Robert E. Lee

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Robert Edward Lee
Robert Edward Lee.jpg
Henkilötiedot
Syntynyt 19. tammikuuta 1807
Westmorelandin piirikunta, Virginia, Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat
Kuollut 12. lokakuuta 1870
Lexington, Virginia
Kansallisuus Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat
Sotilashenkilö
Palvelusmaa(t) Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat
Konfederaation lippu Konfederaatio
Palveluvuodet 1829-61 (USA)
1861-65 (CSA)
Komentajuudet Pohjois-Virginian armeija (1861-65)
Taistelut ja sodat Yhdysvaltain-Meksikon sota
Harpers Ferry raid
Yhdysvaltain sisällissota
Sotilasarvo eversti (USA)
kenraali (CSA)

Robert Edward Lee (19. tammikuuta 1807, Westmorelandin piirikunta, Virginia12. lokakuuta 1870, Lexington, Virginia) oli ammattisotilas ja etelävaltioiden menestyksellisin kenraali Yhdysvaltojen sisällissodassa. Ennen sisällissotaa Lee saavutti mainetta Yhdysvaltain (Unionin) armeijassa, jossa hän eteni aina everstiluutnantiksi asti. Virginian erottua Unionista Lee kuitenkin päätti liittyä Konfederaation armeijaan, jossa hänet ylennettiin pian kenraaliksi. Lee toimi aluksi Jefferson Davisin neuvonantajana, mutta otti kesällä 1862 Pohjois-Virginian armeijan komennukseensa. Armeija saavutti merkittäviä voittoja aina Gettysburgin taisteluun asti, jossa Lee menetti tuhansia miehiä.

Talvella 1865 Lee nimitettiin Konfederaation armeijan ylipäälliköksi, mutta hän ei pystynyt enää lyömään syvälle etelään edenneitä Unionin joukkoja. Lee antautui 9. huhtikuuta 1865 Virginiassa Unionin kenraali Ulysses S. Grantin joukoille lopettaen näin sisällissodan. Sisällissodan jälkeen Lee nimitettiin Lexingtonissa, Virginiassa sijainneen Washington Collegen presidentiksi. Hän kuoli Lexingtonissa sydäntautiin vuonna 1870.

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Robert Edward Lee syntyi 19. tammikuuta 1807 Westmorelandin piirikunnassa, Virginiassa. Hän oli isänsä, vapaussodan aikaisen sotasankari Henry "Light-Horse Harry" Lee III:n, viides poika. Vuonna 1825 Robert E. Lee hyväksyttiin West Pointin sotilasakatemiaan, josta hän valmistui neljä vuotta myöhemmin. Valmistumisensa jälkeen hän palveli kapteenina Corps of Engineersissä kenraali Winfield Scottin alaisuudessa. Lee osallistui yksikössä ollessaan Meksikon-Yhdysvaltain sotaan, jonka aikana käytyjen Veracruzin, Churubuscon ja Chapultepecin taistelujen ansiosta hän nousi arvostetuksi sotilaaksi: kenraali Scott kuvailikin häntä parhaaksi koskaan näkemäkseen sotilaaksi. Lee haavoittui sodan aikana lievästi, mutta yleni tästä huolimatta aina everstiksi asti.[1]

Vuonna 1852 Lee nimitettiin West Pointin ylitarkastajaksi. Kolme vuotta myöhemmin hänet nimitettiin, osittain silloisen sotaministeri Jefferson Davisin myötävaikutuksella, Länsi-Texasissa toimineeseen 2. ratsuväkirykmenttiin everstiluutnantiksi.[1]

Sisällissota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sisällissodan sytyttyä 1861 ja Leen kotiosavaltio Virginian jätettyä Unionin Lee erosi Yhdysvaltain armeijasta ja liittyi Virginian armeijaan. Osavaltion silloinen kuvernööri John Letcher nimitti Leen ensin koko osavaltion maa- ja merivoimien ylikomentajaksi. Kun Virginian armeija liitettiin toukokuussa 1861 osaksi Konfederaation sotavoimia, tehtiin Leestä prikaatikenraali, joka oli tuolloin koko Konfederaation korkein sotilasarvo. Pian tämän jälkeen hänet nimitettiin täydeksi kenraaliksi.[1]

