Gerald Ford

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Gerald Rudolph Ford, Jr.
Gerald Ford
Yhdysvaltain 38. presidentti
9. elokuuta 197420. tammikuuta 1977
Varapresidentti Ei kukaan (1974),
Nelson A. Rockefeller (19741977)
Edeltäjä Richard Nixon
Seuraaja Jimmy Carter
Yhdysvaltain 40. varapresidentti
6. joulukuuta 19739. elokuuta 1974
Presidentti Richard Nixon
Edeltäjä Spiro Agnew
Seuraaja Nelson Rockefeller
Yhdysvaltain 16. edustajainhuoneen vähemmistöjohtaja
3. tammikuuta 19656. joulukuuta 1973
Edeltäjä Charles A. Halleck
Seuraaja John Jacob Rhodes
Yhdysvaltain edustajainhuoneen jäsen Michiganin 5. piiristä
3. tammikuuta 19496. joulukuuta 1973
Edeltäjä Bartel J. Jonkman
Seuraaja Richard F. Vander Veen
Tiedot
Syntynyt 14. heinäkuuta 1913
Omaha, Nebraska, Yhdysvallat
Kuollut 26. joulukuuta 2006 (93 vuotta)
Rancho Mirage, Kalifornia, Yhdysvallat (luonnolliset syyt)
Puolue Republikaanit
Puoliso Betty Warren Ford
Ammatti asianajaja
Uskonto episkopaali
Allekirjoitus Gerald R. Ford signature.png

Gerald Rudolph Ford Jr. (14. heinäkuuta 191326. joulukuuta 2006[1]) oli Yhdysvaltain 38. presidentti (19741977).

Ford oli alkuperäiseltä nimeltään Leslie Lynch King Jr. isänsä Leslie Lynch Kingin mukaan. Hänen vanhempansa erosivat hänen ollessaan alle vuoden ikäinen. Äidin mentyä uusiin naimisiin King Junior nimettiin uudelleen isäpuolensa Gerald Rudolff Fordin mukaan vuonna 1915. Ford vaihtoi myöhemmin vielä Rudolff-nimensä kirjoitusasun Rudolphiksi.

Ford oli edustajainhuoneen jäsen Michiganista 1949–1973. Hän on Yhdysvaltain historian ainoa presidentti, jota ei ole valittu vaaleilla presidentiksi tai varapresidentiksi. Kun Richard Nixon valittiin presidentiksi, hänen aisaparinaan oli varapresidentti Spiro Agnew. Vuonna 1973 Nixon nimitti Fordin Agnew'n tilalle, joka erosi korruptiosyytteiden takia. Kun Nixon itse erosi Watergate-skandaalin seurauksena seuraavana vuonna, Ford astui virkaan ja ilmoitti: "Kansakuntamme pitkä painajainen on ohi".

Fordin hallitus veti Yhdysvaltain joukot Vietnamista. Viimeiset helikopterit evakuoivat Yhdysvaltain lähetystön Saigonissa 30. huhtikuuta 1975, ja samana päivänä sota päättyi Pohjois-Vietnamin voittoon.

Elokuussa 1975 Ford neuvotteli Helsingissä Leonid Brežnevin kanssa ETYK-kokouksessa, jossa Yhdysvallat tunnusti Neuvostoliiton valta-aseman Keski-Euroopassa vastineeksi Neuvostoliiton lupaukselle edistää ihmisoikeuksia. Saman vuoden joulukuussa Ford vieraili Kiinassa.

Charles Mansonin seuraaja Lynette "Squeaky" Fromme yritti murhata Fordin Sacramentossa 5. syyskuuta 1975. Vain seitsemäntoista päivää myöhemmin Sara Jane Moore ampui Fordia San Franciscossa.

Ford pyrki uudelle kaudelle vuoden 1976 presidentinvaaleissa. Hän voitti ensin Ronald Reaganin republikaanien esivaaleissa erittäin niukasti, mutta hävisi sitten Jimmy Carterille varsinaisissa vaaleissa melkein yhtä niukasti (Carter sai 50,1 % äänistä, Ford 48,0 % ja valitsijamiesäänet jakautuivat 297–240). Tärkeimpänä syynä Carterin voittoon on pidetty sitä, että Ford antoi yhä rikostutkinnan kohteena olleelle Nixonille ehdottoman armahduksen.

Ford oli myös aikanaan ns. Warrenin komission jäsen, joka tutki presidentti Kennedyn salamurhaa. Kennedyn seuraaja Lyndon B. Johnson nimitti komission 29. marraskuuta 1963. Komitean johtoon asettui korkeimman oikeuden puheenjohtaja Earl Warren. Komitean loppuraportin oikeellisuudesta on kiistelty näihin päiviin saakka, ja Ford oli viimeinen elossa ollut komission jäsen.

Ford on kaikkein vanhimmaksi elänyt Yhdysvaltain presidentti. Hän ohitti 12. marraskuuta 2006 ennätyksen edellisen haltijan Ronald Reaganin, joka kuoli 93 vuoden ja 121 päivän ikäisenä 5.6.2004.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Virta, Kaija: Gerald Ford – Muistokirjoitus HS.fi. Viitattu 9.7.2011.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Gerald Ford.
Wikiquote-logo-en.svg
Wikisitaateissa on kokoelma Gerald Ford -sitaatteja.