Andrés Pastrana Arango

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Andrés Pastrana Arango
Andrespastranaarango.png
Kolumbian tasavallan 38. presidentti
7. elokuuta 1998 – 7. elokuuta 2002
Edeltäjä Ernesto Samper
Seuraaja Álvaro Uribe
Tiedot
Syntynyt 17. elokuuta 1954 (ikä 57)
Bogotá, Kolumbia
Puolue Konservatiivit
Puoliso Nohra Puyana de Pastrana

Andrés Pastrana Arango (17. elokuuta 1954) on kolumbialainen poliitikko. Hän toimi maansa presidenttinä 1998–2002. Hän oli perheessään jo toisen polven presidentti, sillä hänen isänsä Misael Pastrana oli vallassa 1970–1974.

Emnnen politiikkaan ryhtymistään Arango opiskeli lakia ja työskenteli televisiotoimittajana. Hän tuli maankuuluksi isännöidessään ajankohtaisohjelmaa. Medellínin huumekartelli sieppasi hänet vuonna 1988 kesken pormestarinvaalikampanjan, mutta kansallinen poliisi vapautti hänet muutamaa viikkoa myöhemmin. Arango valittiin pääkaupungin pormestariksi.[1]

Pastrana aloitti neuvottelu sissiliikkeiden FARC ja ELN kanssa, jonka tuloksena sisseille myönnettiin Sveitsin kokoinen turva-alue Kolumbian viidakoissa. Myöhemmin neuvottelut katkesivat.

Pastrana uudisti myös sotilasliiton Yhdysvaltain Bill Clintonin kanssa, jonka tuloksena aloitettiin Plan Columbia -ohjelma, jolla maan armeijaa tukettiin aseellisesti ja rahalla huumekauppaa vastaan.

Presidenttikautensa jälkeen hän on ollut maansa suurlähettiläänä Yhdysvalloissa ja Ranskassa.

[muokkaa] Lähteet

  1. Profile BBC
Tämä poliitikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai muita samantapaisia artikkeleita.
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet

Kirjoitusjärjestelmät
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut
Muilla kielillä