Andrew Johnson

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Andrew Johnson
Andrew Johnson
Yhdysvaltojen 17. presidentti[1]
18651869[1]
Varapresidentti Ei kukaan[1]
Edeltäjä Abraham Lincoln[1]
Seuraaja Ulysses S. Grant[1]
Yhdysvaltojen 16. varapresidentti
4. maaliskuuta 186515. huhtikuuta 1865
Presidentti Abraham Lincoln
Edeltäjä Hannibal Hamlin
Seuraaja Schuyler Colfax
Tiedot
Syntynyt 29. joulukuuta 1808[1]
Raleigh, Pohjois-Carolina[1]
Kuollut 31. heinäkuuta 1875 (66 vuotta)[1]
Carterin piirikunta, Tennessee[1]
Puolue Demokraatit[1]
Puoliso Eliza McCardle Johnson[1]
Ammatti räätäli[1]
Uskonto Ei mikään[1]
Allekirjoitus Andrew Johnsonin allekirjoitus.

Andrew Johnson (29. joulukuuta 180831. heinäkuuta 1875) oli Yhdysvaltojen 17. presidentti (18651869). Hän toimi ennen presidentiksi nousuaan räätälinä ja useissa Tennesseen paikallishallinnoissa sekä Yhdysvaltain kongressissa. Sisällissodan aikaan hän oli Konfederaation ainoa Unionille lojaali senaattori, vaikka henkilökohtaisesti kannattikin orjuutta.

Johnson nousi presidentiksi Abraham Lincolnin salamurhan jälkeen 15. huhtikuuta 1865. Presidenttinä hän pyrki hidastamaan orjuuden lakkauttamista ja ajautui tämän takia riitaan kongressin kanssa, joka nosti häntä vastaan jopa syytteitä virkarikkomuksista. Johnsonia pidetään nykyisin yhtenä maan kaikkien aikojen huonoimmista presidenteistä[2].

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Johnsonin suvun juuret ovat skotlantilais-irlantilaisia ja englantilaisia.[1] Andrew Johnson syntyi hirsimökissä Raleighissa, Pohjois-Carolinassa 29. joulukuuta 1808. Hänen isänsä, Jacob Johnson, toimi tavernan portieerinä ja kuoli Andrew’n ollessa 3-vuotias. Jacobin vaimo Mary ”Polly” McDonough Johnson toimi pyykkärinä ja ompelijana. Johnsonit elivät köyhissä oloissa, eikä Andrew käynyt lainkaan kouluja. Andrew kuitenkin pääsi teini-ikäisenä räätälin oppipojaksi ja ryhtyi omatoimiseksi räätäliksi vuonna 1826 Greenevillessä, Tennesseessä. Seuraavana vuonna hän meni naimisiin Eliza McCardlen kanssa. Pari sai yhteensä viisi lasta. Eliza opetti Johnsonin kirjoittamaan ja laskemaan, jonka ansiosta tämä sai hankittua tarpeeksi omaisuutta omaan tilaan. Hän käytti tilallaan useita mustia orjia.[3]

Ura poliitikkona[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Johnsonin poliittinen ura alkoi, kun hänet valittiin demokraattina Greenevillen kunnanvaltuutetuksi vuonna 1829. Samana vuonna Andrew Jackson valittiin Yhdysvaltain presidentiksi ja Johnson tuki häntä näkyvästi. Taitavana puhujana tunnettu Johnson valittiin Greenevillen pormestariksi vuonna 1834 ja jo seuraavana vuonna Tennesseen kongressiin, jonka edustajainhuoneessa hän palveli 1835–1837 sekä 1839–1841 ja senaatissa 1841–1843.[4] Vuonna 1843 hänet valittiin Yhdysvaltain edustajainhuoneeseen, jossa hän palveli seuraavat kymmenen vuotta. Hän tuli edustajainhuoneessa ollessaan tunnetuksi Homestead Actin luonnostelemisesta; laki antoi uudisasukkaille oikeuden ilmaiseen maahan Yhdysvaltain uusilta lännen uusilta mailta.[3]

Orjuuskysymys nousi Johnsonin kongressikausien aikana entistä ajankohtaisemmaksi. Johnsonin itsensä mielestä orjien omistaminen oli perustuslain takaama oikeus. Johnson jätti kongressin vuonna 1853, kun hänet valittiin Tennesseen kuvernööriksi. Hän jätti virkansa vuonna 1857, kun hänet valittiin Yhdysvaltain senaattiin. Vaikka 1850-luvulla pohjoisen ja etelän mielipide-erot orjuudesta kärjistyivät entisestään, Johnson pysyi yhä kannassaan orjuuden oikeudellisuudesta. Kun osa orjuutta kannattaneista alkoi ehdottamaan Yhdysvalloista irtaantumista, Johnson kuitenkin vastusti ehdotusta.[3]

Marraskuussa 1860 vahvasti orjuutta vastustanut Abraham Lincoln valittiin Yhdysvaltain presidentiksi. Saman vuoden joulukuussa orjuutta kannattanut Etelä-Carolina erosi vastalauseena Yhdysvalloista; myöhemmin tätä seurasi 10 muuta osavaltiota, jotka perustivat Konfederaation. 12. huhtikuuta Konfederaation joukot valtasivat Fort Sumterin ja sisällissota syttyi. Keäkuussa Tennesseessä järjestettiin kansanäänestys Konfederaatioon liittymisestä. Johnson piti puheita ympäri osavaltiota saadakseen Tennesseen jäämään Unioniin, mutta tuloksetta. Johnson pysyi tästä huolimatta lojaalina Unionille. Hän erosi seuraavana vuonna senaatista, kun Lincoln teki hänestä Unionin valtaaman Tennesseen sotilaskuvernöörin.[3]

