Chester A. Arthur

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Chester Alan Arthur
Chester A. Arthur
Yhdysvaltojen 21. presidentti[1]
19. syyskuuta 18814. maaliskuuta 1885[1]
Varapresidentti Ei kukaan[1]
Edeltäjä James A. Garfield[1]
Seuraaja Grover Cleveland[1]
Tiedot
Syntynyt 5. lokakuuta 1829[1]
Fairfield, Vermont[1]
Kuollut 18. marraskuuta 1886 (57 vuotta)[1]
New York City, New York[1]
Puolue republikaanit[1]
Puoliso Ellen Lewis Herndon
Arthur
[1]
Ammatti asianajaja, virkamies, opettaja[1]
Uskonto episkopaali[1]
Allekirjoitus Chester Alan Arthur Signature.svg

Chester Alan Arthur (5. lokakuuta 182918. marraskuuta 1886) oli Yhdysvaltain 21. presidentti (18811885). Hän nousi virkaansa varapresidentin paikalta edeltäjänsä James Garfieldin kuoltua salamurhan uhrina. Ennen presidentiksi nousuaan Arthur toimi lakimiehenä, Unionin armeijan majoitusmiehenä ja New Yorkin sataman tullivirkailijana.

Presidenttinä Arthurin merkittävin saavutus oli virkamiesten poliittisten nimitysten kieltäneen niin sanotun Pendletonin lain läpivieminen. Munuaissairautensa takia Arthur ei hakenut toiselle presidenttikaudelle.

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Chester Alan Arthur syntyi 5. lokakuuta 1829 Fairfieldissä, Vermontissa. Hänen isänsä oli Irlannista Yhdysvaltoihin muuttanut baptistipappi William Arthur ja äiti Vermontissa syntynyt Malvina Stone Arthur. Chesterillä oli kaksi nuorempaa veljeä sekä neljä vanhempaa ja kaksi nuorempaa siskoa. Chesterin ollessa nuori perhe muutti Williamin työn takia paljon Vermontin lähialueilla.[2][1]

Chester, joka tunnettiin myös lempinimellään ”Chet”, opiskeli Union Collegessa Schenectadyssa, New Yorkin osavaltiossa, josta hän valmistui vuonna 1848. Valmistumisensa jälkeen Arthur toimi opettajana ja opiskeli lakia State and National Law Schoolissa Ballston Spassa, New Yorkissa. 1850-luvun alussa hän toimi North Pownalin, Vermont ja Cohoesin alueiden koulujen rehtorina. Vuonna 1854 Arthur sai luvan lakimiehen ammatinharjoittamiseen New Yorkissa.[2]

Ura ennen presidentiksi nousua[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arthur nimitettiin vuonna 1871 täysin poliittisesti korkea-arvoiseen asemaan New Yorkin satamaan. Pilakuvassa poliittisia nimityksiä vastustanut presidentti Rutherford B. Hayes potkaisee Arthurin ulos New Yorkin tullitalosta.

Vuonna 1850 Arthur meni naimisiin virginialaisen Ellen ”Nell” Lewis Herndonin kanssa. Arthur toimi lakimiehenä New Yorkin kaupungissa ja voitti useita tunnettuja kansalaisoikeustapauksia. Yksi Arthurin lakimiesuran tunnetuimmista oikeustapauksista tapahtui vuonna 1855, kun hän edusti tummaihoista Elizabeth Jennings Grahamia tämän haasteessa newyorkilaista raitiovaunuyhtiötä vastaan. Graham oli poistettu ihonvärinsä takia yksityisen yrityksen omistamasta raitiovaunusta: Graham voitti oikeudenkäynnin ja tapaus vaikutti rotuerotteluun New Yorkin julkisessa liikenteessä. Toinen Arthurin tunnetuista oikeudenkäynneistä oli niin kutsuttu Lemmonin orjatapaus vuonna 1860: tuolloin New Yorkin korkein oikeus määräsi, että kaikki New Yorkin osavaltion läpi kuljetetut orjat ovat vapaita. Oikeudenkäynnin aikoihin Arthur liittyi uuteen orjuutta vastustaneeseen republikaaniseen puolueeseen.[2]

1850-luvun lopussa Arthur liittyi vapaaehtoisena New Yorkin armeijaan. Yhdysvaltain sisällissodan sytyttyä vuonna 1861 Arthur palveli muun osavaltion tapaan Unionin joukoissa. Sodassa hän toimi majoitusmestarina (engl. quartermaster) tehtävänään organisoida New Yorkin armeijan ruoka- ja varustekuljetuksia. Arthur ei joutunut sodan aikana kertaakaan sotatoimiin.[2]

Vuonna 1871 republikaanien presidentti Ulysses S. Grant nimitti vaikutusvaltaisen republikaanipoliitikko Roscoe Conklingin suosituksesta Arthurin New Yorkin satamaan tullitehtäviin. Virkamiesten poliittinen nimittäminen oli tuohon aikaan normaalia ja Arthur, joka sai nimityksen myötä noin tuhat alaista, palkkasi alaisikseen Conklingin tukijoita. Hallituksen rahoilla palkatut Conklingin tukijat taas antoivat osan palkastaan suoraan republikaaniselle puolueelle. Lopulta vuonna 1879 presidentti Rutherford B. Hayes pyrki lopettamaan poliittiset nimitykset ja tämän takia erotti myös Arthurin virastaan. Seuraavana vuonna Arthurin vaimo Ellen Herndon kuoli keuhkokuumeeseen.[2]

Nousu presidentiksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Presidentti James Garfieldin salamurhan jälkeen Chester Arthur nousi presidentiksi. Kuvassa Arthur vannoo presidentin virkavalaansa 20. syyskuuta 1881 asunnossaan New Yorkin korkeimman oikeuden tuomarille John R. Bradylle.

