Xhosat

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Xhosa-lapsia Transkeissa.

Xhosat ovat Etelä-Afrikan tasavallassa elävä bantukansa. Xhosat itse käyttävä itsestään nimitystä amaXhosa ja kielestään xhosasta nimeä isiXhosa. Vaikka xhosa kuuluukin bantukieliin, siinä on monia vaikutteita alueen alkuperäisten asukkaiden sanien ja khoikhoiden kielistä, erityisesti maiskausäänteet, jollainen on muun muassa heimon itsensä nimessä esiintyvä Xh-äänne. Nykyaikana jotkut xhosat tosin puhuvat äidinkielenään afrikaansia ja englantia.

Ennen eurooppalaisen väestön saapumista alueelle xhosat elivät sisämaassa, Kei-joen tietämillä. Vuoden 1770 tienoilla xhosat kohtasivat ensimmäistä kertää lännestä saapuneet buurit. Sekä buurit että xhosat olivat karjankasvattajia, ja kilpailu laidunmaista aiheutti erimielisyyksiä, jotka johtivat lopulta useisiin väkivaltaisiin yhteenottoihin.

Ajan mittaan 1800-luvulle tultaessa valkoisen väestön rakentaessa alueelle modernin yhteiskunnan ja voimakkaan armeijan olivat jo miltei kaikki aiemmin xhosien käsittämät maa-alueet valkoihoisten uudisraivaajien käsissä.

Vuonna 1910 muodostettiin Etelä-Afrikan unioni, ”demokraattinen valtio”, jossa muilla kuin eurooppalaistaustaisilla ihmisillä ei ollut äänioikeutta. Itsehallinnollisia alueita, bantustaneja, joilla xhosat asuivat, olivat Transkei ja Ciskei vuoteen 1994 saakka, jolloin Apartheid-järjestelmä lakkautettiin.

Nykyaikana xhosia on kaikkiaan noin 7,9 miljoonaa, joista Eastern Capen provinssissa asuu 5,4 miljoonaa, Western Capessa 1,1 miljoonaa, Gautengissa 700 000, Oranjen vapaavaltiossa 250 tuhatta ja Zulumaan sekä Natalin alueella 220 000.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karjantappoliike[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huhtikuussa 1856 viisitoistavuotias tyttö nimeltä Nongqawuse kuuli äänen, joka kertoi hänelle, että xhosien on tapettava kaikki karjansa, lopetettava peltojensa viljely sekä tuhottava vilja- ja ruokavarastonsa. Ääni vaati myös, että kansan on niin ikään hävitettävä kuokkansa, keittoastiansa ja jok’ikinen elämälle välttämätön työkalunsa. Kun nämä vaatimukset olisi täytetty, uusi aamu koittaisi kaikille. Kaikki elämälle tarpeellinen nousisi itsekseen maasta. Kuolleet heräisivät henkiin. Sokeat näkisivät jälleen ja vanhat saisivat nuoruutensa takaisin. Uutta ruokaa ja karjaa ilmestyisi riittämiin, spontaanisti maan sylistä nousten. Britit ajettaisiin mereen, ja xhosat palaisivat aiempaan kukoistukseensa. Ääni lupasi käytännössä paratiisia maan päälle.

Nongqawuse kertoi tämän tarinan huoltajalleen ja sedälleen Mhlakazalle. Setä oli aluksi epäileväinen, mutta hän alkoi uskoa veljentytärtään käytyään paikalla, jolla tämä oli äänet kuullut. Vaikka Mhlakaza ei itse mitään kuullutkaan, hän vakuuttui siitä, että Nongqawuse kuuli kuolleen isänsä äänen ja että ohjeita oli noudatettava uskollisesti. Mhlakazasta tuli karjantappoliikkeen pääprofeetta ja johtaja.

Uutinen profetiasta levisi nopeasti ja jo muutaman viikon sisällä xhosien kuningas Sarhili oli uskossa mukana. Hän määräsi xhosat teurastamaan karjansa ja symbolisena eleenä tappoi itse suosikkihärkänsä. Hysterian levitessä muut xhosat alkoivat saada näkyjä. Jotkut näkivät henkiinherätettyjen kuolleiden varjoja nousemassa merestä, seisomassa joenvarsien pusikoissa tai jopa leijumassa ilmassa. Mihin tahansa ihmiset katsoivatkin, he löysivät todisteita tukemaan asiaa, jonka he epätoivoisesti tahtoivat olevan totta.