Abraham Lincolnin salamurhan seurauksena Johnson nousi Yhdysvaltain 17. presidentiksi

Vuoden 1864 presidentinvaaleissa Lincoln valitsi Johnsonin varapresidenttiehdokkaakseen; merkittävimpinä syinä valinnalle pidetään sitä, että Johnson oli demokraatti ja etelästä, mutta kannatti silti Unionia. Lincoln voitti vaaleissa vastaehdokkaansa kenraali George McClellanin selvästi ja pääsi näin toiselle kaudelle. Lincoln ja Johnson nimitettiin virkaansa maaliskuussa 1865; lavantaudista kärsinyt Johnson otti oloaan helpottaakseen viskiä ja piti sammaltaen sekavan puheen, jonka takia häntä luultiin koko Unionissa pitkään alkoholistiksi.[3]

9. huhtikuuta Konfederaation kenraali Robert E. Lee antautui ja sisällissota päättyi. 14. huhtikuuta Abraham Lincoln oli katsomassa näytelmää Ford’s Theatreissa, kun etelävaltioiden kiihkoilija John Wilkes Booth ampui tämän. Hänen tarkoituksenaan oli salamurhata illan aikana myös Johnson ja useita muita korkea-arvoisia virkamiehiä, mutta vain Lincolnin salamurha onnistui. Lincoln kuoli seuraavana päivänä ja korkeimman oikeuden tuomari Salmon P. Chase nimitti Johnsonin maan 17. presidentiksi.[3]

Ura presidenttinä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Presidentiksi noustuaan Johnson pyrki palauttamaan Etelävaltiot mahdollisimman pian takaisin Yhdysvaltoihin. Hän armahti useita Konfederaation entisiä virkamiehiä ja antoi osavaltioiden äänestää itselleen uudet hallinnot. Hallintovirkoihin valittiin lähinnä entisiä orjuuden kannattajia ja vasta vapautettujen orjien tilannetta pahennettiin niin kutsutuilla Black Codes -laeilla. Tämä taas johti siihen, että joulukuussa kokoontunut Yhdysvaltain kongressi epäsi Konfederaation edustajien pääsyn kongressiin.[3]

Vuonna 1866 Johnson käytti useasti veto-oikeuttaan estääkseen entisiä orjia suojanneita lakiehdotuksia. Kun kongressi hyväksyi perustuslain 14. lisäyksen, joka takasi kaikille mustille kansalaisoikeudet, Johnson kannusti entisiä etelävaltioita olemaan ratifioimatta sitä. Johnson jopa kirjoitti avoimesti: "Tämä maa kuuluu valkoihoisille, ja minun ollessani presidenttinä valkoihoisten eduksi sitä myös hallitaan."[5] Samana vuonna järjestettyjen kongressivaalien aikaan Johnson kampanjoi demokraattien puolesta, mutta tuloksetta: republikaanit saivat kummassakin kamarissa selvän enemmistön. Tämän jälkeen Johnsonin ja kongressin välit kiristyivät entisestään; helmikuussa 1868 edustajainhuone päätti asettaa presidentin 11 syytteeseen rikkomuksista, joista merkittävin oli Tenure of Office Actin (presidentti ei saa poistaa merkittävää viranhaltijaa ilman senaatin suostumusta) rikkominen. Senaatissa Johnson kuitenkin vapautettiin syytteistä yhden äänen erolla.[3]

Johnsonia ei toiveistaan huolimatta valittu enää demokraattien presidenttiehdokkaaksi, vaan hänen tilalleen presidenttikilpaan lähti Horatio Seymour. Seymour kuitenkin hävisi vaalit sisällissodan kenraali Ulysses S. Grantille, josta tuli näin maan 18. presidentti.[3]

Viimeiset vuodet ja kuolema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Johnson oli vielä presidenttiuransa jälkeenkin kiinnostunut politiikasta ja yritti jo vuonna 1869 epäonnistuneesti Yhdysvaltain senaattiin. 1872 puolue ei asettanut Johnsonia ehdolle edustajainhuoneen vaaleihin tämän pyynnöistä huolimatta, mutta itsepintaisesti yrittäen Johnson pääsi senaattiin vuoden 1875 vaaleissa. Hänen uransa senaatissa jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä hän kuoli aivoinfarktiin 31. heinäkuuta samana vuonna perheensä luona Carterin piirikunnassa, Tennesseessä.[3]

Johnson on haudattu Andrew Johnson National Cemeteryyn[1] Greenevilleen yhdessä Yhdysvaltain lipun ja perustuslain kopion kanssa.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j k l m n o Andrew Johnson - Between North and South (Kuollut linkki; archive) American Heritage. Viitattu 31.10.2011. (englanniksi)
  2. Presidenttien arvosteluja on koottu lähteineen eng. kielisen Wikipedian artikkeliin
  3. a b c d e f g h i j k Andrew Johnson History. Viitattu 31.10.2011. (englanniksi)
  4. Andrew Johnson: Political Career infoplease.com. Viitattu 31.10.2011. (englanniksi)
  5. http://www.historianet.fi/hans-henrik-hafner/tama-maa-kuuluu-valkoihoisille

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Andrew Johnson.