Grover Cleveland

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Stephen Grover Cleveland
Grover Cleveland oli Yhdysvaltojen 22. ja 24. presidentti (1982).
Yhdysvaltojen 22. ja 24. presidentti[1]
18851889[1]
18931897[1]
Varapresidentti Thomas A. Hendricks
(1885, kuoli virassaan),
Adlai E. Stevenson
(18931897)[1]
Edeltäjä Chester A. Arthur (1885)
Benjamin Harrison (1893)[1]
Seuraaja Benjamin Harrison (1889)
William McKinley (1897)[1]
New Yorkin 28. kuvernööri
1. tammikuuta 18836. tammikuuta 1885
Varakuvernööri David B. Hill
Edeltäjä Alonzo B. Cornell
Seuraaja David B. Hill
Tiedot
Syntynyt 18. maaliskuuta 1837[1]
Caldwell, New Jersey[1]
Kuollut 24. heinäkuuta 1908 (71 vuotta)[1]
Princeton, New Jersey[1]
Puolue Demokraatit[1]
Puoliso Frances Folsom
Cleveland
[1]
Ammatti lakimies[1]
Uskonto presbyteeri[1]
Allekirjoitus GroverCleveland Signature.png

Stephen Grover Cleveland (18. maaliskuuta 183724. heinäkuuta 1908) oli Yhdysvaltain 22. (18851889) ja 24. (18931897) presidentti, ja toistaiseksi ainoa virassa jatkanut presidentti, joka ei ole palvellut yhtäjaksoisesti.[2]

Ennen presidentiksi nousuaan Cleveland toimi Buffalon pormestarina ja New Yorkin kuvernöörinä. Kuvernöörinä Cleveland tuli tunnetuksi silloisen poliittisen järjestelmän vastustajana ja ahkerana veto-oikeuden käyttäjänä. Cleveland ei palvellut lainkaan Yhdysvaltain sisällissodassa, vaan palkkasi itselleen puolalaisen sijaisen.

Ensimmäisellä presidenttikaudellaan Cleveland pyrki vähentämään hallituksen menoja ja pienentämään suojatulleja. Clevelandia ei valittu suoraan toiselle kaudelle, vaan hänen ensimmäisen kautensa jälkeen presidenttinä toimi Benjamin Harrison. Neljä vuotta myöhemmin Cleveland kuitenkin voitti Harrisonin vaaleissa ja sai näin toisenkin presidenttikauden. Clevelandin toista kautta varjostivat kuitenkin paha talouskriisi sekä Clevelandin ristiriitaiset näkemykset yhteiskunnallisissa asioissa.

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Stephen Grover Cleveland syntyi 18. maaliskuuta 1837 Caldwellissa, New Jerseyssa. Hän oli vanhempiensa, presbyteeripappi Richard Falleyn ja Anne Neal Clevelandin kahdeksasta lapsesta viides. Vuonna 1841 Grover muutti perheensä kanssa New Yorkin osavaltioon, jossa hänen isänsä työskenteli eri seurakuntien palveluksessa.[3]

Grover lopetti koulun ja alkoi työskenellä ansaitakseen rahaa perheelleen, kun hänen isänsä oli kuollut 1853. Hän ei päässyt opiskelemaan collegeen ja työskenteli opettajana sokeille tarkoitetussa koulussa New Yorkissa ja asianajotoimiston apulaisena Buffalossa. Toimittuaan asianajotoimistossa useita vuosia Cleveland sai luvan lakimiehen ammatinharjoittamiseen New Yorkin osavaltiossa vuonna 1859. Kolme vuotta myöhemmin hän perusti oman toimistonsa.[3]

Cleveland ei palvellut Yhdysvaltain sisällissodassa, vaan palkkasi itselleen Enrollment Actin nojalla puolalaisen sijaisen suorittamaan asevelvollisuuttaan.[3]

