Emma Salokoski

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Emma Salokoski
Emmasalokoski.jpg
Emma Salokoski Helsingissä 2007.
Syntynyt 28. lokakuuta 1976
Helsinki
Kotipaikka Suomi
Aktiivisena 2001
Tyylilajit jazz, soul, pop
Ammatit muusikko
Yhtyeet Emma Salokoski Ensemble, Quintessence, Q-Continuum
Levy-yhtiöt Texicalli Records

Emma Salokoski (s. 28. lokakuuta 1976 Helsinki[1]) on suomalainen laulaja. Hän laulaa Emma Salokoski Ensemblessa (jatkoa Emma Salokoski Trio -kokoonpanolle) ja Quintessencessä sekä aktiivisena jäsenenä funkyhtye Q-Continuumissa. Hän myös säveltää ja sanoittaa itse kappaleita.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Nuoruus ja ensimmäiset yhtyeet

Salokoski syntyi Helsingissä vuonna 1976. Salokosken äiti on suomenruotsalainen,[2] joten hän puhuu äidinkielenään ruotsia. Hänellä on kaksi veljeä. Salokosken ollessa kolmevuotias hänen perheensä muutti Moskovaan, jossa hänen isänsä työskenteli pankissa.[1] Perhe muutti takaisin Suomeen kolme vuotta myöhemmin.[3] Salokoski kävi ruotsinkielistä koulua yhdeksänteen luokkaan asti, jolloin hän siirtyi suomenkieliselle musiikkiluokalle.[2]

Salokoski aloitti musiikin harrastamisen 11-vuotiaana viulunsoitolla, mutta siirtyi nopeasti alttoviuluun.[4] Opiskellessaan Sibelius-lukiossa 18-vuotiaana hän kuitenkin alkoi keskittyä laulamiseen.[5] Ensimmäinen yhtye, jossa hän lauloi, oli hänen pikkuveljensä progeyhtye.[2] Pidettyään lukion jälkeen välivuoden Salokoski muutti Tukholmaan opiskelemaan musiikkiteatteria esittävän taiteen korkeakoulu Kulturamaan.[1] Sieltä hän valmistui vuonna 1998 ja oli vuoden töissä Tampereen Teatterissa musikaalissa Rent ja Helsingin Kaupunginteatterissa musikaalissa Les Misérables.[4] Tämän jälkeen hän siirtyi opiskelemaan Helsingin Pop & Jazz Konservatorioon, jonne hän oli pyrkinyt kolme kertaa.[3] Vuonna 2001 hän vaihtoi Sibelius-Akatemiaan jazzmusiikin osastolle.[4] Nämä kaksi linjaa Salokoski on jättänyt kesken.[1]

Salokoski on ollut Quintessencen jäsen sen perustamisesta, vuodesta 1999, lähtien.[5] Vuonna 2001 julkaistiin yhtyeen ensimmäinen EP-levy White Light, ja seuraavana vuonna Texicalli Records julkaisi yhtyeen debyyttialbumin Talk Less Listen More. Yhtyeen toinen albumi 5 am julkaistiin vuonna 2004.[4]

[muokkaa] Emma Salokoski Ensemble

Salokoski esiintyi ensimmäisen kerran sooloartistina keväällä 2000.[6] Syksyllä 2003 Emma Salokoski Trio, johon kuuluivat hänen lisäkseen kitaristi Mikko Kosonen sekä Stratovariuksen basistina paremmin tunnettu Lauri Porra, julkaisi EP:n Puutarhassa.[7] EP oli Suomen virallisella singlelistalla seitsemän viikkoa, ja kävi parhaimmillaan sijalla 12.[8] Levy sisälsi kaksi suomenkielistä kappaletta sekä kaksi brasilialaista bossa nova -klassikkoa.[9]

Emma Salokoski Ilosaarirockissa 2007.

