Zachary Taylor

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Zachary Taylor
Zachary Taylorin muotokuva
Yhdysvaltain 12. presidentti
18491850[1]
Varapresidentti Millard Fillmore[1]
Edeltäjä James Knox Polk[1]
Seuraaja Millard Fillmore[1]
Tiedot
Syntynyt 24. marraskuuta 1784[1]
Orangen piirikunta, Virginia[1]
Kuollut 9. heinäkuuta 1850 (65 vuotta)[1]
Washington D.C.[1]
Puolue Whig-puolue[1]
Puoliso Margaret Smith Taylor[1]
Ammatti sotilas, maanviljelijä[1]
Uskonto episkopaali[1]
Allekirjoitus Zachary Taylorin allekirjoitus.
Palvelusvuodet 1808–1848
Ylin sotilasarvo kenraalimajuri
Osallistuminen sotiin
ja taisteluihin
Vuoden 1812 sota
Black Hawk -sota
Toinen seminolisota
Yhdysvaltain-Meksikon sota
Monterreyn taistelu
Buena Vistan taistelu

Zachary Taylor (24. marraskuuta 1784 Orangen piirikunta, Virginia9. heinäkuuta 1850 Washington D.C.) oli Yhdysvaltain 12. presidentti. Hän oli ennen presidenttikauttaan Yhdysvaltain armeijan kenraali intiaanisodissa ja Meksikon–Yhdysvaltain sodassa. Presidenttinä hänen merkittävin saavutuksensa oli orjuuden vastustaminen. Taylor kuoli kesken presidenttikauden sairastuttuaan gastroenteriittiin.

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Zachary Taylor syntyi 24. marraskuuta 1784 Orangen piirikunnassa, Virginiassa. Hänen vanhempansa, Richard ja Sarah Dabney Strother Taylor[1], olivat merkittäviä tupakanviljelijöitä. Taylor vietti lapsuutensa vanhempiensa tupakkaviljelmillä lähellä Louisvilleä, Kentuckyssä. Hän sai alkeellisen koulutuksen, johon kuului muun muassa maanviljelyä, ratsastusta ja musketin käyttöä.[2]

Taylor lähti kodistaan vuonna 1808 päästyään luutnantiksi armeijaan. Kaksi vuotta myöhemmin hän meni naimisiin Margaret Mackall Smithin kanssa. Pari sai yhteensä kuusi lasta, joista tunnettuja ovat etelävaltioiden kenraali Richard sekä etelävaltioiden presidentin Jefferson Davisin vaimo Sarah. Mentyään naimisiin hän perusti noin 800 hehtaarin maatilan lähelle Baton Rougea, Louisianassa. Useiden muiden etelävaltioiden maatilojen tapaan myös Taylor käytti maatilallaan orjia, joita oli noin 80.[2]

Sotilasura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 1812 sodan aikoihin Taylor soti intiaaneja vastaan maan länsirajalla. Hän sai johdettavakseen oman sotilasjoukkonsa Black Hawk -sodassa vuonna 1832 ja jatkoi johtotehtävissä myös toisessa seminolisodassa Floridassa vuosina 1837–1840. Kun Yhdysvallat ajautui sotaan Meksikon kanssa vuonna 1846, hänet ylennettiin prikaatikenraaliksi. Taylor voitti nopeasti Palo Alton ja Resaca de la Palman taistelut. Voittojen myötä Yhdysvaltain presidentti James Knox Polk ylensi hänet kenraalimajuriksi.[2]

Kenraalinakin Taylor oli aina valmis osallistumaan taisteluihin rivimiestensä kanssa ja sai tästä lempinimen Old Rough and Ready. Resaca de la Palman taistelun jälkeen Taylor johti miehensä Rio Grande -joen yli ja valtasi linnoitetun Monterreyn kaupungin syyskuussa 1846. Vallattuaan kaupungin Taylor solmi kahdeksanviikkoisen aselevon meksikolaisten kanssa vastoin presidentti Polkin määräystä. Polk esti aselevon ja määräsi Taylorin luovuttamaan parhaat joukkonsa kenraali Winfield Scottille ja perääntymään tämän jälkeen Pohjois-Meksikoon. Helmikuussa 1847 Taylor kuitenkin, vastoin Polkin määräystä, marssitti joukkonsa etelään ja löi kolme kertaa suuremman meksikolaisarmeijan Buena Vistan taistelussa. Taylor voitti taistelun hyvän tykistönsä avulla.[2]