Ura poliitikkona[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Grover Cleveland pääsi ensimmäisen kerran mukaan politiikkaan, kun hänet valittiin kahden vuoden kaudelle Erien piirikunnan seriffiiksi vuonna 1871. Seriffinä hän pani täytäntöön kolme kuolemantuomiota, kun hän määräsi kolme murhaajaa hirtettäväksi. Seriffikautensa päätyttyä Cleveland jatkoi opintojaan lain parissa. Vuonna 1881 Cleveland pyrki Buffalon pormestariksi. Kaupungin hallinto oli tuolloin hyvin korruptoitunut, ja uudistusmielisenä pidetty Cleveland voitti vaalit. Virkaanastumisensa jälkeen Cleveland niitti mainetta vallitsevan poliittisen järjestelmän vastustajana, ja hänen suosionsa nousi räjähdysmäisesti.[3]

Vuonna 1883 Clevelandista tuli New Yorkin pormestari. Cleveland käytti veto-oikeuttaan ahkerasti: ensimmäisen kahden pormestarikuukautensa aikana hän esti kahdeksan New Yorkin kongressin hyväksymää lakiehdotusta. Vaikka Clevelandin suosio kansan keskuudessa nousi jatkuvasti, hän sai paljon vastustajia myös oman puolueensa vanhoillisilta poliitikoilta. Erityisesti Tammany Hall -niminen organisaatio, johon valtaosa New Yorkin merkittävimmistä demokraattipoliitikoista kuului, vastusti Clevelandia ankarasti. Uudistusmielisten republikaanien, kuten esimerkiksi tulevan presidentin Theodore Rooseveltin, silmissä Clevelandia kuitenkin arvostettiin.[3]

Ensimmäinen kausi presidenttinä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 1884 presidentinvaaleissa sekä Cleveland että tämän vastaehdokas James G. Blaine ryvettyivät useissa skandaaleissa. Pilapiirroksessa viitataan aviottomaan lapseen, jolle Cleveland myönsi maksavansa elatusapua.

Vuonna 1884 Cleveland voitti demokraattien esivaalit ja pääsi näin puolueen presidenttiehdokkaaksi republikaanien James G. Blainea vastaan. Vaalikampanjointi ehdokkaiden välillä oli poikkeuksellisen likaista, ja kumpikin ehdokas ryvettyi erilaisissa skandaaleissa. Blainea syytettiin useista finanssisotkuista, kun taas Cleveland joutui myöntämään maksavansa elatusapua naiselle, joka väitti Clevelandin olevan lapsensa isä. Cleveland voitti vaalit lopulta Mugwumps-nimisen republikaaniryhmän ansiosta. Mugwumpsit pitivät Blainea korruptoituneena ja kampanjoivat siksi vahvasti Clevelandin puolesta.[4]

Presidenttinä Cleveland jatkoi edeltäjänsä Chester A. Arthurin linjaa siitä, että liittovaltion työntekijät tulee nimittää virkoihinsa taitojen, ei poliittisen taustan mukaan. Cleveland pyrki alentamaan hallituksen menoja ja käytti veto-oikeuttaan vielä ahkerammin kuin pormestarina. Ensimmäisellä kaudellaan hän käytti veto-oikeutta ennätykselliset 414 kertaa, eli kaksi kertaa enemmän kuin aiemmat 21 presidenttiä yhteensä[3]. Ulkopolitiikassa Cleveland ajoi vahvasti kotimaista tuotantoa tukeneiden suojatullien pienentämistä.[4]

Clevelandin suojatullipolitiikka koitui hänen kohtalokseen seuraavissa presidentinvaaleissa. Yhdysvaltain teollistuneen koillisosan työläiset pelkäsivät suojatullien alentamisen vievän heidän työpaikkansa ja äänestivät tämän takia republikaanien ehdokasta Benjamin Harrisonia. Harrison voitti vaalit ja nousi näin Yhdysvaltain 23. presidentiksi, vaikka saikin vähemmän ääniä mutta enemmän valitsijamiehiä kuin Cleveland.[5] Vaalitappionsa jälkeen Cleveland vetäytyi kotikaupunkiinsa New Yorkiin ja toimi Harrisonin vaalikauden ajan asianajotoimistossa.[4]

Toinen kausi presidenttinä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1892 Cleveland päätti pyrkiä uudelleen presidentiksi, vastassaan jälleen republikaanien Benjamin Harrison. Vaalikampanjointi oli vuoden 1884 vaaleihin verrattuna melko hillittyä. Harrisonin vaimo Caroline Harrison oli kuolemaisillaan tuberkuloosiin, minkä takia Benjamin ei juurikaan kampanjoinut itse. Kansa oli pääosin siirtynyt tukemaan suojatullien pienentämistä, minkä lisäksi myös Tammany Hall ryhtyi tukemaan Clevelandia. Cleveland voitti vaalit ja oli Yhdysvaltain ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa virassa jatkanut presidentti, joka ei ole palvellut yhtäjaksoisesti.[4]