Leen ensimmäinen komennus oli Virginian länsiosassa, jossa hän pyrki tuloksetta estämään Unionin kannattajia eroamaan Konfederaatiosta. Tämän jälkeen hänet kutsuttiin takaisin Konfederaation pääkaupunkiin Richmondiin, jossa hän toimi maaliskuusta 1862 alkaen presidentti Jefferson Davisin sotilasneuvonantajana. Virkansa ansiosta Lee sai järjestettyä joitakin suuria sotilasoperaatioita, muun muassa menestyksellisen Jackson's Valleyn sotaretken.[1]

Kun Pohjois-Virginian armeijan komentaja kenraali Joseph E. Johnston haavoittui Seven Pinesin taistelussa kesällä 1862, otti Lee armeijan johtonsa. Armeijansa johdossa Lee torjui agressiivisen strategiansa ansiosta seitsemän päivän taisteluissa Unionin kenraali George McClellanin hyökkäykset. 29.-30. elokuuta Lee löi kenraali John Popen joukot toisessa Bull Runin taistelussa. Tämän jälkeen Lee hyökkäsi Marylandiin, jossa McClellanin joukot hyökkäsivät Leetä vastaan. Hyökkäystä seuranneessa taistelussa kuoli yhden päivän aikana yli 22 000 sotilasta; päivä on yhä Yhdysvaltain historian verisin. Valtavista tappioista huolimatta Lee ei perääntynyt, vaan jäi odottamaan uutta hyökkäystä jota ei kuitenkaan koskaan tullut.[1]

Sisällissodan käännekohtana pidetyssä Gettysburgin taistelussa Lee koki raskaita tappioita Unionin joukkoja vastaan.

13. joulukuuta 1862 Lee löi kenraali Joseph Hookerin joukot Fredericksburgissa, Virginiassa. Yritettyään heinäkuussa 1863 jälleen hyökätä Unionin puolelle Leen joukot jäivät mottiin Gettysburgiin. Tätä seuranneen taistelun kolmantena päivänä Lee yritti lyödä Unionin joukot Pickettin hyökkäyksenä tunnetulla taktiikalla, jossa yhdeksän jalkaväkiprikaatia (12 000 miestä) pyrki ylittämään 1 000 jaardin pituisen matkan avoimessa maastossa ja etenemään vihollisen etulinjaan.[2] Koska Unionin joukot oli aseistettu uusilla kivääreillä vanhojen muskettien sijaan, Konfederaation hyökkäys muuttui verilöylyksi.[2][1]

Talvella 1865 Konfederaation presidentti Jefferson Davis nimitti Leen Konfederaation sotavoimien ylimmäksi komentajaksi: Konfederaatio oli kuitenkin tässä vaiheessa jo käytännössä katsoen hävinnyt sodan, eikä edes Lee pystynyt pelastamaan sitä. Lee tuli sisällissodan aikana tunnetuksi siitä, että hän taisteli loppuun asti silloinkin, kun taistelu oli jo hävitty. Kohdatessaan kenraali Ulysses S. Grantin ylivoimaiset joukot huhtikuussa 1865 Virginiassa, Lee kuitenkin päätti säästää joukkonsa verilöylyltä ja antautui 9. huhtikuuta lopettaen näin sisällissodan.[1] Presidentti Lincolnin antamien ohjeiden mukaisesti Grant armahti kaikki Leen johtamaan armeijaan kuuluneet sotilaat, joita oltaisiin muuten syytetty maanpetoksesta.[3] Vaikka osa Konfederaation kannattajista suositteli Leelle sissisotaa Unionia vastaan, Lee ei tähän suostunut vaan vapautti kaikki miehensä palveluksestaan ja käski heidän mennä koteihinsa.[4]