Nousu presidentiksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Meksikon–Yhdysvaltain sota päättyi Guadalupe Hidalgon rauhaan alkuvuodesta 1848. Sodan jälkeen Taylor ilmoittautui Whig-puolueen presidenttikandidaatiksi vain kuusi viikkoa ennen puolueen sisäisiä vaaleja. Hän voitti vaalit, ja hänestä tuli näin puolueen presidenttiehdokas. Muut ehdokkaat olivat demokraattien Lewis Cass ja Free Soil -puolueen Martin Van Buren. Taylorin kunniakas sotilasura toi hänelle ääniä pohjoisista osavaltioista, ja hänen myönteinen kantansa orjuuteen taas eteläisistä osavaltioista.[2]

Taylorin ensimmäinen merkittävä ongelma presidenttinä oli orjuus sekä erityisesti sen leviäminen uusiin läntisiin territorioihin. Uusi orjuutta vastustava Free Soil -puolue lisäsi etelävaltioiden pelkoa siitä, että orjuutta vastustaneiden määrä lisääntyisi kongressissa ja orjuus kiellettäisiin. Samoihin aikoihin alkanut kultaryntäys toi Kaliforniaan nopeasti uusia asukkaita ja lisäsi painetta luoda alueesta virallinen osavaltio. Vaikka Taylor omisti itsekin useita orjia, alkoi hän vastustaa uusien orjuuden sallivien osavaltioiden perustamista. Tämän takia hän halusi luoda Kaliforniasta ja New Mexicosta välittömästi Yhdysvaltain osavaltiot. Useat orjuutta kannattaneet kongressiedustajat vastustivat Taylorin ehdotusta rajusti, sillä kumpikaan tulevista osavaltioista ei olisi todennäköisesti hyväksynyt orjuutta.[2]

Helmikuussa 1850 osa eteläisistä osavaltioista uhkasi Yhdysvalloista eroamisella, jos orjuutta vastustavien osavaltioiden määrää lisättäisiin. Tästä suuttuneena Taylor ilmoitti, että hän johtaisi tarvittaessa henkilökohtaisesti armeijaa niitä osavaltioita vastaan, jotka rikkoisivat liittovaltion lakeja tai yrittäisivät erota siitä. Taylor oli yhä vastahakoisempi rauhoittelemaan eteläisiä orjanomistajia. Taylor vastusti Henry Clayn kompromissiehdotusta, jossa Kalifornia olisi saanut osavaltioaseman ja Washingtonin orjakauppa oltaisiin kielletty, mutta samalla orjuutta kannattaneille New Mexicolle ja Utahille myönnettäisiin territorioasema.[2]

Äkillinen kuolema ja jälkivaikutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Zachary Taylorin kuoltua hänen virkansa peri maan silloinen varapresidentti Millard Fillmore.

Taylor osallistui 4. heinäkuuta 1850 Washington Monumentilla järjestettyyn seremoniaan, jonka aikana hän söi vain raakoja vihanneksia, kirsikoita ja maitoa. Seuraavana päivänä Taylorille tuli vakavia vatsakramppeja, ja hän kuoli akuuttiin gastroenteriittiin 9. heinäkuuta. Erään salaliittoteorian mukaan Taylorin ruoka olisi ollut myrkytettyä, mutta teoria todistettiin vääräksi, kun hänen jäännöksensä nostettiin haudasta vuonna 1991.[2]

Taylorin kuoltua hänen seuraajakseen nousi varapresidentti Millard Fillmore, joka oli Tayloriä huomattavasti myötämielisempi orjuudelle. Fillmoren tuella Henry Clayn kompromissiehdotus hyväksyttiin vain pari kuukautta Taylorin kuoleman jälkeen. Kompromissin hyväksyminen vaikutti Yhdysvaltain sisällissodan syttymiseen vuonna 1861.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j k l m Zachary Taylor - Old Rough-and-Ready American Heritage. Viitattu 10.4.2011. (englanniksi)
  2. a b c d e f g h i Zachary Taylor History. Viitattu 10.4.2011. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Zachary Taylor.