Asianajaja

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Asianajaja
Ranskalainen asianajaja 1920-luvulla
Ranskalainen asianajaja 1920-luvulla
Tyyppi Ammatti
Toimiala Oikeusala
Koulutus Yliopisto
Työpaikka Oikeuslaitos, Asianajotoimisto
Lähinimikkeitä Lakimies

Asianajaja on suomenkielinen versio suojatusta ammattinimikkeestä lakimiehelle, jolla on ammattina toisten asioiden hoitaminen tuomioistuimissa ja viranomaisissa. Useissa maissa vain vastaavaan ammattinimikkeeseen (attorney-at-law, barrister, advokat, Rechtsanwalt, avocat) oikeutetuilla lakimiehillä on oikeus esiintyä oikeudessa toisen puolesta (asianajajamonopoli). Monissa maissa on myös asianajajapakko tietyissä oikeudenkäynneissä, eli henkilö ei voi itse ajaa asiaansa, vaan hänen on pakko nimetä päteväksi hyväksytty lakimies itseään edustamaan.

Suomi, Ruotsi ja Viro ovat EU:n ainoat maat, joissa ei ole miltään osin asianajajamonopolia vaan oikeudellisia palveluja voivat tarjota muutkin kuin ammatillisesti valvotut lakimiehet. Oikeudenkäyntiasiamiehellä tulee Suomessa kuitenkin pääsääntöisesti olla ylempi oikeustieteellinen korkeakoulututkinto ja vuoden 2014 alusta alkaen yleisissä tuomioistuimissa asiamiehenä tai avustajana toimimiseen tarvitaan erillinen toimilupa muilta kuin asianajajilta ja julkisilta oikeusavustajilta.

Asianajaja Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa asianajaja on tietyt vaatimukset täyttävä lainoppinut, joka on julkisoikeudellisen Suomen Asianajajaliiton jäsen. Asianajajalta vaaditaan oikeustieteen maisterin tutkinnon lisäksi vähintään neljän vuoden kokemusta lakimiestehtävistä ja asianajajatutkinnon hyväksyttävää suorittamista. Lain mukaan vain liiton jäsenillä on oikeus käyttää asianajajan ammattinimitystä.

Asianajajista annetun lain 11 §:n mukaan jos se, joka ei ole asianajaja, käyttää itsestään asianajajan ammattinimitystä tai toimistostaan nimitystä asianajotoimisto taikka muutoin ilmoittaa ammattialansa siten, että hänen sen perusteella voidaan erheellisesti olettaa olevan yleisen asianajajayhdistyksen jäsen, rangaistakoon sakolla. Rangaistusvaatimuksen saa tehdä virallinen syyttäjä tai asianajajayhdistys.

Asianajajalaki tuli voimaan vuonna 1959, joten sitä ennen ammattinimike ei ollut suojattu, vaan sitä saattoi käyttää kuka tahansa alalla toimiva. Vanhoissa matrikkeleissa ja teksteissä asianajajaksi kutsutaankin henkilöitä, jotka ehkä vain sivutyökseen tai ilman varsinaista lakimiestutkintoa hoitivat toisten oikeudellisia asioita.

Pätevyysvaatimukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Asianajajaksi pääsemisen edellytyksistä määrätään asianajajista annetun lain 3 §:ssä ja lain säännöstä täydentävässä Suomen Asianajajaliiton sääntöjen 5 §:ssä. Pätevyysvaatimuksissa on pääkohdittain kyse seuraavista jäseneksi hakijaa koskevista seikoista:

  • kansalaisuus
  • ikävaatimus
  • tuomarinvirkaa varten säädetyt opinnäytteet,
  • riittävä taito ja käytännöllinen kokemus,
  • erillisen asianajotutkinnon suorittaminen,
  • tunnettu rehellisyys,
  • sopivaisuus asianajajan toimeen,
  • täysivaltaisuus
  • ammatillinen itsenäisyys.

Koulutusvaatimus on ilmaistu laissa käytetyllä sanonnalla ”on suorittanut tuomarinvirkaa varten Suomessa säädetyt opinnäytteet”. Käytännössä vaatimus tarkoittaa ylemmän oikeudellisen korkeakoulututkinnon suorittamista. Vaaditusta taidosta ja käytännöllisestä kokemuksesta säädetään Suomen Asianajajaliiton sääntöjen 5 §:ssä, jonka mukaan hakijan on tullut saavuttaa asianajajan toimen harjoittamiseen tarvittava taito ja käytännöllistä kokemusta siinä toimimalla lakimiestutkinnon suoritettuaan ennen jäseneksi pääsyä vähintään neljän vuoden ajan oikeudenhoidon alalla tai siihen verrattavissa oikeustieteellistä koulutusta edellyttävissä toimissa tai tehtävissä, kuitenkin vähintään kaksi vuotta avustavana lakimiehenä (asianajotoimistossa), julkisena oikeusavustajana tai itsenäisenä asianajotehtävien hoitajana taikka muussa sellaisessa toimessa, jossa hän on vastaavassa määrin hoitanut asianajotehtäviä.