Myöhemmin yhtyeeseen liittyi vielä kosketinsoittaja Tuomo Prättälä, joka oli vieraillut jo trion EP:llä, sekä lyömäsoittaja ja rumpali Marko Timonen. Tällöin yhtye vaihtoi nimensä Emma Salokoski Triosta Emma Salokoski Ensembleksi.[7] Joulukuussa 2005 kvintetti julkaisi albumin Kaksi mannerta,[4] joka sai nimensä Aulikki Oksasen runoon sävelletyltä levyn nimikappaleelta.[7] Albumi oli Salokosken ensimmäinen kokonaan suomenkielinen julkaisu.[4] Hän on sanoittanut muun muassa levyn kappaleet ”Mina Maneira”, ”Näkymätön” (suom. sanat) ja ”Ilmaa”, sekä säveltänyt ja sanoittanut kappaleen ”Sua jos aattelen”.[10] Albumi nousi Suomen albumilistan neljänneksi, ja levyltä julkaistu single ”Miksi sä meet” Radio Suomen soittolistalla toiseksi.[4] Albumi ylitti Suomessa kultalevyyn vaadittavan 15 000 myydyn levyn rajan tammikuussa 2008.[11]

Emma Salokoski Ensemblen toinen albumi Veden alla julkaistiin 27. elokuuta 2008. Albumilla on yhtyeen oman tuotannon lisäksi kappaleita J. Karjalaiselta, Dave Lindholmilta ja Tuomari Nurmiolta.[11] Albumilla yhtyeen musiikkityyli on ensimmäisten julkaisujen bossa nova -rytmien sijaan saanut vaikutteita jazz- ja folkmusiikista.[12][13][14] Albumi äänitettiin marras- ja joulukuun aikana Finnvox-studiossa Helsingissä.[15] Albumi meni julkaisuviikollaan Suomen virallisen listan toiselle sijalle ja pysyi toisena kolme viikkoa.[16] Albumilta julkaistu single "Rakkaus polttaa" oli kesäkuussa Radio Helsingin soittolistan kärjessä sekä Radio Suomessa toisena.[11] Levyn julkaisun jälkeen yhtye aloitti kymmenen konserttia käsittäneen kiertueen 11. syyskuuta Järvenpäästä, ja kiertue päättyi 1. lokakuuta Helsinkiin, Tavastialle.[17]

[muokkaa] Muuta

Salokoski on tehnyt useita vierailuja eri artistien levyillä (Don Johnson Big Band, Husky Rescue,[4] Tuomo,[18] Sami Saari[19]) sekä esiintynyt monien kuuluisien suomalaisten jazzmuusikoiden ja -yhtyeiden kanssa (esimerkiksi Jukka Perko, Severi Pyysalo ja Sakari Kukko).[4] Salokoski ja Ilmiliekki Quartet aikovat julkaista ruotsalaisia lauluja sisältävän albumin, ja maaliskuussa 2009 äänitetään Salokosken ja Maria Ylipään albumi, jonka kappaleet on sävelletty suomalaisiin runoihin.[20]

Salokoski näytteli Liisa-tarjoilijaa ensi-iltansa vuonna 2004 saaneessa Keisarikunta-elokuvassa.[4] Vuoden 2006 Emma-gaalassa Salokoski palkittiin vuoden naissolistina.[21]

Vuonna 2006 Salokoski kiinnostui Complete vocal technique -laulutekniikasta.[15] Hän kävi muutamalla laulutunnilla Tanskassa ja osallistui myöhemmin Suomessa järjestetylle vuoden mittaiselle kurssille.[1] Nykyään hän opiskelee laulutekniikan opettajaksi Kööpenhaminassa Complete Vocal Institutessa.[15] Hän valmistuu todennäköisesti vuonna 2009.[1]

Emma Salokoski on naimisissa jazzrumpali Olavi Louhivuoren kanssa,[1] ja heillä on helmikuussa 2008 syntynyt poika.[11]

Salokosken isä on suomalaisen laulajan Pekka Strengin serkku.[2]