Uskovat aloittivat työnsä määrätietoisesti. Suuria määriä viljaa otettiin varastoista ja levitettiin maahan mätänemään. Karjaa tapettiin niin nopeasti ja niin mittavasti, että korppikotkatkaan eivät ehtineet hotkia kaikkea mätänevää lihaa. Kaiken kaikkiaan xhosat teurastivat jopa neljäsataa tuhatta nautaa. Tapettuaan karjansa xhosat rakensivat uusia, suurempia aitauksia uusille, mahtaville eläimille, joiden he odottivat nousevan maasta. Liikkeen voima kasvoi vastustamattomaksi.

Kuolleiden ylösnousemus oli ennustettu tapahtuvaksi täyden kuun aikaan kesäkuussa 1856. Mitään ei tapahtunut. Karjantappoliikkeen pääprofeetta Mhlakaza siirsi päivämäärän elokuun täyteen kuuhun, mutta edelleen profetia jäi täyttymättä.

Karjantappoliike alkoi nyt lähestyä lopullista kuolettavaa vaihettaan, minkä sen sisäinen logiikka teki vääjäämättömäksi. Profetioiden epäonnistumisesta nimittäin syytettiin sitä, että karjantappaminen ei ollut vielä täydellistä. Monet uskovat olivat pitäneet muutaman eläimen — enimmäkseen maitolehmiä — tuottamaan välittömät elintarvikkeet. Ja mikä vielä pahempaa, pieni vähemmistö skeptikoita kieltäytyi tappamasta karjaansa lainkaan.

Syksyn kylvökausi tuli ja meni. Uskovat heittivät lapionsa jokiin eivätkä kylväneet siemenen siementä. Joulukuun 1856 tullen xhosat alkoivat tuntea nälän kurjuuden. He söivät metsistä ja pelloilta kaikki marjat ja juuret, ja yrittivät jopa tulla toimeen puista revityllä kaarnalla. Mhlakaza asetti uuden päivämäärän, joulukuun yhdennentoista, profetian täyttymiselle. Kun odotettu ihme ei taaskaan tapahtunut, epäuskovat saivat syntipukin leiman.

Jälleennousemista siirrettiin kuitenkin jälleen, nyt helmikuun kuudenneksitoista vuonna 1857, mutta uskovat joutuivat yhä pettymään. Vielä tässä vaiheessa keskivertouskovalla oli edelleen kolme tai neljä päätä karjaa elossa. Profetian toistuva epäonnistuminen saattoi tarkoittaa vain sitä, että xhosat eivät olleet täyttäneet ehdotonta vaatimusta joka ainoan eläimen tappamisesta. Nyt he lopultakin alkoivat viimeistellä tehtäväänsä. Nautakarjan lisäksi myös kaikki kanat ja vuohet tapettiin. Kaikki mahdolliset ravinnonlähteet oli tuhottava. Loputkin aiemmilta teurastuksilta välttyneet naudat teurastettiin ja syötiin.

Vakava nälänhätä alkoi loppukeväästä 1857. Kaikki ruoka oli mennyttä. Nälkää näkevä väestö murtautui talleihin ja söi hevosten rehua. He keräsivät auringossa vuosien ajan vaalenneita eläinten luita ja yrittivät tehdä niistä keittoa. He söivät heinää. Nälän hullaannuttamina jotkut ryhtyivät kannibaaleiksi. Nälkiintymisen heikentäminä ihmiset joutuivat vain makaamaan avuttomina, kun koirat söivät heidän puolisoidensa ja lastensa ruumiita. He, jotka eivät ehtineet kuolla nälkään, joutuivat kulkutautien armoille. Loppuun saakka tosiuskovat pitivät kiinni profetian lupauksista. He yksinkertaisesti kuolivat nälkään, syyttäen profetian epäonnistumisesta skeptikoiden epäilyksiä.

Vuoden 1858 loppuun mennessä xhosien väkiluku oli romahtanut 26 tuhanteen aiemmasta 105 tuhannesta. Neljästäkymmenestä viiteenkymmeneen tuhatta kuoli nälkään, loput muuttivat pois. Xhosien yhteiskunnan tuhouduttua maa oli vapaasti valkoisen miehen asutettavissa.

Kuuluisia xhosia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]