Clevelandin toinen presidenttikausi alkoi pahimmalla mahdollisella tavalla, kun Yhdysvalloissa alkoi maan siihen astisen historian pahin talouskriisi. Talouskriisin takia useat rautatieyhtiöt ajautuivat konkurssiin, pankit ajautuivat luottokriiseihin ja kaatuivat sekä arvopaperimarkkinat romahtivat. Talouskriisin seurauksena Yhdysvaltain työttömyysprosentti kohosi 19 prosenttiyksikköön ja hiili- ja liikenneala kärsivät pahoin suurista lakoista. Yhdysvaltain talous elpyi vasta Klondiken kultaryntäyksen alettua vuosien 1896-1897 vaihteessa.[4]

Clevelandin yhteiskunnalliset näkemykset olivat pitkälti ristiriitaisia. Vaikka Cleveland vastusti kiinalaisten maahanmuuttajien syrjintää lännessä, hän kannatti intiaanien sulauttamista valkoisten kulttuuriin, vastusti mustien ja valkoisten yhdenvertaisuutta sekä naisten äänioikeutta. Clevelandin suosio laski myös ammattiyhdistysliikkeiden keskuudessa, kun hän määräsi liittovaltion joukot keskeyttämään Pullmanin lakon.[4]

Viimeiset vuodet ja kuolema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Grover Cleveland vuonna 1903.

Syksyyn 1896 mennessä Cleveland oli jälleen tullut epäsuosituksi joidenkin oman puolueensa ryhmittymien kanssa. Osa demokraateista olisi silti halunnut Clevelandin hakevan kolmannelle presidenttikaudella (presidenttikausien määrää ei oltu vielä tuolloin rajoitettu nykyiseen kahteen kauteen). Cleveland kuitenkin kieltäytyi, ja demokraattien ehdokkaaksi asetettiin edustajainhuoneessa palvellut William Jennings Bryan, joka hävisi vaalit republikaanien William McKinleylle.[4]

Cleveland siirtyi 1897 viettämään eläkepäiviään Princetoniin, New Jerseyhin, missä hän toimi vuodesta 1901 aina kuolemaansa saakka Princetonin yliopiston hallituksessa. Cleveland ei pyynnöistä huolimatta pyrkinyt myöskään vuoden 1904 presidentinvaaleihin. Clevelandin terveys heikkeni loppuvuodesta 1907 nopeasti ja hän kuoli lopulta sydänkohtaukseen 24. kesäkuuta 1908. Hänen viimeisten sanojensa sanotaan olleen ”olen niin kovasti yrittänyt tehdä oikein” (engl. I have tried so hard to do right).[4]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Cleveland meni vuonna 1886 naimisiin Wellsin collegessa opiskelleen, 27 vuotta itseään nuoremman Frances Folsomin kanssa. Vaikka Cleveland ei ollut ensimmäinen kesken presidenttikauden naimisiin mennyt, hän oli ensimmäinen presidentti jonka vihkitilaisuus pidettiin Valkoisessa talossa. 21-vuotiaasta Francesista tuli näin Yhdysvaltain nuorin ensimmäinen nainen. Pari sai yhteensä viisi lasta.[4]

Uskonnolliselta vakaumukseltaan Cleveland oli isänsä tavoin presbyteeri.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j k l m n o * Grover Cleveland - “The Law Man” ([http://web.archive.org/web/20100710153713/http://www.americanheritage.com/people/presidents/cleveland_grover.shtml Archive)] American Heritage. Viitattu 9.6.2012. (englanniksi)
  2. Biography of Grover Cleveland White House
  3. a b c d e f Grover Cleveland: Page 1 of 2 History. Viitattu 9.6.2012. (englanniksi)
  4. a b c d e f g h i Grover Cleveland: Page 2 of 2 History. Viitattu 9.6.2012. (englanniksi)
  5. www.archives.gov

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wikiquote-logo-en.svg
Wikisitaateissa on kokoelma Grover Cleveland -sitaatteja.