Vuoden 1880 presidentinvaaleja edeltäneessä republikaanien puoluekokouksessa puolue oli jakautunut kahtia aiemmin presidenttinä toimineen Ulysses S. Grantin ja senaattori James Blainen tukijoihin. Ennätyksellisen 36 äänestyskierroksen jälkeen puolue valitsi kompromissina presidenttiehdokkaakseen Unionin kenraalina ja kongressiedustajana kunnostautuneen James Garfieldin. Arthur valittiin Garfieldin varapresidenttiehdokkaaksi.[2]

Vaaleissa Garfield voitti vastaehdokkaansa demokraattien Winfield Hancockin ja nousi 4. maaliskuuta 1881 Yhdysvaltain 20. presidentiksi. Alle neljä kuukautta virkaanastujaistensa jälkeen Garfieldia vastustanut illinoisilainen lakimies Charles J. Guiteau ampui tämän juna-asemalla Washingtonissa. Garfield haavoittui vakavasti ja kuoli kaksi kuukautta myöhemmin, 19. syyskuuta, Valkoisessa talossa. Varapresidenttinä toiminut Arthur vannoi presidentin virkavalansa asunnossaan Manhattanilla aikaisin seuraavana aamuna.[2]

Koska Arthur oli ennen presidentiksi nousuaan kannattanut virkamiesten poliittisia nimityksiä, ihmiset yllättyivät, kun hän ryhtyi edeltäjänsä tapaan vastustamaan poliittisia nimityksiä. Tammikuussa 1883 Arthur hyväksyi Pendletonin lain, joka oli merkittävä askel poliittisten nimitysten kitkemiseksi. Laki kielsi virkamiesten palkkaamisen tai erottamisen poliittisten näkemysten mukaan. Lakia valvomaan perustettiin Civil Service Commission -niminen komissio.[2]

Poliittisten nimitysten uudistamisen lisäksi Arthur pyrki presidenttinä myös, vaihtelevalla menestyksellä, alentamaan tullimaksuja. Hän käytti veto-oikeuttaan kiinalaisten maahanmuuttoa rajoittaneeseen Chinese Exclusion Act -lakiehdotukseen, joka kuitenkin lopulta hyväksyttiin kongressin kumottua presidentin veton. Lisäksi Arthurin hallinto pyrki tämän presidenttikaudella toimimaan Yhdysvaltain postilaitoksessa paljastuneita väärinkäytöksiä vastaan ja uudistamaan Yhdysvaltain laivastoa.[2]

Noin vuoden 1882 tienoilla Arthur sairastui tuolloin Brightin tautina tunnettuun sairauteen, mikä vaikeutti hänen munuaistensa toimintaa. Arthur piti sairastumisensa salassa, mutta se esti hänen kampanjoimisensa uudelle presidenttikaudelle vuoden 1884 vaaleissa. Republikaanit valitsivat presidenttiehdokkaakseen lopulta ulkoministeri James Blainen, joka kuitenkin hävisi demokraattien Grover Clevelandille.[2]

Viimeiset vuodet ja kuolema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jätettyään Valkoisen talon maaliskuussa 1885 Arthur muutti takaisin New Yorkiin, jossa hän jatkoi hetken aikaa uraansa lakimiehenä. Arthurin terveydentila kuitenkin heikkeni nopeasti, ja hän kuoli kotonaan 18. marraskuuta 1886. Hänet on haudattu vaimonsa viereen Albany Rural Cemetery -hautausmaalle Menandsiin, New Yorkiin.[2]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arthur meni vuonna 1850 naimisiin virginialaisen Ellen “Nell” Lewis Herndonin kanssa.

Vuonna 1850 Arthur meni naimisiin virginialaisen Ellen “Nell” Lewis Herndonin kanssa, jonka isä oli Yhdysvaltain laivaston upseeri. Pari sai yhteensä kolme lasta, joista kaksi, Chester Arthur Jr. (1864–1937) ja Ellen Herndon Arthur (1871–1915), selvisivät aikuisikään asti. Ellen kuoli vuonna 1880, alle kaksi vuotta ennen Arthurin nousemista Yhdysvaltain presidentiksi. Ensimmäisen naisen tehtäviä Arthurin presidenttikaudella hoiti hänen siskonsa Mary McElroy.[2][1]

Valkoisessa talossa Arthur tuli tunnetuksi hyvästä pukeutumisestaan sekä kiintymyksestään hienoihin huonekaluihin. Arthurin väitettiin omistaneen jopa 80 erilaiset housut, ja hän saikin presidenttikaudellaan lempimiä kuten Gentleman Boss (suom. Herrasmiespomo) ja Elegant Arthur (suom. Elegantti Arthur).[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j k l m n o Chester Alan Arthur - “The Self-Reformer” (archive) American Heritage. Viitattu 31.3.2012. (englanniksi)
  2. a b c d e f g h i j k l m Chester A. Arthur History. Viitattu 31.3.2012. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]