Sisällissodan jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sisällissodan päätyttyä Lee nimitettiin Lexingtonissa Virginiassa sijainneen Washington collegen (nykyinen Washington and Lee University) presidentiksi. Lee haki sodan päätyttyä uudelleen Yhdysvaltain kansalaisuutta, mutta hakemuksen hetkellisen katoamisen takia se hyväksyttiin postuumisti vasta vuonna 1970. Lee kuoli sydäntautiin Lexingtonissa 12. lokakuuta 1870.[1] Hänet on haudattu Lee Chapel -nimiseen kappeliin Washington and Lee Universityn kampukselle.[5]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lee meni vuonna 1831 naimisiin Mary Anna Randolph Custisin kanssa. Vuodelta 1845 peräisin olevassa kuvassa Custis Lee yhdessä poikansa Robert E. Lee, Juniorin kanssa

Robert E. Lee meni naimisiin Mary Anna Randolph Custisin kanssa 30. kesäkuuta 1831. Custis ja Lee olivat tutustuneet toisiinsa lapsina ja olivat jo silloin hyvin läheiset toisilleen. Pari sai yhteensä seitsemän lasta, kolme poikaa ja neljä tyttöä. He asuivat aina Leen eroilmoitukseen Unionin armeijasta asti Arlington House -nimisellä plantaasilla Washingtonissa. Sisällissodan sytyttyä kaikki kolme poikaa, Robert E. Lee, Jr., George Washington Custis Lee (Custis Lee) ja William Henry Fitzhugh Lee (Rooney Lee), palvelivat Konfederaation armeijassa.[6] Robert Leen liityttyä Konfederaation armeijaan Mary Lee asui lapsiensa kanssa useilla eri maatiloilla ympäri Konfederaatiota ennen asettumistaan maatilalle lähellä Richmondia. Sisällissodan päätyttyä koko perhe muutti Lexingtoniin, jossa Lee työskenteli yliopiston presidenttinä.[7]

Perintö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lee on yhä merkittävä, joskin kiistelty ja pulmallinen, henkilö Yhdysvaltain historiassa. Leen kotiosavaltiossa Virginiassa häntä pidetään yhä eri ihmisten parissa joko kansallissankarina tai maanpetturina. Tästä huolimatta hänen mukaansa on nimetty useita moottoriteitä, siltoja ja kouluja.[4] Vaikka valtaosa Leen mukaan nimetyistä paikoista ja patsaista sijaitseekin vanhan Konfederaation alueella, on Leella oma patsas muun muassa Pennsylvaniassa.[8] Lisäksi Leen mukaan on nimetty Yhdysvaltain armeijan sukellusvene, USS Robert E. Lee,[9] ja toisessa maailmansodassa käytetty panssarivaunu M3 Lee.[10]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h Robert E. Lee History.com. Viitattu 8.12.2011. (englanniksi)
  2. a b Day 3: July 3, 1863 - Pickett's Charge Viitattu 24.12.2011. (englanniksi)
  3. Pardon of Robert E. Lee gdg.org. Viitattu 1.1.2012. (englanniksi)
  4. a b Brigid Schulte: Robert E. Lee's legacy under review Washington Post. Viitattu 6.1.2012. (englanniksi)
  5. Lee Chapel & Museum chapelapps.wlu.edu. Viitattu 6.1.2012. (englanniksi)
  6. Confederate General Robert E. Lee 1807 - 1870 americancivilwar.com. Viitattu 5.1.2012. (englanniksi)
  7. Mary Anna Randolph Custis Lee nps.gov. Viitattu 1.1.2012. (englanniksi)
  8. General Robert E. Lee, Gettysburg, Pennsylvania. waymarking.com. Viitattu 6.1.2012. (englanniksi)
  9. Robert E. Lee (SSBN-601) Navsource.org. Viitattu 6.1.2012. (englanniksi)
  10. WW II M3 Lee Tank armedforcesmuseum.com. Viitattu 6.1.2012. (englanniksi)
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Robert E. Lee.