Kansalaisuudeltaan hakijan on oltava joko Suomen tai jonkin muun Euroopan talousalueen valtion kansalainen. Kansalaisuusvaatimukseen ei sisälly vaatimusta, että hakijan olisi myös asuttava Suomessa tai jossakin muussa Euroopan talousalueen valtiossa. Iältään hakijan on oltava 25 vuotta täyttänyt.

Suomessa 1.1.2013 annettu laki oikeudenkäyntiavustajista ja asiamiehistä muutti tilannetta niin että avustajana tai asiamiehenä voi toimia vain asianajaja, julkinen oikeudenkäyntiavustaja tai oikeudenkäyntiavustajalautakunnalta luvan saanut oikeudenkäyntiasiamies. Edellytyksenä oikeudenkäyntiavustajana tai -asiamiehenä toimimiselle tulee käytännössä olemaan ylempi oikeustieteellinen korkeakoulututkinto.[1]

Rehellisyysvaatimus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rehellisyysvaatimuksella tarkoitetaan sitä, että hakijan on oltava rehelliseksi tunnettu, eli edellytetään, että jäsenhakemusta käsiteltäessä hakijan aikaisemman toiminnan ja hänestä saatujen lausuntojen perusteella voidaan hakija todeta rehelliseksi tunnetuksi. Käytännössä säännöksen merkitys on kuitenkin siinä, että henkilöä, joka on ennen jäsenhakemustaan tuomittu epärehellisyysrikoksesta, ei voida ottaa Asianajajaliiton jäseneksi. Jäsenhakemus on myös hylätty sillä perusteella, että hakija oli häntä jäsenhakemuksen johdosta kuultaessa valehdellut taloudellisista oloistaan.

Asianajajan on oltava paitsi rehelliseksi tunnettu, myös muilta ominaisuuksiltaan ja elämäntavoiltaan sopiva harjoittamaan asianajajan tointa. Sopivaisuusvaatimus on rinnastettavissa valtion virkaan nimitettävältä vaadittavaan sopivaisuuteen asianomaiseen virkaan. Suomen Asianajajaliiton hallituksen ratkaisukäytännössä on jäsenhakemus eräissä tapauksissa hylätty sillä perusteella, ettei hakijaa ole pidetty sopivana asianajajan tointa harjoittamaan. Kyse on saattanut olla hakijan psyykkisistä vaikeuksista tai alkoholin tai huumeiden väärinkäytöstä. Myös hakijan taloudelliset olosuhteet, lähinnä ns. ylivelkaisuus, on voinut johtaa jäsenhakemuksen hylkäämiseen.

Täysivaltaisuudella tarkoitetaan sitä, ettei hakija ole konkurssissa eikä hänen toimintakelpoisuuttaan ole holhouslaissa tarkoitetulla tavalla rajoitettu.

Ammatillinen itsenäisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ammatillinen itsenäisyys tarkoittaa käytännössä sitä, että asianajajan täytyy olla itsenäinen ammatinharjoittaja tai hänen täytyy harjoittaa asianajotoimintaa yhtiömuodossa toisen asianajajan kanssa tai hän voi olla työsuhteessa vain toiseen asianajajaan. Riittävää itsenäisyyttä asianajajan ammatin harjoittamiseen ei siis katsota olevan lakimiehellä, joka työntekijänä tai virkamiehenä on velvollinen hoitamaan asianajotehtäviä toisen johdon ja valvonnan alaisena tai esimiestensä määräyksiä noudattaen.

Asianajajan on noudatettava kaikessa toiminnassaan hyvää asianajajatapaa, josta liitto on antanut ohjeet. Asianajajan on myös vakuutettava asianajotoiminnassa toiselle aiheutettu varallisuusvahinko niiden ehtojen mukaisesti, jotka ovat yleisesti voimassa asianajotoiminnan vastuuvakuutusta varten.

Suomen Asianajajaliitto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Asianajajien toimintaa Suomessa sääntelee laki asianajajista. Suomen Asianajajaliitto vastaa asianajajien, asianajotoimistoissa toimivien muiden lakimiesten sekä julkisten oikeusavustajien ammatillisesta valvonnasta. Muut oikeudellista apua tarjoavat eivät siis ole lakisääteisen valvonnan piirissä. Suomen Asianajajaliiton jäsenkunnan muodostavat noin 1 800 asianajajaa. Määrä on noin 10 % kaikista Suomen lakimiehistä. Liiton vuosibudjetti on noin 1,8 milj euroa.(2011)[2]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ylönen, Markku: Asianajajaoikeus: Laki, säännöt ja tapaohjeet. Helsinki: Talentum, 2014. ISBN 978-952-14-2302-7.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Asianajaja.