[muokkaa] Valikoitu diskografia

[muokkaa] Emma Salokoski Trio / Emma Salokoski Ensemble

  • Emma Salokoski Trio: Puutarhassa  (Texicalli, 2003), EP
  • Emma Salokoski Ensemble: Kaksi mannerta  (Texicalli, 2005)
  • Emma Salokoski Ensemble: Veden alla  (Texicalli, 27. elokuuta 2008)

[muokkaa] Quintessence

[muokkaa] Q-Continuum

  • Organ Kane's Quintessential Grooves  (Jupiter (Texicalli), 2004)
  • Q-Continuum Presents: The Marienhof  (Jupiter (Texicalli), 2006)

[muokkaa] Muut

[18]

[muokkaa] Lähteet

  1. a b c d e f g Kirsikka Otsamo: Emma Salokoski: Syntynyt lähtemään 19.9.2008. Kustannus Oy Aamulehti. Viitattu 1.12.2008.
  2. a b c d Pekka Raittinen: Emma Salokoski puhuu muusikon arjesta: "Tämä ei ole mielenrauhan ala". Muusikko, 2003, nro 11. Artikkelin verkkoversio Viitattu 1.12.2008.
  3. a b Ilona Haahtela: "Olen aina osannut unelmoida suuresti" A-lehdet. Viitattu 1.12.2008.
  4. a b c d e f g h i j Emman biografia Texicalli Records. Viitattu 1.12.2008.
  5. a b Emma's biography Texicalli Records. Viitattu 1.12.2008. (englanniksi)
  6. Markus Partanen: Emma Salokoski ja Quintessence. Rytmi, 2001, nro 7. Pop media oy. Artikkelin verkkoversio (Archive.org) Viitattu 1.12.2008.
  7. a b c Emma Salokoski Ensemble Texicalli Records. Viitattu 1.12.2008.
  8. Emma Salokoski Trio: Puutarhassa 2004. Yleisradio. Viitattu 1.12.2008.
  9. Aapo Siippainen: Emma Salokoski: Puutarhassa ep 4.12.2003. Findance.com. Viitattu 1.12.2008.
  10. Emma Salokoski Ensemble: Kaksi mannerta Texicalli Records. Viitattu 1.12.2008.
  11. a b c d Uutiset 15.7.2008. Texicalli Records. Viitattu 1.12.2008.
  12. Emma Salokoski Ensemble: Veden alla 23.9.2008. Etelä-Savon Sanomat. Viitattu 1.12.2008.
  13. Otto Talvio: Emma Salokoski: Veden alla 22.8.2008. Helsingin Sanomat. Viitattu 1.12.2008.
  14. Kira Autiosuo: Emma Salokoski: Veden alla. Rumba, 2008, nro 16. Pop Media. Artikkelin verkkoversio Viitattu 1.12.2008.
  15. a b c ESS-Markus Luukkonen: Emma Salokoski löysi sisäisen äänensä 11.8.2008. Esa Verkkomedia. Viitattu 1.12.2008.
  16. Emma Salokoski Ensemble: Veden alla Yleisradio. Viitattu 1.12.2008.
  17. Emma Salokoski Ensemble julkaisee levyn ja lähtee kiertueelle 14.8.2008. Helsingin Sanomat. Viitattu 1.12.2008.
  18. a b Diskografia Texicalli Records. Viitattu 1.12.2008.
  19. Sami Saarelta neljäs albumi 28.4.2005. Helsingin Sanomat. Viitattu 1.12.2008.
  20. Tuomas Kärkkäinen: Emma Salokoski ei yritä miellyttää kaikkia 7.9.2008. Vertigo. Viitattu 1.12.2008.
  21. Emma-voittajat 2006 26.7.2008. Suomen Ääni- ja kuvatallennetuottajat ÄKT. Viitattu 1.12.2008.

[muokkaa] Aiheesta muualla

Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet
Muuttujat
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut