli 61: Hammarskjöld 62: Pauling 63: Punainen Risti 64: King 65: UNICEF 68: Cassin 69: Kansainvälinen työjärjestö ILO 70: Borlaug 71: Brandt 73: Kissinger, Le 74: MacBride, Satō 75: Saharov 76: B.Williams, Corrigan 77: Amnesty International 78: Sadat, Begin 79: Äiti Teresa 80: Esquivel 81: YK:n pakolaisapujärjestö 82: Myrdal, García Robles 83: Wałęsa 84: Tutu 85: Lääkärit ydinsotaa vastaan 86: Wiesel 87: Arias 88: YK:n Rauhanturvaajat 89: Dalai Lama 90: Gorbatšov 91: Suu Kyi 92: Menchú 93: Mandela, de Klerk 94: Arafat, Peres, Rabin 95: Pugwash-liike, Rotblat 96: Belo, Ramos Horta 97: Kampanja maamiinojen kieltämiseksi (ICBL), J.Williams 98: Hume, Trimble 99: Lääkärit ilman rajoja 2000: Kim 01: YK, Annan 02: Carter 03: Ebadi 04: Maathai 05: IAEA, ElBaradei 06: Yunus, Grameen Bank 07: Gore, IPCC

Haettu osoitteesta http://fi.wikipedia.org/wiki/Nelson_Mandela
Henkilökohtaiset työkalut