Winnie Mandela

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Winnie Mandela

Winnie Madikizela-Mandela (s. 26. syyskuuta 1934 tai 1936) on Etelä-Afrikan entisen presidentin Nelson Mandelan entinen vaimo. Hän oli naimisissa Nelsonin kanssa 38 vuotta, kunnes Johannesburgilainen tuomioistuin myönsi heille avioeron maaliskuussa 1996.[1]

Aviomiehensä vankeusvuosien aikana Winnie Mandelasta tuli merkittävä rotusortohallituksen vastustaja Etelä-Afrikassa, ja hänet määrättiin useiksi vuosiksi kotiarestiin Brandfortin kaupunkiin. Apartheid-hallinnon kaaduttua hän toimi poliittisissa tehtävissä mm. Etelä-Afrikan ensimmäisessä demokraattisessa hallituksessa ja ANC:n naisjaoston johdossa. Tällä hetkellä Winnie Mandela on ANC:n toimeenpanevan komitean jäsen ja hänet on nimetty ehdokkaaksi huhtikuussa 2009 pidettäviin parlamenttivaaleihin.

Glasgown yliopiston opiskelijat äänestivät Winnie Mandelan rehtorikseen kaudelle 1987-1990.

Winnie Mandela tuomittiin toukokuussa 1991 kuudeksi vuodeksi vankeuteen osallisuudesta neljän nuorukaisen sieppaukseen ja pahoinpitelyyn.[2] Etelä-Afrikan muutoksenhakutuomioistuin lievensi tuomion 15000 randin (vajaan 26000 markan) sakoksi kesäkuussa 1993.[3]

25. huhtikuuta 2003 Winnie Mandela tuomittiin viideksi vuodeksi vankeuteen useista varkauksista ja petoksista.[4] Heinäkuussa 2004 varkaustuomiot kumottiin ja petostuomio lievennettiin ehdolliseksi. Oikeuden mukaan Winnie Mandela ei tavoitellut omaa etua syytteenalaisissa teoissa.

[muokkaa] Lähteet

  1. Helsingin Sanomat - Ulkomaat - 20.3.1996
  2. Helsingin Sanomat - Ulkomaat - 15.5.1991
  3. Helsingin Sanomat - Ulkomaat - 3.6.1993
  4. Helsingin Sanomat - Ulkomaat - 26.4.2003


Tämä poliitikkoa käsittelevä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
Henkilökohtaiset työkalut